Kun Eurooppaan saapui vaalea nykyihminen oli puhuttu kieli ilmeisesti uralista. Pieni ryhmä lähti seuraamaan jäätä pohjoiseen. He olivat suomalaiset.
Nykyihmisten porukkaa jakaantui eri ryhmiin ja kielikin muuttui. Suunta oli joillakin etelään joillakin syvemmälle länteen. Siellä ovat lähimmät geneettiset sukulaisemme belgian flaamit. Eurooppalaiset kaikkialla levittäytyivät ja saivat uusia geenejä Välimeren alueelta ja Afrikasta. Ne sekoittautuivat eurooppalaisten geeneihin, paitsi pohjoisen jäätä seuraavien suomalaisten geeneihin. Lopulta oli vain tämä yksi eurooppalainen populaatio ilman myöhempien afrikkalaisten geenejä.
Suomalaisilta siis puuttuvat nämä afrikan tuliaiset. Sen sijaan Skandinaviaa pitkin pohjoiseen liikkuneilla ruotsalaisilla nämä geenit ovat. On siinä Euroopan todellinen valkoinen mies ollut ihmeissään nähdessään ensi kerran tuon afrikan ihmisen ruotsalaisen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
En oo mikään uralista eksynyt ruma udmurtti !
ei ole kylläkään ruotsalaisten vaan länsi-suomalaisten, kielelläkään ei ollut merkitystä tässä uudessa tutkimuksessa. Länsi-Suomalaiset eroaa ruotsalaisista enemmän kuin esim. britit.
Ruotsin - ja Ugandan jalkapallomaajoukkueet tunnistaa vain peliasuista ei pelaajien ihonväristä.
Mistä eurooppalainen ihmistyyppi tuli? Minä luulen ja olen jostain lukenut, että idästä, koska kaikilla eurooppalaisilla on 20-30% aasialaista geenivä. Onko tosiaan niin, että muilla on tuota negroidia paitsi suomalaisilla johtuen siitä, että pojat lähti pohjoiseen ennen kuin sitä tuli? Huom. Ei mitään erityistä mustia vastaan.
Eiköhän se ole nyt niin, että nykytutkimuksen mukaan koko ihmiskunta on kotoisin AFRIKASTA!!!! Itselleni se on aivan sama... elämänihän on aivan ihanaa. Saattaapi tehdä aika PAHAA meidän rakkaille KLANIPÄILLE, jotka luulevavat olevansa meitä parempia: Samasta saatanan apinasta sinäkin paskiainen olet peräisin. Mulla sentään on vielä tukka päässä!