Kummallisia kaikki nämä tälläiset tv.sarjat.
Niissä ei anneta kenenkään olla onnellisia pysyvästi.
Aina pitää kirjoittaa juoni niin, että kaikkien
onni pilataan jotenkin, eikä kenelläkään saa mennä hyvin.
Niinkuin nyt Nicolan ja Simoninkin.
Siitä huolimatta, ettei Nicola ole herttaisin kylän asukkaista.
Minusta ainakin olisi ollut kivempaa katsoa heidän
perhe-elämää uudessa kodissa ja lasten saamista ja
tietysti ensin ne häätkin, mutta ääh!
Ei kai sama odota Asleyta ja Laureliakin=epäonnistuminen.
Tämä on vähän kuin katsojalle annettaisiin kakkua
lautaselle ja sitten kun on aikeissa nauttia siitä.
Se tempaistaankin pois ja heitetään roskiin.
Ei se ole tylsää jos jotkut pysyvät pareina ja
aviossa.
Voihan perhe&avioelämäänkin liittää kaikenlaista muuta,
kuin vain eroa, kuolemaa ja onnettomuuksia.
Ei sellaista ole tylsää katsoa, vaikka kai ne sarjanikkarit luulee.
Että saamme kiksejä muiden epäonnistumisista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nehän oli aika pitkään onnellisia ja ne meinasi mennä unholaan?
Toinen juttu on mikä vaivaa minua on tämä Samin nainen, se on ihan saman näköinen kuin Paddy? Ehkä se on Paddyn kadonnut veli? Miten Sam voi saada Paddyn veljen raskaaksi? Oliko se ennen mies?