Suomen media

301192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

et olisi halunnut ottaa Suomeen turvaan?

Äänestä
  • lisää hesan rautatieasemalle!

    Todellisia huippuosaajia!

    "Todistajan mukaan kivitykseen osallistui 50 miehen joukko."

    Teloitettu somalilainen oli vain 13 vuotias.
    Aisha Ibrahim Duhulow, jonka islamistimiliisit kivitettivät kuoliaaksi Somaliassa maanantaina, oli vain 13 vuotias, raportoi Amnesty International. Aikaisemmin häntä sanottiin aikuiseksi naiseksi.
    Todistajan mukaan kivitykseen osallistui 50 miehen joukko.
    Amnestin lähteiden mukaan oli tyttö yrittänyt tehdä ilmoituksen, että hänet oli raiskattu. Hänet oli silloin pidätetty raiskaajien asemasta.

    Äänestä

  • Tulijoiden taustathan tutkitaan aina - EU:n mielestä jopa liian tarkkaankin. Eli kyllä se kokonaishyöty ihan takuulla jää väkivallan suhteen plussan puolelle.

    Eli vastaatko edellisessä kommentissa esittämääni kysymykseen?

    Äänestä

  • hakea turvapaikkaa mistään ennen kivittämistä. Mutta niitä kivittäjiä olis kyllä tulossa tänne loisimaan!

    Äänestä

  • ehtinyt eikä osannut kirjoitti:

    hakea turvapaikkaa mistään ennen kivittämistä. Mutta niitä kivittäjiä olis kyllä tulossa tänne loisimaan!

    kysymykseeni...

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kysymykseeni...

    syleilevässä typeryydessään varmaan ottaisi ne 50 saastaa koska ovathan ne selvästi uhri.

    Teidän typeryytenne on jo jotain täysin käsittämätöntä.

    Äänestä

  • maailmoja kirjoitti:

    syleilevässä typeryydessään varmaan ottaisi ne 50 saastaa koska ovathan ne selvästi uhri.

    Teidän typeryytenne on jo jotain täysin käsittämätöntä.

    Kun itse jankutat käsittämättömästi vain jossain ekvaattorin tuntumassa olevista rikollisista, joilla ei - niin kuin sanottu - olisi todennäköisesti teoreettisiakaan mahdollisuuksia päästä maahamme - vastaamatta lainkaan kommentointiin...!

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kun itse jankutat käsittämättömästi vain jossain ekvaattorin tuntumassa olevista rikollisista, joilla ei - niin kuin sanottu - olisi todennäköisesti teoreettisiakaan mahdollisuuksia päästä maahamme - vastaamatta lainkaan kommentointiin...!

    väärään klaaniin kun sinäkään et ottaisi niitä tänne kilpailijaksesi?

    Äänestä

  • ne rikolliset kirjoitti:

    väärään klaaniin kun sinäkään et ottaisi niitä tänne kilpailijaksesi?

    Onkos sinulle ihan uusi asia, että pakolaisten ottamisen ydinajatus on ottaa tänne niitä, jotka pakenevat - eivätkä niitä, jotka vainoavat?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Onkos sinulle ihan uusi asia, että pakolaisten ottamisen ydinajatus on ottaa tänne niitä, jotka pakenevat - eivätkä niitä, jotka vainoavat?

    otetaan vastaan kuka vaan, kunhan on mustaihoinen, voi käydä näin. Eikä taida olla ainoa.
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Krp tutkii edelleen ruandalaismiehen osuutta kansanmurhaan/1135240708682

    Äänestä

  • tutkimatta kirjoitti:

    otetaan vastaan kuka vaan, kunhan on mustaihoinen, voi käydä näin. Eikä taida olla ainoa.
    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Krp tutkii edelleen ruandalaismiehen osuutta kansanmurhaan/1135240708682

    Näin tiukkaa on mamukontrolli - vaikkei kysymys ole edes terrorismiepåäilystä.

    Taustoja siis tutkitaan. Tarkemmin kuin suomalaisten itsensä suhteen. On aivan turhaa jeesustelua väittää muuta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Näin tiukkaa on mamukontrolli - vaikkei kysymys ole edes terrorismiepåäilystä.

    Taustoja siis tutkitaan. Tarkemmin kuin suomalaisten itsensä suhteen. On aivan turhaa jeesustelua väittää muuta.

    on ollut Suomessa vuosia turvapaikan saaneena. Pidätettiin ja vangittiin kun muutama hengissä säilynyt uhri tunnistivat miehen. Siksi puolustusta on nyt haettava Afrikasta asti ettei vaan syyttömänä tuomittaisi. Ja taas palaa meidän veronmaksajien rahaa.

    Äänestä

  • murhamies kirjoitti:

    En nyt oikein saa käsitystä varsinaisesta tarkoituksestasi...

    Äänestä

  • jotka sellaisen kykenevät itse itselleen venkoilemaan - tämän pikkutytön kaltaisilla, todellisessa, akuutissa hädässä olevilla ihmisillä ei ole toivoakaan ikinä päästä pakolaisiksi. Pakolaisia ovat vain ne, joilla on ollut asiat niin hyvin että ovat voineet pakolaisiksi ryhtyä.

    Kaikkien kiintiöpakolaisten ja muiden siirtopummien vastaanotto on täysin tekopyhää hymistelyä - kun hyysäreillä ei riitä älyä eikä kykyä oikeasti RATKAISTA mitään ongelmia, niin he ottavat muutaman pakolaisen lemmikeikseen muiden veronmaksajien rahoilla ja tulevat sitten röyhistelemään rintaansa kun ovat niin humanistia ja maailmanpelastajaa, että. Halveksuttavaa paskasakkia.

    Äänestä

  • saavat ne, kirjoitti:

    jotka sellaisen kykenevät itse itselleen venkoilemaan - tämän pikkutytön kaltaisilla, todellisessa, akuutissa hädässä olevilla ihmisillä ei ole toivoakaan ikinä päästä pakolaisiksi. Pakolaisia ovat vain ne, joilla on ollut asiat niin hyvin että ovat voineet pakolaisiksi ryhtyä.

    Kaikkien kiintiöpakolaisten ja muiden siirtopummien vastaanotto on täysin tekopyhää hymistelyä - kun hyysäreillä ei riitä älyä eikä kykyä oikeasti RATKAISTA mitään ongelmia, niin he ottavat muutaman pakolaisen lemmikeikseen muiden veronmaksajien rahoilla ja tulevat sitten röyhistelemään rintaansa kun ovat niin humanistia ja maailmanpelastajaa, että. Halveksuttavaa paskasakkia.

    joka ei pysty esittämään väitteidensä tueksi ensimmäistäkään lähdettä.

    Onneksi olkoon.

    Äänestä

  • ..korviisi kenties josatkin kantautunut tietoja joiden mukaan kyseinen tyttö olisi Suomesta turvapaikkaa hakenut? Onko ap tietojesi mukaan ollut tytöltä turvapaikkaa eväämässä?

    Eiköhän lähdetä siitä että aloitus arvosteli rasististen, kouluttamattomien ja ihmisarvoa kunnioittamattomien somalialaisten kulttuuria.

    Äänestä

  • tytön tännetuonti muuttanut kokonaistilanteen,
    niinettä kaikki muutkin voivat elää onnellisina
    elämänsä loppuun???

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Tulijoiden taustathan tutkitaan aina - EU:n mielestä jopa liian tarkkaankin. Eli kyllä se kokonaishyöty ihan takuulla jää väkivallan suhteen plussan puolelle.

    Eli vastaatko edellisessä kommentissa esittämääni kysymykseen?

    sinunlaisesi taukit haalaavat sieltä juuri niitä kivittäjiä Suomeen.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    sinunlaisesi taukit haalaavat sieltä juuri niitä kivittäjiä Suomeen.

    sinulla. Eivät islamistit ole hakemassa turvapaikkaa, he ovat valloittamassa maata.

    Juuri tässä kuussa on uutisoitu, että suurin turvapaikanhakijoiden ryhmä tulee edelleenkin Irakista, ja seuraavina ovat Venäjä ja Kiina.

    Äänestä

  • kuningasrotta. kirjoitti:

    ..korviisi kenties josatkin kantautunut tietoja joiden mukaan kyseinen tyttö olisi Suomesta turvapaikkaa hakenut? Onko ap tietojesi mukaan ollut tytöltä turvapaikkaa eväämässä?

    Eiköhän lähdetä siitä että aloitus arvosteli rasististen, kouluttamattomien ja ihmisarvoa kunnioittamattomien somalialaisten kulttuuria.

    Kyseiset miehet kuuluvat islamisteihin, äärifundamentalisteihin, jotka viime aikoina ovat taitelleet tietään altaan Somaliassa. Erkki Nordberg on krijassaan arvellut, että islamistit liikkuvat maasta toiseen - kun Irakissa on alkanut rauhoittua, he ovat nyt siirtyneet Somaliaan.

    Lehtitiedon mukaan tyttöä yritettiin puolustaa, mutta aseistetut vartijat ampuivat väliin pyrkineitä ja yksi lapsi kuoli. Tällainen ei ole Somalian vanhan kulttuurin mukaista.

    Nordbergilta on julkaistu erinomainen teos islamismista, terrorismista ja niiden nykytilasta.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Erkki_Nordberg

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    tytön tännetuonti muuttanut kokonaistilanteen,
    niinettä kaikki muutkin voivat elää onnellisina
    elämänsä loppuun???

    Tytön kokonaistilanteen 100 prosenttisesti.

    Ja yritä nyt ymmärtää, ss, että se on pakolaispolitiikan yksi ja ainoa tavoite - ei mikään muu.

    Onko nyt selvä?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Tytön kokonaistilanteen 100 prosenttisesti.

    Ja yritä nyt ymmärtää, ss, että se on pakolaispolitiikan yksi ja ainoa tavoite - ei mikään muu.

    Onko nyt selvä?

    paranna maailma sieltä käsin. et sinä täällä
    mitään järkevää saa aikaiseksi.loppu.

    Äänestä

  • Tämän ketjun aloitusviestin linkki on poistettu!
    Kukahan asialla, vilkaise peiliin!

    Äänestä

  • ....niin kauan kun annamme heidän pitää ikävistäkin perinteistä kiinni sulkemalla silmämme sellaisilta vapauksien rajoittamisilta mitkä suomalaisille ovat olleet itsestäänselvyys jo vuosisatoja!
    Tässä kohtaa esim. minut voidaan luokitella rasistiksi,koska en piittaa arvosta kulttuureja mikä kieltää tyttäriä avioitumasta vapaasti,silpoo pimppejä heimoperinteen vuoksi,silpoo pippeleitä uskonnon vuoksi.
    Näiden eräisiin kulttuureihin kuuluvien erityispiirteiden kieltäminen ja vähättely meidän kotimaassamme on häväistys sille vapaudelle minkä olemme tähän maahan edellisten sukupolvien toimesta saaneet.
    Sormienläpi katsominen ilmiselvissä rikoksissa on rasismia myös,"kivittäkööt,silpokoot,naittakoot,kunniamurhatkoot mitä noille tommosille mahtaa", niinkö ihmisiin suhtaudutaan hyvät suvaitsevaiset?

    Äänestä

  • tyttöä tarkoitat? kirjoitti:

    Tämän ketjun aloitusviestin linkki on poistettu!
    Kukahan asialla, vilkaise peiliin!

    Jos oli muualta linkattu, niin se on siellä sitten poistettu.

    Huomaa, että tämän ketjun olen itse nimenomaan säästänyt.

    Äänestä

  • täälläkään ole... kirjoitti:

    ....niin kauan kun annamme heidän pitää ikävistäkin perinteistä kiinni sulkemalla silmämme sellaisilta vapauksien rajoittamisilta mitkä suomalaisille ovat olleet itsestäänselvyys jo vuosisatoja!
    Tässä kohtaa esim. minut voidaan luokitella rasistiksi,koska en piittaa arvosta kulttuureja mikä kieltää tyttäriä avioitumasta vapaasti,silpoo pimppejä heimoperinteen vuoksi,silpoo pippeleitä uskonnon vuoksi.
    Näiden eräisiin kulttuureihin kuuluvien erityispiirteiden kieltäminen ja vähättely meidän kotimaassamme on häväistys sille vapaudelle minkä olemme tähän maahan edellisten sukupolvien toimesta saaneet.
    Sormienläpi katsominen ilmiselvissä rikoksissa on rasismia myös,"kivittäkööt,silpokoot,naittakoot,kunniamurhatkoot mitä noille tommosille mahtaa", niinkö ihmisiin suhtaudutaan hyvät suvaitsevaiset?

    ihmisoikeuksia arvostava hyväksy!!!!

    Totuus kuitenkin on, että oma kulttuurimme on se, joka suurella todennäköisyydellä tulee tämän planettamme hävittämään.

    Ydinkysymys onkin, että mikään kulttuuri ei voi muokata toistaan oman näköisekseen. Kompomisseja on tehtävä. Siinä on ainoa mahdollisuus.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    ihmisoikeuksia arvostava hyväksy!!!!

    Totuus kuitenkin on, että oma kulttuurimme on se, joka suurella todennäköisyydellä tulee tämän planettamme hävittämään.

    Ydinkysymys onkin, että mikään kulttuuri ei voi muokata toistaan oman näköisekseen. Kompomisseja on tehtävä. Siinä on ainoa mahdollisuus.

    "Ei kai tuollaista nyt kukaan
    ihmisoikeuksia arvostava hyväksy!!!!"

    Sitäpä juuri tulee mieleen,mutta korkein oikeus hyväksyi!Onneksi SEXPO on kannellut päätöksestä oikeuskanslerille:
    http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/Sexpo+kanteli+oikeuskanslerille+KKOn+ymp%E4rileikkaustuomiosta/113015

    Ja adressin voit allekirjoittaa: http://www.adressit.com/ymparileikkaus

    "Totuus kuitenkin on, että oma kulttuurimme on se, joka suurella todennäköisyydellä tulee tämän planettamme hävittämään."

    Niinpä,teollistuneiden maiden harjoittma luonnonvarojen tuhlaaminen ja kehittymättömien maiden liikakansoitus on sellainen planeettaa melkoisesti rasittava yhtälö.

    "Ydinkysymys onkin, että mikään kulttuuri ei voi muokata toistaan oman näköisekseen. Kompomisseja on tehtävä. Siinä on ainoa mahdollisuus."

    Mutta ei lasten ruumiillisen koskemattomuuden kustannuksella!
    Mitähän tuohon on präntätty: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

    esim: Perusoikeudet
    6 §
    Yhdenvertaisuus
    Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

    Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

    Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

    Sukupuolten tasa-arvoa edistetään yhteiskunnallisessa toiminnassa sekä työelämässä, erityisesti palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista määrättäessä, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.

    7 §
    Oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen
    Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

    Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.

    Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    paranna maailma sieltä käsin. et sinä täällä
    mitään järkevää saa aikaiseksi.loppu.

    Kun sanon, nettä pakolaispolitiikan tavoitteilla ei ole maailman ongelmien ratkaisemien kanssa mitään tekemistä.

    Niin etköhän sinä taas jaksa!!!

    Äänestä

pelkkiä moverin moverin aivoituksi täynnä. Asialliset kommentit pyyhitty pois ja jäljellä melkein moverin monologi ;o)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ei puhu tästä! kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000039044717

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu