herätysvalmiutta?

Sillointällöin seurakunnissa viriää keskustelua uusista jäsenistä ja miksi niitä on niin vaikea saada. Voihan se olla taidonkin puutetta, mutta ihan varmaan se on työntekijöiden puuttumista evankeliointitehtävistä. Se on puutetta siitä, ettei Jumalan Valtakunnasta puhuta, sitä pidetään vähemmän tärkeänä noin julkisesti. Itseasiassa pelastus on paljon tärkeämpää ihmisille kuin mikään pörssikurssi.

Miten onko seurakuntien väki asettanut ympärillä olijoille liian korkeita kynnyksiä? Entäpä jos herätys yllättäen tulisi, olisivatko seurakunnat valmistautuneet näihin kaikkiin kadunväkeen joka kipein sydämin haluaisi olla osallisina pelastuksessa ja kuulemaan Jumalan Sanaa.

Onko seurakunta valmistautunut ottamaan vastaan ihan vaan ihmisiä, ilman mitään sormen heristelyä siitä millainen sinun pitää olla tai millaiseksi sinun on pian muututtava tässä seurakunnassa.

Meidän olisi itseasiassa rukoiltava ihan seurakuntina että Jumala puhdistaisi meidän seisovan sakkakerroksemme näissä viinisammioissa ja avartaisi meidän sydämemme näkemään ja käsittämään sen asian että ihmiset kuolevat synteihinsä elleivät saa Jumalan armoa Jeesuksen kautta. Politikot kuolevat synteihinsä, Humanistit kuolevat synteihinsä, köyhät kuolevat synteihinsä, rikkaat kuolevat synteihinsä elleivät saa Jeesuksen kautta tullutta armahdusta.

Seurakuntaväen eräs tärkeä tehtävä on pysyä Jumalan Sanassa ja elää maailmassa. Jumalan Sanassa siksi, että voisi olla lamppuna pimeydessä ja maailmassa siksi, että omaisivat kontaktipohjan vielä uskosta osattomiin ihmisiin.

Olisi hyvä seurakunnissa keskustella näistä asioista ihan vakavissaan. Asenteista, erilaisuudesta, oikeudesta Jumalan lapseuteen ja tottelevaisuutta Jumalan edessä.

Jumala ei halua että yksikään hukkuu! Jumala haluaa että kaikki pelastuisivat!
2119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Herätys alkaa omasta sisimmästä.
Mikään herätys ei kulje muuten kuin sydämeltä sydämelle sen määrän mukaan kuin julistajat ovat tehneet Sanan edesssä todellistä heräämistä.
1:17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta."

Roomalaiskirje:
10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.

Äänestä

Kiitos, Brideth, tärkeästä asiasta, jonka kirjoitit! Meidän uskomme ja sen tuoman hedelmän tukahduttaa liian helposti "elämän huolet, rikkaus ja nautinnot", kuten Jeesus opetti (kylväjävertaus). Herra, armahda meitä, ja auta pitämään evankeliumia esillä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Brideth kirjoitti:

Sillointällöin seurakunnissa viriää keskustelua uusista jäsenistä ja miksi niitä on niin vaikea saada. Voihan se olla taidonkin puutetta, mutta ihan varmaan se on työntekijöiden puuttumista evankeliointitehtävistä. Se on puutetta siitä, ettei Jumalan Valtakunnasta puhuta, sitä pidetään vähemmän tärkeänä noin julkisesti. Itseasiassa pelastus on paljon tärkeämpää ihmisille kuin mikään pörssikurssi.

Miten onko seurakuntien väki asettanut ympärillä olijoille liian korkeita kynnyksiä? Entäpä jos herätys yllättäen tulisi, olisivatko seurakunnat valmistautuneet näihin kaikkiin kadunväkeen joka kipein sydämin haluaisi olla osallisina pelastuksessa ja kuulemaan Jumalan Sanaa.

Onko seurakunta valmistautunut ottamaan vastaan ihan vaan ihmisiä, ilman mitään sormen heristelyä siitä millainen sinun pitää olla tai millaiseksi sinun on pian muututtava tässä seurakunnassa.

Meidän olisi itseasiassa rukoiltava ihan seurakuntina että Jumala puhdistaisi meidän seisovan sakkakerroksemme näissä viinisammioissa ja avartaisi meidän sydämemme näkemään ja käsittämään sen asian että ihmiset kuolevat synteihinsä elleivät saa Jumalan armoa Jeesuksen kautta. Politikot kuolevat synteihinsä, Humanistit kuolevat synteihinsä, köyhät kuolevat synteihinsä, rikkaat kuolevat synteihinsä elleivät saa Jeesuksen kautta tullutta armahdusta.

Seurakuntaväen eräs tärkeä tehtävä on pysyä Jumalan Sanassa ja elää maailmassa. Jumalan Sanassa siksi, että voisi olla lamppuna pimeydessä ja maailmassa siksi, että omaisivat kontaktipohjan vielä uskosta osattomiin ihmisiin.

Olisi hyvä seurakunnissa keskustella näistä asioista ihan vakavissaan. Asenteista, erilaisuudesta, oikeudesta Jumalan lapseuteen ja tottelevaisuutta Jumalan edessä.

Jumala ei halua että yksikään hukkuu! Jumala haluaa että kaikki pelastuisivat!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu