Lohja on

Paikka asua,mikä sen mukavampaa kuin herätä kauniiseen pikku pakkasen sävyttämään aamuun ja lähteä ulkoilemaan turvallisin mielin.

Joka paikkakunnalla on jotain valitettavaa mutta on todettava että täällä on asiat kohtuullisen hyvin,parannettavaa toki löytyy mutta siihenkin voi yrittää vaikuttaa omalta osaltaan äänestämällä ja aloitteita voi tehdä,se on sitten eri juttu johtaako ne mihinkään.

En kehu Lohjaa peruslohjalaisena vaan aika kauan täällä asuneena,sekin paikallisten nenän nostelu Pönttövuoren kautta lohjalaiseksi siirtyneitä kohtaan on osittain mennyttä aikaa,ammattitaitoinen työvoima ulkopuolelta on kelvannut kuitenkin tänne hyvin.

Mielessäni ei ole montakaan vakavampaa rikosta joissa ihmishenkiä olisi saattanut olla vaarassa,niistäkin selvittiin ilman suurempia fyysisiä vammoja,henkisistä en tiedä.

Viimeisin muistissa oleva vuosien takaa oli Virkkalan piiritystilanne,taisi kuitenkin päättyä hyvin.

Toinen hyvin mieleen jäänyt tapaus oli pankin henkilökunnan panttivankijuttu pommikasseineen,ratkesi onnellisesti ja saatiinpa telkkariin saakka paikallinen hero joka lähti ominpäin moottorisahalla varustautuneena ratkaisemaan pankkidraamaa.

Jotenka voinemme olla suht tyytyväisiä pieneen kaupunkiimme ja yritetään elää sovussa.
1658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvää aloitusta lukuunottamatta,ei kai kukaan kirjoittanut törkyjä???

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hyvä ja turvallinen kirjoitti:

Paikka asua,mikä sen mukavampaa kuin herätä kauniiseen pikku pakkasen sävyttämään aamuun ja lähteä ulkoilemaan turvallisin mielin.

Joka paikkakunnalla on jotain valitettavaa mutta on todettava että täällä on asiat kohtuullisen hyvin,parannettavaa toki löytyy mutta siihenkin voi yrittää vaikuttaa omalta osaltaan äänestämällä ja aloitteita voi tehdä,se on sitten eri juttu johtaako ne mihinkään.

En kehu Lohjaa peruslohjalaisena vaan aika kauan täällä asuneena,sekin paikallisten nenän nostelu Pönttövuoren kautta lohjalaiseksi siirtyneitä kohtaan on osittain mennyttä aikaa,ammattitaitoinen työvoima ulkopuolelta on kelvannut kuitenkin tänne hyvin.

Mielessäni ei ole montakaan vakavampaa rikosta joissa ihmishenkiä olisi saattanut olla vaarassa,niistäkin selvittiin ilman suurempia fyysisiä vammoja,henkisistä en tiedä.

Viimeisin muistissa oleva vuosien takaa oli Virkkalan piiritystilanne,taisi kuitenkin päättyä hyvin.

Toinen hyvin mieleen jäänyt tapaus oli pankin henkilökunnan panttivankijuttu pommikasseineen,ratkesi onnellisesti ja saatiinpa telkkariin saakka paikallinen hero joka lähti ominpäin moottorisahalla varustautuneena ratkaisemaan pankkidraamaa.

Jotenka voinemme olla suht tyytyväisiä pieneen kaupunkiimme ja yritetään elää sovussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu