Jakautumat eroavat

Ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän tulosten vertailu antaa aiheen jonkinlaisen sorttiseen mietiskelyyn. Tuloksethan eroavat toisistaan jopa huomattavasti muutaman puolueen kohdalla.

Kokoomus pärjäsi paremmin varsinaisena vaalipäivänä annettujen äänien jakautumassa kuin ennakkoäänestyksessä. Sosialidemokraattien kannatus taas jäi sunnuntain tuloksissa alemmaksi kuin ennakkoäänestyksessä. Erityisen suuri ero on Keskustan tuloksessa ennakkoäänien ja varsinaisen vaalipäivän välillä eli tappiota tuli nimen omaan sunnuntaina.

Vihreät eivät erityisemmin loistaneet ennakkoäänestyksessä ja petrasivat asemaansa huomattavasti varsinaisena vaalipäivänä. Tämä ilmiöhän on toistunut vihreillä jo aikaisemminkin. Vasemmistoliitolle taas kävi toisin päin eli sunnuntaina kannatuslukema jäi alemmaksi kuin ennakkoon annetuissa äänissä.

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit pärjäsivät kaikkein tasaisimmin, kun verrataan ennakkoäänestystä ja sunnuntain äänestystä. Toki Timo Soinin johtama puolue paransi tulostaan sunnuntaina jonkun verran. Päivi Räsäsen kristillisdemokraatit taas joutuivat antamaan hiukan periksi sunnuntaina, mutta tosiaan varsin minimaalisesti. RKP kuului puolestaan sunnnuntain menestyjiin.

Muutoksia siis tuli. Tapahtuiko ennakkoäänestyklsen jälkeen viime viikolla ennen varsinaista sunnuntain äänestyspäivää jotain semmoista, joka muutti kansalaisten äänestyskäyttäytymistä? Vai onko ilmiön selitys yksinkertaisesti se, että osa puolueista onnistui saamaan väkensä liikekannalle niin hyvin jo ennakkoäänestyksen aikana, ettei kannattajaporukkaa riittänyt uurnille enää samassa määrin varsinaisena vaalipäivänä sunnuntaina?

3

680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lienee...

      Tiedän täällä maalla monia joilta jäi sateen takia äänestämättä. Liian pitkä matka, kun olisi vielä joutunut jättämään auton kauas äänestyspaikasta.

      Kaupungeissa asuneilla tuskin oli samanlaista ongelmaa, kun äänestyspaikka oli lähellä?

      • WanhaWaari

        Kieltämättä sää oli sateinen ja tuulinenkin kunnallisvaalipäivänä 26. lokakuuta. Mitenkähän tuohon suhtautuisi? Olisiko siis pääteltävä, että maalaiset kaiken kelin eläjät olisivat säikähtäneet säätä ja sen takia jääneet kotiin ja jättäneet äänestämättä? Hiukan tuntuu erikoiselta semmoinen "kumisaapasväen" käyttäytyminen, jonka selityksen pätevyyttä voi epäillä. Ovatko maalaiset ruvenneet karttamaan sadetta? Tehdäänkö maatöitäkin vain hyvillä säillä?


      • kumma juttu.
        WanhaWaari kirjoitti:

        Kieltämättä sää oli sateinen ja tuulinenkin kunnallisvaalipäivänä 26. lokakuuta. Mitenkähän tuohon suhtautuisi? Olisiko siis pääteltävä, että maalaiset kaiken kelin eläjät olisivat säikähtäneet säätä ja sen takia jääneet kotiin ja jättäneet äänestämättä? Hiukan tuntuu erikoiselta semmoinen "kumisaapasväen" käyttäytyminen, jonka selityksen pätevyyttä voi epäillä. Ovatko maalaiset ruvenneet karttamaan sadetta? Tehdäänkö maatöitäkin vain hyvillä säillä?

        Luulisi vielä löytyvän sisua lähteä sateellakin äänestämään, mutta kun paikallisten juttuja kuuntelee niin ei näemmä...

        No, eipä sen puoleen, ainakin täällä oli sellainen myrsky että olisi jäänyt itseltäkin äänestämättä ellen olisi äänestänyt ennakkoon. Pyörällä kun kuljen, niin en kyllä olisi siinä säässä äänestämään lähtenyt.

        Vihreitä puolestaan ei sade näköjään haitannut. Hm.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe