Pakoon

Nyt jo ahdistaa Joulun saapuminen. Lelukatalookeja ei ehdi aina panna piiloon, ennen kuin lapset ne saavat käsiinsä. Pitää saada sitä ja tätä. Miten pääsisi karkuun mainoksia, joulukatuja ja kaiken maailman viheliäisiä houkuttimia. Kyllä joulunajasta selviäisi yksin näkkäriä syöden, mutta kun on niitä lapsia talossa.
Erilaisia olivat ne joulut kun oli vielä työpaikka ja tulot, eivät suurellisia, mutta kaikkea oli riittävästi. Nyt loppuu työmarkkinatuen maksatuskin juuri ennen joulua, eikä töitä saa niin mistään enää keski-ikäinen yksinhuoltaja. Vaikka kuinka ymmärrystä ja myötätuntoa tulisi, niin se ei koskaan voi korvata sitä pahan mielen ja kykenemättömyyden tunnetta lasten huoltajana, mitä minäkin koen joka ikinen työtön joulu.
7585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei ota opikseen? joulu on joka vuosi ja siihen on ollut aikaa valmistautua. Meillä on jo parit lahjat tuolla odottamassa. Aloitan joka vuosi hyvissä ajoin tuon krääsän hankkimisen, ettei paniikki iske joulukuussa.

Tehkää itse koristeet vaikka kävyistä. Pieni investointi kimallesuihkeeseen ja suihkutatte kävyt ja kiinnitätte niihin narun. Samalla saa ulkoilua, kun kerää metsästä niitä käpyjä. Ja lapset on maailman onnellisempia, kun äiti jaksaa tehdä jotain heidän kanssaan.

Jouluruokaakin voit tehdä etukäteen pakkaseen. Itse tein viime vuonna lanttu ja porkkanalaatikot hyvissäajoin.

Tässä on vielä aikaa jouluun runsaasti. Käy ostamassa seuraavista rahoista pikkulahjat jo valmiiksi. Myy vaikka kirpputorilla/huutonetissä jotain vanhaa vaatetta ja ostat niillä lahjoja. Ei kaikkea lahjojen hankintaa tarvitse jättää viimeiseen lapsilisäpäivään.

Äänestä
  • sitä "ainiaisesti"?
    Eihän se voi loppua?
    Ehkä tuo äiti ei nyt ihan murehtinut lanttulaatikoita vaan niitä ihanista hömpötyksistä joita joulun alla tyrkytetään.
    Jospa onkii sieltä lasten toiveista sen parhaan, mieluisan lahjan ja voisi sen ostaa?
    Ei ostaisi ihan kamalasti vaan yhden isomman ja muutaman jonkun pienen?
    Kun mun lapset oli pieniä, jymäytin niitä hiukan lisäämällä lahjapussiin pussareita ja sukkia. Käytännöllistä.Sai paljon paketteja.
    No, jos isommat lapset on kyseessä, ei onnistu.
    Ei rahaton voi yhtäkkiä mistään taikoa mitään, pitäisi pitää vaan se joulun tulo muistissa koko vuoden.
    Itsekukin tässä.

    Äänestä

miksi ei voisi se lasten isä maksaa sitä joulua kun kerran hänenkin lapset ovat.

Äänestä

Meillä penskat oppivat pienestä pitäen ettei meille kuulu tippaakaan se mitä muilla on.

Samoin se ettei kaikki satavilla oleva tavara ole meille tarpeellinen.

Kuten myös etteivät rahamme riitä kaikkeen.

Mitä vaikeutta tässä muka on?

Äänestä
  • Minäpä kerron sinulle yhden mukavan pikku totuuden:
    Se, joka on sitä mieltä ettei muiden saamista lahjoista tai muiden perheiden tavoista tarvitse välittää tippaakaan, olet sinä.
    Ne, jotka silti salaa kadehtivat ja häpeävät sitä , ettei lahoja tule, mutta peittävät tunteensa jyräävän vanhempansa edessä, ovat sinun lapsesi.
    Tässä on melkoinen ero. Silmät voi sulkea asioilta itsepintaisesti ja pitää omaa totuuttaan kaikkien oikeana ainoana totuutena, mutta minusta siinä ei ole kysymys kuin kiellosta antaa muiden ilmaista oikeita tunteitaan.
    Enpä tunne yhden yhtä mukulaa joka kirkkain silmin sanoisi ettei haittaa vaikka ei saisi jouluna yhtään mitään ja todella tarkoittaisi sitä.
    Ehkäpä minä sitten tunnen rahattomuudestani turhaan huonoa omaatuntoa ja mietin liikaa lasten tuntemuksia, tiedä häntä?

    Äänestä

  • sinäkin.. kirjoitti:

    Minäpä kerron sinulle yhden mukavan pikku totuuden:

    näinhän se todella on. Jokainen, joka muistaa edes jotakin omasta lapsuudestaan ja omista tunteistaan silloin, ymmärtää kyllä mistä puhut. Ei vanhempi voi määrätä miltä lapsesta tuntuu. Lapsi katsoo muitakin perheitä, onhan hänellä järki ja silmät päässään. Joka ei uskalla tunnustaa tätä, on pelkuri tai empatia kyvytön, sokea. Moni varmaan sanelee asiat lasten puolesta koska oman kykenemättömyyden tunnustaminen on ylivoimaista.

    Äänestä

Mainosten tulon saa estettyä, kun laitaa oveen/postilaatikkoon lapun jossa yksinkertaisesti lukee "Ei mainoksia kiitos".

Ei tule houkutuksia äidille eikä lapsille.

Kyllä meilläkin lapsena oli kilometrin pituiset lahjatoivelistat, mutta ei se kovin suuri pettymys ollut, kun tuli vain yksi tai kaksi lahjaa toivotuista. Lisäksi usein tuli herkkupussi, jossa oli nameja, pipareita, mandariineja jne.

Joulunajasta voi nauttia ilman kulutushysteriaakin...

- lasten kanssa voi esim. leikkiä, laulaa joululauluja, paistaa pipareita, askarrella joulukoristeita
- käydä katsomassa joulkadun avajaisia (ainakin muutamassa kaupungissa mahdollista)
-joulukirkossa käynti

Joulussa on kyse tunnelmasta... ei tavarapaljoudesta. Tunnelma luodaan esimerkiksi edellä mainituilla tavoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joulun kamaluutta kirjoitti:

Nyt jo ahdistaa Joulun saapuminen. Lelukatalookeja ei ehdi aina panna piiloon, ennen kuin lapset ne saavat käsiinsä. Pitää saada sitä ja tätä. Miten pääsisi karkuun mainoksia, joulukatuja ja kaiken maailman viheliäisiä houkuttimia. Kyllä joulunajasta selviäisi yksin näkkäriä syöden, mutta kun on niitä lapsia talossa.
Erilaisia olivat ne joulut kun oli vielä työpaikka ja tulot, eivät suurellisia, mutta kaikkea oli riittävästi. Nyt loppuu työmarkkinatuen maksatuskin juuri ennen joulua, eikä töitä saa niin mistään enää keski-ikäinen yksinhuoltaja. Vaikka kuinka ymmärrystä ja myötätuntoa tulisi, niin se ei koskaan voi korvata sitä pahan mielen ja kykenemättömyyden tunnetta lasten huoltajana, mitä minäkin koen joka ikinen työtön joulu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu