Jeesus on Jumalan Sana ja tämä ikuinen Sana, joka on Jumala, tuli kansan keskuuteen valmistetussa ruumiissa, eli sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta ja kasvoi tehtäväänsä Pyhän Hengen vahvistuksella.
Jeesus joutui siis kokemaan aivan tavallisen ihmisen osan ja joutui syntymään aivan tavalliseen perheeseen ja joutui tavallisten ihmisten kasvatettavaksi, mutta koska siinä ihmisruumiissa, jonka nimi oli täällä Jeesus, oli sisällä Jumalan Sana ja Pyhä Henki, niin Jeesus ei koskaan taipunut tavalliseen ja luonnolliseen, lihalliselle kuuluvaan, vaan kurkotti alusta alkaen taivaallista kohti ja tutki pyhiä Kirjoituksia ja näin kasvoi 30 vuotta, kunnes Hänen tehtäväkseen ja virakseen tuli opettajan virka, joka kesti vain kolme vuotta, mutta sinä aikana Jeesus kerkisi puhua Jumalan Sanan tänne ja nyt se sama Sana on ollut kansan kekuudessa noin kaksituhatta vuotta ja se Sana on tehnyt eläväksi kaikki, jotka ovat USKONEET SANAN.
Työnsä ja tekonsa lopuksi Jeesus, Ihmisen Poikana suostui kansansa puolesta Uhriksi, jotta kansan ei tarvitse enää ansaita armoa ja sovitusta Jumalan edessä, vaan saa sen uskon kautta Jumalan Sanaan ja näin Jeesuksen työ on täydellinen ja Hänen lunastamastaan kansasta tulee täydellinen ja tänäänkin Jumalan Sana on kansansa keskuudessa johdattaen kansaa kohti Jumalaa.
Ja tämä Sana totisesti tekee terveeksi, antaa ilon ja rauhan.
Jeesus joutui siis kokemaan aivan tavallisen ihmisen osan ja joutui syntymään aivan tavalliseen perheeseen ja joutui tavallisten ihmisten kasvatettavaksi, mutta koska siinä ihmisruumiissa, jonka nimi oli täällä Jeesus, oli sisällä Jumalan Sana ja Pyhä Henki, niin Jeesus ei koskaan taipunut tavalliseen ja luonnolliseen, lihalliselle kuuluvaan, vaan kurkotti alusta alkaen taivaallista kohti ja tutki pyhiä Kirjoituksia ja näin kasvoi 30 vuotta, kunnes Hänen tehtäväkseen ja virakseen tuli opettajan virka, joka kesti vain kolme vuotta, mutta sinä aikana Jeesus kerkisi puhua Jumalan Sanan tänne ja nyt se sama Sana on ollut kansan kekuudessa noin kaksituhatta vuotta ja se Sana on tehnyt eläväksi kaikki, jotka ovat USKONEET SANAN.
Työnsä ja tekonsa lopuksi Jeesus, Ihmisen Poikana suostui kansansa puolesta Uhriksi, jotta kansan ei tarvitse enää ansaita armoa ja sovitusta Jumalan edessä, vaan saa sen uskon kautta Jumalan Sanaan ja näin Jeesuksen työ on täydellinen ja Hänen lunastamastaan kansasta tulee täydellinen ja tänäänkin Jumalan Sana on kansansa keskuudessa johdattaen kansaa kohti Jumalaa.
Ja tämä Sana totisesti tekee terveeksi, antaa ilon ja rauhan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itsensä. Jos Jeesus nöyryytti Itsensä ja oli kuuliainen hamaan ristinkuolemaan asti, niin eikö Jumalan kansa tekisi saman ja nöyryyttäisi itsensä kuulaisuuteen Jumalan Tahdolle.
Filippiläiskirje 2
1 Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta,
2 niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset
3 ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne
4 ja että katsotte kukin, ette vain omaanne, vaan toistenkin parasta.
5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.
17 Vaan jos minut uhrataankin tehdessäni teidän uskonne uhri-ja palvelustoimitusta, niin minä kuitenkin iloitsen, ja iloitsen kaikkien teidän kanssanne;
18 samoin iloitkaa tekin, ja iloitkaa minun kanssani!
19 Toivon Herrassa Jeesuksessa pian voivani lähettää Timoteuksen teidän tykönne, että minäkin tulisin rohkaistuksi, saatuani tietää, kuinka teidän on.
20 Sillä minulla ei ole ketään samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän tilastanne;
21 sillä kaikki he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on.
22 Mutta hänen koetellun mielensä te tunnette, että hän, niinkuin poika isäänsä, on minua palvellut evankeliumin työssä.
23 Hänet minä siis toivon voivani lähettää heti, kun olen saanut nähdä, miten minun käy.
24 Ja minä luotan Herrassa siihen, että itsekin pian olen tuleva.
25 Katson kuitenkin välttämättömäksi palauttaa luoksenne veljeni, työkumppanini ja taistelutoverini Epafrodituksen, teidän lähettinne ja auttajan minun tarpeissani.
26 Sillä hän ikävöi teitä kaikkia ja on kovin levoton siitä, että olitte kuulleet hänen sairastavan.
27 Ja hän olikin sairaana, kuoleman kielissä; mutta Jumala armahti häntä, eikä ainoastaan häntä, vaan myös minua, etten saisi murhetta murheen päälle.
28 Lähetän hänet sentähden kiiruimmiten, että te hänet nähdessänne taas iloitsisitte ja minäkin olisin murheettomampi.
29 Ottakaa siis hänet vastaan Herrassa kaikella ilolla, ja pitäkää semmoisia kunniassa;
30 sillä Kristuksen työn tähden hän joutui aivan kuoleman partaalle, kun pani henkensä alttiiksi tehdäkseen minulle sen palveluksen, mitä te ette voineet tehdä.
kävi ilmi, kun hän heräsi käskyjen (ikuinen laki) voimassa olon tuntemiseen?
Room. 7:10
ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
eläneensä ennen ilman lakia ja siksi hän ei ymmärtänyt syntisyyttään, mutta kun käskysana tuli hänen tietoisuuteensa heräsi hän näkemään synnin ja näkemään sen, että ilman armoa, ilman Jeesuksen lunastusyötä hän on kuolemaan tuomittu.
Koska Paavali heräsi tuon myöntämään, niin oli hän valmis turvaamaan Jeesuksen sovitustyöhön, mutta siinä kävikin niin, että Paavalin oli kuoltava, jotta hän saisi ELÄMÄN Kristuksessa, eli Paavalin oli kiellettävä lihansa tahto, eli sielullisuutensa Jumalan Tahdon tieltä ja kun Paavali kuoli, tai paremminkin Saulus kuoli, syntyikin uusi elämä ja tämän uuden luomuksen nimikin tuli uudeksi, eli hänestä tuli Jeesuksen kutsumana ja eläväksi tekemänä Paavali.
Roomalaiskirje 7
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
7 Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse".
8 Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
9 Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
10 ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.
11 Sillä kun synti otti käskysanasta aiheen, petti se minut ja kuoletti minut käskysanan kautta.
12 Niin, laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä.
13 Onko siis hyvä tullut minulle kuolemaksi? Pois se! Vaan synti, että se synniksi nähtäisiin, on hyvän kautta tuottanut minulle kuoleman, että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta.