Uhkailemalla

Tänä päivänäkin vielä vääräuskoisia ja homoja odottaa helvetintuli. Muun muassa homoseksuaalisuudesta, noituudesta, vääräuskoisuudesta ja maanpetturuudesta tuomittuja on vanhaan aikaan poltettu elävältä roviolla.
Kirkolliseen rangaistukseen kuului myös häpeärangaistus eli häpeäpaaluun joutuminen tai jalkapuu. Myös julkirippi ja ehtoolliselta sulkeminen olivat kirkon langettamia rangaistuksia
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Torille sijoitettu häpeäpaalu liittyi yleensä maallisen esivallan toimeenpanemiin häpeärangaistuksiin. Häpeärangaistukseen saattoivat siis tuomita sekä maalliset että kirkolliset tuomioistuimet. Kirkollisten sanktioiden tarkoituksena oli kuitenkin saattaa syntinen takaisin uskonyhteisön jäseneksi, kun taas maalliset häpeärangaistukset usein pyrkivät leimaamaan ja eristämään. Suomessa nämä rangaistukset poistettiin käytöstä vuonna 1894, kun uusi rikoslaki astui voimaan."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Häpeärangaistus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskoon kirjoitti:

Tänä päivänäkin vielä vääräuskoisia ja homoja odottaa helvetintuli. Muun muassa homoseksuaalisuudesta, noituudesta, vääräuskoisuudesta ja maanpetturuudesta tuomittuja on vanhaan aikaan poltettu elävältä roviolla.
Kirkolliseen rangaistukseen kuului myös häpeärangaistus eli häpeäpaaluun joutuminen tai jalkapuu. Myös julkirippi ja ehtoolliselta sulkeminen olivat kirkon langettamia rangaistuksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu