Jeesus on niin uskomattoman hyvä, että naurattaa vieläkin ;D Olin tänään kotona ja kauhea nälkä. Mietin just, että on vain pastaa, kaksi sipulia ja tomaattimurskaa. (Asun siis Lontoossa, olen vuokrannut täältä huoneen talosta, jonka vuokraisännät ovat kristittyjä) Ulkona satoi vettä, enkä ajatellutkaan jaksavani lähteä kauppaan. Sitten ei tullut muutakaan mieleen, niin rukoilin ihan ohimenevällä lauseella Jeesukselta, josko vuokraisännät voisivat tarjota mulle vaikka jotain ruokaa.
Sitten kuitenkin ajattelin, että menenpä keittämään nyt sitä pastaa. Sitten vuokraisäntäni tulivat alakertaan ja keittiöön. Se mies alkoi paistamaan mulle niitä sipuleita, sitten ottivat kaikkia omia mausteitaan, parmesan-juustoa, ja kaikkea, mitä heillä vain oli ja aterian tekoon tarvittiin! Sitten he kaatoivat lasin punaviiniä, tekivät italialaisia patonkeja, kaatoivat normaalia ruokajuotavaa, ja kysyivät missä haluaisin syödä. Sitten, kun olin päättänyt paikan, niin kaatoivat vielä pieneen lasiin jotain, joka kuulema juodaan lopuksi (loppu snapsi vai mikä, en mä tiedä nimeä) ja sen jälkeen häipyivät takas yläkertaan omaan huoneeseensa!! Uskomatonta, ja se ateria oli paljon parempi kuin mitä olin viime viikolla syönyt italialaisessa ravintolassa!
Tämä oli päivän paras tilanne, jonka Jeesus kyllä järjesti. Tulivat alakertaan, tekivät minulle aterian ja häipyivät takas yläkertaan! Mä haluan oppia kanssa tuollaisen kuuliaisuuden ja rakkauden Jumalaa ja lähimmäisiä kohtaan!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.