Ajen merkit END

Lopetan tähän tämän kirjoitusprosessijakson samalla kun tulemme "Hitlerin" ajan loppuun (1945), jolloin kolmannen valtakunnan diktatuuri kaatui kasaan kuin korttitalo. Tämä sama perusrakenne toimii jollain kerrostasolla nyt Luojan äärettömissä suunnitelmissa. Muistutan vielä että tärkein ajan jakso on vielä edessä (1.11-14.11).

Te jotka olette joutuneet tässä Luojan läsnäoloon, pysykää lujasti tiellänne. Kauttanne vaikuttaa Voima, joka murtaa kirjaimellisen fundamentalismin kahleita. Tämä ns. odotustila on syvällinen olemisen tila ja vaatii oivaltamisen kohdalla pitkän opetuksen, mutta se sitoo ylimielisten fundamentalistien (kaikilla elämänalueilla) liikkumavapautta Sielun globaalissa ulottuvuudessa. Mikä vaikuttaa myös positiivisesti finanssikriisin kohdalla. Yhden ihmisen vaikutuskanava positiiviseen suuntaan Hengen läsnäolossa on rajaton. Ei tarvita montaakaan ihmistä, niin kaikki diktatuuriyritykset hajoavat kasaan maailmalla jo ennen syntymistään. Diktatuurit elävät enää kehittymättömissä kolmansissa maissa. Eivät enää länsimaiden piirissä. Ihmiset ovat länsimaissa jo sen verran kehittyneempiä, että osaavat järjellä hoidella asioita.

Aivan kuten Jeesuksen aikana, radikaali toiminta saa aikaan kirjanoppineiden ja fariseusten esiin tulon. Näin myös nyt, koska kyseessä on Jumalan puhuma laki. Fariseusten ja kirjanoppineiden täytyy tulla esiin. Jeesuksen aikana vedottiin Mooseksen kirjoituksiin, nyt vedotaan Paavalin kirjoituksiin. Kaikki tapahtuu lihassa eli pään johdossa esiintulevassa lauselogiikassa. Tosin Jeesuksen aikana oltiin lihan puolesta pohjassa, nyt olemme ennalleenasetuksen ajassa, jolloin tilanne on toinen.

Kaikki raamatun kuvaamat ryhmät tulevat esiin ja kukin on yksin ja vain yksin vastuussa omasta elämästään siinä toimintaympäristössä, missä elää.

Tässä on nyt kuvattu opastuksellisesti hyvin rajatussa muodossa pienoiskoossa lähivuosien rakenteet, joita Luoja käyttää kiihtyvässä tahdissa. Käytäntö on vielä edessä.

Nähtäväksi jää miten kaikki jatkuu päivä kerrallaan. En näe konkreettisesti kuin tämän päivän. Luoja näkee konkreettisesti kaiken hamaan ikuisuuteen etukäteen, sillä Hän elää globaalisti ajattomassa tilassa. Tähän pystyy vain ääretön kaiken takana oleva Olento.

Pekka R
2372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

parhain anti oli alussa: "lopetan tähän.."

Äänestä

joka tuosta yläpilvihumpasta tuli ensimmäisenä mieleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka R kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu