Eipä liioitella

-En ole kiireitteni vuoksi ehtinyt käymään palstalla, joten en tiedä käytkö "alakerrassa" katsomassa.
Joten ajattelin tuoda asian sinun silmiesi etteen..Jatkuu minun ajatuskella.

>>Olen ihan maalainen tuossa kehäjutussa?

< No se tarkoittaa sitä että jos joku vaikka kertoo olevansa jumala ja todistaa sen sillä, että hän itse sen jumalana kertoo, niin perustelut kiertävät kehää. Kyse on höpö höpöstä ilman perusteluja. Samalla tavalla vt-seura oikeuttaa asemansa jumalan järjestönä - sanomalla sen itse.

- Niin, ja vastaavasti voi heitää toiseen suuntaan tuohon sekavaan selitykseen sen; ettei saatanakaan halua kenenkään tietävänsä olevansa maailman hallitsija, varsinkaan niiden, jotka ovat erkaantuneet Jehovan palvonnasta. Kyseessä on taitava juoni, joka paljastetaan moneessa otteessa Raamatussa. Kuin Jeesuksen aikoina, saatana onnistui kääntämään ihmisten päät itsensä puoleen, onnistuu yhtä helposti nykyään..
Vastauksestasi selviää mitä ajat takaa, on järjestön nolaaminen. Sama ajatus kuin Jeesuksen aikana, jolloin tuli luopumuksen aika, ja todistajia pilkattiin ja tapettiin ja päälle naurettiin..Kristityt, ja heidän seurakuntaa vastaan. Sahattiin, pilkottiin ym..

Nykyään asiat on samoin! Nyt nuo samaan sakkiin kuuluvat teloittajat kutsuvat itseään "Kristityiksi"! Tosin Colousseumilla ei enään Kristittyjä uhrata, mutta muualla kylläkin. Esim. entisissä neukkujen valtioissa vankiloihin heitetään lukemattomia määriää todistajia.

< Salava(a?)ran Kalle? Kova ukko huutamaan. Sai meidät nuoretkin säpsähtämään Oulun keittiötiloissa ja kuuntelemaan hetkeksi paasaustaan - kunnes taas keskityimme tyttöjen tiirailuun.

- Terveen ihmisen voi olettaa katsovan muualekkin kuin taivaalle.

< Kai miehellä oli jollakin tapaa jalat maassa jos toppuutteli vt-seuran yltiöoptimistisuutta vuoden 1975 merkityksen suhteen.

- Kyllä on ollut painot kengissä oikealla tavalla, ja on vieläkin!

< Mielenkiintoista tuossa on se, että ne jotka eivät odottaneet vuodelta 1975 mitään, olivat vt-seuran sanomaa vastaan. Silloinkin se oli se oikea tapa suhtautua vt-seuran ennusteluihin, kuten kaikkina muinakin kertoina.

- Niin,, eikö ole mielenkiintoista!
Kuten se jälkeen, ei silloinkaan eroitettu Kallea toppuuttelusta innokkaimpia odottajia. Niin hallinnossa kuin julistajienkin piirissä on pyörinyt "ajatuksia", pyörii niitä muulloinkin. Tosin nykyään ei ole sille vaaraa samalla tavalla, kuin ennemmin, kun tuo valo on kirkastunut!

- No, no.. Ei nyt levitellä älyttömyyksiä, kuin silloinkaan. Tälläiset palstat ovat omiaan levitämään vääränlaisia ajatuksia "sivusta" vihjailuilla, kuten saanasi "yltiöoptimistisuutta". Itse syyllistyt liioitteluun, kuten monet muutkin.

- Niinkö? Olisiko pitänyt huutaa katolta?
Kuule tiuku, sellainen lietsominen mitä te teette palstalla, on aivan ylitsepursuavaa liioitelua sen rinnalla mitä on kirjoitettu.
Pitää muistaa, ettei kirjoittajatkaan ole täydellisiä, vaikka ovatkin Jehovan järjestöön kuuluva.. Ja en minäkään niin ajattele.
Muistele Israelin kansan vaiheita Jeesuksen päiviin saakka, miten hekin joutuivat ympärillä olevien kansojen vainottamiksi aikoinaan, vaikka olivat Jehovan kansaa. Tosin nykyistä kansaa ei Raamatun mukaan "saneerata".
Sen alan ihmisillä oli samalla tavalla Israelin kansaan lakeja vastaan. Ei silleen, että olisi luopumusta aiheuttavaa aihetta..

< Ei todellakaan ole aina. "Eräässä Intialaisessa aikakausilehdessä" -tyylisiä lähdeviitteitä on sitäkin enemmän.

- Pääsikö ankka suusta? Sen laisissa kirjoissa, joissa käytetään paljon viitteitä, ne ilmoitetaan.
Otetaan esimerkki kirjasta: Elämää maan päällä- kehityksen vai luomisen tulos?

Lähde viitteitä "intialaisista lehtileikkeistä" otetuissa liitteitä on vain n.354 viitetä. Eli jälleen peppu puhetta tiuku. Ei kannata liioitella AOT;na itseään..
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hurkaudessa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu