Raamatussa se lukee.
Hän joka Muita auttaa... auttaa Jumalaa.
Muulla ei ole merkitystä. Vaan ja ainoastaan sillä, miten elämänsä elää.
On pakana tai vaikka noita.
Teoilla on kaikken suurin merkitys.
- Minä aloitan heti olemalla Jumalan tahdon mukainen. Aion hyväksi. (toki sitä jo olen ollutkin)
Hän joka Muita auttaa... auttaa Jumalaa.
Muulla ei ole merkitystä. Vaan ja ainoastaan sillä, miten elämänsä elää.
On pakana tai vaikka noita.
Teoilla on kaikken suurin merkitys.
- Minä aloitan heti olemalla Jumalan tahdon mukainen. Aion hyväksi. (toki sitä jo olen ollutkin)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitä mitä itse antaa annetaan myös itselle.
Niin metsä vastaa kuin sille huudetaan.
Karman palaute näkyy ennen kaikkea seuraavissa elämissä.
Sellaisen elämän saa minkä ansaitseekin.
Elämä maksaa potut pottuina.
Ei se asia nyt ihan niinkään mene. Asia on nimittäin niin, että ihmis-poloinen ei niitä hyviä tekoja kuitenkaan pysty riittävästi tekemään. JEESUS KRISTUS oli ainoa, joka eli (teki) täydellisen elämän. Me muut olemme kaikki erittäin vajavaisia! Paavalikin kirjoittaa Room 7: 14-25 : "Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen. 15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen. 16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. 17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu. 18 Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; 19 sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen. 20 Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu. 21 Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; 22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, 23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. 24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista ? 25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia."
Eli vaikka teoilla ikäänkuin onkin suuri merkitys, niin ei ihminen pysty niitä hyviä tekoja loppujen lopuksi niin paljon, sanoisinko ´´riittävästi``, tekemään, jotta se kelpaisi Jumalalle. Niinpä meidän ainoaksi toivoksemme jää armosta pelastuminen, siten, että uskomme JEESUKSEN KRISTUKSEN sovittaneen GOLGATALLA meidän syntimme ja vajavaisuutemme.
Tätä voit nimittäin yrittää käytännössa; voit yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää, ja siinä teet tietysti oikein, mutta tulet kyllä huomaamaan lopulta, että tulet lähinnä ns, takakireäksi, jos yrität teoillasi pelastua. Joten ainoaksi ulospääsyksi tästä noidankehästä on armosta pelastuminen, ilman omia ansioita, silloin päinvastoin vapaudut tekemään enemmän hyviä tekoja, ja vieläpä ilman mitään ns pingotusta !!