ilman kuulumista mihinkään noitakerhoon?
Voiko olla
2
676
Vastaukset
Olen avoimin silmin nähnyt henkimaailman noidan.
Olin ystäväni luona tulin veskistä selvinpäin tämäkin täytyy mainita ettei tule turhaa epäilyä.
Hän oli kuin satukirjoista, pieni kumarassa, musta hameenlouhotin päällä. keppi kädessä ja sivurofiilina iso kyömynenä. Musta huivi päässä. En muista silmiä enkä muita tuntomerkkejä paremmin. Hän sanoi minulle- " Et sinä minusta eroon pääse"
Silloin pidin sitä sairauden demonina sillä niitäkin on.
Suosittelen sinua lukemaan Elisabeth Haic kirjan VIhkimys. Kokonaan. Sillä siinä erääsä sivulauseessa mainitaan noidista. Kirja kannattaa jokaisen lukea, joka on kiinnostunut näkyvästä ja näkymättömästä maailmasta.- elisantt
Esim. wicca on uskonto ja elämäntapa; tarkemmin sanottuna uuspakanallinen luonnonuskonto, jossa luonto nähdään jumaluuden ilmentymänä ja kaikkea elävää pidetään pyhänä. Wiccalaisuudessa on omat säännöksensä niin sen yleisellä tasolla kuin sen harjoittamisessakin. Lähinnä ne kuitenkin ovat positiivisia elämänohjeita ja kehotuksia, jotka kannustavat sallivuuteen ja henkilökohtaiseen pohdintaan. Wiccalaiset harjoittavat magiaa, esimerkiksi parantamis- ja suojelutarkoituksessa. Magialla pyritään oman ja läheisten elämän kohentamiseen ja koko maailman paremmaksi tekemiseen. Magiaa ei myöskään tule käyttää kevyin perustein, vaan ainoastaan silloin kun mikään muu ei tunnu auttavan. Noituus vaatii siis paljon tervettä harkintakykyä ja itsetuntemusta.
Nykypäivän wiccoista suuri osa harjoittaa uskontoaan yksin. He lukevat aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja niiden pohjalta kehittävät oman tapansa tehdä asioita ja muokkaavat rituaalit itselleen sopivaan muotoon. Tätä wiccan harjoitustapaa kutsutaan eklektiseksi wiccaksi. Se on yksilöllistä ja antaa mahdollisuuden tehdä asiat juuri niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. On myös niitä, jotka harjoittavat uskontoa ryhmässä eli covenissa. Tätä puolestaan kutsutaan traditionaaliseksi wiccaksi. On olemassa myös ihmisiä, niin wiccoja kuin muitakin tavallisia pulliaisia, jotka käyttävät elämässään ns. keittiötaikuutta, eli ovat keittiönoitia. Keittiönoituus on noituutta jossa pääasialliset tarvikkeet ja teot voidaan suorittaa keittiössä. Askartelua, viherpiiperrystä, salvojen ja kylpysuolojen valmistamista, ja sitä perinteistä ruuanlaittoa. Moni unohtaa sen tosiasian, että esim. yrteistä suurimmalla osalla on todistetusti jonkinlainen parantava vaikutus, ja vuosituhansia niitä on käytetty esim. lääketieteessä ja kansanparannuksessa. Moni nykyinen rekisteröity lääkekin pohjautuu näihin vuosituhantisiin tietoihin. Mielenkiintoinen seikka!
Eli lyhyt vastaus kysymykseen; voi. Mikäli sinusta tuntuu, että olet löytänyt polkusi, niin hienoa :) Esim. Wicca on kokonaisvaltainen elämäntapa ja uskonto, jossa pyritään saavuttamaan luonnollinen tasapaino maailman kanssa. Ympäröivän luonnon kautta koemme henkilökohtaista yhteyttä jumaluuteen, sillä jumaluus on läsnä kaikkialla ympärillämme.
Onnea elämääsi, iloa ja valoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka892523- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841413EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81933
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716