Tsemppiä Koop!

Huomasin, että sun on vaikea laulaa Suomeksi. Mutta tsemppiä iltaan! Äänestän sua. Onko sulla suomalaiset vanhemmat, vai miksi et osaa Suomea kunnolla? On sulla ainakin Suomalainen sukunimi. :=)
6341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kun Vesa on kipeenä. Toivottavasti vetää hyvin, tosin en toivo Vesallekaan huonoa onnea kisaan tai kenellekään ylipäätänsä. Jone tippukoon.

Äänestä
  • nyt niin, että Koop taitaa tulla onnistumaan parhaiten tänä iltana. Vesalla ja Kallella (?) ääni mennyt ja Pete ei osaa laulaa.

    Äänestä

on suomalainen, jos et osannu päätellä. KAIKKI ÄÄNESTÄÄ KOOPIA KAIKESTA HUOLIMATTA!

Äänestä
  • mutta on edesmennyt hiljattain, muistaaksein nyt kesällä. Äiti on Hollannista ja Koop on asunut 5 vuotiaasta saakka Lontoon liepeillä jossain. Muutti juuri Suomeen, eli siihen nähden hänellä onerinomainen suomenkielentaito.
    Ja illalla taas nähdään ja kuullaan miten mahtava hän on laulutaidoiltaankin.
    Kaikki ääneni olen hänelle antanut ja edelleenkin annan. Lakkaan katsomasta koko ohjelmaa jos hän tippuu koska Jonen lisäksi hän on ainut joka ohjelmassa kiinnostaa. Viime vuonna kiinnostavin oli Ari Koivunen alusta loppuun.
    Kopin noteerasin jo hänen ensiesiintymisestään ja mies parantaa kokoajan. Upea tyyppi !

    Äänestä

  • suomalainen... kirjoitti:

    mutta on edesmennyt hiljattain, muistaaksein nyt kesällä. Äiti on Hollannista ja Koop on asunut 5 vuotiaasta saakka Lontoon liepeillä jossain. Muutti juuri Suomeen, eli siihen nähden hänellä onerinomainen suomenkielentaito.
    Ja illalla taas nähdään ja kuullaan miten mahtava hän on laulutaidoiltaankin.
    Kaikki ääneni olen hänelle antanut ja edelleenkin annan. Lakkaan katsomasta koko ohjelmaa jos hän tippuu koska Jonen lisäksi hän on ainut joka ohjelmassa kiinnostaa. Viime vuonna kiinnostavin oli Ari Koivunen alusta loppuun.
    Kopin noteerasin jo hänen ensiesiintymisestään ja mies parantaa kokoajan. Upea tyyppi !

    Niin ja Ariin verrattuna Koop vaikuttaa hurjan paljon aikuismaisemmalta.

    Äänestä

  • Koop2 kirjoitti:

    Niin ja Ariin verrattuna Koop vaikuttaa hurjan paljon aikuismaisemmalta.

    Totta turiset. Koop on aikuinen Ariin verrattuna jos heitä yleensä voi toisiinsa verrata, ovat kuin eri planeetalta, mutta omalla tavallaan molemmat mahtavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestän sua kuitenkin kirjoitti:

Huomasin, että sun on vaikea laulaa Suomeksi. Mutta tsemppiä iltaan! Äänestän sua. Onko sulla suomalaiset vanhemmat, vai miksi et osaa Suomea kunnolla? On sulla ainakin Suomalainen sukunimi. :=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu