Tiedostan, että jokaisen meistä on joskus kuoltava. Siltikään, en halua ajatella sitä, koska; a) kuolema on hiukan pelottava asia b) mietin heitä (lapsiani), jotka jäävät tänne kaipaamaan ja suremaan.
Jos pohdin asiaa syvällisesti, niin suurin huoleni ovat juuri he, jotka jäävät tänne vielä.
Miten sinä koet asian? Valmistaudutko tulevaan "tietoisesti"?
Toinen kysymykseni:
Onko itsemurha tai toisen tappaminen KOSKAAN oikeutettu teko? Ihmisen mieli on varmasti herkkä, mutta joskus lienee kysymys myös siitä, että ympäristö asettaa paineita. Täytyy menestyä ja olla jotain - jos ei ole, niin herkästi ajautuu pattitilanteeseen, jossa tekee jotain todella järkyttävää.
Jos pohdin asiaa syvällisesti, niin suurin huoleni ovat juuri he, jotka jäävät tänne vielä.
Miten sinä koet asian? Valmistaudutko tulevaan "tietoisesti"?
Toinen kysymykseni:
Onko itsemurha tai toisen tappaminen KOSKAAN oikeutettu teko? Ihmisen mieli on varmasti herkkä, mutta joskus lienee kysymys myös siitä, että ympäristö asettaa paineita. Täytyy menestyä ja olla jotain - jos ei ole, niin herkästi ajautuu pattitilanteeseen, jossa tekee jotain todella järkyttävää.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Oman tai toisen sielun puolesta ei kenenkään tarvitse harkitusti tappaa. Hän joka pitää sieluaan tärkeämpänä kuin lihallista ilmentymäänsä ei varmasti tapa harkitusti ketään.
>>Miten sinä koet asian? Valmistaudutko tulevaan "tietoisesti"?>Onko itsemurha tai toisen tappaminen KOSKAAN oikeutettu teko?
Kuolema on suuri ja mystinen asia ja on luonnollista, että kuoleminen pelottaa. Itseänikin jännittäisi hirveästi, jos tietäisin että kuolen kohta.. En kuitenkaan pelkää, sillä 'toisella puolella' onkin sitten odottamassa paljon parempi paikka, tai ainakin uskon niin. 'Tälle puolelle' jäävät läheiset pärjäisivät kyllä, täytyy luottaa Jumalan huolenpitoon.
Hautajaisilla on tapana olla surullinen tapahtuma, mutta omissa hautajaisissani tahtoisin ihmisten olevan iloisia puolestani (ja järjestävän vaikka grillijuhlat mieluummin mun muistoksi nyyhkyttäjäisten sijaan), ovathan ajalliset murheet ja vaivat jääneet taakse! Sitä ennen kuitenkin täytyy rukoilla Taivaan isältä, että pysyisin uskovaisena sinne kuoleman hetkeen saakka. Sehän on kuitenkin tärkeintä.
"Täytyy menestyä ja olla jotain - jos ei ole, niin herkästi ajautuu pattitilanteeseen, jossa tekee jotain todella järkyttävää."
Itse ajattelen, että (itse)murhaa ei kukaan tee vahingossa ja on siten tappamista ja väärin (5.käsky). Täytyy vain rukoilla ja luottaa Taivaan isään.
kuoleman pelon.
Itsemurhan tehnyt on kuin koulukarkuri.
Hän joutuu "rehtorin kanslian kautta" samalle pulpetille ja luokalle takaisin. Näin Karma toimii.
Lajitoverin tappaminen on tietenkin hirvein rikos minkä ihminen voi toiselle tehdä.
kuuliaisuuden Jumalan laille!
Katsokaas , kun näme venkulat opettavat ettei kuolemaa ole, eikä sielu kuole, niin
voi vapaasti tehdä syntiä, ehtiihän sen korjata seuraavalla kerralla!
Mutta tämä on juuri sitä saatanan valhetta, ja petosta.
Tottakait te revitte kappaleiksi Jeesuksen tullessa nämä vääryydeen opettajat, mutta ei se teitä enää auta!!
Jeesushan sanoi: " Tänäpäivänä kun kuulet Hänen äänensä älkää paaduttako sydäntänne, niinkuin " kuolematon sielu" paaduttaa...ja yrittää tehdä saman teillekin!!
tulee KARMAN laki.
Uskovaisethan ne syntejä anteeksi pyytelee ja sitten taas kaverin vaimoa kiksautamaan.
kiksautella jatkuvasti, koska tehän ajattelette: " Parempi onni ensikerralla"...sitten toisessa elämässä.
Kaverin vaimo kun ei enää silloin asu välttämättä samalla kadulla " katso, uusi on sijaan tullut"!!
tarkoitin aivan muita kuin minua.
Kenties sinuakin.
Minulla on niin hyvä vaimo ettei tarvitse muita kuin korkeintaan katsella.
se sama vaimo ennää ole kun hoohoilet siellä Karman lain maailmassa, ja aattelet, milloin sut lasketaan uudelleen tänne!!
Eikös teidän pidä olla sielää jonkin aikaa, ja joku toinen määrää teidät tänne takaisin!
Jos olet kuolematon sielu, vaimosi ei sitä ota todesta, hän kuitenkin menee naimisiin uudelleen, vai kkapa mun kanssa,..koska sinuahan ei enää ole
naisia maa-ilma täynnä.
Ja ne tykkää taiteilijoista.
"Miten sinä koet asian? Valmistaudutko tulevaan "tietoisesti"?"
Olen kohtuullisen uskonnollisesta kodista kohtuullisen uskonnolliselta seudulta ja luonnollisesti lapsuusaikana uskonto oli jollakin sijalla. Silloin hieman pelotti, että jos ei uskokaan oikein, voi joutua helvettiin. Mistäpä sen varmasti tiesi että juuri se usko, jota ympäristö tarjosi, oli oikeaa ja taivaaseen vievää. Kun sitten vähitellen tajusin ettei ole mitään kuolemanjälkeistä, on olo ollut helpottunut. Se tietysti vähän arveluttaa, että jos kuolemaa edeltää pitkä tuskallinen sairastaminen mutta sitä ongelmaa ei kyllä uskokaan poista. Vielä ei voi sanoa, että olisin mitään valmistellut mutta voisi kyllä olla eduksi järjestää asioita siihen suuntaan ettei perikunnalla olisi tarpeettoman paljon turhanpäiväistä perintöselvittelyä ja paperisotaa.
"Onko itsemurha tai toisen tappaminen KOSKAAN oikeutettu teko?"
Itsemurha on niin henkilökohtainen asia, että siitä en sano mitään. Toisen tappamista voisi ajatella oikeutetuksi silloin kun sen avulla mitä ilmeisimmin säästyy useampi ihmishenki. Jos säästyy vain yksi, on kyse valintatilanteesta: tappamista jo aikovan henki vai viattoman uhrin henki. Silloinkin voisi ajatella olevan oikeutettua tappaa se, jolla on jo tappamisen ajatus mielessä. Käytännössä on tietysti usein mahdollista estää tappaminen muutenkin kuin tappamalla tappamista aikova.
Elä niin kuin olisit jo kuollut, niin se kuolema ei ole oikeastaan mitään. Syntyminen se vasta rankkaa on.
Eräs mies sanoi Jeesukselle: " Anna minun mennä ensin hautamaan sukulaiseni, niin sen jälkeen seuraan sinua"!
Jeesus sanoi hänelle: " Anna kuolleitten haudat kuolleensa, tule sinä , ja seuraa minua"
Kuinka kuollut voi hauda toisen kuolleen esim. lapiolla?
Ei mitenkään muutoin, kuin siten , että hän on jo elävältä kuollut, kun ei ole uskonut Jumalan Pojan nimeen!
Hän on jo kuollut sielu eläessään!! Kuten kuolematonkin sielu on!
mysteerio. Vai voiko kuolemista luonnehtia mysteerioksi? Toki kait jossain mielessä, koska kuolemaa sinällään ei voine kuvata inhimillisin käsittein. Ja mielestäni kuolema koetaan pelottavaksi, koska siitä ei haluta/uskalleta puhua avoimesti, siitäkään huolimatta, että kuolema on yhtä luonnollista kuin elämä.
Jollain tasolla minä olen valmistautunut kuolemaan, joka tarkoittaa nimenomaan sitä, että olen pyrkinyt poistamaan kuoleman/kuolemiseni pelkoa lapsistani. Toki tässä kohtaa tulee muistaa myös se, että kuolemalla ei ole ’järjestystä’. Ja minusta ylenpalttinen sureminen on kenties osoitus siitä, ettei jälkeenjäävä/-jäävät ole osanneet elää omaa elämäänsä, vaan heidän elämänsä on ollut tavallaan toisen ihmisen elämistä tai elämästä riippuvaista.
Toisen tappaminen tai itsemurha ja ’oikeus’ niihin ovat hankalia asioita käsiteltäviksi. Tapanko toisen, jos oma henkeni on uhattuna?
Ja itsemurhan motiivit ovat aina hyvin monitahoisia. Näissä laajennetuissa itsemurhissa lieneekin osittain taustalla itsemurhaajan pelko jälkeenjäävistä ja heidän selviytymisestään? Joku on joskus sanonutkin, että moni itsemurha olisi vältetty kahvinkupin ääressä asioista keskustellen.
Ps. Voinen tässä samalla heittää terkut Benkulle: ”Eikö olekkin ihmeellistä, että minä näitten piinaviikkojen jälkeen jopa jollain tasolla arvostan niitä Sinun (joskus pitkäpiimäisiäkin) Raamatun siteerauksiasi. Ymmärtänet heittoni?