Minä olen Niina. Täytin viime vuonna jo 50 v.
Olen kasvattanut lapseni aikuisiksi. Minulla on jo yksi lapsenlapsi.
Koko avioliiton ajan, muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta, olen rakastanut miestäni.
Olen rakastanut häntä palavasti siitäkin huolimatta, että hänellä on ollut naisia joka sormelle koko avioliiton ajan. Oikeastaan olen rakastanut häntä aina vaan enemmän, kun olen pelännyt menettäväni hänet.
Sitten ihan tavallisena talvipäivänä, ihan tavallisena lauantaina pari vuotta sitten huomasin, että tunteeni olivat kadonneet jonnekin.
Katsoin miestäni, mutta rakkaus oli kadonnut. Hän oli vain tavallinen mies, ihan mukava, ihan komeakin....en vaan rakastanut häntä enää.
Yritin rakastua uudelleen, mutta tunteet olivat kuolleet. Mikään ei herättänyt niitä.
Elämääni tuli toinen mies. Ihan sattumalta, harkitsematta. Rakastuin häneen ihan silmittömästi. Naimisissa olevaan mieheen, kahden tyttären isään...
Rakkaustarinamme on kestänyt jo yli kolme vuotta.
Tunnemme toisiamme kohtaan syvää rakkautta.
Mutta meillä on perheet, omat elämät.
Mitä enemmän rakastan toista miestä, sitä enemmän oma mieheni kietoutuu minuun. Nyt hän kertoo rakastavansa minua, haluavansa minua...
Hän suunnittelee yhteisiä matkoja, yhteisiä pyöräretkiä... Yrittää järjestää aikaa kanssani olemiseen.
Olen kauheassa kierteessä. En tiedä mitä teen?
Niina
Olen kasvattanut lapseni aikuisiksi. Minulla on jo yksi lapsenlapsi.
Koko avioliiton ajan, muutamaa viime vuotta lukuun ottamatta, olen rakastanut miestäni.
Olen rakastanut häntä palavasti siitäkin huolimatta, että hänellä on ollut naisia joka sormelle koko avioliiton ajan. Oikeastaan olen rakastanut häntä aina vaan enemmän, kun olen pelännyt menettäväni hänet.
Sitten ihan tavallisena talvipäivänä, ihan tavallisena lauantaina pari vuotta sitten huomasin, että tunteeni olivat kadonneet jonnekin.
Katsoin miestäni, mutta rakkaus oli kadonnut. Hän oli vain tavallinen mies, ihan mukava, ihan komeakin....en vaan rakastanut häntä enää.
Yritin rakastua uudelleen, mutta tunteet olivat kuolleet. Mikään ei herättänyt niitä.
Elämääni tuli toinen mies. Ihan sattumalta, harkitsematta. Rakastuin häneen ihan silmittömästi. Naimisissa olevaan mieheen, kahden tyttären isään...
Rakkaustarinamme on kestänyt jo yli kolme vuotta.
Tunnemme toisiamme kohtaan syvää rakkautta.
Mutta meillä on perheet, omat elämät.
Mitä enemmän rakastan toista miestä, sitä enemmän oma mieheni kietoutuu minuun. Nyt hän kertoo rakastavansa minua, haluavansa minua...
Hän suunnittelee yhteisiä matkoja, yhteisiä pyöräretkiä... Yrittää järjestää aikaa kanssani olemiseen.
Olen kauheassa kierteessä. En tiedä mitä teen?
Niina
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tapa itsesi. Vihaan pettäjiä. Minua on petetty.
Ehkä miehesi on herännyt ja vaistonnut että sinulla on jotain meneillään ja haluaa pitää sinut
Itse koin vähän aikaa sitten saman tunteen...en enää rakastanutkaan miestäni. Olin rakastunut toiseen... Näin jälkeenpäin ajateltuna oliko se rakkautta vai vaan sitä huumaa että tunsi jotain pitkästä aikaa...??? Nyt mieheni kanssa menee hyvin, kun annoin hänen tulla lähelle enkä sulkenut pois. Mieti tarkkaan mitä teet... Anna miehellesi mahdollisuus....
Pitäisköhän sinun ehkä miettiä asiat itse itsesi kanssa... ? Et sinä täältä apua saa. Tai käy jonkun terapeutin juttusilla, sieltä saat ainakin puolueetonta apua. En ymmärrä, miten olet yleensä voinut elää kaksoiselämää. Sitä niität, mitä kylvät. Onnea matkaan.
Tämän viestin piti välittyä alkuperäiseen avausviestiin.. hupsista! :) Siis pettäjälle.
Kummalle pettäjälle tarkoitit?? Miehelle, joka monta kertaa liiton aikana pettänyt vai kirjoittajalle?
Kuuntele sydäntäs ja tee miten se tahtoo:)
Valitse se mies jota rakastat.
Älä tee valintaasi velvollisuudentunnosta
vaan rakkaudesta.
Onkohan kumpikaan rakkautesi arvoinen?
Jos tämä uusikin jo pettää omaa vaimoaan,mistä tiedät ettei hän petä sitten sinuakin.
Älä valitse kumpaakaan.
Aloita vihdoinkin aivan ikioma elämä.
Onko ketään naista/miestä, joka olisi aloittanut 'ikioman elämän', jättänyt kaiken vanhan taakseen ja aloittanut nollasta???
Ilman mitään uutta miestä/naista?
Millaista on elämä omassa pesässä, omassa uudessa elämässä?
Kuinkahan moni elää tottumuksesta aviosiippansa kanssa, kun ei uskalla muutostakaan hakea?
Olisi mielenkiintoista tietää.
Lilli
Otin jätin nyt yksin.
Tässä järjestyksessä elämäni meni.
Ihastus,vihastus,jättö.
Menin naimisiin minut petettiin
silloin minä lähdin enkä ole uutta ottanut.
En ole katunut.
miksi viesti ei mene perille?????
huomaat varmaan miten itsestään selvä olet ollut miehellesi, nyt kun rakastat toista, miehesi vaistoaa ja pelkää menettävänsä sinut, siksi takertuu ja tekee kaikkensa saadakseen huomiosi takaisin. mutta mitä teki silloin kun sinä vielä rakastit häntä, petti, jako huomiota toisille naisille, olithan sinä "itsestään selvä" aina valmis kun hän sinua tarvitsi.
olet varmaan kaivannut helyyttä, rakkautta, miehen läheisyyttä. kun sellainen tuli vastaan sattumalta on luonnollista että otat vastaan, et tekisi niin jos parisuhteenne olisi hyvin, koska kolmas pyörä on liikaa. älä tuomitse itseäsi vaan kuuntele sydäntä.
ehkä säälit miestäsi, ikävöit yhteisijä hienoja hetkijä, pitkää yhteistä eläämme, mahtuuhan siihen paljon. mutta me muutumme, arvot saavat uuden käänteen, mutta sinulla on vain yksi elämä josta sinä olet vastuussa, älä takerru menneeseen vaan katso elämääsi eteenpäin nauti joka hetkestä minkä parhaaksi näet, älä anna miehesi käyttää itseäsi hyväksi, sano oma mielipidekkin oletko edes "kiinnostunut" (usein lämmitetty soppa kun ei maistu enää hyvälle)mitä tulee vieraaseen mieheen jota rakastat ja hän tuntee smoin, pitäkää jatkossakin toisistanne, aika näyttää mihin päädytte. ehkä hän sai sinun silmäsi aukeamaan. uskallan sanoa että aviomiestäsi et tule enään rakastamaan ja ilman sitä on hiton vaikea suhdetta jatkaa se ontuu. tovotan onnea olenhan kohtalo toveri ja onnellinen sellainen.
ps.ole ylpeä itsestäsi.
tv. saman kokenut
"uskallan sanoa että aviomiestäsi et tule enää rakastamaan"..ja muutenkin annoit "ohjeita", jotka ovat vastuuntunnottomia! mistä sinä tiedät toisten ihmisten "itsestäänselvyydet" ja "rakastamiset"?? se, mikä sopii sinuun/sinulle ei välttämättä sovi kaikille!! on helppo "neuvoa" jättämään kaikki entinen, kun "taustatukena" on uusi mies! oletko varma, että vuosien kuluttua tämän uuden kanssa on edelleen ihanaa? mikä estäisi jo ennenkoetun kyllästymisen ja arkipäiväistymisen??
kerran pettänyt pettää yleensä toisenkin kerran, ei se parin vaihtamisesta kummene!
ymmärrän kyllä, että ihastus, "rakkaus" ja uutuudenviehätys sokaisee! mutta tosi rakkaus punnitaan vasta arkielämässä, ei näissä salatapaamisten juhlahetkissä, meillä kaikilla kun on ns.pyhänaama,,ja sen tausta näkyy vasta siinä arkielämässä!!
ehkä pettämiseen "taipuvaisten" ihmisten ajatukset ovat erilaiset, kuin uskollisuutta arvostavien. sittenkin pitäisi ensin erota vanhasta, tutkailla elämäänsä, ja sitten vasta etsiä uusi kumppani. tämä oli vain minun mielipiteeni,,jokainen taaplatkoon silti tyylillään!
silti pidän "neuvojasi" vastuuntunnottomina! sinä saat olla mielipiteistäni mitä mieltä haluat!
olet oikeassa "kerran pettänyt pettää toistenkin" joten onko oikein palata entisen miehen viereen ja sama alkaa alusta, totuus on että tavoistaan ei pääse vaikka kuinka lupaa, mielestäni tämä nainen pettää vain itseään jos palaa miehensä luokse takaisin.
ei tuossa neuvottu jättämään mitään entistä taakse, vaan kuuntelemaan omaa sydäntä.
eikä ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen mutta parempi laatuista kyllä, kemijat kun yhteen sopii.
niin monta vastaavan laista olen nähnyt ja tullut siihen tulokseen että, että naiset jos ketkä on todella sinisilmäisijä niitä jos ketä voi kusettaa. uutta kumppania ei etsimällä löydy mutta se tulee kun on tullakseen vastaan vaikka pussipysäkillä, etsimään ei kannata lähteä.
mitä tulee rakkauteen niin sitä todella on.
olkaa onnellisija,
Nussi sen kanssa HERVOTTOMASTI aina kun tilaisuus tulee!
Minulla on ollut vähän samantapainen elämä kuin sinulla. Minullakin oli mies, joka petti aina tilaisuuden tullen, kun minä hoidin kotona pieniä lapsia, kotia ja kävin töissä. Olin tosi tunnollinen, tosi uskollinen ja "hyvä" vaimo. Yritin omalla käytökselläni saada miehenikin käyttäytymään kunnon perheenisän tavoin.
Lapset kasvoivat aikuisiksi, jäi omaa aikaa. Vaihdoin vaativampaan työhön. Siellä uudessa työpaikassa tapasin kivan miehen. Rakastuttiin. Hän oli eronnut muutamia vuosia aikaisemmin. Pari vuotta seurusteltiin salassa. Sitten minäkin erosin. Ja ihan totta, olin ollut niin itsestään selvyys miehelleni, että sen vuoksi hän oli pettänyt. Hän tiesi, että minä aina odottaisin, ottaisin taas kotiin avosylin, rakastaisin.
Olen nyt ollut uuden mieheni kanssa naimisissa 5 vuotta. Lapset protestoivat, mutta ovat sopeutuneet hyvin. Heille en ole koskaan moittinut heidän isäänsä, enkä ole kertonut hänen naisseikkailuistaan. Olemme sanoneet heille, että eromme on meidän vanhempien välinen asia.
Lapset syyttivät minua kodin rikkomisesta, olihan se raskasta. Siitä oli kuitenkin se hyöty, että heillä on lämpimät suhteet isäänsä ja minusta se on tärkeää.
Joskus muutos kannattaa.
Aina kun lukee ja kuulee avioliitoista missä toinen pettää, surettaa!
Ei se ole rakkautta vaan pyydystämistä ja omistamista.
Tiedän myös mistä puhun, koska olen kokenut saman, mies petti aina kun mahdollista
- ja MÄÄÄ likka läksin.
Nyt olen ja elän tätä päivää rakkaani kanssa, HUOM: joka ei petä!
Minä olen kokenut saman. Mies on pettänyt aina kun vaan mahdollista. Toistakymmentä vuotta ehti kulua avioliittoa, ennen kuin tajusin, että mieheni oli kaksoispersoona. Toinen rooli oli mitä ihanin perheenisä ja hellä aviomies, toinen rooli mies, joka keräili sulkia hattuunsa, kaatoi naisia minkä ehti.
Kummallista, että joku pystyy sellaiseen! Odotin toista lastamme, kun sain häneltä pahan tippurin.
Otti koville soittaa äidille ja pyytää, jos voisin muuttaa takaisin kotiin pienen tyttäreni ja syntymättömän lapseni kanssa. Onneksi äiti otti vastaan.
Meni siinä muutama vuosi nousta jaloilleen.
Nyt noista tapahtumista on kulunut viisi vuotta.
Seurustelen mukavan miehen kanssa. On vain niin tuskaisen vaikea luottaa häneen.
Onneksi kaikki on nyt ihanasti hyvin :)
Minäkin olen niin onnellinen tästä ihanasta, luotettavasta miehestäni.
Vuodet kuluu ja uskollisuus on aarre, luottamus kasvaa siinä rinnalla -tiedän.
Nautitaan nyt elämästä ja tulevasta..
olemme ansainneet sen!