Kössönöm

Anteeksi, en ollut katsonut postiani pitkään aikaan kun tuo kunnallisvaalihumu vei minut mukanaan.

Kiitoksia kovasti ja suostun ihan mihin vaan teoksiani tarvitaan. Yritän palailla palstalle pitämään päivystystä taas.
2167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eipä mitään. Katsoin äsken todella hämmentävän nelosdokumentin ihmisistä, joilla oli mieletön määrä lemmikkejä, joita eivät kyenneet hoitamaan. Eivätkä itse edes tajunneet sitä.

Minulle tuo yksi täystuho riittää ihan hyvin. En voisi kuvitella, että täällä olisi kymmenittäin kissoja tai mitään muitakaan eläimiä.

Yhteistä näille ihmisille tuntui olevan se, että he olivat jotakuinkin erakoita ja eläimet olivat heille kaikki kaikessa.

Erään koirienpitokieltoon tuomitun naisen ( tosin hän sai pitää niistä viisi) sanat kylmäsivät. Hän sanoi, että ei voi luottaa ihmisiin, koska ihmiset ovat pahoja. Hänen isänsä oli tappanut hänen veljensä ja sisarensa ja siksi hän luottaa vain koiriinsa.

Äänestä
  • jolla on yli 300 kissaa. Naapurit sanoivat että ne olivat hyvin hoidettuja ja leikattuja, eikä metelikään ollut häiritsevä. Kaikilla kissoilla oli nimikin ja mummo tunsi ne nimeltä.
    Ei kai se ollut tämä mummo?

    Se on niin yksilöstä kiinni, miten eläimet hoitaa.
    Minulla on tuttu jolla oli todella sairas koira, yksinhuoltajana hän ei osannut hoitaa lapsiaan, ei koiraa ja silti piti kaikki maailman chinchillat, metsäsiilit ja kulkukissat haalia kotiin. Joidenkin ihmisten hoivavietti menee yli käytännöllisen järjen ja sitten kaikki voivat huonosti.

    Minun kaksi mirriäni ovat onnellisia, kaikki ihmettelevät niiden ystävällisyyttä ja jatkuvaa kehräystä. Niille ei ole sattunut mitään pahaa elämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bubastis.tmi kirjoitti:

Anteeksi, en ollut katsonut postiani pitkään aikaan kun tuo kunnallisvaalihumu vei minut mukanaan.

Kiitoksia kovasti ja suostun ihan mihin vaan teoksiani tarvitaan. Yritän palailla palstalle pitämään päivystystä taas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu