Taitaa olla

tähän aikaan yöstä turha ehdotus, mutta kuitenkin.

Voisitteko ajatella tekevänne huomenna, tai siis tänään, jotain erityisen kilttiä jollekin toiselle ihmiselle. Jollekin ihan vieraalle. Ja ihan siksi, että on kiva juttu tehdä toisen päivä vähän iloisemmaksi.
14544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ja tuotahan täytyy yrittää.

Mutta entäs tämä: olla erityisen kiltti jollekulle, joka juuri on tehnyt sinulle jotakin ilkeää. Huhuhu, siinäpä vasta rankka tehtävä.

Äänestä
  • joku muukin vielä hereillä. Minulla on yksi kirjoitus kesken ja sen pitäisi olla päivällä valmis. Kaikki jää aina viime tippaan.

    Minulle ei ole kukaan tehnyt mitään ilkeää aikoihin, koska en ole missään käynyt, joten minun urakkani lienee helpompi.

    Mutta ajattelin ihan oikeasti huomenna olla kovin kiltti kaikille ihmisille jotka näen. Mutta mitä oikein kilttiä voisi tehdä?

    Aika hassua, mutta muistan vieläkin monen vuoden takaa joitain tapahtumia, jolloin jotkut ihan vieraat ihmiset ovat kohdelleet hyvin. Joskus muinoin rinkkareissuilla ja useinkin ulkomailla, mutta myös kotimaassa. Kyllä ne jäävät mieleen.

    Kerran saimme kaverini kanssa nukkua erään saksalaisen gasthausin ravintolan pöydän alla yön, kun ulkona satoi vettä ja kaikki huoneet olivat täynnä. Vähän ne aamiaisvieraat katselivat kun me kömmimme pöydän alta, kun he tulivat aamiaiselle.

    Olen minäkin joskus muinoin majoittanut kaksi israelilaistyttöä kolmeksi päiväksi ja veimme heidät kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mitä nyt voi Turussa turisteille näyttää. Sattumoisin nähtiin kauppatorilla ja Puolalanpuistossa oli ilmaiskonsertti. Sinne sitten vaan ja meille yöpymään ja tuttuihin tutustumaan.

    Joo, huomenna ollaan kilttejä. Tai siis tänään. Tai mikä ettei joka päivä.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    joku muukin vielä hereillä. Minulla on yksi kirjoitus kesken ja sen pitäisi olla päivällä valmis. Kaikki jää aina viime tippaan.

    Minulle ei ole kukaan tehnyt mitään ilkeää aikoihin, koska en ole missään käynyt, joten minun urakkani lienee helpompi.

    Mutta ajattelin ihan oikeasti huomenna olla kovin kiltti kaikille ihmisille jotka näen. Mutta mitä oikein kilttiä voisi tehdä?

    Aika hassua, mutta muistan vieläkin monen vuoden takaa joitain tapahtumia, jolloin jotkut ihan vieraat ihmiset ovat kohdelleet hyvin. Joskus muinoin rinkkareissuilla ja useinkin ulkomailla, mutta myös kotimaassa. Kyllä ne jäävät mieleen.

    Kerran saimme kaverini kanssa nukkua erään saksalaisen gasthausin ravintolan pöydän alla yön, kun ulkona satoi vettä ja kaikki huoneet olivat täynnä. Vähän ne aamiaisvieraat katselivat kun me kömmimme pöydän alta, kun he tulivat aamiaiselle.

    Olen minäkin joskus muinoin majoittanut kaksi israelilaistyttöä kolmeksi päiväksi ja veimme heidät kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mitä nyt voi Turussa turisteille näyttää. Sattumoisin nähtiin kauppatorilla ja Puolalanpuistossa oli ilmaiskonsertti. Sinne sitten vaan ja meille yöpymään ja tuttuihin tutustumaan.

    Joo, huomenna ollaan kilttejä. Tai siis tänään. Tai mikä ettei joka päivä.

    "Joo, huomenna ollaan kilttejä. Tai siis tänään."

    Pistä kuule mulle tulemaan salaattia, niin se on siinä:D

    Mitä omaan osuuteeni tulee, niin pelkkään asian funtsimiseen menee pari päivää, mutta ehkä minä jotain keksin kilttiyden edistämiseksi..

    Tässä sulle bluesia. Oikein pitkä (ja minusta onnistunut) live-versio vanhasta tutusta kappaleesta:

    http://www.youtube.com/watch?v=4O_YMLDvvnw

    Sen ajan voi käyttää hyödykseen ihan vain relaamalla.

    Niin, ja minä vastaanotan myös muita virtuaalikasviksia, mutta ruukkusalaatit ovat ihan must just nyt;p

    Äänestä

  • konna kirjoitti:

    Eräs suurista suosikeistani tämä kipale.

    Olenkin tässä tuntitolkulla räpeltänyt epätoivoisesti sähköpostiliitteiden kanssa. Meinas jo hermot mennä, mutta pelastit päiväni.

    Laittaisin salaattia tulemaan, mutta en tiedä osoitettasi. Kelpaako tämä?

    http://www.finfood.fi/finfood/ff2.nsf/kasviksetreseptihaku/2C89FA8CD71B95CFC2256BE6001DD614?opendocument

    ovat kuin päivänkakkaran lehdet: rakastaa, ei rakasta, rakastaa.., eli parhaita pois nypittyinä:-)

    Ohjeesi vaikuttaa vallan herkulliselta. ja jos en olisi just lounastanut, niin olisi kyllä vesi herahtanut kuonoon. Tätä kokeillaan vielä, kunhan saan suorittavanportaan tekijän kiinni...

    Tässä sulle vielä yksi bonus-arvoitus. Minä olen hidas kaikissa muissa asioissa, paitsi yhdessä. Mikähän se voisi olla?

    Minä jopa luulen, että se piirre voi olla meille molemmille yhteinen.

    Rohkea veikkaus vaan kehään:D

    Sinulla on vikkelä kieli?

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sinulla on vikkelä kieli?

    Toi oli tosi hauska.

    No, ei. Kyllä sekin on pahuksen hidas. Joskus tuntuu, että koko kuono on pelkkää paksua kieltä täynnä, varsinkin aamuisin:)

    Minä ajattelin työntekoa! Olin nääs niin ylpeä, kun taas (öhöm!) tuli tehtyä koko viikon duunit muutamassa tunnissa! Ja pari kilttiä juttua siinä sivussa...

    Ajattelin, että sinä saattaisit olla sielunveljeni tuossa asiassa. Työhän on paha piriste, joten sitä ei saa nauttia liikaa kerralla:-)

    tekemään mitään kilttiä kenellekään. Olin kokouksessa ja siellä tietysti kiltisti juttelin ja bussikuskille sanoin päivää ja kiitos, mutta siinä se sitten oli.

    Olen koko päivän väsännyt juttuja ja huomenna lisää, mutta mikäs siinä kun tykkää kirjoitella.

    Kyllä tuo puolisoni oli ihan samaa mieltä kuin minäkin. Sanoi, että mikäli olet elävässä elämässä samanlainen kuin kirjoituksissasi, niin kyllä sinulla on vikkelä kieli. nih.

    että se on kohta taas suklaa-aika käsillä... Joulusuklaat kannattaa ostaa jo nyt, niin ei tartte niitä sitten jouluruuhkissa metsästää:)

    Ja kyl tää on ihan tarpeeksi vaikeeta tämä kirjoittaminen näillä räpylöilläkin. Kielestä en ole havainnut olevan kovin suurta apua siinä puuhassa, mutta ainahan sitä voi kaikkea uuttakin kokeilla;p

    Salaattivinkki oli muuten hyvä, kiitos siitä vielä uudelleen. Mistä tulikin mieleeni, että pitää soittaa yks puhelu...

    Äänestä

heti kun nenänsä ovesta ulos pistää.

Viime viikosta jäi mieleen mummo postilaatikolla, jolla oli korvakoru jymähtänyt kiinni, eikä saanut sitä auki itse millään vanhoilla sormillaan. Kyllä hän oli helpottunut kun sain sen auki, korva oli jo ihan punainen.

Äänestä

"Taitaa olla" ei ole otsikoksi kovinkaan hyvä. Otsikon tarkoitus olisi tiivistetysti kuvata viestin aihetta, herättää huomiota.

Otsikot tyyliin "Onko niin?", "Kysymys", "Melko varmaa" jne. eivät kerro mitään viestin sisällöstä.

Kun kerran sanottavaa on, kannattaa panna sanoman aihe otsikkoon, eikä korvata sitä ettäjottasillänäetnimittäin-tyylisillä täytesanoilla.

Itse aihe oli ihan asiallinen, otsikko sen sijaan kehottaa ohittamaan koko viestin sitä avaamatta.

Äänestä
  • oikeassa:)

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    oikeassa:)

    ...asia minulle kuulukaan, niin joutessani ajattelin ryhtyä neuvomaan.

    Äänestä

  • juutas. kirjoitti:

    ...asia minulle kuulukaan, niin joutessani ajattelin ryhtyä neuvomaan.

    Varsinkin jos ne ovat hyviä. Huomasitko, alan oppia. Otsikkoriville kirjoitin kokonaisen lauseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kössönöm kirjoitti:

tähän aikaan yöstä turha ehdotus, mutta kuitenkin.

Voisitteko ajatella tekevänne huomenna, tai siis tänään, jotain erityisen kilttiä jollekin toiselle ihmiselle. Jollekin ihan vieraalle. Ja ihan siksi, että on kiva juttu tehdä toisen päivä vähän iloisemmaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu