Olisi hyvä kuulla kokemuksia millä tavalla olette tutustunut uusiin ihmisiin ja onko heidän kanssa tullut luontevalla tavalla juttua uskonasioista. Katkeaako ystävyys siihen jos pyytää mukaan kokoukseen tai antaa evankelioivan lahjan?
Olen usein tutustunut uusiin ihmisiin mutta hyvin monet heistä tuntuvat kokevan uskonasiat vastenmielisinä. Yhdelle ystävälle kerran annoin joulun alla kauniin hengellisen laulu-CD:n ja hän oikein sävähti ja otti CD:n mutta ei kiittänyt. Huomasin että hän vältteli minua sen jälkeen pitkän aikaa ennen kuin otti yhteyttä eikä koskaan ole siihen asiaan viitannut jälkeenpäin.
Tiedän että ennen kuin itse tulin uskoon, eräs uskoontullut opiskelutoveri pyysi yhteistä tuttuamme antamaan minulle hengellisen kirjan. En saanut tuota kirjaa ikinä koska tämä tuttavamme heitti sen kirjan roskiin omien sanojensa mukaan. Olen ollut aina aika avoin uskonasioille ja todennäköisesti sen kirjan olisin lukenut jos vain olisin saanut. Tätä kirjan roskiinheittäjää joskus sitten uskoon tultuani kerran pyysin mukaan erääseen hengelliseen tilaisuuteen mutta hän ei lähtenyt ja lopetti yhteydenpidon minuun kokonaan.
Eräs työtoveri jonka kanssa tavattiin joskus työajan ulkopuolella, oli kerran lähdössä kanssani hengelliseen tilaisuuteen mutta hänen äitinsä ei halunnut hänen lähtevän tuollaiseen tilaisuuteen. Työtoveri lupasi soittaa minulle tuonne tilaisuuteen lähdöstä mutta ei soittanut. Menetin myös tämän ystävän, hän ei enää pitänyt yhteyttä ja oli sittemmin vaihtanut puhelinnumeronsa salaiseksi.
Olen huomannut että monta kertaa suositellaan että hyviä hengellisiä kirjoja tai äänitteitä voi sopivassa tilanteessa, merkkipäivinä tai jouluna antaa lahjaksi. Onko kellään toisenlaisia kokemuksia näistä asioista? Eikö tämä olekaan hyvä idea vai onko syy siinä että sana satuttaa?
Olen joskus laittanut isommalle porukalle joululehdet kortin sijasta, eipä tuolta ole paljon palautetta tullut.
Kertomani asiat ovat tapahtuneet vuosien varrella, en ole ihan vasta uskoontullut eikä ole mitään pakonomaista tarvetta tuputtamiseen, en todellakaan halua tuputtaa. Nuorena uskovana annoin kummilapsille ja sukulaisille evankelioivia lahjoja lähinnä kirjoja ja kasetteja. Mutta koen että hyvä sanoma on tarkoitettu jaettavaksi. Nämä kirjat ja laulut olen aina valinnut rukouksessa ja olen pyytänyt Jumalan johdatusta.
http://www.nic.fi/~shn/tekstit/evankeliointi.htm
Olen usein tutustunut uusiin ihmisiin mutta hyvin monet heistä tuntuvat kokevan uskonasiat vastenmielisinä. Yhdelle ystävälle kerran annoin joulun alla kauniin hengellisen laulu-CD:n ja hän oikein sävähti ja otti CD:n mutta ei kiittänyt. Huomasin että hän vältteli minua sen jälkeen pitkän aikaa ennen kuin otti yhteyttä eikä koskaan ole siihen asiaan viitannut jälkeenpäin.
Tiedän että ennen kuin itse tulin uskoon, eräs uskoontullut opiskelutoveri pyysi yhteistä tuttuamme antamaan minulle hengellisen kirjan. En saanut tuota kirjaa ikinä koska tämä tuttavamme heitti sen kirjan roskiin omien sanojensa mukaan. Olen ollut aina aika avoin uskonasioille ja todennäköisesti sen kirjan olisin lukenut jos vain olisin saanut. Tätä kirjan roskiinheittäjää joskus sitten uskoon tultuani kerran pyysin mukaan erääseen hengelliseen tilaisuuteen mutta hän ei lähtenyt ja lopetti yhteydenpidon minuun kokonaan.
Eräs työtoveri jonka kanssa tavattiin joskus työajan ulkopuolella, oli kerran lähdössä kanssani hengelliseen tilaisuuteen mutta hänen äitinsä ei halunnut hänen lähtevän tuollaiseen tilaisuuteen. Työtoveri lupasi soittaa minulle tuonne tilaisuuteen lähdöstä mutta ei soittanut. Menetin myös tämän ystävän, hän ei enää pitänyt yhteyttä ja oli sittemmin vaihtanut puhelinnumeronsa salaiseksi.
Olen huomannut että monta kertaa suositellaan että hyviä hengellisiä kirjoja tai äänitteitä voi sopivassa tilanteessa, merkkipäivinä tai jouluna antaa lahjaksi. Onko kellään toisenlaisia kokemuksia näistä asioista? Eikö tämä olekaan hyvä idea vai onko syy siinä että sana satuttaa?
Olen joskus laittanut isommalle porukalle joululehdet kortin sijasta, eipä tuolta ole paljon palautetta tullut.
Kertomani asiat ovat tapahtuneet vuosien varrella, en ole ihan vasta uskoontullut eikä ole mitään pakonomaista tarvetta tuputtamiseen, en todellakaan halua tuputtaa. Nuorena uskovana annoin kummilapsille ja sukulaisille evankelioivia lahjoja lähinnä kirjoja ja kasetteja. Mutta koen että hyvä sanoma on tarkoitettu jaettavaksi. Nämä kirjat ja laulut olen aina valinnut rukouksessa ja olen pyytänyt Jumalan johdatusta.
http://www.nic.fi/~shn/tekstit/evankeliointi.htm
Vastaukset 6
Vanhimmat
>>Nuorena uskovana annoin kummilapsille ja sukulaisille evankelioivia lahjoja lähinnä kirjoja ja kasetteja.>> - Kirjoittaa Hyvä sanoma.
Tuo on kirjoituksessasi se oikea linja. Lapsille ja rippikoululaisille tuo on parempi kuin aikuiselle, ellei ole varma toisen mausta.
Hengellinen kirja tai kasetti on äärettömän vaikea valinta toiselle. Mikä itsestä on hyvää ei ehkä ole toisesta. Tuskin toivot toiselle sellaista oloa;
itkeäkö vai mitä tehdä saatuaan ei-mieleisen lahjan. On mieleisiäkin hengellisiä lahjoja.
Evankeliointi on oikein ja siinä teet hyvin. Vielä paremmin kuin rukoillen kuljet, kuten jo sanoit. Kokouksiin pyyntö on helpoin.
Itse pidän säännöllistä kotialttaria, jossa rukoilen päivään siunausta ja muistan tarpeita. Muistan myös päivän mittaan kiittää.
Mielestäni on parempi ottaa itse puheeksi uskonasiat ja rohkeaksi. Saada toinen kiinnostumaan miksi on uskossa. Tehdä hänelle selväksi pelastus. Noissa tulee loukkaantumisia, mutta uskova on siitä vapaa. Ei se ole mukavaa menettää ystävä ja olla kuin outolinto. Joskus on viisautta olla hiljaa.
Siunausta sinulle työhösi!
niin kuin tunnet että johdatetaan. Jeesus käski levittää ilosanomaa, ja Hän Pyhän Henkensä kautta on työn teettäjä ja pomo, ja vastuussa sen vaikutuksesta. Hengellisellä materiaalilla voi olla monta salattuakin tarkoitusta, vaikka näyttää siltä, että se heitetään pois tai tyrmätään.
Siunausta, voimaa ja uskoa sinulle, ja suomalaista sisua!
Minun uskoontuloni vaikutti paljon eräs evankelioiva kirja, jonka iäkäs sukulainen minulle vuosikymmeniä sitten antoi.
Silloin olin täysin maailmassa, ja kirja oli hyllyssä pölyttymässä pitkät ajat. Kun tulin etsikkoon, luin sen ja se vaikutti minuun suuresti. Uskoon tultuani tuo sukulaistäti oli jo muuttanut taivaaseen, joten häneltä jäi tietämättä työnsä hedelmä minun kohdallani.
Rakas ystävä, työsi ei mene hukkaan, vaikka et saisi tietää koskaan mitään sen vaikutuksesta.
ne sinun kaveris ei halunnut sinun tuputtavan heille sitä "hyvää" sanomaa, jospa itse karkoitit ne niillä hännystelyillä pois, voisihan sitä verrata että ystäväsi pyytävät sinua perjantai iltana ravintolaan istumaan ja juomaan olutta, tanssimaan, ja hakemaan uusia mies tuttavia, mietipä sitä asiaa siltä kantilta ja miksi sinun sitten pitää yrittää vetää niitä tuttuja mukaan sun uskoon, jos ne eivaan halua lähtä sen takia.
Olen itsekin kokenut niin että sen jälkeen kun tulin uskoon niin ei uskovat on häipynyt enkä ole saanut kontaktia niihin. Jotenkin tuntuu oudolta että kun on itsellä valtavan hyvä uusi sanoma niin kukaan ei tule siitä tietämään mitään.
Uskovat ja ei-uskovat ovat jotenkin eri ulottuvuuksissa eivätkä koskaan kohtaa. Kun ihminen tulee uskoon niin ei-uskovat vaan jotenkin häipyy. Joku entinen ystävä saattaa vain ajatella että sekaisin kai se meni.
Kaipa nämä uskonasiat täytyy vaan pitää omana tietona.
kunnioitan heidän uskoaan tai uskomattomuuttan.En ole tuomari enkä oikeaoppinen sananjulistaja.Keskustelen mielelläni(jopa väittelen) ja kerron oman näkemykseni siinä yhteydessä.