Kaikkia meitä uskovia koetellaan. Vai luuletteko, että olette turvassa Paholaisen hyökkäyksiltä, kun tulette uskoon? Siitähän se taistelu vasta alkaa. Uskovat ovat Paholaisen tulilinjalla! Mitä enemmän toimimme evankeliumin eteenpäin viemiseksi, sitä kovemmat otteet on Paholaisella.
Meitä testataan, mutta se on ohimenevää. "Ja salliessaan kiusauksen, Hän valmistaa myös ulospääsyn siitä", niinhän meille sanotaan. "Hän ei salli meitä kiusattavan yli voimiemme". Ja jos lankeamme, "meillä on Puolustaja Isän tykönä, joka on Vanhurskas". Uskomme on koetuksella. Jos voisimme elää rukoillen joka hetki, kuten Jeesus ja siten olisimme koko ajan lähellä Herraa, varjeltuisimme paremmin. Eihän ole kysymys yksittäisistä lankeamisista ollenkaan, vaan se on se suunta, mihin olemme menossa. Jos taivas on määränpäämme, pyrimme sitä kohti, ja Jumala näkee sen kaipauksen sydämissämme. Mutta jos kuljemme liian kauas, kadotamme suunnan, emmekä enää itse löydä Isän kotiin. Silloin se kaipauskin katoaa, ja kätemme irtoaa Jumalan kädestä. Näin ei meille kuitenkaan tule käymään, vaan Jeesus on luvannut viedä meidät kotiin saakka.
"Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä" (1.Piet.1:6-7).
"Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä"(Jaak.1:2-3).
Jeesus on ollut kiusattu kuten mekin, Hän ymmärtää meitä, sillä erolla vain, että Jeesus EI tehnyt syntiä kuten me, jotka olemme luonnostaan syntiin taipuvaisia. Luultavasti Jeesus oli enimmäkseen kiusattu siinä, kun Hän ei käyttänyt jumalallista voimaansa itsensä auttamiseen:"Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää, ja saatana kiusasi häntä, ja hän oli petojen seassa; ja enkelit tekivät hänelle palvelusta"(Mark.1:13).
http://www.youtube.com/watch?v=znK-yDSejtA&feature=related
Sellaista myrskyä ei olekaan, jota Jeesus ei voisi tyynnyttää:
http://www.youtube.com/watch?v=9llcyKcYHPM

Vastaukset 2
Vanhimmat
sairaudella, joka voi kohdistua itseemme tai läheiseen ihmiseen. Voimme olla omaishoitajia, jolloin meitä todella myös koetellaan. Oma sairaus vie voimat, ja joskus toivonkin. Silloin on hyvä, kun on toivo ankkuroituna johonkin kestävämpään kuin tämä maailma.
Jumala haluaa nostaa meidät kivuistamme ja tuskistamme ylemmä katselemaan taivaallisia näkyjä. Saamme kohottaa sielumme silmät tästä raihnaisesta kuolevaisesta ruumiistamme sinne ikikotiin, käyskentelemään kultakaduilla. Siellä ei enää ole tuskaa, kyyneleitä eikä kuolemaa.
"Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." (Joh.14:2-3.)
http://www.youtube.com/watch?v=1JMrUpuITb4
1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
(Ilm.22:1-5.)
tuli kuin sotatila perheeseen paholainen koetti ja koettaa yhä saada ristiriitoja aikaan mutta Rukous on auttanut tähän asti ja auttaa edelleenkin Jeesus ei hylkää vain kulkee kanssamme kuolemaan asti ja vie perille.