SOSSUSTA TUKEA KUOLLEELLE, MIKKELISSÄ

Mikkelin sosiaalitoimi myönsi tukea kuolleelle(LS 31.10.-08)

Vakavasti sairas nainen haki tukea asuntonsa saunaremonttiin, mutta ehti kuolla. Yli 6000e tuen sai kuolinpesä.

Päätös tuli lähes kolme kuukautta henkilön kuoleman jälkeen.
Tuki maksettiin kuolinpesän tilille, kun henkilö oli ollut kuolleena jo puoli vuotta.
Kuoleman syynä oli pitkälle edennyt, vakava sairaus.
Tuen perusteena olivat vaikeavammaisen asunnon muutostyöt.
Naisen omistamaan asuntoon oli tarkoitus rakentaa sauna ja tähän työhön sosiaalikeskus myönsi tukea yli 6000e.


Mikkelin kaupungin sosiaalijohtaja Antti Tervasmäki ei omien sanojensa mukaan tunne tapauksen yksityiskohtia. Hän pitää tapausta harvinaisena, muttei mahdottomana.
-On mahdollista, että henkilö kuolee prosessin aikana,mutta prosessia ei silti keskeytetä, sosiaalijohtaja selvittää.
-Jos asunnonmuutostöitä pitää tehdä, näillä ihmisillä ei välttämättä ole aikaa jäädä odottamaan tukipäätöksiä ja tuen maksamista.
Työt voidaan aloittaa jo tätä ennen, ja laskut lähetetään sitten jälkikäteen vammaispalveluyksikköön.

Naisen tapauksessa remontti oli kuitenkin kustannettu perikunnan varoista. Remonttikulut myös korvattiin perikunnalle - puoli vuotta naisen kuoleman jälkeen.
Tukea hakeneella naisella olipaljon varallisuutta. Hänen nimissään oli esimerkiksi kaksi asuinhuoneistoa Mikkelissä. Lisäksi naisella oli paljon käteisvaroja.
Tervasmäki kuitenkin muistuttaa, että vammaispalvelussa tietyt etuudet ovat subjektiivisia.


ETTÄ NÄIN...
Onhan se tietysti oikein, ettävammaisia ja heikossa tilanteessa olevia tuetaan, mutta mutta...
Siis tämä subjektiivisuus, siinä sitä vasta mainio keksintö.
Näiden subjektiivisten etuuksien joukkoon kuuluu muuten myös omaishoidontuki.
Subjektiivisuus tarkoittaa kaiketi tässä kaupungissa jotensakin seuraavaa, joko olet erittäin tunnettu/varakas/omaat riittävän määrän tuttuja päättäjiä tai sulla käy vain tuuri, eli olet onnekas arvonnassa ja saat hakemasi avun.

Vertailuksi käynee myös kaksi seuraavakin tapausta, näin lyhykäisyydessään...

1.tapaus
Perhe, molemmilla vaikituinentyö, iso-omakotitalo,yritys, yksi vammainen lapsi.
On traktorit, veneet, mönkijät jne jne.
Tämä perhe saa omaishoidontukea, sai tuhansia euroja autonvaihtoon ja varusteiden hankintaan(ei apuvälineitä, kuten hissiä tms.) varten, silti saa käyttää myös taksia ja ihan huviajeluun.

2.tapaus
Vammaisen lapsen yksinhuoltaja, joka lapsen hoidon sitovuuden vuoksi on estynyt ottamaan vastaan oman alan mm. yö/varhais aamu/myöhäis iltatyötä,työttömyysturva peruutettu mm.ed. mainituilla perusteella.
Kaupunki ei järjestä hoitoa, kuin klo 8-17 väliselle ajalle arkisin ma-pe, eli osa-aika myyjänkin työt voi käytännössä unohtaa.
Omaishoidontukea ei myönnetä määrärahaperusteisesti, Itä-Suomen lääninhallitus on todennut tässä tapauksessa ko.tuen olevan perusteltua jo useammanvuoden ajan, mutta ei tipu omaishoidontukea.
Perheellä ei ole varallisuutta tai muuta omaisuutta, tuloina toimeentulotuki ja lapsen etuudet.
Pienkin n.100e veikkaisvoitto huomioidaan tuloksi ja vähennetään toimeentulotuesta.
Kuljetus pelaa sentään kouluun ja kotiin, sekä kaksi kertaa viikossa myös iltapäiväkerhosta, mutta muuhun ei liikkumisapua saa paitsi kaksi kertaa vuodessa saaneet 50e bensa-rahaa(laina-auto) ja tuo 50e pitää riittää 200km.

Olis niin sanotusti Karpolle-asiaa...

6

1193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipiteeni

      Miksi potkia elämässään pärjännyttä ihmistä päähän silloin kun menee vähän huonosti? Mielummin potkii sitä joka ei ole pärjännyt

      • asennetta2

        Tuolla asenteella, ET varmasti tule koskaan pärjäämään elämässäsi!!!
        Melkein voisi toivoa, että sinua potkis joku vaikka nakkari-jonossa, jotta oppisit...


    • '''''''''''''''''''''''

      vanhan vammaisen /sairaan pariskunnan yhteisen kodin remonttia varten, ja valitettavasti kuolleen puolison nimellä.

      • POTKU PERSEELLE

        Hakemuksen jättämispäivämäärä. Siis koska hakemus on jätetty sosiaalitoimistoon.


    • kaikenlaista ihmettä

      myös em. suuruisia summia kotiensa remontteihin, jopa suurempia summmia.
      Tietenkin jos mielenterveyskuntoutuja on ns. hyväosainen , jolla on oma asunto.
      Ja näitä paapottajia itsekkäitä ressukoita on tämmä maa täynnä.

    • POTKU PERSEELLE

      Subjektiivisuus toteutui tässä näin.
      Päätös tuesta oli tehty 8.6.2005, mutta sitä ei oltu maksettu, olihan hakija jo kuollut, lisäksi hakemuksen tueksi esitetyt laskut osin epämääräisiä.
      2.9.2005 sossussa oli ilmeisesti herätty että ko. päätös pitäisi purkaa. MUTTA MUTTA MUTTA.
      Kyseisellä kuolinpesällä oli pesänselvittäjänä Mikkelin kaupunginhallituksen jäsen.
      Tämä keskustalainen kävi 2.9.2005 puhelinkeskustelun sossun viranhaltijan kanssa asiasta, ja uuden puhelinneuvottelun 5.9.2005 sossun kanssa ko. summan yli 6000 € takaisinperinnänstä, JA, yllätys, yllätys, yllätys, kyseinen pesänselvittäjä ja kaupunginhallituksen jäsen voi nyt kirjata vammaispalvelun hänelle 2.9.2005 lähettämään lähetteeseen, 5.9.2005 tekstin: EI VAARAA TAKAISINPERINNÄSTÄ.
      Nyt sossusta 7.9.2005 imestyi tämän pesäselvittäjän hallitsemalle kuolinpesän tilille suoitus 6 388,29 euroa.
      NÄIN SE SUBJEKTIIVISUUS TOTEUTUU.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe