Kokoomus on keskustaoikeistolainen kansanpuolue

Kokoomus on keskustaoikeistolainen kansanpuolue. Sen tehtävänä on parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia sekä kehittää yhteiskuntaa tämän periaateohjelman mukaisesti. Samojen periaatteiden pohjalta Kokoomus vaikuttaa ihmisten lähiyhteisöissä sekä Suomea laajempaan kehitykseen maailmanlaajuisesti.
4115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jossain la-la-la -nimisessä maassa, muttei ainakaan Sipoossa.

Äänestä

Eiköhän enemmistö ole kuitenkin vielä kansanvaltaisilla puolueilla.

Ei suinkaan Suomessa ole sen oikeistolaisempaa puoluetta kuin Kokoomus. Se, että Kokoomus ei enään ole fasistinen, ei tee siitä keskustaoikeistolaista puoluetta.

Tietysti voidaan kaikki nykyiset puolueet määritellä vasemmistolaisiksi. Ei suinkaan Kokoomuskaan enään haikaile feodaali yhteiskuntaa?

Äänestä

"Sen tehtävänä on parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia."

Niin ikävää vain että kokoomuslaiset eivät laske kaikkia kansalaisia näiksi ihmisiksi, ainoastaan vuorineuvokset.

Hieman historiaa: Kokoomus tahtoi Suomeen perustuslaillisen monarkian (mannerheimin toivelistalla myös), mutta kompromissiksi perustettiin presidentti-instituutio laajoin valtaoikeuksin. Punakapinan jälkeen Kokoomus oli ainoa puolue, joka tuki Lapuan liikkeen toimintaa (kyseinen järjestö oli terroristijärjestö). Syttyi sota Neuvostoliiton kanssa ja Suomen hävittyä tämän sodan kokoomus joutui jäämään rannalle aina 80-luvulle saakka.
Kokoomus oli 80-luvun lopulla Hallitusvastuussa ja ajoi maata lamaa kohti, 90-luvun alussa oli Ahon porvarihallitus, joka syvensi lamaa. Loppu onkin jo lähihistoriaa.

Äänestä
  • Kokoomus kuvittelee saaneensa kansan luottamuksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomus nousi suurimmaksi kirjoitti:

Kokoomus on keskustaoikeistolainen kansanpuolue. Sen tehtävänä on parantaa jokaisen ihmisen asemaa ja hyvinvointia sekä kehittää yhteiskuntaa tämän periaateohjelman mukaisesti. Samojen periaatteiden pohjalta Kokoomus vaikuttaa ihmisten lähiyhteisöissä sekä Suomea laajempaan kehitykseen maailmanlaajuisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu