Voiko jännittämisestä päästä eroon?

20 vuoden jännittämiskokemuksella voin sanoa, että mitään oikotietä ei ole. On vain liikuttava ihmisten parissa ja kerättävä onnistumisen kokemuksia. On yritettävä puhua ja osallistua sillonkin, kun tekisi mieli vain murjottaa.

Luovuttaminen eli erakoituminen ei ole helpoin tie! Luuletko että on pitemmän päälle helppoa istua kotonaan ja tuijotella seinää?

mä oon myös lähihoitaja opiskelija ja mulla on ollut toi sama asiaaa... Mutta kyllä se jännitys lähtee pois kun tutustuu ihmisiin ja hoitopaikkaan..... onneaa vain kyllä se siitä joku päivä katoaa itsestään.................................

menehyvä ihminen homeopaatin haastatteluun ni pääset vaivastas voi kuule luvata koska mulla on kokemusta homeopatiasta.ite oon kans jännittänyt kouluvuosina 6-9 mutta sitten menin homeopaatille kaikkien terapioiden ja beetasalpaajien jälkeen se oli viimeinen toivoni ja se kyseli kaikki asiat perusteellisesti lapsuudesta asti ite en ensin uskonu homeopatiaan mutta nytte uskon muista vaan olla sataprosenttisen rehellinen jos haluut saada apua.itelläni on tosi rankka lapsuus josta en ois halunnu puhuu,homeopatia voi myös auttaa syviin traumihin ja siksi se on musta ainut hyvä lääketiede.haastattelu kestää noin 20 minuuttia ja sit se määrää sulle homeopaattisen lääkkeen sun vaivaan se maksaa noin 20 euroo.ite oon päässyt tosi vaikeista oireista eroon ja voin sanoo että sun kannattaa kokella ja huomata miten ihanaa elämä voi olla ilman jännitystä.tsemiii!!!

Ei ikäratkaise minä olin 20 armeejan suorittanut ja sivilissä vielä,esim tyttöjen seuraan en voinut mennä lainkaa. Jos jouduin istumaan samaan pöytään esim:kahvi juonti kun katsoi minua kahvia juodessa niin hikituli valui pitkin selkää on varmasti hankala tilanne ulos oli mentävä jäähyttelemään.
Silmä kulmasta näkyi hiki pisara olli niin kovä jännitys eikä voinit estää sit meni omia aikojaan ohi.
aika ja ikääntyminen aineen vaihdunta vaikuttaa jonkin verran kun hidastuu jännittäminen vähenee
nyt ole 55 vähä vieläkin joissakin tapauksissa pyrkii jännittämään,ei niin paljoa kuitenkaan.

Kiitos kaikille vastanneille viesteistä!

On ollut kiva huomata, että ei ole yksin tämän kiusallisen vaivan kanssa, vaikka joskus tuntuu että vain minä olen tällainen "omituinen."

Työtä on tehtävä, että jännittämisen kanssa pääsee eteenpäin ja sitä aion myös jatkossakin tehdä. Siitä voi päästä jossain määrin eroon ja auttaa eteenpäin!

Kirjoitelkaa edelleen ajatuksia, se varmaan auttaa meitä kaikkia jännittäjiä elämään päivän kerrallaan.

T:Piitu

Moikka.Taitaa se olla niin ettei jännittämisestä kokonaan pääsekkään eroon.Jos pääsee,niin hyvä.Itse olen jännittäjätyyppiä.Jännitän esim.marketeissa,eri tilanteissa joissa on enemmän ihmisiä sisätilassa.Jännitän virastoissa käyntiä ja asiointia.Jännitän työpaikkahaastatteluja,ym.vastaavia tilanteita.Olen kuitenkin ollut harrastajateatteritoiminnassa mukana muutaman vuoden.Aina jännittää kun menee lavalle.Varsinkin ensi-iltapäivinä on maha aivan kuralla.Mutta onneksi se on sellaista minkä kanssa voi elää ja olla.Kaikki me varmaan jännitetään jotain asiaa elämässämme.Ja onhan niin että tietyissä tilanteissa pikku jännitys on ihan vaan paikallaan.Se pitää kumman skarppina.

Olen nyt syönyt kesäkuusta asti Seroxatia 20mg päivässä. Tuntuu hieman helpottavan tuo jännittäminen. Ehkä vois alkaa ottamaan 30mg. Tarkoitus olisi hakeutua myös terapiaan.

Heips!

Itse olen myös samassa tilanteessa..opiskelen myös terveysalalla ja pahinta olivat harjoittelujaksot..ei niinkään itse harjoittelupaikassa oleminen vaan ne arvostelulomakkeet, joissa jokaisessa mainittiin, että pitäisi olla rohkeampi ja tuntui että se vaikutti myös numeroihin, joita niistä sain.

Välillä jossakin paikassa tuntui, että työntekijöiden kanssa meni oikein hyvin ja tunsin jopa olevani normaalia rohkeampi, mutta sitten harjoittelun lopussa paukahtaa käteen taas lappu, jossa sanotaan, etten ole ollut tarpeeksi aktiivinen ja epäillään, että motivaationi olisi huono enkä olisi kiinnostunut koko alasta!

Kun ei ihmiset tunnu tajuavan, että ujoille ei kannata jatkuvasti mainita ujoudesta..itseni kohdalla se vain pahentaa asiaa ja olen entistäkin ujompi!! Olen monta kertaa huomannut, että ihan itsestään rohkeus kasvaa, jos joskus kehutaankin jostain ja sitten saatan rohkaistua tekemään asioita, joita en aikaisemmin olisi kuvitellutkaan uskaltavani tehdä..

Mutta tsemppiä vaan kaikille ujoille!

Moi kaikki. Miten ny sanoisin tämän, että minua rupeaa jännittämään kun olen tavallisella oppitunnilla ja sitten iskee jännitys jostain aivan tyhjästä! (huonoa oloa)

Juuh. Itse muistan kun ensimmäisellä kerralla alkoi työharjoittelu. Ensimmäinen harjoittelu paikka oli aivan kamala ( ihmisistä töihin myöten). Sitten kun tuli seuraava harjoittelu se vasta jännittikin! mutta koksa kyseessä oli tuttuja ja sain positiivista kokemusta jaksoin seuraavalla kerralla mennä työssäoppiin positiivisemmin. Vaikka sielläkin oli muutamia pieniä vastoinkäymisiä niin siitä huolimatta uskalsin lopulta mennä kesätöihin. Sekin tottakai jännitti ensin, mutta kun tottui siihen ei se niin hirmuista ollut. Kun tuli uudelleen harjoittelua niin toki se jännitti, mutta kun ihmiset olivat niin ystävällisä siinä rohkaistui heti. Nyt odotan innolla seuraavaa harjoittelu päivää. ( Vaikka hieman jännittääkin).

Sama juttu, en tullut ohjaajani kanssa parhaimmalla mahdollisella tavalla juttuun niin ilmeisesti ohjaaja oli maininnut opettajalleni hiljaisuudestani niin arvioointitilanteessa opettaja sitten: "voinko mä kysyä että oletko sä ujo"
Sitten toisen harjoittelun arvioinnissa "voisithan sä jutellakin joskus"

uudet ja uudet ihmiset aiheuttavat jännitystä ja sellaiset uudet ihmiset,(menneen kokemusten takia), jotka tulevat "liian lähelle" , ovat liian tuttavallisia ja tulevat melkein ihoon kiinni jutellessakin. Uusissa tilanteissa helpottaa, jos on joku tuttu ja turvallinen ihminen läsnä, josta tiedän että hyväksyy mut ujoudesta huolimatta ja sellaisena kuin olen..silloin ei pelota, että mokaan jotenkin ja tilanne paljon rennompi.

tutut ihmiset ja sellaiset, joiden kanssa höpötys on luontevaan eivät aiheuta jännitystä.

Se vain on pakko uskaltaa, jos jotain haluaa tehdä, aina ei voi piiloutua, vaan elämä on elettävä niin kuin se annetaan ujoudesta huolimatta.

ja palveluammatissa minäkin :)