Miten

ruoka-apu kirkossamme? Köyhyys on lisääntynyt roimasti yhteiskunnassamme.
441635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

toimia.

Äänestä
  • Ruoka-apua jaetaan monessa seurakunnassa.

    Se ei kuulu iltapäivälehtien otsikoihin!

    Äänestä

  • ruoka-apu kirjoitti:

    Ruoka-apua jaetaan monessa seurakunnassa.

    Se ei kuulu iltapäivälehtien otsikoihin!

    seuraava kysymys kuuluu myös luterilaisille: jaetaanko kaikille ihmisille seurakuntaan tai kirkkokuntaan katsomatta?

    Äänestä

kuuluvaa huolenpitoa ihmisten perustoimeentulosta! Minne luisuvat yhteiskunnan päättäjien käsistä ne rahat, joilla pitäisi pitää huolta niistä, jotka apua tarvitsevat?

Äänestä
  • tietää vastauksen. Opiskelijat ovat myös vakioasiakkaita nykyään. Jotain pitäisi tehdä. "Talouden kasvusta on tullut normaali olotila. Kun talous häiriintyy, kaikki häiriintyy. Nytkin kaikki ponnistelevat päästäkseen takaisin kasvu-uralle. Se, joka juuri poltti näppinsä, on seuraavassa antijonossa tavoittelemassa sitä samaa" ( Juha Seppälä/ SK.44.)

    Äänestä

  • Kyllä tosiaan on sosiaalitoimisto eli fatta vähän eri juttu kuin Kirkko.

    Kirkon ensisijainen työ on hengellistä työtä. Palveluksista saa lohtua. Tämä toimintamuoto on ensisijainen. Muu tulee itsestään ja muuta tehdään voimien antaessa myöten.

    Äänestä

  • kirkkotavat-tiedossa kirjoitti:

    Kyllä tosiaan on sosiaalitoimisto eli fatta vähän eri juttu kuin Kirkko.

    Kirkon ensisijainen työ on hengellistä työtä. Palveluksista saa lohtua. Tämä toimintamuoto on ensisijainen. Muu tulee itsestään ja muuta tehdään voimien antaessa myöten.

    mitä kirjoitatte. Oikeastaan seuraava kysymys kuuluisi luterilaisilla: Jos henkilö ei saa ortodoksisesta kirkosta apua, on ortodoksi, niin saako hän luterilaisesta kirkosta? Olemme pohtineet tätä.

    Äänestä

  • aivan totta kirjoitti:

    mitä kirjoitatte. Oikeastaan seuraava kysymys kuuluisi luterilaisilla: Jos henkilö ei saa ortodoksisesta kirkosta apua, on ortodoksi, niin saako hän luterilaisesta kirkosta? Olemme pohtineet tätä.

    Mitähän jos ei mietittäisi niin kovasti että mistä sen ilmaisen ruokapaketin saa ja ilmaiset rahat elämiseen, vaan mentäisiin vaikka töihin välillä. Radikaali ehdotus?

    Äänestä

  • radikaaliehdotus kirjoitti:

    ruoka-apua hakee nykyään opiskelijat, lapsiperheet ja lähes keskiluokkaiset henkilöt. Hintojen nousu suhteessa palkkohin on epäsuhtainen.
    Tajuatte varmaan sitten kun seisotte itse leipäjonossa. Se saattaa olla hyvinkin lähellä!

    ihmisiä. Herätkää jo todellisuuteen!

    Äänestä

  • ajantasalla kirjoitti:

    ruoka-apua hakee nykyään opiskelijat, lapsiperheet ja lähes keskiluokkaiset henkilöt. Hintojen nousu suhteessa palkkohin on epäsuhtainen.
    Tajuatte varmaan sitten kun seisotte itse leipäjonossa. Se saattaa olla hyvinkin lähellä!

    on opiskelijat, joitten rahat menevät opiskeluun liittyvään bailaamiseen ja kaljotteluun, muut ovat enimmäkseen niitä aikuisia - ja valitettavati perheellisiä - jotka ovat alkoholin suurkuluttajia. Kun katselee kuvia ruokajonoista, voi sieltä bongata melkoisen määrän ihmisiä, joilla on viimeisen päälle muotikuteet, värjätyt hiukset, killuttimia ja lävistyksiä koruineen, jne jne. Jos rahaa on vähän, ensin karsitaan turhat menot eli koreuteen menevät jne. Sitäpaitsi opiskelijoille on tarjolla varsin huokeita ruokapalveluja yliopistoilla ja muissa opiskelupaikoissa, itse tehty ruoka maksaa kaikkein vähiten mutta he eivät viitsi sitä tehdä. Siis aivan vääristynyt koko "vähäosaisuus" suurelta osalta. Juuri senkään vuoksi ei Kirkon pitäisi ottaa kantaakseen yhteiskunnan velvotteita!

    Äänestä

  • hakevista kirjoitti:

    siunaa teitä runsain mitoin! Toivottavasti seisotte jonakin päivänä jonossa ja kuvanne näkyy ympäri maailman.

    Äänestä

  • radikaaliehdotus kirjoitti:

    Mitähän jos ei mietittäisi niin kovasti että mistä sen ilmaisen ruokapaketin saa ja ilmaiset rahat elämiseen, vaan mentäisiin vaikka töihin välillä. Radikaali ehdotus?

    työ, mitä on tarjolla, on siivousta tms. pääkaupunkiseudulla; asumiskustannukset minimissäänkin noin 500 €/kk; tästä seuraa, että tällaisen työn tekijä joutuu hakemaan yhteiskunnan tukea elääkseen.

    Työttömäksi jouduttuaan sen huomaa, kuinka helppoa se "työhön meneminen" on, sujuu tuosta vaan...

    Äänestä

  • hakevista kirjoitti:

    on opiskelijat, joitten rahat menevät opiskeluun liittyvään bailaamiseen ja kaljotteluun, muut ovat enimmäkseen niitä aikuisia - ja valitettavati perheellisiä - jotka ovat alkoholin suurkuluttajia. Kun katselee kuvia ruokajonoista, voi sieltä bongata melkoisen määrän ihmisiä, joilla on viimeisen päälle muotikuteet, värjätyt hiukset, killuttimia ja lävistyksiä koruineen, jne jne. Jos rahaa on vähän, ensin karsitaan turhat menot eli koreuteen menevät jne. Sitäpaitsi opiskelijoille on tarjolla varsin huokeita ruokapalveluja yliopistoilla ja muissa opiskelupaikoissa, itse tehty ruoka maksaa kaikkein vähiten mutta he eivät viitsi sitä tehdä. Siis aivan vääristynyt koko "vähäosaisuus" suurelta osalta. Juuri senkään vuoksi ei Kirkon pitäisi ottaa kantaakseen yhteiskunnan velvotteita!

    Niin se valitettavasti on, että viinaan on rahaa - ruoka haetaan jonosta.

    Kumma muuten etteivät nämä ruoka avun tarvitsijat useinkaan ole kovin laihoja, oikeastaan voisi sanoa päinvastoin. Jos ruoka on niin kallista ja elämä niin vaikeaa, niin miksi suomi on täynnä läskejä ihmisiä.

    Itse ainakin alkoholistien parissa työtä tehneenä tunnistan viinasta pöhöttyneet naamat kun sellaisia näen. On se sentään hyvä että ruokajonoja on, voidaan edelleen jatkaa Alkon tukemista niillä rahoilla mitä käytössä on. Ei mene kalliit pennoset ruokaan.

    Äänestä

  • työssäkäyviä kirjoitti:

    ihmisiä. Herätkää jo todellisuuteen!

    Niin varmaan näkyy siellä vaikka kolmessa työssä käyviä ihmisiä, jos on eletty yli varojen ja käytetty kulutusluottoa ja otettu lainaa kuin viimeistä päivää. Sitten kun kova todellisuus tulee eteen, eli lainat pitää myös maksaa takaisin, niin sitten ruokajono kutsuu.

    Oma moka.

    Äänestä

  • haetaan jonosta kirjoitti:

    Niin se valitettavasti on, että viinaan on rahaa - ruoka haetaan jonosta.

    Kumma muuten etteivät nämä ruoka avun tarvitsijat useinkaan ole kovin laihoja, oikeastaan voisi sanoa päinvastoin. Jos ruoka on niin kallista ja elämä niin vaikeaa, niin miksi suomi on täynnä läskejä ihmisiä.

    Itse ainakin alkoholistien parissa työtä tehneenä tunnistan viinasta pöhöttyneet naamat kun sellaisia näen. On se sentään hyvä että ruokajonoja on, voidaan edelleen jatkaa Alkon tukemista niillä rahoilla mitä käytössä on. Ei mene kalliit pennoset ruokaan.

    juopot" Joo, tuttu lause totta vie!

    Äänestä

  • hoitajana tunnistan kirjoitti:

    juopot" Joo, tuttu lause totta vie!

    piispalle yöllä juopoista papeista!

    Äänestä

  • vaan soittelemaan kirjoitti:

    piispalle yöllä juopoista papeista!

    Oli pappi tai maallikko, niin ei siinä tarvitse kovin tarkkana edes olla, jos viina haisee nenään. Vanha viina siis. Tai miksi ei uusikin. Kyllä siitä aina tietää mistä suunnasta tuuli puhaltaa. Eikä muuten vademecumit auta peittämään sitä hajua, eikä tupakka myöskään peitä. Humalatilan myös huomaa eritoten ammattilainen.

    Nykyisin ihmiset muuten myös hanakasti katsovat että heille pitää sairaslomat kirjoittaa, jos on kova "kanuuna" eli kankkunen. Sairaanhoitajaa kyllä kehdataan painostaa kirjoittamaan lomaa, lääkäriä harva kehtaa painostaa, kun kunnioittavat enemmän. Jotkut loman mankujat melkein myöntävät suoraan, että tuli juotua eilen ja siksi ei työ maita. Mitä tällaisille voi tehdä?

    Yhteiskunnasta on hämärtynyt kokonaan oikean ja väärän ero. Ja arkena ei ryypiskellä, eikä työtehtävien yhteydessä. Sairaslomaa ei pidä hakea, jos on vaihtanut viihteelle omasta vapaasta tahdosta. Alkoholiongelmiin taas on AA.

    Äänestä

  • toki - - kirjoitti:

    Niin varmaan näkyy siellä vaikka kolmessa työssä käyviä ihmisiä, jos on eletty yli varojen ja käytetty kulutusluottoa ja otettu lainaa kuin viimeistä päivää. Sitten kun kova todellisuus tulee eteen, eli lainat pitää myös maksaa takaisin, niin sitten ruokajono kutsuu.

    Oma moka.

    niin hyveellisiä kuin te. Teillä ei varmaan sääliä ja myötätuntoa heru edes nälkäänäkeville. Ovat varmaan huonoja ihmisiä ja kristittyjä.

    Äänestä

  • haetaan jonosta kirjoitti:

    Niin se valitettavasti on, että viinaan on rahaa - ruoka haetaan jonosta.

    Kumma muuten etteivät nämä ruoka avun tarvitsijat useinkaan ole kovin laihoja, oikeastaan voisi sanoa päinvastoin. Jos ruoka on niin kallista ja elämä niin vaikeaa, niin miksi suomi on täynnä läskejä ihmisiä.

    Itse ainakin alkoholistien parissa työtä tehneenä tunnistan viinasta pöhöttyneet naamat kun sellaisia näen. On se sentään hyvä että ruokajonoja on, voidaan edelleen jatkaa Alkon tukemista niillä rahoilla mitä käytössä on. Ei mene kalliit pennoset ruokaan.

    siksi että sillä on varaa ostaa vain halvinta hiilihydraattimössöä. Eli sitä ikuista makaronia, leipää ja perunaa tahi tarjouspitsaa.

    Hyvinvoivat herkuttelevat salaateilla, lohella ja muilla terveellisillä antimilla.

    Jos toivottoman ote lipsahtaa elämästä, ei kristityn ihmisen pitäisi halveksia ja tuomita, vaan kannustaa ja auttaa.

    Äänestä

  • se...... kirjoitti:

    työ, mitä on tarjolla, on siivousta tms. pääkaupunkiseudulla; asumiskustannukset minimissäänkin noin 500 €/kk; tästä seuraa, että tällaisen työn tekijä joutuu hakemaan yhteiskunnan tukea elääkseen.

    Työttömäksi jouduttuaan sen huomaa, kuinka helppoa se "työhön meneminen" on, sujuu tuosta vaan...

    450E/kk ja tulonaan saa peruspäivärahaa, saa kyllä yhteiskunnan järjestelmästä asumistukea ja pikkasen sossusta muuhunkin (sähkö) mutta tulee pääsääntöisesti toimeen päivärahallaan, ellei mitään yllättävää isoa menoa tule, kuten esim. sairais. On kylläkin raitis eikä tupakoi ja osaa laittaa kotona ruokaa ja jopa harrastaakin jotain, samoin kuin käyttää kirpparit hyväkseen, mutta ei toistaiseksi ole tarvinnut leipäjonossa seisomista!

    Äänestä

  • Köyhä......................... kirjoitti:

    siksi että sillä on varaa ostaa vain halvinta hiilihydraattimössöä. Eli sitä ikuista makaronia, leipää ja perunaa tahi tarjouspitsaa.

    Hyvinvoivat herkuttelevat salaateilla, lohella ja muilla terveellisillä antimilla.

    Jos toivottoman ote lipsahtaa elämästä, ei kristityn ihmisen pitäisi halveksia ja tuomita, vaan kannustaa ja auttaa.

    Onko taas joku onneton lukenut vähän atkinssin oppeja? Kuule ei sillä hiilihydraatillakaan liho, jos ei sitä mätä naamaansa kuin ei huomista päivää oliskaan.

    Suomalaiset yksinkertaisesti ahtavat liikaa karkkia ja ruokaa. Köyhilläkin on siihen varaa, koska nykyisin on halpiskarkkeja ja halpissuklaita. Ja lihotaan.

    Moni köyhyyttään ruikuttava ei muuten ole ollenkaan niin köyhä ettei olisi varaa ostaa irtoviinereitä ja irtomunkkeja, jotka tunnetusti on tosi kalliita. Laiska ei itse leivo. Vaikka raha siinä säästyisi.

    Äänestä

  • haju haisee kirjoitti:

    Oli pappi tai maallikko, niin ei siinä tarvitse kovin tarkkana edes olla, jos viina haisee nenään. Vanha viina siis. Tai miksi ei uusikin. Kyllä siitä aina tietää mistä suunnasta tuuli puhaltaa. Eikä muuten vademecumit auta peittämään sitä hajua, eikä tupakka myöskään peitä. Humalatilan myös huomaa eritoten ammattilainen.

    Nykyisin ihmiset muuten myös hanakasti katsovat että heille pitää sairaslomat kirjoittaa, jos on kova "kanuuna" eli kankkunen. Sairaanhoitajaa kyllä kehdataan painostaa kirjoittamaan lomaa, lääkäriä harva kehtaa painostaa, kun kunnioittavat enemmän. Jotkut loman mankujat melkein myöntävät suoraan, että tuli juotua eilen ja siksi ei työ maita. Mitä tällaisille voi tehdä?

    Yhteiskunnasta on hämärtynyt kokonaan oikean ja väärän ero. Ja arkena ei ryypiskellä, eikä työtehtävien yhteydessä. Sairaslomaa ei pidä hakea, jos on vaihtanut viihteelle omasta vapaasta tahdosta. Alkoholiongelmiin taas on AA.

    Joistakin haisee päsmäröinti ja tekopyhyys kauas! Ehtoolisen jälkeen huomaa miten jotkut halailevat toisia ja lausuvat jopa toisten puolesta repliikkejä. Keskity omiin sanoihisi ja anna muiden olla.

    Äänestä

  • vallanvahtikoirat kirjoitti:

    Joistakin haisee päsmäröinti ja tekopyhyys kauas! Ehtoolisen jälkeen huomaa miten jotkut halailevat toisia ja lausuvat jopa toisten puolesta repliikkejä. Keskity omiin sanoihisi ja anna muiden olla.

    ortodoksiseen kirkkoon, ponkaistaan heti Valamon-Ystävien johtokuntaan ja aletaan päsmäröimään.

    Äänestä

  • haju haisee kirjoitti:

    Oli pappi tai maallikko, niin ei siinä tarvitse kovin tarkkana edes olla, jos viina haisee nenään. Vanha viina siis. Tai miksi ei uusikin. Kyllä siitä aina tietää mistä suunnasta tuuli puhaltaa. Eikä muuten vademecumit auta peittämään sitä hajua, eikä tupakka myöskään peitä. Humalatilan myös huomaa eritoten ammattilainen.

    Nykyisin ihmiset muuten myös hanakasti katsovat että heille pitää sairaslomat kirjoittaa, jos on kova "kanuuna" eli kankkunen. Sairaanhoitajaa kyllä kehdataan painostaa kirjoittamaan lomaa, lääkäriä harva kehtaa painostaa, kun kunnioittavat enemmän. Jotkut loman mankujat melkein myöntävät suoraan, että tuli juotua eilen ja siksi ei työ maita. Mitä tällaisille voi tehdä?

    Yhteiskunnasta on hämärtynyt kokonaan oikean ja väärän ero. Ja arkena ei ryypiskellä, eikä työtehtävien yhteydessä. Sairaslomaa ei pidä hakea, jos on vaihtanut viihteelle omasta vapaasta tahdosta. Alkoholiongelmiin taas on AA.

    Turussa tuo Pahanakseli.

    Äänestä

Kirkko ei ole sosiaalitoimisto.

Kirkolla on tärkeä työ diakoniassa, mutta on aivan turhaa kuvitella Kirkon tehtävän olevan vain näissä ajallisissa ja ruumiin tarpeita tyydyttävissä toimissa. Maailma on aina llut eriarvoinen ja se tulee pysymään sellaisena.

Lievitetään kärsimystä oman voiman mukaan. Mutta Kirkon ensimmäinen tehtävä on ihmisten sielujen pelastaminen. Sielun, ei ruumiin. Ruumiin sairaudelle ja kuolemallekaan emme mitään voi. Ajallista tärkeämpi on iänkaikkisuus.

Äänestä
  • Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa! Tällä periaatteella ja tätä tärkeysjärjestystä noudattaen on pelastusarmeija tehnyt ja tekee edelleen työtään.
    Ei nälkäisenä ja kirppujen puremien kutistessa jaksa ajatella syvällisesti hengellisiä asioita.
    Joka köyhää auttaa, se lainaa herralle. Onko tämä lause outo ja ennen kuulematon? Toivottavasti ei ole!
    Seurakuntien, toimivatpa ne millaisen lipun alla tahansa, on syytä elää ajassa, ajan ja ihmisten kulloisetkin tarpeet huomaten ja huomioon ottaen.
    Ortodoksisen kirkon pitää kyetä tarvittaessa katsomaan ympärilleen ja ottamaan mallia sieltä, missä nähdään tehtävän hyvää ja hyödyllistä työtä lähimmäisiemme auttamiseksi.
    Omahyväisyytä ja vain oman hyvinvoinnin tavoittelua kohtaamme joka päivä liiankin kanssa.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    Soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa! Tällä periaatteella ja tätä tärkeysjärjestystä noudattaen on pelastusarmeija tehnyt ja tekee edelleen työtään.
    Ei nälkäisenä ja kirppujen puremien kutistessa jaksa ajatella syvällisesti hengellisiä asioita.
    Joka köyhää auttaa, se lainaa herralle. Onko tämä lause outo ja ennen kuulematon? Toivottavasti ei ole!
    Seurakuntien, toimivatpa ne millaisen lipun alla tahansa, on syytä elää ajassa, ajan ja ihmisten kulloisetkin tarpeet huomaten ja huomioon ottaen.
    Ortodoksisen kirkon pitää kyetä tarvittaessa katsomaan ympärilleen ja ottamaan mallia sieltä, missä nähdään tehtävän hyvää ja hyödyllistä työtä lähimmäisiemme auttamiseksi.
    Omahyväisyytä ja vain oman hyvinvoinnin tavoittelua kohtaamme joka päivä liiankin kanssa.

    Jos pelastusarmeijan motto tuntuu sopivalta, niin sellaisen ihmisen kannattaa hakeutua pelastusarmeijan piiriin. Joka kirkolla on vähän omat painotuksensa. Ortodoksikirkko ei ole pelastusarmeija.

    Äänestä

  • pelastusarmeijaa..! kirjoitti:

    Ei ortodoksinen kirkko ei ole pelastusarmeija, mutta me ortodoksit voimme sitä olla. Auttaa, tukea ja kannustaa heikompia, eikö meidän pitäisi pyrkiä Jumalan kaltaisuuteen. Tuskin Jumala käännyttää ketään, oli hän sitten juoppo, sairas, syrjäytynyt tai raitis, terve, menestyjä. Heikompaa ei lyödä.
    Rahattomuuden perussyitä ovat liian pienet tuet, on naurettavan pieniä eläkkeitä, toimeentulotuki on alimitoitettu eivätkä monet muutkaan tuet ole riittäviä.
    Kyse on myös siitä, miten ja mihin rahat kulutetaan. Heti kaikki minulle ajattelussa, on tärkeää ostaa, kuluttaa ja nostaa voittoja. Köyhällä ei sitä mahdollisuutta ole, on helpompi mennä rahapäivänä Alkoon ja edes yhtenä päivänä on hiukan helpompaa. Rahat menee joka tapauksessa.
    Ansaitsen itse erittäin vähän, minulla on kuitenkin aina vähän rahaa. Miten se on mahdollista? Kulutan järkevästi, syön järkevästi ja jos joskus käyn Alkossa ostan sitä halvinta juomaa.
    Köyhien lihavuus johtuu virheellisestä ruuasta se todellakin on halpaa hiilihydraatti mössöä ja sitähän pääosin jaetaan ruokajonoissakin ainakin EU-ruokajonossa. Valtiovallalla on mahdollisuus vaikuttaa ruuan hintaan, laskea tervellisten ruokien hintoja ja kannustaa, kouluttaa ja opastaa ihmisiä niitä myös käyttämään. Niin vaan ei tapahdu, osataan vaan syyllistää lihavia ja kaljan pöhöttämiä, mutta teot parempaan suuntaan puuttuvat. Kalja pitää yhden kansanosan hiljaisena, se istuu kotona tai paarissa pöhnässä eikä nouse barrikaadeille. Jos nousisi tulisi raha herroille ja rouville pissat pöksyyn.
    Onko ortodoksi sittenkin ensimmäisen kiven heittäjä vai mikä?

    "Joka kirkolla on vähän omat painotuksensa. Ortodoksikirkko ei ole pelastusarmeija."
    ----

    on pelkästään oma käsityksesi, mikään kirkon elämässä ja pyhien elämäkerroissa ei tue tällaista; tuo on pelkästään keino vältellä apua tarvitsevia.

    Kuten piispa Arseni on sanonut, niin lähimmäisessä on meidän pelastuksemme - tai kadotuksemme (jos emme tee mitään heidän hyväkseen). Kyllä ort. kirkko voi myös olla eräänlainen pelastusarmeija, hyvin monessa mielessä.

    "Ortodoksikirkko ei ole.."
    --

    Tätä nimeä ("ortodoksikirkko") käyttävät muut, eivät yleensä ortodoksit.

    Äänestä

  • horttodoksi kirjoitti:

    Tuo nyt kuulostaa lähinnä politikoinnilta, taitaa olla väärä foorumi siihen.

    Kalja 'ei pidä' yhtään kansanosaa hiljaisena. On nimittäin oma valinta pitääkö sitä kaataa kurkusta alas saavitolkulla. Ilmeisesti joidenkin mielestä pitää. No antaa mennä vaan, oma valinta..

    Ehkä me ortodoksit emme halua olla pelastusarmeijalaisia, ehkä haluamme olla ihan vain ortodokseja. JOs haluaisimme olla pelastiksen väkeä, niin sitten varmaan liittyisimme siihen organisaatioon.

    Äänestä

  • provoilua tämä: kirjoitti:

    "Ortodoksikirkko ei ole.."
    --

    Tätä nimeä ("ortodoksikirkko") käyttävät muut, eivät yleensä ortodoksit.

    Joo voi olla etteivät yleensä tätä nimitystä käytä kuin papua uuden guinean alkuasukkaat, mutta minäpä nyt käytin. Voi ihan rauhassa miettiä että minkä kirkkokunnan kohdalle rastini vedän, kun virallisissa papereissa kysytään kuulumista.

    Fakta nyt vain on että ortodoksikirkko/ortodoksinen kirkko/katolinen kirkko/roomalaiskatolinen kirkko/luterilainen kirkko ovat mitä ne ovat ja pelastusarmeija on mitä se on. Kaikilla on vähän omat eri painotukset.

    Äänestä

  • tällainen... kirjoitti:

    "Joka kirkolla on vähän omat painotuksensa. Ortodoksikirkko ei ole pelastusarmeija."
    ----

    on pelkästään oma käsityksesi, mikään kirkon elämässä ja pyhien elämäkerroissa ei tue tällaista; tuo on pelkästään keino vältellä apua tarvitsevia.

    Kuten piispa Arseni on sanonut, niin lähimmäisessä on meidän pelastuksemme - tai kadotuksemme (jos emme tee mitään heidän hyväkseen). Kyllä ort. kirkko voi myös olla eräänlainen pelastusarmeija, hyvin monessa mielessä.

    - - mutta se -miten- lähimmäistä auttaa tai ei auta, niin se onkin jokaisen yksilön oma asia. Pelastusarmeija auttaa omalla tavallaan oman mottonsa mukaan, muilla kirkoilla on omat tapansa. Muslimitkin auttavat antamalla almuja. Jonkun mielestä se on riittävä jonkun mielestä ei.

    Meillä suomessa kaikki apu ymmärretään aina aineelliseksi. Kun ihmiset tunkee täyteen pullaa ja kahvia niin sitten on kaikki hyvin. Näin luullaan ja erehdytään. Aineellinen puoli on aika hyvin hanskassa ja se näkyy jo lihavien suurena määränä. Henkinen puoli on lapsipuolen asemassa.

    Kirkko ei ole fatta, fatta ei ole kirkko.

    Äänestä

  • horttodoksi kirjoitti:

    Ei ortodoksinen kirkko ei ole pelastusarmeija, mutta me ortodoksit voimme sitä olla. Auttaa, tukea ja kannustaa heikompia, eikö meidän pitäisi pyrkiä Jumalan kaltaisuuteen. Tuskin Jumala käännyttää ketään, oli hän sitten juoppo, sairas, syrjäytynyt tai raitis, terve, menestyjä. Heikompaa ei lyödä.
    Rahattomuuden perussyitä ovat liian pienet tuet, on naurettavan pieniä eläkkeitä, toimeentulotuki on alimitoitettu eivätkä monet muutkaan tuet ole riittäviä.
    Kyse on myös siitä, miten ja mihin rahat kulutetaan. Heti kaikki minulle ajattelussa, on tärkeää ostaa, kuluttaa ja nostaa voittoja. Köyhällä ei sitä mahdollisuutta ole, on helpompi mennä rahapäivänä Alkoon ja edes yhtenä päivänä on hiukan helpompaa. Rahat menee joka tapauksessa.
    Ansaitsen itse erittäin vähän, minulla on kuitenkin aina vähän rahaa. Miten se on mahdollista? Kulutan järkevästi, syön järkevästi ja jos joskus käyn Alkossa ostan sitä halvinta juomaa.
    Köyhien lihavuus johtuu virheellisestä ruuasta se todellakin on halpaa hiilihydraatti mössöä ja sitähän pääosin jaetaan ruokajonoissakin ainakin EU-ruokajonossa. Valtiovallalla on mahdollisuus vaikuttaa ruuan hintaan, laskea tervellisten ruokien hintoja ja kannustaa, kouluttaa ja opastaa ihmisiä niitä myös käyttämään. Niin vaan ei tapahdu, osataan vaan syyllistää lihavia ja kaljan pöhöttämiä, mutta teot parempaan suuntaan puuttuvat. Kalja pitää yhden kansanosan hiljaisena, se istuu kotona tai paarissa pöhnässä eikä nouse barrikaadeille. Jos nousisi tulisi raha herroille ja rouville pissat pöksyyn.
    Onko ortodoksi sittenkin ensimmäisen kiven heittäjä vai mikä?

    Kirkko ei ole fatta, eikä fatta ole kirkko, kukaan tässä pyri politikoimaan. Olen vaan sitä mieltä, että Kirkon jäsenten olisi syytä katsoa välillä peiliin. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa valtiovaltaan, lainlaatijoihin ja moniin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Pyrkiä siihen, että heikompien asema turvataan ja heillä on mahdollisuus siedettävään elämään. Ei siihen, että voiton maksimoitia palvotaan ja raharikkaita kannustetaan keräämään yhä suurempia voittoja ja rahatukkuja. Onneksi taloustaantuma välillä heikentää osakkeiden arvoa ja pistää muutaman housut tutisemaan.
    Kirkko voi olla turvapaikka monelle ja sitä onkin, elämää, rahaa ja siedettävää (tai sietämätöntä) arkea arvostaa ja elää kilvoitellen päivästä toiseen.
    Kirkko voi auttaa heikkoja, olla puolestapuhuja, auttaa taloudellisesti, näkyä ja kuulua silläkin saralla, yksilötasolla mutta myös ortodoksisena kirkkona. Eikä olla julkisuudessa negatiivisessa mielessä pedofiilien, irtisanottujen kirkkoherrojen ja rattijuoppojen tai paremman väen piirissä kiitävien kirkonpalvelijoiden julkisten esiintymisten varassa.

    Äänestä

  • - - - kirjoitti:

    - - mutta se -miten- lähimmäistä auttaa tai ei auta, niin se onkin jokaisen yksilön oma asia. Pelastusarmeija auttaa omalla tavallaan oman mottonsa mukaan, muilla kirkoilla on omat tapansa. Muslimitkin auttavat antamalla almuja. Jonkun mielestä se on riittävä jonkun mielestä ei.

    Meillä suomessa kaikki apu ymmärretään aina aineelliseksi. Kun ihmiset tunkee täyteen pullaa ja kahvia niin sitten on kaikki hyvin. Näin luullaan ja erehdytään. Aineellinen puoli on aika hyvin hanskassa ja se näkyy jo lihavien suurena määränä. Henkinen puoli on lapsipuolen asemassa.

    Kirkko ei ole fatta, fatta ei ole kirkko.

    "Henkinen puoli on lapsipuolen asemassa."
    ..
    aiemmin kirjoitettu ettei tarvitse toistella asioita. Vaikka tuo Eskon kirjoitus, siinä on oleellinen sanottu.

    Äänestä

  • mitä täällä on.. kirjoitti:

    "Henkinen puoli on lapsipuolen asemassa."
    ..
    aiemmin kirjoitettu ettei tarvitse toistella asioita. Vaikka tuo Eskon kirjoitus, siinä on oleellinen sanottu.

    Eskon kirjoituksessa sanottiin pelastusarmeijan arvot ja motto. Ortodoksinen kirkko on eri asia.

    Tätä tässä vaan sanon. Me olemme mitä me olemme ja muut ovat mitä ovat.

    Äänestä

  • pelastiksen arvot kirjoitti:

    Eskon kirjoituksessa sanottiin pelastusarmeijan arvot ja motto. Ortodoksinen kirkko on eri asia.

    Tätä tässä vaan sanon. Me olemme mitä me olemme ja muut ovat mitä ovat.

    "Ortodoksinen kirkko on eri asia.

    Tätä tässä vaan sanon. Me olemme mitä me olemme ja muut ovat mitä ovat."

    ---

    Otapa selvää mitä Basileios Suuri aikoinaan, ja hänen jälkeensä lukemattomat muut, teki.

    Äänestä

  • eri asia kirjoitti:

    "Ortodoksinen kirkko on eri asia.

    Tätä tässä vaan sanon. Me olemme mitä me olemme ja muut ovat mitä ovat."

    ---

    Otapa selvää mitä Basileios Suuri aikoinaan, ja hänen jälkeensä lukemattomat muut, teki.

    En tiennyt että basileius oli pelastusarmeijan perustaja. Missä pelastusarmeijan sivulla sanotaan että näin oli? en ole nähnyt siitä mainintaa, kerro ihmeessä lisää.

    Äänestä

  • horttodoksi kirjoitti:

    Kirkko ei ole fatta, eikä fatta ole kirkko, kukaan tässä pyri politikoimaan. Olen vaan sitä mieltä, että Kirkon jäsenten olisi syytä katsoa välillä peiliin. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa valtiovaltaan, lainlaatijoihin ja moniin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Pyrkiä siihen, että heikompien asema turvataan ja heillä on mahdollisuus siedettävään elämään. Ei siihen, että voiton maksimoitia palvotaan ja raharikkaita kannustetaan keräämään yhä suurempia voittoja ja rahatukkuja. Onneksi taloustaantuma välillä heikentää osakkeiden arvoa ja pistää muutaman housut tutisemaan.
    Kirkko voi olla turvapaikka monelle ja sitä onkin, elämää, rahaa ja siedettävää (tai sietämätöntä) arkea arvostaa ja elää kilvoitellen päivästä toiseen.
    Kirkko voi auttaa heikkoja, olla puolestapuhuja, auttaa taloudellisesti, näkyä ja kuulua silläkin saralla, yksilötasolla mutta myös ortodoksisena kirkkona. Eikä olla julkisuudessa negatiivisessa mielessä pedofiilien, irtisanottujen kirkkoherrojen ja rattijuoppojen tai paremman väen piirissä kiitävien kirkonpalvelijoiden julkisten esiintymisten varassa.

    Kenelle on yllätys että kirkot noin yleensä ottaen ovat hyvin voivan väen paikkoja?

    No kumminkin kyllä varmaan niitä heikompien puolestapuhujia on ja tuomitseehan katolisten paavikin ahneuden yms. Ja ortodoksinen kirkko myös ja luterilainen. Eli on siis tehty jo ihan paljonkin. Asennekasvatusta on annettu.

    Äänestä

  • horttodoksi kirjoitti:

    Kirkko ei ole fatta, eikä fatta ole kirkko, kukaan tässä pyri politikoimaan. Olen vaan sitä mieltä, että Kirkon jäsenten olisi syytä katsoa välillä peiliin. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa valtiovaltaan, lainlaatijoihin ja moniin yhteiskunnallisiin vaikuttajiin. Pyrkiä siihen, että heikompien asema turvataan ja heillä on mahdollisuus siedettävään elämään. Ei siihen, että voiton maksimoitia palvotaan ja raharikkaita kannustetaan keräämään yhä suurempia voittoja ja rahatukkuja. Onneksi taloustaantuma välillä heikentää osakkeiden arvoa ja pistää muutaman housut tutisemaan.
    Kirkko voi olla turvapaikka monelle ja sitä onkin, elämää, rahaa ja siedettävää (tai sietämätöntä) arkea arvostaa ja elää kilvoitellen päivästä toiseen.
    Kirkko voi auttaa heikkoja, olla puolestapuhuja, auttaa taloudellisesti, näkyä ja kuulua silläkin saralla, yksilötasolla mutta myös ortodoksisena kirkkona. Eikä olla julkisuudessa negatiivisessa mielessä pedofiilien, irtisanottujen kirkkoherrojen ja rattijuoppojen tai paremman väen piirissä kiitävien kirkonpalvelijoiden julkisten esiintymisten varassa.

    sanon muuten omasta taustasta sen verran, vaikkei varmaan pitäisi, että tein 90öluvulla konkurssin, olin yrittäjä. Mutta vaikka velat olivat niin hirveät että meni talo alta kirjaimellisesti ja nyt on matti kukkarossa, niin sen voin rehellisesti sanoa että EN KADEHDI RIKKAITA ENKÄ RAHALLISESTI PAREMPI OSAISIA.

    Kyllä minä sen näen että kirkoissa on "paremman väen tunnelmaa" ja esim. mielenterveyden ongelmista kärsivää ei oikein oteta mukaan monet luottamukselliset toimet erityisesti ovat 'varattuja' menestyjille. mutta en voi sille mitän ja näin on kuitenkin JOKAISESSA kirkkossa. Ortodoksinen kirkko ei ole muita huonompi eikä mikään poikkeus!!! Vastustan jyrkästi kaikkea ortodoksisuuteen kohdistuvaa arvostelua tässä mielessä, Kirkko on täydellinen. Se on Kristuksen ruumis.

    olen itse ajatellut elämäni niin että minun on kestettävä se halveksinta jota saan osakseni koska taloudellinen tilanteeni ei ole hyvä ja olen ehkä terveyd. syistä johtuen hiukan erilainen kuin muut. En pyydäkään kirkolta mitään luottamustoimia tai armopaloja. minä uskon että kärsimyksellä voi olla jotain arvoa jos yritämme oppia siitä, itse ainakin yritän joskus se on vaikeaa.

    Äänestä

  • oho! kirjoitti:

    En tiennyt että basileius oli pelastusarmeijan perustaja. Missä pelastusarmeijan sivulla sanotaan että näin oli? en ole nähnyt siitä mainintaa, kerro ihmeessä lisää.

    "En tiennyt että basileius oli pelastusarmeijan perustaja. Missä pelastusarmeijan sivulla sanotaan että näin oli? en ole nähnyt siitä mainintaa, kerro ihmeessä lisää."
    ----
    Nyt iskit kirveesi kiveen. Trolli mikä trolli, mutta näitähän riittää.

    Äänestä

  • -.-.-.--.-.- kirjoitti:

    "En tiennyt että basileius oli pelastusarmeijan perustaja. Missä pelastusarmeijan sivulla sanotaan että näin oli? en ole nähnyt siitä mainintaa, kerro ihmeessä lisää."
    ----
    Nyt iskit kirveesi kiveen. Trolli mikä trolli, mutta näitähän riittää.

    Voi olla, että oli trolli ja voi olla, että ei ollut. Kirves iski kuitenkin ihan jonnekin muualle kuin kiveen. Huolimatta kaikista yrityksistä protestantoida ortodoksista kirkkoa, seisoo ainoa oikea Kristuksen kirkko vankasti omalla perustallaan, tradition, Raamatun, Kirkon kanonien ja isien opetuksen pohjalla. Se pohja luotiin kauan ennen protestanttikirkkoja, pelastusarmeijaa ja setlementtiliikkeitä. Tämä on meidän ortodoksien syytä muistaa, ennen kuin alamme kovin kiihkeästi ihannoida muita uskonnollisia yhteisöjä.

    Oma maa mansikka!

    Äänestä

  • veritas_ kirjoitti:

    Niinhän se on, että ainoa oikea, oli se sitten kirkko, mielipide, puolue, tai mikä aatesuunta tai toimintatapa tahansa, on juuri se, jota minä itse edustan!
    Muitten tekemisistä lasken ja tuon julki epäonnistumisen ja sen, kuinka väärässä he ovatkaan. En koskaan suostu näkemään muiden uskontosuuntien teoissa mitään kiitoksen arvoista.
    Omista virheistäni vaikenen, enkä myönnä minulla olevan tarvetta oppia keneltäkään mitään uutta;
    olenhan aina oikeassa, joten muut ottakoot mallia minun ajatuksistani ja teoistani.
    Tälle perustalleko ortodoksisuutemme rakentuu?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toimii kirkon kirjoitti:

ruoka-apu kirkossamme? Köyhyys on lisääntynyt roimasti yhteiskunnassamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu