Eikö Eniro

Teuvo Sunille oman palstan - täällähän keskustellaan enemmän Teuvo Sunista kuin Raamatusta.
7191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Puhut vähän mutta asiaa.

Äänestä

Se johtuu Kristukselta saadusta Pyhästä, eli Totuuden Hengestä,
joka saa siitä osattomat katkeran vihan valtaan, kuten Jeesus
jo jäähyväisrukousessa siitä Isälle mainitsi:

"Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen
maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan niin kuin en minkään kuulu."

Koska totuus ei enää siitä luopuneille olekaan elämän tuoksu,
vaan kuoleman haju, niin siitä tämä väärämielisten trauma
totuutta kohtaan johtuu.

Kaikilla teillä totuudesta luopuneilla yli lahkorajojen on
TS-trauma eli Totuus-sundrooma.

Sen olette saaneet, kun ensimmäisen kerran eläessänne
olette kuullet Pyhän Hengen sanomaa, koska tähän saakka teille
kaikille eri porttoseurakuntien jäsenille on Pyhä Henki ollut se
valheen henki, jonka Saatana on kullekin erikseen hengeksi määrännyt.

Siksi kaikille teille, joille Totuuden Hengen raamattukeskusteluun
tuoma totuus aihettaa masennusta, pelkoa, ahdistusta,kalseaa
oloa, päänsärkyä ja jopa vainoharhaisuutta - tahdon sanoa:

Jos ette usko, että ahtaassa portissa totuuden pelko voidaan
poistaa, ja se on pakko poistaa, koska:

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, ja oppisivat
tuntemaan totuuden."

Tai ette enää pysty tuota porttia paatumuksen takia löytämään,
niin onhan teidän joukossanne lääkäreitä, psykonomeja ja kenties
joitakin kristittyjä psykiatreja tai psykoterapeuttejakin, jotka voisivat
jollakin täsmälääkityksellä totuuden pelkonne poistaa.

Sillä eihän Jumala ole kenellekään sellaista elämää tarkoittanut,
että hän ei uskaltaisi tulla edes raamattukeskusteluun totuuden
pelkonsa tähden. Eikä sitäkään, että hän jatkuvasti pyytäisi
ylläpitoa poistamaan Totuuden Hengen kirjoitukset, koska siinä
jokainen poistattaja naulaa lautoja omaan ruumisarkkuunsa Henkeä
herjatessaan, kun repii vehnän pois, mutta jättää rikkaviljan.

Ja kaikkein vähiten Jumala tahtoo sitä, että tällaiset poistattajat
vielä kuolematuskissaankin kiitäisivät Jumalaa siitä, etteivät olleet
tuon Sunin kaltaisia, joka pilkkasi uskovien kastettakin ja siitä
saatua veren voimaa.

Olisihan sinullakin nyt ollut mainio tilaisuus aloittaa keskustelu
mieleisestäsi miellyttävästä valheesta, mutta kuitenkin menit
samaan rintamaan kaikkien Jumalan paaduttamien väärämielisten kanssa.

Äänestä
  • Olet röyhkein ja narsistisin ihminen, jonka täällä netissä olen tavannut. Ensinnäkin Pyhästä, (eli Totuuden) Hengestä tämä: Pyhä Henki EI OLE SYYTTÄJÄHENKI, joka sinua vallitsee!

    Sinussa on SYYTTÄJÄHENKI, ei siis Totuuden Henki. Totuutta ei SINUSSA OLE!

    Sinä teet jatkuvaa Pyhän Hengen pilkkaa, sellaista väittäessäsi.

    Olet syyttäjän tuomiohengessä toimiva oman ekosi korostaja. "SYNNITÖN"! Voi mies parka kun olet pahoin seonnut.

    Äänestä

  • sano! kirjoitti:

    Olet röyhkein ja narsistisin ihminen, jonka täällä netissä olen tavannut. Ensinnäkin Pyhästä, (eli Totuuden) Hengestä tämä: Pyhä Henki EI OLE SYYTTÄJÄHENKI, joka sinua vallitsee!

    Sinussa on SYYTTÄJÄHENKI, ei siis Totuuden Henki. Totuutta ei SINUSSA OLE!

    Sinä teet jatkuvaa Pyhän Hengen pilkkaa, sellaista väittäessäsi.

    Olet syyttäjän tuomiohengessä toimiva oman ekosi korostaja. "SYNNITÖN"! Voi mies parka kun olet pahoin seonnut.

    Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneen tässä maassa kohdannut,
    silloin olisi Pyhä Henki minulle valehdellut, kun on sanonut
    ettei koskaan ennen ole tässäkään maassa Totuuden Hengen ääntä kuultu.

    Jos olisi kuultu, ei tässä maassa olisi pystysää ainuttakaan
    ihmiskäsin rakennttua jumalanhuonetta, eikä porttopappien
    tarvitsisi julistaa:

    "Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo sen tietävänsä,
    on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sinut on petetty. Nöyrry ja anna elämäsi Jeesuksen Kristuksen parannettavaksi. Sinä olet kuilun partaalla ja sinulla on kiire jos pelastus on sinulle tärkeä.

    "Joka itsensä ylentää, niin se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa niin se ylennetään."

    Jos sinulle on iankaikkisuus asia tärkeä, niin anna Jeesuksen pestä pois kaikki syntisi ja lakkaa mainostamasta Saatanaa!

    Sinä olet itse porttopappi, joka väärentää jopa apostoli Paavalin sanomankin omaa korvasyyhyään tukeakseen. Sinä muutat Raamatun Sanaa siltä osin, mikä ei tue sinun virheellistä käsitystäsi Raamatusta.

    Nöyrry ja anna kastaa itsesi! Sillä Jeesus sanoi:"Joka USKOO ja kastetaan, SE pelastuu. Mutta joka ei usko, niin se tuomitaan kadotukseen."

    Jos sinulle elämä on tärkeä, niin valitse ELÄMÄ!

    Jumala antakoon sinulle tahdonvoimaa tähän isoon kääntymiseen. Saatana ei päästä sinua vähällä irti, kun on noin lujaan otteeseensa saanut, mutta älä anna häpeän tai minkään estää sinua nöyrtymästä ja pyytämästä Jumalalta anteeksi.

    SINÄ OLET EKSYTETTY MIES PARKA!

    Silloin kun olit menossa kasteelle, saatana pysäytti sinut, sillä sinusta hän sai hyvän äänitorven asialleen eksyttää ihmisiä pois Kristuksesta.

    Palaa Kristuksen luokse!

    Äänestä

  • *_* Marika:) kirjoitti:

    Mainostiko Jeesus 'Saatanaa, kun mainitsi tämän nimen? Saatanan juonien paljastaminen on arvokasta työtä. Ei suinkaan Saatanan mainostamista, kuten sinä sanot.

    Joh. 8:44
       
    Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    1. Joh. 3:8
       
    Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.

    Äänestä

joku sitä anoo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voisi järjestää kirjoitti:

Teuvo Sunille oman palstan - täällähän keskustellaan enemmän Teuvo Sunista kuin Raamatusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu