> Kaikki hallituksemme sitten 1990-luvun ja pressat ja
> eduskunnat veivät meitä hyvässä yhteisymmärryksessä
> Natoa kohti.
> Sitten vasurit säikähti ja teki maame
> turvallisuusasiasta vain muka oikeistolle kuuluvan
> "hörhöilyn".
> No tulos on nähty, ihmiset kääntyi joukolla sitten
> oikeiston puoleen, jotta se mikä aloitettiin jo
> 1990-luvulla saadaan viimenki loppuun vietyä, eli
> Suomi Natoon.
JEP
Oli näin jälkikäteen katsottuna oikeastaan todella hyvä, kun alkoivat purraa Suomea oikein kunnolla nilkkaan nuo vasurit kaikilla natokiima ja hörhöjutuillaan.
Ei sitä silloin osannut ainakaan meikäläinen heti huomata, miten hyvä se oli lopulta Suomelle.
Tämän hetkinen vaalitulos ei olisi ollut mitenkään päin mahdollista, ilman tuota "sinkkiarkut tulee" -kampanjaa, sillä se avasi monen kansalisen silmät ja tajun käsittämään mitä nuo suomettumisen homehtuneet köriläät oikein takaa-ajoivatkaan ja sehän ei enää suomalaisille käy.
Kuten voitte itse vaalituloksestakin tarkentaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensi vaalikaudella Suomi pääsee Natoon. Siellä on jo lähes miljardi ihmistä tyytyväisenä. Nato laajenee ja sen pitää laajeta. Kaikki Natomaat ovat täysin itsenäisiä ja täysin vapaita maita. Suomella on Valkoisen armeijan voittamat arvot. Vapauden tuli palaa, eikä meitä alisteta venäläiseen etupiiriin. Jokaisen suomalaisen tulee tuntea tämä maa omakseen. Meitä saavat kaikki vapaat maat aina puolustaa. USA:n perustuslaki on sama kuin YK:n ihmisoikeuksien julistus. Vapaat presidentinvaalit ovat USA:ssa 4.11. USA ei vastaanota rikollisia ja toimii Suomen kanssa terroristeja ja rikollisia vastustaen. Kaikkea turvallisuutta ylläpidetään. Lentoturvallisuus on vain yksi hyvä esimerkki. Balttiaa vahvistetaan. Sinivalkoinen väri vahvistui taas. Sinivalkoinen on esimerkiksi Naton, Pyhän Isrealin ja Kreikan liput. Mikä makeinta Viron tasavallan lipussa on mustaa väriäkin muistuttamassa multaa. Multa pitääkin puhdistaa saastasta ja niin tehdään Viron Tasavallassa.
tietopuolinen taito loppui kesken.
Kansainvälisen kanssakäymisen lisääntyessä myös sivistys ja yleinen tietämys maailman asioista lisääntyy maassamme vääjäämättä.
Kansalaiset, varsinkin nuoret osaavat ajatella entistä enemmän omilla aivoillaan ja tuo "neuvostopropaganda" ei enää mene perille ja vanhat änkyräkommarit haudataan toinen toisensa jälkeen.
Vielä kun saataisiin nuo "moskovan koulun" käyneet pois eduskunnasta, ja nuoria tilalle, niin jopa alkaisi Suomi nousta.
Kaikkien Venäjän naapurimaiden on oltava NATOssa.