tässä vastauskirje, olisiko jollain jollain lapista kirjettä. Asia on vakava.
Tulosta
Kiirunasta 2008 helluntaiseurojen yhteydessä lähetetty lähetyskirje Suomeen synnytti laajasti keskustelua seurakuntalaisten keskuudessa. Kirjeen johdosta joukko seurakuntalaisia teki vastineen Kiirunan kirjeeseen.
Seurakuntalaisten vastine Kiirunan kirjeeseen on toimitettu ennen juhannusta postitse niille suomalaisille sananpalvelijoille, joiden nimet mainittiin allekirjoittajina Kiirunasta tulleessa kirjeessä. Seurakuntalaisten tekemä vastine on käännetty myös ruotsinkielelle. Sain tiedon, että Ruotsin sananpalvelijoille saate ja vastine on lähtenyt postin mukana viikolla 30 loppuviikosta.
Seurakuntalaisten vastineen mukana meni tämä saate:
Armoa ja rauhaa!
Seurakunnassa on kevään ja alkukesän aikana syntynyt keskustelua herätysliikettämme koskevista tärkeistä asioista. Keskustelu ja aktiivisuus ovat merkkejä siitä, että herätysliikkessämme on edelleen elämää. Keskustelujen seurauksena syntyi ajatus välittää viestiä myös Teille, jotka olette seurakunnan palvelijan tehtävään asetettu.
Haluamme heti korostaa, että ankaruudestaan huolimatta viesti ei kohdistu ihmiseen, eikä mihinkään ihmisryhmään. Kyse on asioista, jotka ovat vakavia.
Viestien pohjalta olemme laatineet kirjeen, joka on kiertänyt kymmenillä, ellei sadoilla eri-ikäisillä ja eri paikkakunnilta kotoisin olevilla kristityillä. Joka puolelta palaute on ollut, että kirjeen sisältö ja asia ovat täysin kohdallaan. Kirjeen ankaruudesta sen sijaan on seurakuntalaistenkin keskuudessa ollut erilaisia näkemyksiä.
Leimaantumisen ja riitelyn pelko estää kristittyjä tulemasta esille ja teidän luoksenne näiden ajatusten kanssa. Kaikilla meillä on halu elää rauhassa ja rakkaudessa. Kaikki haluamme mieluummin olla ystäviä. Vanhan testamentin profeetat ovat varoittavia esimerkkejä siitä, miten totuuden puhujat ovat kärsineet yhteisönsä hyljeksiminä. Mutta meitä ohjaa myös toisenlainen rakkaus. Kristuksen rakkaus ohjaa meitä toimimaan, kun kyse on ihmisen kuolemattomista sieluista.
Vaikka kirjeen ajatusten takana on laaja joukko kristittyjä, olemme kirjeeseen keränneet vain muutamia nimiä. Allekirjoittajien nimet toimitetaan kolmelle Suomen sananpalvelijalle. He ovat Pekka Liuksiala, Heikki Purtanen ja Seppo Parviainen. Toivomuksemme on, että nimilistaa ei jaeta, nimiä ei keskusteluissa oteta esille, eikä keskustelut kohdistuisi syntisten allekirjoittajien luonteen vikoihin. Rukouksemme on, että keskustelu kohdistuisi pelkästään siihen viestiin ja asiaan, jonka kirje sisältää.
Jumalan siunausta juhannusseuroihimme.
Seurakuntalaisten vastine kirjeeseen:
TEHKÄÄ PARANNUS JA USKOKAA EVANKELIUMI!
?Mutta sitte kuin Johannes oli vankiuteen annettu ylön, tuli Jesus Galileaan, saarnaten Jumalan valtakunnan evankeliumia, Ja sanoi: aika on täytetty, ja Jumalan valtakunta on lähestynyt: tehkäät parannus ja uskokaat evankeliumi.?
Markus 1:14-15
Rakkaat seurakunnan kanssa ja sen puolesta raskaassa työssä ahkeroivat
Levi Larsson, Lars Larsson, Gunnar Persäter, Odd Minde, Ulf Bolsoy, Bror Erkstam Håkan Gustafsson, Göran Larsson, Hans-Olof Wettainen, Sven-Åke Blumbacke, Pekka Liuksiala, Toivo Kärki, Pauli Väänänen, Seppo Parviainen, Seppo Karhu, Pauli Nuutinen, Reino Haimilahti, Hans Stormo ym.
Olette lähestyneet sieltä Kiirunasta toukokuussa 2008 armon ja rauhan tervehdyksellä sitä Jumalan lapsilaumaa, joka on yhdistetty rakkauden sitein Herran Jeesuksen ja hänen oppinsa ympärille yhdessä ja samassa seurakunnassa.
Mekin tahdomme puolestamme näin kirjeitse tervehtiä teitä, Lapin vanhimmat ja saarnamiehet. Emme tahdo eriseuraisuutta, emmekä riitoja Jumalan lasten välille antamistanne käytännön ohjeista ja kehotuksista, joita hyvää tarkoittaen jaatte. Emme tahdo mitään katkeruuden juurta Suomen rukoushuoneilla, joissa lapsilauma kokoontuu Jumalan sanaa kuulemaan ja Jeesuksen oppia oppimaan. Emmekä suvaitse lahkolaisuutta emmekä suosi mitään väärää oppia. Lähettämänne kirje on saattanut monia Jumalan lapsia murheelliseksi teidän hengellisestä tilanteestanne.
Olemme kokeneet kirjeenne ja viime vuosien opetuksenne siten, että haluatte hiljentää tutkistelun opetuksen Raamatunmukaisuudesta vetoamalla omaan luotettavuuteenne ja arvovaltaanne. Rukouksemme on, että Jumala avaisi korvat kuulemaan mitä meillä on sanottavaa. Rukoilemme, että täytätte uskollisesti palvelustehtävänne ohjaamalla meitä kohti Kristuksen tuntemuksen täysi-ikäisyyttä, riemuiten omistamaan Jumalan valtakunnan aarteita ja rikkauksia, jotka Herra Jeesus Sanansa kautta teidän välittämänä tahtoo meille antaa.
Tällä kirjeellä tahdomme julkisesti ja Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä kutsua teitä tekemään kanssamme parannuksen ja uskomaan evankeliumin.
Joh 3:13-21
13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.
21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.
Erityisesti seuraavat raskaat asiat painavat mieltämme ja saavat meidät surullisiksi painaessamme päämme nöyrästi Pyhän Kolminaisuuden edessä:
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoan Pojan sivuuttaminen
Pyhän Hengen halventaminen
Pyhien sakramenttien ja ripin halventaminen
Jumalan Sanan julistuksen ja opetuksen estäminen
Näiden hyvin vakavien asioiden lisäksi olemme murheellisia siitä hurskauteen pukeutuvasta itsekehusta ja vallan himosta, jolla tätä yli elämän ja iankaikkisuuden käyvää valtaanne Jumalan lapsiin haluatte pönkittää. Meitä ei ole annettu teidän valtaanne, vaan teidät on asetettu vastuulliksi Jumalan seurakunnan johtomiehiksi, lähetysmiehiksi ja saarnaajiksi raskaaseen ja kallisarvoiseen palvelutehtävään.
Jeesuksen Kristuksen, Jumalan ainoan Pojan sivuuttaminen
Lähetyskirjeessänne Kiirunasta 2008 on keskeisenä sanomana, että meidän tulee lasten tavoin epäilemättä ja vakaalla sydämellä uskoa ja luottaa teihin. Kirjeessä on hurskaita sanoja, mutta ei yhtään ainoaa Jumalan Sanan jaetta. Siinä annetaan ohjeita, joiden sanotte perustuvan Raamatun opetukseen, mutta perustelut jäävät kertomatta.
Seurakuntaa neuvotaan kääntymään seurakunnan saarnaajien puoleen kuulemaan neuvoja ja opetusta eikä luottamaan omaan ymmärrykseensä. Lähetyskirjeessänne ette neuvo kristittyjä etsimään Jumalan tahtoa rukouksissa, niinkuin Jeesus teki öin ja päivin joskus suurella huudolla, kerran verta hikoillen.
Ette neuvo luottamaan Pyhän Hengen kirkastamaan Jumalan Sanaan, etsimään Herran kasvoja, kulkemaan rukoillen elävän Herran Jeesuksen seurassa. Neuvotte kysymään neuvoa ihmisiltä taivaan tien asioissa, luottamaan sokeasti ihmisiin.
Opetatte siis katolista seurakuntakäsitystä; ole mukana, kuuntele sielunhoitajaasi, osallistu rippiin ja ehtoolliseen niin pelastut Kristuksen lammaslauman joukossa muiden mukana.
Seurakuntaa tulee kehottaa punnitsemaan kaikkea opetusta ja saarnoja Raamatun sanan punnuksin, ei sokeasti luottamaan yhteenkään ihmiseen. Sokea luottamus ihmisiin on tie ihmisoppeihin. Se altistaa arat sielut monenlaisille eksytyksille, joita väistämättä tulee ihmisopetuksen myötä, silloin kun pyritään estämään sen kriittinen arviointi Raamatun Sanan valossa.
Luuk 17:1-10
1 Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!
2 Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä.
3 Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi.
4 Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."
5 Ja apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa".
6 Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.
7 Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'?
8 Eikö hän pikemminkin sano hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä'?
9 Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty?
10 Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: 'Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'."
Olette varmasti tietoisia, että jokainen opettaja vastaa opetuksestaan viimeisellä tuomiolla.
Johannes Kastajan, pyhien apostolien, profeettojen ja muiden Jeesuksen Kristuksen pyhien tavoin voimme tunnustaa vajavaisuutemme, syntisyytemme ja puuttellisuutemme. Voimme kehoittaa jokaista Jumalan luomaa ihmistä turvaamaan, uskomaan ja luottamaan yksin Häneen, kirkon Herraan, Jeesukseen Kristukseen.
Pyhän Hengen halventaminen
Paavali kehottaa seurakuntaa, Jumalan lapsia terveeseen hengelliseen kriittisyyteen:
1 Kor 14:29-33
"Mutta prophetat puhukaan itse toisena, eli itse kolmantena, ja ne muut tuomitkaan. Ja jos jollekulle tykönä istuvalle ilmoitus tapahtuu, niin olkaan ensimäinen ääneti. Sillä kyllä te kaikki propheteerata taidatte, yksi toisenne perään, että kaikki oppisivat ja tulisivat neuvotuksi. Ja prophetain henget ovat prophetaille alamaiset. Sillä ei Jumala ole sekaseuraisuuden, vaan rauhan Jumala, niinkuin kaikissa pyhäin seurakunnissa."
Sanotte kirjeessänne Jumalan lapsilaumalle ?Kenenkään meistä ei ole tarvinnut katua, kun olemme nöyryyttäneet itsemme sellaisten neuvojen alle, jotka on koeteltu Pyhän Hengen valossa. Kristillisyyden yhteisillä neuvoilla on täysi tukensa ja pohjansa Pyhässä Raamatussa, eivätkä ne sen tähden lakastu.?
Vetoatte itse Pyhän Hengen arvovaltaan väittäen, että opetuksenne on Hänen valossaan koeteltu ja Pyhän Raamatun sanalla tuettu.
Kuitenkin te kiellätte juuri tämän puheidenne ja kirjoitustenne koettelemisen. Jumalan lapsilauma ei saa epäillä eikä kysellä opetustanne. Totuushan koetellaan Kristuksen seurakunnan keskellä avoimella keskustelulla, kyselyllä ja vastauksilla, joskus hyvinkin rankoilla keskusteluilla siitä, miten asiat ovat ja miten ne eivät ole Jumalan valtakunnassa.
Tällaista pimeyteen johdattamista kutsutte Pyhän Hengen valoksi. Se ei ole muuta kuin Pahan hengen valhetta ja ekstystä. Tuollaisin viestein saatatte murheellisiksi, nujerratte ja työnnätte sivuun ne jotka tahtovat julistaa totuutta Jumalan Sanan mukaan seurakunnassa ja jotka tahtovat totuuden valossa tutkia, mitä te opetatte seurakunnalle.
Luther kuten myös Paavali kehottaa arvioimaan julistusta Jumalan Sanan valossa
Gal 1:7-12
"Joka ei muuta ole, vaan että muutamat eksyttävät teitä ja tahtovat Kristuksen evankeliumia toisin kääntää. Mutta ehkä me taikka joku enkeli taivaasta saarnais teille toisin evankeliumia, kuin me olemme teille saarnanneet, se olkoon kirottu! Niinkuin me ennen sanoimme, niin minä vielä sanon: jos joku teille toisin saarnaa evankeliumia, kuin te ottaneet olette, olkoon kirottu!
Saarnaanko minä nyt ihmisten eli Jumalan mielen jälkeen? eli pyydänkö minä ihmiselle kelvata? Sillä jos minä tähän asti olisin tahtonut ihmisille kelvata, niin en minä olisi Kristuksen palvelia. Mutta minä teen teille tiettäväksi, rakkaat veljet, ettei se evankeliumi, joka minulta saarnattu on, ole ihmisen jälkeen. Sillä en minä ole sitä ihmiseltä saanut enkä oppinut, vaan Jesuksen Kristuksen ilmoituksesta."
Pyhien sakramenttien ja ripin halventaminen
Hyökkäätte valheellisin ja virheellisin väittein suomalaisten sodassa ja rauhassa, kodeissa, sairaaloissa, vankiloissa, työpaikoilla, kirkoissa ja kappeleissa nauttiman Herran Pyhän Ehtoollisen kimppuun. Herjaatte yrityksiä saavuttaa yhteyttä eri kristikunnan haarojen välillä ja täysin väärin perustein syytätte kirkkomme piispoja harhaoppisuudesta sakramenttien opin ja jakamisen kohdalla. Ehtoollisen viettämisestä annatte neuvoja, jotka perustuvat tietämättömyyteen ja väärin ymmärryksiin. Aikaisemmin annetut perustelut ehtoollisen viettämisestä ?vanhan kaavan? mukaan on teille kohta kohdalta näytetty tietämättömyyteen, valheeseen ja tahalliseen vääristelyyn perustuviksi. Ja siitä huolimatta vieläkin kehotatte ihmisiä sitomaan omantuntonsa tuohon valheeseen. Kehotatte kyseenalaistamaan kirkoissamme tarjottavan ehtoollisen kelvollisuuden Jeesuksen ruumiina ja verenä, jotka ovat puolestamme annettu ja vuodatettu Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Luuk 22:17-22
17 Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne.
18 Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee."
19 Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.
21 Mutta, katso, minun kavaltajani käsi on minun kanssani pöydällä.
22 Sillä Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin säädetty on; mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta hänet kavalletaan!"
Ehtoollisen merkityksen sitomisen johonkin tietynlaiseen jumalanpalveluskaavaan on sakramentin itsensä ja sitä kautta Jumalan Sanan halventamista, tekojen oppia ja suoranaista taikauskoa. Siitä pitää heti sanoutua irti. Tuollainen opetus, millä nyt pyritte sitomaan ja hallitsemaan kristittyjen omiatuntoja, pitää heti ja kertakaikkisesti katkaista.
Jumalan Sanan julistuksen ja opetuksen estäminen
Eri puolilta seurakuntaa kuuluu todistusta, että Jumalan Sanan tutkimista ja opiskelua raamattu- ja pienpiireissä pyritään estämään, mitätöimään ja halventamaan. Rukoushuoneidemme käytön Sanan tutkimisessa ja opiskelussa, hartauden harjoittamisessa ja kristittyjen yhteyden lisäämisessä pitäisi kaikin keinoin tukea eikä estää.
Ette ole sanoutuneet irti noista puheista ja kehottaneet seurakuntalaisia aktiivisesti yhdessä ja yksin lukemaan Raamattua ja keskenään pohtimaan sen opetuksia. Onko seurakunnan johdon tarkoitus tosiaan yrittää estää pyhän Jumalan ilmoituksen äärellä oleminen tilanteessa, jossa on näkymättömänä on läsnä ?vain? Herra Jeesus Kristus itse kolmantena?
Jumalan Sanan oppimisen sijasta te keksitte omia kristillisyyden muotoja, joita arat sielut sitten pyrkivät parhaansa mukaan noudattamaan, luullen niiden avulla kerran kostuvansa perille taivaan iloon. Herramme Jeesuksen maallisen elämän aikana toimineiden opettajien, fariseusten ja kirjanoppineiden tavoin kokoatte raskaita taakkoja ihmisten kannettavaksi. Isien perinnäissääntöjä, jotka ovat kaukana isien ihanasta perinnöstä. Ja tahdotte estää seurakunnassa Jumalan Sanan saarnan ja opetuksen, mitä on eri tavoin koottu talteen rakennukseksi ja siunauksesi Jumalan kansalle.
Olemme saaneet kuulla kirjeissä ja saarnoissa moitteita ja suorastaan synniksi saarnattuna Jumalan Sanan tutkimisen raamattu- ja muissa piireissä, Ruukku-lehden julkaisemisen, kuorolaulun, leiritoiminnan, saarnojen julkaisemisen ja saarnavarastot ym. Kaikki tuo on toimintaa, mitä Sanan koskettamat ihmiset tekevät Jumalan heille antamilla lahjoilla Jumalan Sanan levittämiseksi. Kristittyjen välisen yhteyden syventäminen, Sanan tutkiminen, Sanan julistaminen, levittäminen ovat aivan perusasioita, mihin Raamattu meitä kehottaa. Useiden opettajien taholta pyritään tekemään tyhjäksi ja saattamaan kyseenalaiseksi ja jopa synnilliseksi se työ, mitä itse Pyhä Jumala tekee meidän kristittyjen välityksellä. Olette tuominneet rakkaan opettajamme Risto Blomin työn ja hänet tuominneet sudeksi lammaslauman sisällä.
Näitä asioita vastaan on saarnattu julkisissa saarnoissa. Tuollaisesta opetuksesta tulee tehdä parannus myös julkisesti ja sanoutua irti sellaisesta Jumalan työn halventamisesta ja pilkkaamisesta.
Matt. 25:13-30.
13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
14 Sillä tapahtuu, niinkuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille: hän kutsui palvelijansa ja uskoi heille omaisuutensa;
15 yhdelle hän antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.
16 Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää.
17 Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
18 Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan.
19 Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa.
20 Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'.
21 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
22 Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
23 Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
24 Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25 Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
26 Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut.
27 Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille, niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.
28 Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
29 Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
30 Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'
Sananpalvelijan vastuu on kova. Nyt olette ohjaamassa ihmisiä sinne, missä on oleva itku ja hammasten kiristys. Olette ohjaamassa kristittyjä kätkemään talenttinsa! Te ette ole viimeisellä tuomiolla edesvastaajana, kun tuomari kysyy, mitä teit talentilla, jonka sinulle annoin. Silloin ei auta se, että kristitty parka sanoo, että lapin vanhimmat ja saarnaajat kielsivät minua käyttämästä laulamisen lahjaani Sanasi julistamiseen. He kielsivät minua käyttämästä IT-taitojani voidakseni välittää Jumalan Sanaa mahdollisimman laajalti niille, joilla on korvat kuulla. Ei auta silloin sanoa, että minua kiellettiin kokoamasta kristittyjä lapsia, nuoria tai aikuisia leirille nauttimaan Jumalan Sanasta, kristittyjen yhteydestä ja Jumalan luomasta luonnosta. Ei auta kertoa, että minua kiellettiin käyttämästä Jumalalta saamaani kirjoittamisen lahjaa ja julkaisemasta runoja, kolumneja, pohdintoja erilaisista Jumalan Sanaan ja kristityn elämään liittyvistä asioista.
Olette ohjaamassa talentin hautaamiseen! Pehmentäkää ylpeät niskanne ja nöyrtykää pyytämään armahdusta Taivaalliselta Isältämme. Rukouksin yhdymme yhdessä teidän kanssanne sitä pyytämään.
Oman itsen korottaminen
Kehutte kirjeissänne ja puheenvuorossanne omaa kristillisyyttänne, luotettavuuttanne ja rakkauttanne kristikansaa kohtaan mairein sanoin. Ja sitten lyötte julmasti ruoskalla pois leikaten niitä, joita koette uhkaksi itsellenne.
Matt 23:1-13
1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen
2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi'.
8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.
13 Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.
Voi tätä oman aseman ja oman vallan himoa ja huolta.
Ettekö sen vertaa usko Jeesuksen Kristuksen valtaan ja voimaan, että Hän yksin pystyy kokoamaan laumansa, valitsemaan paimenensa, puhdistamaan ja rohkaisemaan heitä palvelustyössä.
Ettekö sen verran usko evankeliumia, että ylösnoussut Herra Jeesus myös kokoaa yhä uudelleen rukoushuoneen täydeltä ihania Jumalan lapsia, jotka sydämestään haluavat kuulla Hyvän Paimenen ohjeita ja neuvoja. Silloin teidän nöyrä ja Pyhälle Hengelle todellisesti alistunut palvelustyönne tuo leipää nälkäiselle lapsilaumalle Jumalan Sanan rikkaista aarreaitoista ja rukiisilta lainehtivilta pelloilta. Silloin voitte palvella iloiten ja riemuiten ? ei raskaasti raataen ja kyynelin.
Nyt on aika nöyrästi kääntyä Jumalan puoleen anoen armahdusta ja pyytäen viisautta toimia oikein.
Rukouksemme on, että nämä vajavaiset tähän kirjeeseen kootut mutta pyhällä Jumalan Sanalla perustellut asiat saisivat teidät ja meidät yhdessä tutkimaan, onko näin. Ja jos tämän kirjeen sanat todeksi havaitaan, viipymättä ja vitkastelematta tulee tehdä totista parannusta. Polvistua meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen pyhien silmien edessä ja anoa Häneltä anteeksiantoa, mielen uudistusta, todellista herätystä ja Pyhän Hengen puhdistavaa, raikasta totuuden valoa.
Uskomme, että Herramme Jeesus Kristus mielellään tahtoo suoda teille ja meille Pyhän Hengen totuudellista ohjetta ja neuvoa joka päivä tämän Jumalan lapsilauman parhaaksi ja iankaikkiseksi autuudeksi.
Sitten puhtaan evankeliumin armon sana taas raikkaasti ja vapaasti kaikuu Jällivaarassa, Kiirunassa, Suomessa ja kaikkialla Jumalan lapsilauman keskellä. Saatte huomata, kuinka kaikkialta kansa kokoontuu luoksenne iloisin ja kiitollisin mielin ja odottaa mitä hyvää Herra Jeesus Kristus tahtoo taas tänään kauttanne jakaa.
Suurten juhlien ajat tulevat takaisin, jolloin Hengen tuuli puhaltaa vapaasti ja Jumalan tahto saa toteutua vajavaisen, oikeaa synnintuntoa ja armon ikävää ja pelastuksen riemua kokevan lapsilauman sydämissä. Silloin teidän ei tarvitse vallasta huolehtia, vaan se totuuden Sana, joka suussanne on, vakuuttaa ja kiehtoo ja kutsuu luokseen.
Suokoon pyhä Kolmiyhteinen Jumala, että se päivä pian koittaisi Hänen armostaan ja laupeudestaan tämän Siionin ylle.
Kirjettänne lainaten: Kaikille katuvaisille syntisille me saarnaamme: Uskokaa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen Pyhässä nimessä ja Hänen kalliissa sovintoveressään. Me olemme saaneet tulla sen priiskoitusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Aabelin veri. Antakaa sen tähden Jeesuksen veren priiskoittaa teidän sydämiänne.

Vastaukset 100
Vanhimmat
Nostakaa päänne te oikeat Jumalan lapset ja katsokaa keskimmäiselle ristiin siellä on meidän Herramme maksanut puutteemme ja rikoksemme. Emme tarvitse sellaista parannusta jota maailma meiltä nyt on vaatimassa.
Älä kuule ala repimään ja erottelemaan Jeesuksen lampaita.
Kirjeessä on asiaa.. raamattu on jumalansanaa ja kaiken yläpuolella.??????
Kysymyksessä oli valtaisa tunteenpurkaus, ja sanat olivat sen mukaiset, primitiivireaktiosta nousevat. Tällaisilla tunnejohteisella siehottamisella saadaan yllättävän paljon vahinkoa aikaiseksi, nimenomaan kristittyjen välisen rakkauden ja luottamuksen alueella.
Kunpa katoisittekin sinne ristille ja uskoisitte Häneen, joka teidätkin lunasti!
Silloin jäisi pois ihmispalvonta ja tillien ja minttujen laskemine.
Tästä johtuu , meidän monet sanomiset , täällä palstalla, puhutaan paljon ja vierestä ,,. Ahdas portti
, tämä ei ollut sulle , Sää ymmärsit varmaan ,
Tämä kirje käytiin jo kerran lävitse täällä. Kysymys ei ole mistään kriisistä, kirjeestä käy ilmi ne asiat joista johdolle on haluttu viestittää.
Henkilökohtaisesti olisin miettinyt joitakin kirjeessä käytettyjä sanoja tarkemmin, jos minulta olisi kysytty. Tiedän että joiltakin kysyttiinkin.
ei halua että liikkeen johto (saarnaajat) sivuuttaa raamattua.. ja jumalan sanaa asettumalla itse yläpuolelle.
-Henkilökohtaisesti olisin miettinyt joitakin kirjeessä käytettyjä sanoja tarkemmin, jos minulta olisi kysytty. Tiedän että joiltakin kysyttiinkin.-
Miksi ei sinulta kysytty? Kuitenkin lienet esikoislestadiolaisen herätysliikkeen johtohahmoja?
niin sitten se on kriisi. Meille jotka olemme Kristuksessa vapaat, siis uskosta vanhurskaat, tämä ei ole kriisi. Sen sijaan saamme yhä enemmän olla iloisia ja riippumattomia ihmisten ristiriitaisista mielipiteistä, tulivatpa nuo etelästä taikka pohjoisesta päin.
rivimiehiä ollaan. Kiitos Herralle!
10 prossaa kriittisiä, osa mukana vain siksi kun lapsesta asti kasvatettu eli näytellään sunnuntaina naiset liina päässä tai miehet ilman kravattia pyhää, arkena ollaan kuin muutkin suruttomat eli otetaan viinaa hiukan ja katsotaan telkkaria..ym.. mitä pahaa tässä on jos uskoo ja elää oikein?
miksi valehtelit?
Asia on näin "mutu" tuntumalta, mutten pidä pahana jos pyrkii nauttimaan elämästä. Ei Laestadiuskaan tiedemiehenä jättäisi käyttämättä tietotekniikkaa ym.. Ahneus, ym on pahoja asioita joita on lestadiolaisillakin mutta jotka on hiljaa hyväksytyt siunauksena.
Samanlaista sananvaihtoa oli -70 luvulla vanhoillisilla ja H. Saari laittoi seurakunnan orjuuden ikeeseen, ettei kukaan olisi saanut uskoa vapaasti. Puuttuu vain että aletaan puhdistamaan puimatantereita.
mitä se on?
Luulen, että se on sellaista, kun Israelin kansalla oli sitten ,kun Joosefin suruaika oli ohi. Ja faarao halusi kansan orjuuteen, ne hyvät asiat oli jo unohdettu joita Joosef teki .
tämän kirjeen on tehnyt.. nimet esiin, vai eikö kukaan uskalla tunnustaa...
analyyttista asiaa,, hyvin perusteltua. allekirjoitan sen,
Jos hitusenkin totuutta, niin kyllä nimet olisi jo olleet aikapäiviä näkyvillä. Kun ei niin nimet pysyy visusti maahisen kätköissä sysiluolissaan.
lue läpi ja puhu sitten,, ymmärrys avautuu?
kirjeen vastaanottajilla. Muille nimiä ei kerrota, koska silloin puututtaisi kirjeen sisällön sijasta kirjoittajien persoonaan. Se ei ole tarkoitus.
Suurella osalla essuja ei todellakaan ole mitään kriisiä.
Ne, jotka eivät kestä ko kirjettä lukea, ovat kylla jonkunlaisessa kriisissä, kun heidän jumaliaan arvostellaan.
Suuri osa väestä ei taas välitä tai ei ymmärrä, mitä puhutaan. Heille opin kysymykset ovat jotain käsittämätöntä, riittää, kun seurataan porukassa ja yritetään olla huomaamattomia, ettei vaan kukaan pääse sanomaan mitään, wannabe-väkeä.
Sitten taas osa on todella huolissaan opillisista kysymyksistä.
Kun seurakuntaoppi ohittaa vanhurskauttamisopin ollaan väärällä tiellä. Nyt näyttää, että lammastarhan seiniä tilkitään niin, että sisältä ei näy ulos ja päinvastoin: Lähetyskäsky unohdettu.
Me jotka olemme vapaat Jumalan lapset, puetut Kristuksen täydellisellä vanhurskaudella, olemme huolissamme kun rakkaiden veljiemme ja sisariemme omia tuntoja pelotellaan ja sidotaan ihmiskäskyihin.
Gal. 4:31 Niin me siis, veljet, emme ole orjattaren lapsia, vaan vapaan.
Gal. 5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
Gal. 5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
Gal. 5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen ...
*) ... täyttämään kaiken lain.
Gal. 5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta,
*) - te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
Gal. 5:5 Sillä me odotamme
*) - uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
muuten se on pelkkä höpinäää,,,
Kun perintö jälkipolville on: "Suomen saarnaajat, silloin te teette työnne oikein, kun se on iloksi lapinvanhimmille", on menty pitkälle pimeyteen.
Kun seurakunnan vanhimmat tulevat Suomeen ilmoittamaan tahtonsa, mutta eivät yhteistyöhön seurakunnan kanssa, on menty pitkälle pimeyteen.
Kun Kristuksen sijasta seurataan kristillisyyttä, ollaan menty pitkälle pimeyteen.
Kun lupa uskomiseen saadaan ripin ja korjaamisen palkkiona, ollaan menty pitkälle pimeyteen.
Kun Jumalan lapsia peloitellaan Jumalan vihalla ja kadotuksella, ollaan menty pitkälle pimeyteeen.
toit asioita esiin pyhää henkeä kuunnellen...
Tehdä valon ja varjon eroja , Asian pitää kestää niin edessä kuin takana. Yhdyn siihen joka kirjoitti, että jos nimiä olisi julkaistu, niin kaikki hakkaisivat tekstiä siihen suuntaan. Voi pahennuksia sillä ne kumminkin tulevat, mutta voi niitä joiden kautta pahenukset tulevat.
Siitä mikä on meidän kunnioituksemme kohde , siis Jumalasta. Jos vain teemme työtä, että Lapinvanhimmat ovat iloisia missä silloin on Jumala ja hänelle osoitettu kiitos ja kunnia .
Taitaa olla liian vaikeita asioita teille purtavaksi, ryhtyä opettejiksi vanhimmille ja lähetysmiehille sekä oikeille kristityillekin. Keskittykää pelkästään niihin Jumalan sanojen paikkoihin jotka rakentatavat teitä heikko uskoisia parannukseen monien tuulien viemisiltä sinne ja tänne ja tuonne.
Jokaisen vanhimman ja lähetysmiehen tulee vastata opetuksensa perusteista, vaikka joku heikkouskoinenkin perusteita kyselee. Ylpeys on tietysti omiaan estämään sen. Kirjettä ei tiettävästi ole kukaan vastaanottajista mitenkään kommentoinut.
>Taitaa olla liian vaikeita asioita teille purtavaksi, ryhtyä opettejiksi vanhimmille ja lähetysmiehille sekä oikeille kristityillekin.<
Eivätkö vanhimmat ja lähetysmiehet sitten ole oikeita kristittyjä, koska opettajiksi pitäisi ryhtyä myös (sekä) oikeille kristityillekin?
kerro : )
Ei sun kannata huolestua, vaikka sä et näitä asioita ymmärtäisikään. Anna meidän ymmärtäväisten huolehtia tämmöisistä.
Kirjeen kirjoittajat elävät kuten maailmassa, televisio, internet, jne...
olen itse läheltä seurannut.
__________
Varo sitä voi tarttua .
Sinun paras viesti . pitkiin aikoihin .
Tällä palstalla on muuma häirikkö- typpi niin sanottua itsepuhdistavaa mallia.
Heillä ei ole mitään sanottavaa, he vain ilvehtivät, ja panettelevat muita kirjoittajia.
Panettelu on heidän hyveensä. Saa nähdä keneltä palkan viimein saavat. Ei uskoisi todeksi ellei omin silmin näkisi.
Jumala varjelee lapsiansa, Itse Jeesus rukoilee puolestamme!. Täällä maailmassa joudumme kuitenkin olemaan aikamme, vaikka maailma onkin vieras meille. Ei ole tarkoitettu, että eristäisimme itsemme maailmasta, vaan sen sijaan on tarkoitettu, että kaikin mahdollisin välinein julistamme parannusta ja evankeliumia.
Tuo kirje on puhdasta Jumalansanaa; se sisältää sekä parannusaarnan että evankeliumin.
Joh. 17:15, En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
Joh. 17:16, He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
Joh. 17:17, Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
Joh. 17:18, Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
se menee..
Elämä on suuri Jumalan lahja. Kiitän Jumalaa jokaisesta päivästä mitä saan elää täällä. Ja aivan erityisesti kiitän siitä ilosta ja rauhasta jota saan Jeesuksessa Kristuksessa tuntea. Tästä kaikesta on ilo todistaa kuillekin ja kehoittaa heitä mukaan Jeesuksen seuraajiksi.
Jotakin mätää on silloin jos ihminen käyttää sanoja ->
Lainaus: "Täällä maailmassa joudumme kuitenkin olemaan aikamme, vaikka maailma onkin vieras meille."
Fraasit maistuu, eikö totta. Mutta kaikki tällainen on vain silmänlumetta, se ei ole rehellistä puhetta.
Ei elämä ole aina ruusuilla tanssimista (fraasi, mutta kuvaava) mutta silti uskovalle ihmiselle
ihanaa (ei ehkä fraasi). Kuitenkin Raamatun todistuksen mukaan (oho taas fraasi), oikea kotimaamme on taivaassa (olen tainut kuulla tuon jossakin) ja koti-ikävä pääsee joskus yllättämään (sekin oli sanonta :). Ajattelen, että myös taivaskaipuu kuuluu uskovan ihmisen arkeen. Saattaapi olla jotain vinossa, jos niin ei koskaan tunne.
Muuten. Satuitko huomaamaan, että tekstissäsi on lukuisia usein toisteltuja fraaseja :)
En silti tuomitse sinua epärehelliseksi, vaan toivotan siunausta matkallesi taivaaseen.
Ei kannata olla näsäviisas, olen sen verran harjaantunut ihmistuntija, ettei tuo pelleilysi ulkoa opituilla lauserakenteilla mene lävitse.
Sanalla fraasi on useampia merkityksiä, minä tarkoitan tässä korulauseita.
Onhan se selvää että jos armo ei kelpaa Jumalan lahjana ilman omia ansiota ja monenlaisia
"kevätjuhlaliikkeitä", vaan sitä ansaitaan omilla teoilla ja tekemättä jättämisillä, niin eihän se ole hlppoa. Minulla on siitä muutaman vuosikymmenen omakohtainen kokemus. Tämän vuoksi olen niin usein teroittanut että etsikää oman vanhurskautenne sijasta Jumalan vanhurskautta, sen saa aivan lahjaksi, ei tarvita muuta kuin iloista Kristuksen ylistämistä Jumalan armolahjoista notkuvien ruokapöytien äärellä.
Pidätkö itsäsi Jumalana, kun luulet näkeväsi ihmisen sisimpään. Jo Raamattu todistaa, että
puheesi on siltä osin pötyä.
"Ihmistuntija" täällä palstalla on monasti havaittu, että pöyhkeällä pullistelullasi
ei ole mitään pohjaa. Yritä edes olla hieman
nöyrempi, niin joku saattaisi uskoa itsekehujasi.
Olet mekolailla itseäsi täynnä.
Ja vielä fraaseista: toistelet koko ajan samoja
fraaseja kuin papukaija. Eivät nuo mantrat mitään
auta.
Olen kanssasi samaa mieltä, että Jumalan lahjaksi
antama vanhurskaus riittää, mitään vastalahjaa ei ole antaa.
Ymmartäisit olla edes hiljaa noilla tiedoilla ja taidoilla.
Rakas Jeesus rukoilen, että suljet tämän rikkinäisen ihmisen syliisi. Jos hän ei ole saanut kokea rakkautta lapsena, täytä hänet nyt rakkaudellasi, että hän voisi jakaa sitä lähimmäisilleen. Jos häntä on kiusattu koulussa tai työpaikalla, eheytä hänet ja lääkitse hänen haavansa, että hän voisi julistaa evnkeliumia tahtomallasi tavalla myös täällä netissä. Anna hänelle taitoa valita sanat siten, että sinun nimesi tulee pyhitetyksi. Tapahtukoon sinun tahtosi.
Amen
Aa-aa-men
:-)))) voi pojjaat sentään.
Mutta jos on lusikalla saanut, niin ei voi kauhalla vaatia. Tyydytään tähän niin kauan kun posetiivari jaksaa kampeaan pyörittää. :-)))
Toiset vilpittömästi rukoilevat.
Posetiivari saa veivistä päähänsä. :-)))
Nautinto tästä vain lisääntyy, olen huumormiehii.
vain lisääntyy.Sulla olisi nyt kiire hoitoon.
Näin se vain on. Mitä sinä kylvät, sitä niität.
Miksis sitten valitat?
Minulla on kyky erottaa asiavistit panettelusta, en avaa sellaisia viestejä joiden motiivi on selvästi tarkoitettu vahingoittamaan ja häpäisemään muita kirjoittajia.
Kolme päivää on tullut panettelua ja valhetta solkenaan, eikä meinaa saada tulppaa tälle tulvalle ollenkaan.
...jotenkin näin aavistelinkin. Kysyin edellä mainitun kirjeen pohjalta joiltakin vanhoilta kristityiltä, koska äitiseurakunnan kristillisyys on mennyt tuollaiseksi mitä kirjeessä kerrotaan. Eräs heistä muistaa äitiseurakunnan lähetyksiä suomee jo 1940 luvulta lähtien ja vastaus oli jokaisella heillä sama. Oppi ja kristillisyys on edelleen sama kuin vuonna 1940 ja siitä eteenpäin, myös nykyisten vanhimpien keskuudessa. Että näin.
LUJAAAAAA!
Eikö Jeesus neuvonut opetuslapsiaan ellei teitä kuulla siinä kaupungissa, menkää toiseen kaupunkiin. Sen sijaan te jäätte riitelemään heidän kanssaan mistä hengestä riidat syntyvät????
Kuinka mahtaa käydä viimeisellä tuomiolla, kun ylistystä tahallaan vääristelemällä pilkkaa Jumalaa. Tuossa tilassa en hirvenisi mennä kaikkivaltiaan eteen, jo on omavanhurskaus paisunut röyhkeäksi pilkkaamaan Jumalaa.
Koska on tdettu, että mies muisti on 3,6-9 .v. Se että muistetaan tosta vain 60v. jopa yli . Sanoisin näin että jos puuttuu vertailu teksti on aivan turha, tehdä tutkisteluja . Olen itse havainnut monta kertaa, teksti tuntuu hyvälle, mutta selitys on p.....ä .
Otan jo klassikoksi tulleen Matt. 5: vuorisaarnan tekstin . Ensin sain käsiin GJ. kasetin no hyvä , sitten kului 5-6 v. ja sain EH. kasetin samasta paikasta, he puhuivat kuin yhdestä suusta (Jumalan sanaa) .
Siiten kului taas joku vuosi, sain GP. (sama aihe) kasetin josta kuuntelin tietenkin vertasin . eipä ollut enää sama kaiku, hän puhui kuin puita ja olkia, jotta verratkaa Jumalan sanaa mutta tiedostaen mihin vertaa.
- Jumalan sana ei ole ollut tärkein ohjenuora,
vaan kaiken opin perusta on lapinvanhimpien
ymmärrys
- saarnaajiksi ei ole valittu raamattua tuntevia
miehiä, vaan sopivia.
- saarnaajat eivät perusta oppiaan Raamattuun,
vaan
"kristillisyyden ymmärrykseen" ja siihen, mitä
"edesmenneet kalliit työntekijät ovat
opettaneet" tai
"mitä kristillisyydessä on aina ymmärretty"
- mitä se on tarkoittanut käytännössä:
on kuunneltu kuinka "se ja se" aina
sanoi ja ymmärsi.
vähän ajan perästä on seurattu taas jotain
toista. Aina ihmistä, mutta ei koskaan
Jumalan sanaa tai edes Lutheria.
Tunnustuskirjat ovat ihan hepreaa.
- Tuloksena se, ettei kenelläkään ole mitään
selvää käsitystä Raamatun mukaisesta opista.
- Vanhat kristityt muistavat, miten 1970-luvulla
oli kiistaa oliko opetuslasten
uusisyntyminen pääsiäisenä vai helluntaina.
Kaikki puhuivat pääsiäisestä, vaikka LLL
sanoo aivan selvästi toista.
Lahdessa joku mehiläishoitaja oli ainoa, joka
nojasi Laestadiuksen opetukseen, että vasta
Helluntaina. Häntä vastustettiin kiivaasti.
Laestadius kummiski selvittää sen Hulluin-
huonelaisessa. Kina kerto siitä,
ettei saarnaajilla ollut mitään hajua edes
Laestadiuksen opetuksesta. Saarnoja on vaan
jauhettu, siinä kaikki.
Se koski lähetysmiehiä ja paikkakunnan puhujia.
- tähän johtaa väärän rauhan rakentaminen ja
valtapeli; mitään opillista käsitystä ei ole
yhdelläkään saarnaajalla.
Sama koskee Ruotsin saarnaajia.
Saman saarnan aikana on
kaksikin erilaista vanhurskauttamisoppia, eikä
kukaan huomaa mítään.
Moni ei huomaa mitään kuten sanoit, mutta moni myöskin huomaa missä ja milloin Raamatun ilmoituksesta poiketaan.
Tuossa toitkin jo esiin muutamia selitysten kummajaisia, kuten luottamus Jumalan sanan sijasta (piip)'iin.
Äitiseurakuntaa ei Raamattu tunne ollenkaan, on olemassa vain yksi pyhien yhteinen seurakunta, jonka pää on Jeesus Kristus. Lestadioliset ovat määrältään promilleluokkaa tuon seurakunnan jäsenmäärästä. Revi sitten siitä "vain me" ja "hyvä me".
Päinvastoin kun lestadiolaiset opettavat, Jumalan sanan vaikuttava voima ei riipu sanan julistajasta tai hänen taustayhteisöstään, vaan SANASTA ITSESTÄÄN.
Tässä muutamia vakavia opillisia virheitä.
Ystäväni ahdas portti
Meniköhän nyte logiikka päin rietasta kun ensin kirjoitit että on vain yksi pyhien yhteinen seurakunta ja kirjoitit että lestadiolaiset ovat vain promillen luokkaa tuosta seurakunnasta . Kuitenkin haukuit lestadiolaiset me me henkisiksi vaikka sanoit että lestadiolaiset kuuluvat pyhään yhteiseen seurakuntaan . Ensin otit lestadiolaiset yhteiseen seurakuntaan mutta myöhemmin haukuit heidät väärä oppisiksi . Nimittäin oikea kristillisyys on hengessä ja totuudessa
Kun ei Jeesusta tunneta henkilökohtaisesti, niin koko elämän täyttää kaikenlainen humpuuki.
Toisilla se on hengellistä laatua ja toisilla se on posetiivin pyrittämistä, päivästä toiseen.
;-)))
aatos korhosen avaus olisi voinut saada asiallisempaakin vastakaikua, ja herättää keskustelua aiheesta. Valitettavasti persoonaltaan rikkinäisillä ihmispoloisilla on AINA kiire ja hätä kääntää puhe toisaalle, ettei vaan tule hengenahdistusta.
Siitäkin huolimatta, meinaan tuota hätää ja hoppua.
nyt ovat pohjimmiltaan ahneita ja vallanhimoisia ihmisiä niin kuin muutkin, siksipä valta on heidänkin päänsä sekoittaneet.
Itsekin lestadiolaisuuteen kuulun mutta sana "Lapin Vanhin" saa minut melkein oksentamaan. Täysin tuulesta temmattu juttu koko Lapin Vanhinkin.
upea kirje ja hyvät perustelut..
Rakkaus on inhimillisen heikkouden ja rakkauden puutteen tunnustamista ja hyväksymistä, ensin itsessä, ja sitä myötä vähitellen myös toisissa.
Ihminen joka ei tunnusta ja hyväksy heikkoutta itsessään, pueutuu naamioon jolla pyrkii pettämään todellisen itsensä.
Tällaisia naamioita on monelaisia. Virheetön julkisivu itsellä, toisten syyllistäminen ja tuomitseminen, maallinen rikkaus ja menestys, tekopyhä uskonnollisuus esimerkkeinä.
Tämä on vahinko koska silloin ihminen ei ole enää oma aito itsensä, siis sitä mitä on.
Sama koskee seurakuntia. Ellei seurakunna jäsenet tunnista tunnusta ja hyväksy omaa heikkouttaan, se turvautuu "hyvän kristityn" teeskentelemiseen. Sellaisessa ympäristössä ei rakkaus toimi, koska rakkaus on itsensä ja toisen ihmisen heikkouden hyväksymistä.
Rakkaudessa ei ole pelkoa, sillä pelossa on rangaistusta, tämä on Jumalan sana.
1. Joh. 4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
1. Joh. 4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
1. Joh. 4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin.
Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.
1. Joh. 4:17 Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.
1. Joh. 4:18 Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.
1. Joh. 4:19 Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.
Mahtaakos tämmönen kirje olla vielä ajankohtainen?
Taitaa lapin väkeä kohta etelään valua.
Kyllä se ajankohtainen on koskapa ei ole perinjuurin oikeudellisesti , saatu selvitystä EH:n kaan asioista
viime kierroksella 2009 siitä luvattiin keskustella Helsingissä
Saattoi ollakkin , että siitä jotain puhuttiin , mutta vanhimpien taholta , oli kieltoja . Ei saanut enää kirjoittaa , siksi ei ole mitään selitystä näkynyt missään, pitäisikö tähän nyt tyytyä .
Se on selvä että valuu nytkin kun kierros alkaa ja kestää.
Piäisi olla selvää , että äitiseurakunta on FIASKO. Sillä
Raamattu ei tunne sellaista , ei myös Lapinvanhimpia .
Eikä Kristuksen muuttamista, kristillisyydeksi , moni saar-
naaja ei puhu paljon JEESUKSESTA KRISTUKSESTA .
Aivan kuin se olisi unhotett, "kuinka Jumalan voi unhottaa".
Luuk. 17:1-2.
Toisten vietteleminen syntiin . ks. Matt.18:6-7 . Jeesus ei sano että kaikki "PIENET" ELI NUORET LAPSET USKOVAT HÄNEEN , VAAN HÄN PUHUU NIISTÄ PIENISTÄ , JOTKA USKOVAT HÄNEEN. SYNNYNNÄISESTI KUKAAN EI OLW USKOVA , VAAN "LIHASTA SYNTYNYT ", "LIHA " LIHANMIELI ON VIHOLLISUUS JUMALAA VASTAAN .
Kaikki ovat " luonnostaanvihan lapsia "
17:3-4. Ihmisten välinen synninteko ja anteeksipyytäminen
ks. 3 Moos .6:1-7.
17:5-6. USKON LISÄYKSEEN Rukoileminen on jokaiselle
uskovalle tarpeen läpi elämän . Eriuskovilla on erilainen "USKONMÄÄRÄ" ks. Room. 12:3 .
17:10 myös innokkaimat ja ahkerimman Herran palvelijain
on tunnustettava ,että hän on "ANSIOTON PALVELIJA .
Kukaan ei voi olla JUMALAN armovaltakunnassa täällä ja päästä kirkkauden valtakuntaan muulla perustuksella , kuin kuin että JUMALAarmosta LUKEE HÄNEN HYVÄKSEEN Kristuksen "ansion" , kuuliaisuuden ja junastus työn , ja että ihminen uskossa panee (evankeliumin lupauksen perusteella) turvansa yksin
siihen .
Matt:25:13-30 . T&ämä vertaus painottaa kolmea asiaa:
1, Eri uskovilla on erilaisia lahjoja ja eri määrä kykyjä. Ku-
kin on kehitettävä ja lisättävä niitä , pyhittäen ne herran työhön ja palvellen "kukin sillä armolahjalla , minkä on saanut Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina"
1. Piet . 4:(10) .
2. Jos uskova ei käytä lahjaansa , vähäistäkin, pyrkien sitä kehittämään , hän rangaistuksensa
on joutuminen pimryteen , jossa on itku ja hammasten kiristys.
3. Lahjojaan kehittäville , ja uskollisesti käyttäville annetaan suurenpia ja vaativanpia tehtäviä, - Luuk. 19:11-27. On toinen osaksi erilainen vertaus uskotuista leivisköistä .
Oli turha nostaa tänne näin pitkää avausta. Asioita on helpompi käsitellä lyhyinä kokonaisuuksina.Tärkeitä asioita toki.
Keskeistä tässä ongelmassa on juuri tuo väärä seurakuntaopp. Sen puolustelemisessa ja ylläpitämisessä tulee todella paljon haitallisia ylilyöntejä
puolin ja toisin. Jeesus on herra ja ainoa paras työntekijä seurakunnassaan hän on pää jota palvellaan. Valitettavasti seurakunnissa nousee, tai paremminkin nostetaan henkilöitä esiinväärällä tavalla,
- puhutaan ensimmäisistä ja parhaista työntekijöistä kristillisyydessä,
- puhutaan kuinka suurilla lahjoilla lapinvanhimmat opettavat meitä
- ja kuinka äitiseurakunta on kaiken muun yläpuolella ja erehtymätön.
Päämääränä on ainoastaan säilyttää Raamatun vastaisen surakuntaopin uskottavuus. Pelätään että seurakunta hajaantuisi jos väärä seurakuntaoppi puretaan. Se on onnitunut kun ihmiset ovat laiminlyöneet Raamatun lukemisen ja koulutettujen opettajien kuuntelemisen tarkemmalla korvalla, Luterus nyt esimerkkinä henkilöstä joka todella tunsi Raamattunsa.
Ja varmaa onkin että hyvin monet tuntisivat olonsa todella turvattomiksi jos perinteistä palattaisiin alkuperäiseen Kristus keskeiseen Raamatun oppiin. Sellaiset henkilöt hätääntyisivät joiden ainoa tutuus on isältä pojaslle siirtynyt ulkoa opittu esikoislestadiolainen perinnekristillisyys. Tämä nähtiin kertaalleen jo 1990 luvulla, joista avauksessakin mainittiin.
Kristillisyydestä on aina saarnattu turvapaikkana kristityille. Ja tottahan se on että tiivis sosiaalinen yhteisö, samankaltaisine elämänmuotoineen ja yhtenäistettyine ajatuksineen ja käsityksineen, on monelle todellinen turvapaikka. Valitettavasti tällaiselta yhteisöltä puuttuu kokonaan kyky kohdata erilaisuutta. Jos ihminen alkaa rakentumaan Jumalan sanassa hän joutuu helposti jollakin tavalla eristyksiin "laumasta". Hänen joukon yhteisestä ymmärryksestä eriäviä mielipiteitään aletaan pelätä ja joissakin tapauksissa ehkä jopa vihata.
Raamatun mukaan joka paikkakunnalla pitäisi olla seurakunnan vanhimmat, sellaisia seurakuntalaisia, jotka ovat uskossaan vähän "pitemmällä", joilta voisi kysyä neuvoa elämän kipeissä ja vaikeissa asioissa, ja jotka ovat rehellisiä ja luotettavia, ei takinkääntäjiä hylkäämisien pelon vuoksi. Saarnaajat sanovat että he ovat saaneet lapista hyvät neuvot, ja järki sanoo ettei kovin henkilökohtaiseen keskusteluun voi päästä, jos ei ole hyvää ruotsinkielen taitoa.
Tämä herätysliike on tuuliajolla, valtapelien ja henkilökohtaisten pyrkimysten pelikenttänä. Lapista pilattu, joidenkin suomen saarnaajien tuella. Seurakuntalaiset kyttäävät mitä toiset tekevät, ja mitä jättävät tekemättä lapin saarnaajien vaatimuksista. Ja kokoontuvat koteihin arvostelemaan toisten Kristillisyyttä; vanhemmat hylkäävät lapsensa, sisar veljensä, aviopuolisot ja seurakuntalaiset toisensa. Tämä on omavanhurskauden työtä, ja lakihenkinen
opetus tätä tukee.
Olkoon Jumala meille armollinen; että ymmärtäisimme ettei mikään millä pyhitämme matkaamme, ole Jumalan silmissä minkään arvoinen, päin vastoin, sillä kaikki on jo Hänen, ajatuksemmekin.
Että hyväksyisimme sen, että olemme itse syntisiä; silloin voisimme armahtaa ja
hyväksyä muutkin sellaisena kun he ovat, ja rakastaa heitä ja itseämme.
On inhimillästä, että on helpompi palvoa sitä minkä näkee ja mitä voi koskea,
kun sitä mitä ei näe, siksikin monet palvovat lapinvanhimpia, ja on jopa sanottu, että tämä herätysliike on ainoa, josta tie vie Taivaaseen. Minä haluan olla mukana, haluan varmistaa, että kerran pääsen Sillattoman Virran yli, tämän joukon mukana.
Monelle on tullut tästä seurakunnasta uskon kohde.
Niin, yksi merkittävä näkökulma tähän on seurakunnan sisältä tulevat perinteen säilyttämisen vaatimukset. Kukaan ei nouse valtaan jos häntä ei siihen nosteta kannattajien toimesta.
Ei ole otettu huomioon, että muutosta tapahtuu kuitenkin koko ajan Luojan luomassa maailmassa. JOistakin pinttyneistä tavoistaja tottumuksista on yksinkertaisesti luovuttava kun ne eivät enää toimi rakentavalla tavalla.
Raamattuun tarkemmin syventymällä käy kyllä selville, mitkä ovat muuttumattomat asiat Jumalan valtakunnassa.
Lyhyesti jokainen voi tutustua näihin muuttumattomiin elementteihin apostolisesta uskontunnustuksesta. Luterilaisista tunnustuskirjoista näkee kristinuskon monituhatvuotisen tradition. Alttarijumalanpalvelus kokonaisuudessaa on peräisin ensimmäisitä vuosisadoilta.
Jos vertaamme pietistis-herrnhutilaiseen perinteeseen, (jota lestadiolaisuus mukailee), niin se on syntynyt 1700 luvulla.
Kristinuskon 2000 vuotisessa historiassa on ollut monia vaiheita, joihin voi tutustua kirkkohistorioista. Hengellinen naivismi, kapeakatseisuus ja suoranaiset hereesiat syntyvät tietämättömyyden ja Raamatun tuntemattomuuden vanavedessä. Tämä on hyvin ymmärrettävää aikana jolloin lukutaito oli harvojen "hallussa".
Nykyisin ihmiset lukevat Raamattua ja kuuntelevat Jumalan sanaa hyvin monipuolisesti selitettynä, ei ainoastaan jonkun ahdasmielisen pienen herätysliikkeen näkövinkkelistä. Jumalan sanassa rakentumisen seurauksena syntyy ristiriita kapeakatseisen näkövinkkelin omaavcien seurakuntalaisten kanssa.
Me ihmiset olemme erilaisia luonteiltamme tavoiltamme ja tottumuksiltamme, niin me uskovatkin olemme. Jeesuksessa Kristuksessa ( Logos) seurakunta rakentuu rauhassa ja rakkaudessa yhdeksi ruumiiksi toimivine jäsenineen.
Kun joidenkin puritaanisia elämäntapoja henkeytetään ja aletaan vaatia kaikista samaa siitä syntyy ristiriitoja ja huomio kiintyy Kristuksesta joka on rakkaus, lähimmäisten valvontaan ja kontrolloimiseen.
Asusteilla ei ole vanhurskauttavaa merkitystä, eikä sillä onko jollakin tauluja seinillä taikka ruukkukukkia huoneessaan. Puhumattakaan siitä että ryhdytään omassa vanhurskaudessa kontrolloimaan jo yleisillä uimarannoilla käymistä.
Amen.
Veljeni lagos vapauttaa
Kristillisyydessä EI saarnata tauluja seinällä tai jumalan luomia kauniita kukkasia synniksi kristityt eivät myöskään controll yleisellä uima rannalla käymistä . Että se siitä valehtelusta . Kun Jumala antaa meille ihanan kauniin kesän niin kristittykin saa hyvillä mielin nauttia siitä yleiselläkin uima rannalla
Muista aina lagos että on niin lyhyt kesä pohjanmaalla amen
Olen samaa mieltä , ja semminkin se ei selvittänyt asiaa
Jos muistat 3 vuotta sitten yhtään mitään , ja varsinkaan kun
2009 lapin vanhimpien kierroksella , ei saatu mitään valaistusta , siis me rivimiehet ?
Olisi tietenkin ollut , kiva kun olisimme saaneet jotain ,
mutta jos Vanhin ei tahdo , niin ei tahdo MIKSI.?
Kaippa siksi että he haluavat pitää oman päänsä ,
menköön suteen tain saveen .
1. "Vanhin tai isä" nimen käyttö ihmisistä on Raamatussa ehdottomasti kielletty.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
xxxxxxxxxx
Kristittyjen äiti ei ole seurakunta, vaan:
2. Gal. 4:26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
Gal. 4:27 Sillä kirjoitettu on: "Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
Gal. 4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
xxxxxxxxxxxxxxxx
Gal. 4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
Gal.4:21-31. Sel. Hagarin ja Saaran , Ismailin ja Iisakin .
Jerusalemin ja Siinain ovat tässä LAIN ja EVANKELIUMIN pelastusteiden vertauskuvia. tyyppej'ä . Erehdys johtui lain väärinkäsittämisetä ja -käyttämisestä . Jumala ei antanut lakiaan johtamaan ihmisiä omanvanhurskauden rakantamiseen ja armonvanhurskauden hylkäämiseen .
Sen tarkoitus oli :
1. Jumalan tahdon ilmoittaminen suhteissa Häneen ja
toisiin ihmisiin ,
2. Synnintunnon vaikuttaminen , että ihmiset etsivät armoa ja ottaisivat sen vastaan lupauksen sanasta .
Lain ja omanvanhurskauden harhaan joutuneet ihmiset
saattavat olla niin varmoja olla niin varmoja oman uskon-nollisuutensa oikeasta laadusta , että käyvät vainoamaan
evankeliumin synnyttämiä Jumalan armolapsia . Tälläista
on paljon nykyisinkin kristikunnan piirissä .
Gal. 4:26 . "Lerusalemilla joka on ylhäällä " Paavali tarkoittaa Kristuksen tosi seurakuntaa . Se synnyttää evankeliumilla
JUMALAN aitoja armolapsia , joita se sitten piirissään myös
hoitaa ja kasvattaa . Hebr. 12:22 puhuu Jerusalemista samassa merkityksessä , Jumalan hengellisenä kaupunkina.
"Lupauksen lapset " ovat evankeliumn armolupausten usko -
misen kautta Jumalan lapsiksi uudestisyntyneitä ihmisiä .
Raamatun selitys .
Veljeni teuta !
Kirjoitit että omanvanhurskauden palvelijat ovat niin varmoja oman uskonnollisuuden laadusta ???????
Ei teuta hyvä vaan oikea kristillisyys on hengessä ja totuudessa AMEN
Ystäväni viisastelija !
Kirjoitathan toisinaan palstan loppuun myös.
Muistatko tekopaavali kun kutsuit itseäsi eräässä viestissä Jeesuksen apostoliksi.
Matt.23:10 Älkää antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne. Krisrus!
Oletko vielä, Jeesuksen apostoli, vain nöyrä palvelija?
Jeesuksen todistajaksi, - olen Jeesuksen todistaja.
Apostolit olivat alkuseurakunnan opettajia n 2000 vuotta sitten.
Eikä yksikään apostoli ole sitä paitsi sanonut itseään mestariksi
hekään koska yksi on Mestari, hän on Jeesus.
Pirun todistaja yrittää vääntää valhetta kaiken aikaa. :-)))))
Älä pyörrä sanojasi "Pietari"
Niin tuo tekee , ilmeisesti on örvelöä ikävä , hänha ei ole
päässyt paljon kirjoittamaan ,,reissullaan , taisi olla toise-
na päivänä vielä vähän , sitten hiljeni ...
Ei kyllä ole yhtään ikävä mulla , mutta totenpahan vain
että se on ollut helpotus todella , eikä yhtään ole ollut
pienintäkään ikävää mulla henk. koht... mutta entä
sefulla kuinka menee ?
Ihanaa leijonat ihanaa!
örvelö , me osaamme kun puhumme Raaratusta , ja Raamatussa olevista , joita sinä et notraa miksikään
voin sanoa, että sulla se vaikeus on , ei meillä .
Jos sinä todella olet tota mieltä , kiipee puuhun ei silläkään ole sanoja ...ei noista sinunkaan muovaamista sanoista ole mileen , kuvitteletko ainoana ihmisenä hiffanneesi jotain ,
älä ainakaan pane sille liikaa painoarvoa .
ellet palaa yksittäisiin kysymyksiin , jäät yksin .
en paremmin sano.
Piru on piru teuta. Ihminen joka imee elämänsä voiman ja viisauden saatanalta, toimii juuri niin kun isäntänsä käskee.
Säälittää vaan ihmisparka joka umpisokeana täynnä vihaa JUmalaan ja hänen omiaan kohtaan laahustaa kurjaa elämäänsä, kohti ikuista helvetin vaivaa.
Örvelö jaksaa naurattaa meitä tragikoomisuudellaan joka päivä.
Jumalan valtakunta on todellakin asisäisesti meissä uudestisyntyneissä kristityissä. Meissä jotka Jeesuksen verellä puhtaiksi pestyinä ja Jeesuksen vanhurskaudella puettuina JUmalan lapsina teemme matkaa iankaikkista kotiamme kohti. Hallelujaa kiitos Jeesus.
Vaan mitä tekee örvelö meille Jeesuksen omille? Sitä on vaikea sanoin kuvata
mitä paskaa hän suoltaa päällemme.
xxxxxxxxxxxxx
Mutta varsinainen tragikoomisuus on siinä, että hän saatanan agenttina ja täydellisenä paskanjauhajana ja Jeesuksen sovintoveren maahan tallaajana vakuuittelee meille Jumalan valtakunnan olevan sisäisesti hänessä. :-))))))))))))))))))))))))))))))))))
Herra armahda!
Tästäkö öärvelö sai , ajatuksen että ...?
Kuule örvelö opi lukemaan , teksti on sulle !
jollet tuon vertaa tajua , olet öpsä, köpsä .
teuta VOIS KIRJOITTAA SAMAA TOTUUTTA SINUSTA!
totta varmaan että teuta on ateistipiru vaikka häntä vain piruksi todistat mutta kun saman kaltaisena Jumalan ja Jeesuksen Lain kieltäneenä ateistipiruna itse olet niin siinä meillä on kaksi vahvaa rikollisuuden edustajaa!!!
Teuta veli on Jeesukseen uskova kristitty, matkaslla taivaaseen. Kiitos Jeesuksen!
Teidän asianne on toistaiseksi hyvin huonosti, tarttis tehdä parannus nääs!!!
Taitaa olla samasta lähteestä , nuo viestit voin kuitenkin vakuuttaa , että teuta ei ole ateisti , sen paremmin kuin ateisti pirukaan , koska viimeiksi keskustelussamme , hän oli
tasapainoinen kristitty , ja sen olen saanut tuntea muinakin
aikoina , mutta orvelö on , siitä olen lukenut mitä nyt kehtaa
örvelö joutuu järveen joll ei korjaa elämän tapaansa .
tuli uusi viesti viereen , Nääsville ,,, kiitos.
Olipa uskottava pitkä sanoma. vARSIN TUO yksi lause, johon yhdyn täysin sydämmin,
PEHMENTÄKÄÄ YLPEÄT NISKANNE JA NÖYTYKÄÄ PYYTÄMÄÄN ARMAHDUSTA TAIVAALLLISELTA ISÄLTÄMME.
:-)))))))))))))))) perkeleen lähetti pehmentelee Jeesuksen verellä pestyjen ja Kristuksen vanhursakaudella puettujen Jumalan lasten niskoja.
Kysyn, eikö sinulla ole tullut koskaan mieleen että SINUN tulee tehdä parannus jos SINÄ aiot päästä taivaaseen. Jeesusta ja Jeesuksen omia pilkkaamalla ja halveksimalla et tulöe pelastumaan pidä tämä mielessäsi ettäs parannukseen taipuisit ennen kun maallinen vaelluksesi päättyy. Sinä leikit niin vakavalla asialla ettet ikinä arvaa mies parka!!!
Me Jeesuksen omat olemme pyhät puhtaat ja vanhuskaat, - täydellisesti.
Emme toki itsemme tähden mutta Jeesuksen Kristuksen tähden jopka meidät pesi puhtaiksi pyhällä sovintoverellään ja puki meidät täydellisellä vanhurskaudellaan hallelujaa kiitos Jeesus!!!
Tuli lähtö millä hetkellä hyvänsä, niin kotona taivaassa herätään ylistämään Herraamme Jeesusta. Hallelujaa
örvelö , sinä valehtelet , kristitty ei valehtele koskaan ,
nimittäin tästä on puhuttu ennenkin .
Kuka on sinut saanunut uskomaan että sieluttomia on ,
heitä ei muuten ole paitsi jos sinä itse olet antanut pah-
olaisen viedä sielusi , muita ei ole .
valehtelet , että sitä todistaa kannipalismi, omien maurhaamiset ? Milloin olet kuullut minun ketään maurhanneen , tai väittämääs kannipalismia , harjoittaneen
Nämä asiat on örvelön valhetta , sinun puheesi on erittäin
koppavaa ylpeää HPE . halveerausta .. Jos nyt mietit kuka
pilkkaa ei syy ole kaukana. Se on omissa tunnoissasi.
Tahtoisin nähdä ne sanat jotka Jeesus on sulle jättänyt
vai mistä tuulesta sanot niitä saaneesi. kyllä minä synti-
nen olen , mutta tunnustan sen muille kuin valehtelijalle
koska Jumala /Jeesus ei ole koskaan jättänyt mitään
valehtelijalle , valitttavasti.
Teuta, lueppa tarkoin seuraava Jumalan sanan paikka:
1. Kor. 1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? ...
... Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
1. Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, ...
... niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1. Kor. 1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
xxxxxxxxxxxxxxx
***) 1. Kor. 1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1. Kor. 1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
xxxxxxxxxxxxxxx
1. Kor. 1:25 Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset,
ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
1. Kor. 1:26 Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne:
ei ole monta inhimillisesti viisasta,
ei monta mahtavaa,
ei monta jalosukuista,
1. Kor. 1:27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle,
sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään,
ja sen, mikä on heikkoa maailmassa,
sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
1. Kor. 1:28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua,
sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, ...
... tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
xxxxxxxxxxxx
***) 1. Kor. 1:29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
xxxxxxxxxxxx
1. Kor. 1:30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
***) 1. Kor. 1:31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
Komitea on tutkinut kohtaa ja antaa 1 Kor.1:18-1:29. jakeet .
Katsotaan mitä he ovat saaneet siitä ulos.
Kreikkalaisille oli laajalti ominaista , viisauden tavoittelu ( 22,-
viisaustiede. ) eli Filosofia kehittyi ensimmäisaeksi heidän
keskuudessaan . Ihmisviisaus ei kuitenkaan auta ihmistä
Kumalan tuntemiseen, pelastukseen ja todelliseen elämään . Tähän tarvitaan evankeliumi ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta sekä Pyhän Hengen vaikutta-
ma USKO Haneen .
Sanat , että kristittyjen joukossa "ei ole monta inhimillisesti viisasta , ei monta jalosukuista ", toteavat , että joitakin sel-
löaisiakin on . Todellinen omantunnon herätys ja uudensyntyminen hävittävät ihmisestä oman viisauden ja voiman kuvittelun vaikuttaen hänessä nöyrää lapsenmieli-
syyttä , jota ilman hän ei pääse Jumalan armovaltakuntaan eikä ymmärrä sen totuuksia .
ks. Matt. 11:25; 18:3.
Omasta viisaudesta on otettu ihmisopin lyömäase, es.lest. liikkeessä sanotaan että joka asettuu vastustamaan ruotsinlapin vanhimpia ("yhteinen" ymmärrys) joutuu kadotukseen.
Eikö tällainen viisaus nimenomaan omaa viisautta ja hengellistä ylpeyttä, jossa ihminen, tässä tapauksessa muutama mies ruotsinlapissa, asettuu Jumalan sanan lupausten yläpuolelle, määrittelemään etteivät ne lupaukset koske muita kun niitä, jotka luottavat heidän tulkintoihinsa.
Ihmettelen miksi niin monet edelleen uskovat tuollaisiin ihmisoppeihin?
Kristuksen seurakunta on YKSI, eikä siinä seurakunnassa ole mitään äitiä
joka olisi Kristuksen seurakunnan yläpuolella. Eikä lapissa ole mitään vanhimpia. Jumalan sanassa on ehdittomasti kielletty kutsumasta isäksi ketään ihmistä maan päällä.
Matt. 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ...
***) ... ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, ...
... sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
xxxxxxxxxxxxxxx
***) Gal. 4:26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme.
xxxxxxxxxxxxxxx
Gal. 4:27 Sillä kirjoitettu on:
"Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, riemahda ja huuda sinä, jolla ei ole synnytyskipuja. Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies."
Gal. 4:28 Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli.
***) Gal. 4:29 Mutta niinkuin lihan mukaan syntynyt silloin vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin nytkin.
Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.