Kotiutus ry
Minä haluaisin olla mukana perustamassa Kotiutus ry:tä. Kyllä, luitte aivan oikein – kotiutus eikä kotoutus. Kotoutushan on termi, jota käytetään kuvaamaan prosessia, jolla muualta tulleet ns. maahanmuuttajat saadaan sopeutumaan maahamme. Itse haluaisin, että olisi olemassa myös mahdollisuus kotiutukseen, etenkin silloin, jos kotoutus ei onnistu.
Tarkoitukseni on täysin vilpitön ja ei-rasistinen. En usko ihonvärin tai minkään muunkaan seikan tekevän meitä ihmisiä keskenämme eriarvoisiksi. Kunnioitan suuresti toisia kulttuureja, islamin uskoa ja muitakin uskontoja, ja ystäväpiiriini niin koti- kuin ulkomaillakin kuuluu suuri joukko toiskulttuurisia ihmisiä. Itsellänikin on suvun kautta juuria ja myös sukulaisia vaikka missä.
Mutta Suomen monikulttuuristaminen ei ole tapahtunut oikealla tavalla, ihmislähtöisesti Se on tapahtunut poliitikkolähtöisesti, ja tavalla, jossa päättäjien motiiveja voi vain arvailla. (Ainakaan RKP:n poliitikkojen motiivit eivät ole olleet puhtaat, vaan "monikulttuuristamisella" on taas vain yritetty edistää ruotsin kielen ylihyvää asemaa Suomessa, ja lyödä suomenkielisiä suomalaisia.)
Siksi meillä on myös tapauksia, joissa kotoutus on täysin epärealistinen vaihtoehto, ja kotiutus olisi realistinen. Sitä ei vain haluta tehdä tai ääneen sanoa, koska jokainen, joka sellaista ehdottaa, on suvaitsevaisuusfanaatikkojen mielestä muka natsi tai rasisti. Näin siitäkin huolimatta, vaikka kotiutus olisi lopulta sekä pettyneen maahanmuuttajan että hänen läsnäolostaan taloudellisesti ja/tai konkreettisesti kärsivien suomalaisten täysin yhteinen etu.
Jos ajatellaan esim. Somalian kehittämistä, mistä olisikaan suurempi apu maalle kuin juuri somaleista itsestään, jotka saatuaan lisää ammatillisia valmiuksia, mahdollisesti pääomaa ja tietoa siitä, miten muualla on heillä esiintyvät pulmat ratkaistu, voisivat palata kotimaahansa kehittämään sitä. Nämä ihmiset olisivat toivottavasti myös kokemuksiensa kautta todellinen silta Suomen ja Somalian välillä, ja kansakuntiemme yhteiselo voisi jatkossa muuttua molempia osapuolia ihastuttavaksi kokemusten ja kulttuurien vaihdoksi nykyisen ”sinä annat, minä otan” - tilanteen sijaan.
Kotiutus ei siis tarkoittaisi käsirautoja, poliisia, pakkokuljetusta ja häpeää, vaan kauniita puheita, lähtöjuhlia, taloudellista tukea ja oikeita mahdollisuuksia mennä sinne mistä on tullutkin – ei häviäjänä, vaan voittajana, rakentamaan omaa maataan ja omaa kulttuuriaan. Ja samalla parempaa maailmaa.
Vaikka ajatukseni on, että Kotiutus ry operoisi yksityisen rahan ja lahjoitusten turvin, Suomen valtiokin saisi todellista nettovoittoa mukaan lähtiessään ja sijoittaessaan vaikka vain 10% maahanmuuttajiin joka vuosi kuluvista varoista heidän kotiutukseensa.
Keitä tämä tosissaan kiinnostaa, laittakaapa alle viestiä. Hankkeelle olisi sosiaalinen tilaus. Eikä tämä ole vitsi.

Vastaukset 20
Vanhimmat
asiasta,mutta paljonhan siinä tarvittaisiin että somaleitakin saataisiin täältä valmiiden lihapatojen äärestä sinne huononpiin oloihin lähtemään,tyhmäähän se olisi täällä on helppo elää ei tarvitse edes tehdä mitään.
Puhut kotiutuksesta vapaaehtoisena ja jaloin motiivein - "etenkin silloin, jos kotoutus ei onnistu".
Senhän hoitaa jo nykyäänkin jo sisäministeriön poliisiosaston alaiset sinipukuiset miehet - tarvittaessa pakolla.
Muutoin ajatuksistasi tuntuu mielestäni rakennusaineksiksi - kunhan ei - realismin nimessä - unohdeta sen kotoutuksen tärkeyttä - että pääsisimme siihen kotiutukseen - ilman käsirautoja.
olla itsestään selvää ellei kotoutus onnistu.
Mikä tuossa on niin vaikeaa?
- vaikka siitä jotkut ihmisoikeusaktivistit eri mieltä ovatkin.
kansojen kohtalosta vaan kansat itse.
Aktivistit ovat melkoisia taivaanrannan maalareita ja eivät koskaa jaa muita kuin muiden varoja.
"- että pääsisimme siihen kotiutukseen - ilman käsirautoja." onko mover somaliroisto?
että kotoutus onnistuu niin hyvin, ettei kotiutukseen tarvittaisi käsirautoja.
Se pitää sisällään tietysti sen, että kun kaikki menee hyvin, niin osa kotoutujista kotiutuu Suomeen ja se on tietty heidän valintansa.
Eli kun pakolainen loisii uudessa saunallisessa kerros-, tai rivariasunnossa veronmaksajan rahoilla loppuikänsä kotiutus on onnistunut. Anteeksi nyt vaan, olen jyrkästi eri mieltä. Tämä on täydellistä haihattelijoiden touhua.
Kotiutus myös toimisi.
Kyllä tämä on asiallinen ja hyvä ehdotus. Ei ole rasismia, jos on rehellinen, ja toteaa, että kaikki eivät sopeudu tänne millään, ja jotkut eivät edes halua sopeutua. Silloin olisi kaikkien yhteinen etu purkaa "yhdessä asuminen", ja "erota".
Toinen mutta myös tärkeä näkökulma, mistä pitäisi keskustella kiihkottomasti, on se, että onko suomalaisilta koskaan oikeasti kysytty, haluavatko he tätä monikulttuuristamista?
Itse kannatan työperäistä maahanmuuttoa, mutta sitä ei mielestäni ole ulkomaisten opiskelijamäärien tarkoituksellinen nostaminen (ei opiskelija mitään tuota) eikä erityisestikään humanitaarinen maahanmuutto, joka on saanut aika karmeita äärimuotoja (viittaan viiksekkäisiin "lapsi"pakolaisiin, joiden perheet kohta yhdistetään).
Sisäasiainministeriö toivoo hartaasti, että Suomessa opiskelleet pysyisivät täällä sen sijaan että vievät muualle ilmaisen koulutuksensa hyödyn.
Mitä tulee toiseen viittaukseesi, niin lääkärit osaavat kyllä arvioida lapsen iän. Lisäksi tänä vuonna voimaan tullut laki esittää:
"Lain perustelujen mukaan perheen yhdistäminen
niissä tapauksissa, joissa lapselle on lain 52 §:n mukaan myönnetty oleskelulupa yksi-
löllisestä inhimillisestä syystä, “tapahtuisi siellä missä vanhemmat oleskelevat”"
Laki ottaa kuitenkin myös huomioon, että lapsi ehkä ei voi tai halua yhteyttä vanhempiinsa:
"Alaikäiset yksintulleet turvapaikanhakijat ovat turvattomia lapsia, joiden taustalla voi olla
hyvin traumaattisia kokemuksia, jopa lapsikauppaa." (tämä kohta on lain perusteluista).
"Jos ajatellaan esim. Somalian kehittämistä, mistä olisikaan suurempi apu maalle kuin juuri somaleista itsestään" - ja somalit ovat ajatelleet tuota koko Suomessa olonsa ajan: he perustivat projektin, joka toimitti tarvikkeita terveysasmia varten Somaliaan. Toiminta jouduttiin lopettamaan ja työntekijät pakenemaan sisällissodan viimeaikaisen kiihtymisen vuoksi.
Suomen Somaliliitto pyrkii puuttumaan nuorten somalien rikollisongelmaan ja toivoo, ettei poliisi katsoisi khatin käyttöä läpi sormien:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Somaliliitto
Mukava kuulla, että tällaisia hyviä hankkeita on olemassa! Vaan tiedätkö, miten Suomen Somaliliitto suhtautuisi ajatukseen kotiutuksista kotoutuksen sijaan?
Ja toiseen viestiisi viitaten: miksi ihmeessä perheitä pääsääntöisesti silti yhdistetään täällä, jos laki sanoo, että lapsi pitäisi viedä sinne, missä vanhemmat ovat? Ei esim. Venäjä ole turvaton tai vaarallinen maa.
esimerkiksi tsetseeneille, jotka lasketaan Venäjän kansalaisiksi.
No se on kyllä ihan totta. Mutta ei esimerkiksi somaleille. Siksi ihmetyttää, että miksi tänne yhä tulee rajan yli niitä kuvien mukaan ei-niin-kauhean-nuoria-somalilapsia, jotka kuitenkin saavat turvapaikan, ja ihan pian perheet yhdistetään Suomen puolella, ja kaikki jäävät Suomeen. Mikäli sanomalehtiin on yhtään luottaminen, näin myös todellisuduessa tapahtuu. Miksi näin?
En ole rasisti, en pidä niitä ihmisiä mitenkään meistä poikkeavina, mutat en haluaisi lisää elätettäviä Suomeen, koska meillä on jo ennestään työttömyyttä, ja vaikeuksia saada hoidetuksi edes jo täällä asuvat ihmiset. Perusongelmamme ei ole työvoimapula vaan rahapula.
Suomi on mukana YK:ssa ja EU:ssa, ja tähän kuuluu myös osallistuminen humanitäärisiin sopimuksiin. Asian toinen puoli on rauhanturvaaminen eri puolilla maailmaa (suomalaisia on muun muassa Afgansianissa), toinen puoli taas, että annamme turvapaikan kuolemanvaarassa oleville.
Somalian pakolaisia on jo noin miljoona, ja pohjoisosan Somalimaa, joka on poliittisesti rauhoittunut viime vuosina, on nyt kuivuuden vuoksi nälänhädän kourissa. Suomeen pakolaisia korkeintaan tihkuu, suurimman taakan ovat ottaneet kantaakseen valmiiksi köyhät naapurimaat.
Sharyn, ajattelet kauniisti, mutta minusta "sacro egoismo" olisi joskus parempi suunta politiikan hoidolle. Meillä on pieni maa ja pieni kansa, ja ehkä olet huomannutkin, että ulkomaalaisten, etenkin afrikkalaisalkuperäisten tulokkaiden, kotoutuminen tänne ei oikein suju.
Rikoksia tekevät toki suomalaisetkin, mutta somalien yliedustus rikostilastoissa etenkin väkivallan ja raiskausten osalta ei enää liene tilastoharha tai rasistien panettelua. Minusta tilanne on vakava ja huolestuttava.
Hätää kärsiviä pitää tietenkin auttaa, mutta kuten itse kirjoitit, suurimman vastuun joutuvat kantamaan köyhät naapurimaat. Miksemme mieluummin lähettäisi rahaa ja apua sinne kuin että otamme tänne pienen mutta meille haittaa aiheuttavan joukon äänekkäitä elintasopakolaisia? Samalla rahalla kuin yritämme kotouttaa yhden somalin tänne, saisimme autetuksi ehkä sataa tai ylikin nälkäänäkevää ja vainottua ihmispoloa Afrikassa. Miksi emme toimisi siten?
Siellähän ne pahiten kärsivät ovat, eivät meidän kahviloissamme. Totta kun lienee sekin, että kauas pakoon pääsee vain yläluokka, jolla on varaa matkustaa. Olisiko itselläsi varaa ostaa lentolippu esim. Mogadishuun tuosta vaan? Minulla ei olisi, vaikka käyn töissä. Se kertoo jotakin näistä pakolaisista.
Mitä varten pakolaiset ravaavaat kotimaassaan ja kuljetelevat khatia laittomasti suomeen?
Eivät ravaile kotimaassaan jatkuvasti tai lähettele lapsiaan sinne... huumeiden salakuljetuksesta puhumattakaan.
Hola, Pablo! Tuo on aivan totta, eipä ole Somalia kauhean turvaton maa, jos sielä voidaan vierailla ja sinne lapsiakin lähettää.
Ja kuinkahan paljon noilla sosiaalituilla maksetuilla lomamatkoilla kerrotaankaan eteenpäin tietoa, että "tulkaa tekin Suomeen, se on hölmöläisten maa."
Ja kohta on jo viiksekäs "lapsi" rajamme takana.