Hirvenlihatuotteiden kysyntä on suurimmillaan, mutta kotimaisesta raaka-aineesta on pulaa. Kuluttajahinnat eivät kuitenkaan ole karanneet käsistä, sillä Suomeen tuodaan hirvenlihaa myös Virosta ja Ruotsista.
Hirvenlihan jatkojalostajilla on parhaillaan kädet täynnä työtä. Hirvi on lampaan tavoin sesonkituote.
Marraskuussa lihan kysynnän arvioidaan hiipuvan, mutta joulun juhlapöydissä hirvenpaistilla alkaa olla jo merkitystä. Pohjanmaalaisten jalostajien mukaan hirvenlihapaisti kilpailee jo kalkkunan kanssa kinkun paikasta.
Raaka-aineita paikoin vaikea saada
Hirvenlihatuotteiden kysyntä on suurta, mutta raaka-aineen saanti on pulmallisempaa.
Kauhajokelainen lihanjalostaja Markku Rantala ostaa hirvenlihaa eri puolilta Suomea Rantalan Lihalle, mutta saa myös jalostettavakseen lähimetsien hirviä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.