Eroa Mäenpää

Murskatappio kunnallisvaaleissa ja epäonnistuminen puolueeksirekisteröinnissä puhuvat selviä säveliä. Mäenpään on aika vetäytyä SKS:n johdosta. Tilalle joku nuori ja energinen mieluiten akateeminen henkilö. Mäenpään tulisi vetäytyä vaikkapa kunniapuheenjohtajaksi.
4312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olavin vanhakantainen työläismeininki on aikansa elänyt. Uusi aika kaipaa radikaalimpia ajatuksia, joten Taberman lienee paras vaihtoehto uudeksi SKS-johtajaksi. Siinä on mies, jota ei joku Niemelän Jussi pelottele!

Äänestä
  • Taberman olisi varmasti hyvä valinta, mutta miten olisi Oulun Valtakunnankomentaja. Oulussa sentään äänimäärä kaksinkertaistui samaan aikaan kuin Turussa paikkamäärä puolittui.

    Äänestä

  • Perussuomalaiset nelinkertaistivat kannatuksensa. Jos Tabemanista tehtäisiin sinivalkoisten puoluejohtaja hän viisinkertaistaisi kannatuksensa eduskuntavaaleissa, 45:een ääneen.

    Taberman on Johtaja, joka mies ylös!

    Äänestä

Mäenpäähän säilytti Turussa kirkkaasti paikkansa ja toinenkin valtuutettu jäi vaivaisen sadan äänen päähän paikasta.

Kyllä Olan vihaajia taas vituttaa seuraavat neljä vuotta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SKS-kannattaja kirjoitti:

Murskatappio kunnallisvaaleissa ja epäonnistuminen puolueeksirekisteröinnissä puhuvat selviä säveliä. Mäenpään on aika vetäytyä SKS:n johdosta. Tilalle joku nuori ja energinen mieluiten akateeminen henkilö. Mäenpään tulisi vetäytyä vaikkapa kunniapuheenjohtajaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu