Näin 5/26.2001

"...Vastaava asia on esillä myös tänä viikonloppuna. Ruotsalaisen Dagens Nyheter-lehden tietojen mukaan EU-armeija on yksi Stenungsundin kokouksen asialistan aiheista...."

"..Retinger kaavaili, että mielipideilmastoon voisi vaikuttaa kokoamalla yhteen vaikutusvaltaisia ihmisiä - valtiomiehiä ja yritysjohtajia, kustantajia ja mielipiteen muokkaajia - keskustelemaan ongelmista julkisuudelta suojassa..."

{vanha resepti - muuttuneissa olosuhteissa, eivät ole palautumassa 1945-1991 aikaiseen, jossa oli Naton lisäksi Varsovan-liitto mukana Vastavoiman ja Nevostoliitto}

http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2001-05-26,104:2:72880,1:0:0:0:0:0:

Julkaistu 26.5.2001 0:48:21

Bilderberg-ryhmä pohjustaa tulevia päätöksiä
TS Helsinki
KARI KLEMM

Joukko länsieurooppalaisia ja pohjoisamerikkalaisia politiikan ja talouselämän huippuja kokoontui vuonna 1994 presidentti Martti Ahtisaaren isännöimään tapaamiseen Helsingissä.

Kokouksen esityslistoja ei jaettu etukäteen eikä sen päätöksistä kerrottu jälkikäteen lehdistötilaisuuksissa.

Koolla oli vuonna 1954 pidetyn ensimmäisen kokouksen pitopaikan mukaan nimensä saanut Bilderberg-ryhmä.

Tänä viikonloppuna ryhmä kokoontuu Ruotsin länsirannikolla Stenungsundin rantahotellissa. Kokouksen julkisuus on samaa luokkaa kuin aina ennenkin: sitä ei ole.

Itse asiassa hotellin ympärille on ruotsalaistietojen mukaan pystytetty lähes kilometrin pituinen aitaus estämään ulkopuolisten pääsy kokouspaikalle.

Puhetta Stenungsundin kokouksessa johtaa Yhdysvaltojen entinen ulkoministeri Henry Kissinger. Osanottajien joukossa ovat esimerkiksi Fiatin pääjohtaja Giovanni Agnelli ja Washington Postin omistaja Katherine Graham.

Suomesta paikalla ovat pääministeri Paavo Lipponen (sd) ja Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. Ruotsalaisen yhteiskunnan huippua edustavat muun muassa Investorin Marcus Wallenberg ja Percy Parnevik sekä kauppaministeri Leif Pagrotsky.

Bilderberg-ryhmä ei siis pidä ääntä tekemisistään. Tämä tosiasia tekee ryhmästä monien mielessä järjestön, jota on syytetty lähes kaikesta, mistä syyttää voi; pääoman ja globaalistumisen etuja ajava salaseura on yksi lievimmistä syytöksistä.

Suurten asioiden
hiljaista valmistelua
Asioiden oikean tilan ja totuuden tietävät vain ne, jotka kokouksiin osallistuvat. Selvää on kuitenkin, että Bilderberg-ryhmällä on ollut suuri merkitys toisen maailmansodan jälkeisessä kehityksessä ja ennen kaikkea Euroopan yhdentymisen historiassa.

Esimerkiksi Yhdysvaltojen entinen Saksan suurlähettiläs George McGhee on sanonut, että vuonna 1957 allekirjoitettu Rooman sopimus, Euroopan yhteismarkkinoiden pohja ja perusta, sai muotonsa Bilderberg-ryhmässä käydyissä keskusteluissa.

Sattumaa tai ei, mutta esimerkiksi vuoden 1997 Bilderberg-kokous oli juuri Amsterdamin sopimuksen allekirjoitusajankohdan alla.

Ensimmäinen Bilderberg-tapaaminen pidettiin samannimisessä hotellissa Hollannissa vuonna 1954.

Mielenkiintoinen yhtäläisyys tuon kokouksen ja Ruotsissa parhaillaan käynnissä olevan tapaamisen välillä on, että 47 vuotta sitten yksi keskustelun aiheista oli European Defence Communityn - yhteinen eurooppalainen puolustusliitto.

Vastaava asia on esillä myös tänä viikonloppuna. Ruotsalaisen Dagens Nyheter-lehden tietojen mukaan EU-armeija on yksi Stenungsundin kokouksen asialistan aiheista.

Tapaamisessa keskustellaan myös EU:n laajenemisesta, Naton tulevaisuudesta sekä maataloudesta ja ruoan turvallisuudesta. Venäjä ja Kiina ovat kokousten pysyviä keskusteluaiheita.

Kommunismi, silloinen Neuvostoliitto, talousongelmat ja Euroopan yhdentyminen olivat ryhmän ensimmäisen kokouksen keskustelun aiheita.

Taustalla Euroopan
ja USA:n suhteet
Ajatus Bilderberg-ryhmästä syntyi ensimmäisenä tohtori Joseph Hieronim Retingerin päässä. Lontoossa sodan aikana vaikuttaneen Puolan pakolaishallituksen palveluksessa ollut Retinger oli 1950-luvun alussa huolissaan Euroopan ja USA:n huonoista suhteista. Retinger pelkäsi, että antiamerikkalaisuus heikentäisi länsimaiden suhtautumista kommunismin uhkaan.

Retinger kaavaili, että mielipideilmastoon voisi vaikuttaa kokoamalla yhteen vaikutusvaltaisia ihmisiä - valtiomiehiä ja yritysjohtajia, kustantajia ja mielipiteen muokkaajia - keskustelemaan ongelmista julkisuudelta suojassa.

Bilderberg-ryhmän ensimmäiseksi puheenjohtajaksi lupautui Hollannin prinssi Bernhard, jonka johdolla noin 70 länsimaista huippupäättäjää piti ensimmäisen kokouksensa.

Kokouksia on vuoden 1954 jälkeen ollut vähintään yksi vuodessa. Ainoan poikkeuksen tekee vuosi 1976, jolloin prinssi Bernhardin yhteydet Lockheed-lahjusskandaaliin johtivat tapahtuman perumiseen.
1165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

...toi Nevostoliiton asevoimat aivan sydän Eurooppaan mm. DDR ja tsekit....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TS- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu