Ateistit ja häijyt luterilaiset hyökkäävät julmien susien tavoin helluntailaisuuden kimppuun.
Raatelevat julmilla syytöksillään ja perättömillä väitteillään sitä kaikkea mikä on meille helluntailaisille pyhää ja arvokasta.
He yrittävät esittää pöljiä väitteitään, ulvovat syytöksiään.
Silti me rakastamme heitä, rukoilemme heidän puolestaan, toivomme heidän parastaan.
Mitä he meille mahtaisivat, kunhan uhoavat, purkavat raivoissaan elämänsä tyhjyyden ja turhuuden patoutumia meidän päällemme.
Me kestämme sen, varmasti, olemme aina auttaneet hätääntyneitä ihmisiä löytämään Jeesuksen Kristuksen ja sen jälkeen he ovatkin saaneet rauhan ja levon sisimpäänsä.
Tällä keskustelupalstalla kokemamme viha ja pilkka, kertoo vihollisen raivosta ja vainosta, sekä pelosta meitä helluntailaisia kohtaan. Se todistaa meille sen, että olemme oikealla tiellä, meissä on vielä suolaa, emmekä ole mukautunet tämän ajan mukaan, kuten niin monet luterilaiset, jotka ovat jättäneet meidät ja rakastuneet maailmaan.
Raatelevat julmilla syytöksillään ja perättömillä väitteillään sitä kaikkea mikä on meille helluntailaisille pyhää ja arvokasta.
He yrittävät esittää pöljiä väitteitään, ulvovat syytöksiään.
Silti me rakastamme heitä, rukoilemme heidän puolestaan, toivomme heidän parastaan.
Mitä he meille mahtaisivat, kunhan uhoavat, purkavat raivoissaan elämänsä tyhjyyden ja turhuuden patoutumia meidän päällemme.
Me kestämme sen, varmasti, olemme aina auttaneet hätääntyneitä ihmisiä löytämään Jeesuksen Kristuksen ja sen jälkeen he ovatkin saaneet rauhan ja levon sisimpäänsä.
Tällä keskustelupalstalla kokemamme viha ja pilkka, kertoo vihollisen raivosta ja vainosta, sekä pelosta meitä helluntailaisia kohtaan. Se todistaa meille sen, että olemme oikealla tiellä, meissä on vielä suolaa, emmekä ole mukautunet tämän ajan mukaan, kuten niin monet luterilaiset, jotka ovat jättäneet meidät ja rakastuneet maailmaan.
Vastaukset 95
Vanhimmat
vai että vainotaan teitä? kerroppas kuinka monta teitä on sitten viety vankilaan teidän uskon vuoksi suomessa? kuinka moni on lynkattu teidän uskon vuoksi suomessa?
kuinka moni teistä on jäänyt ilman työpaikkaa uskon vuoksi suomessa? kuinka monelle helluntailaiselle oppilalle on annettu huonoja numeroita uskon vuoksi suomessa?
nimimerkkisi suojasta huutelemasta ja ilmoitat reilusti nimesi ja yhteys tietosi.No?
Erään kerran täällä oli nuori ja kaunis ja lahjakas helluntailainen nainen seriffinä, mutta ateistit aina ilkeästi vainosivat häntä, niin että hän lopetti työnsä.
Sitten täällä oli vanhempi helluntailainen mies seriffinä, mutta sama toistui, asiattomia syytöksiä, haukkumista ja arvostelua.
Sitä voisi sanoa henkiseksi lynkkaamiseksi.
Kaksi vapaaehtoisen seriffin työpaikkaa menetettiin uskon vuoksi. Jos he olisivat olleet homoja tai uskomattomia, niin eivät olisi menettäneet paikkaansa.
He saivat myös huonoja-arvosanoja ateistien ja homojen joukkioilta.
ole edes rekisteröinyt omaa nikkiään. juu mutta laittas sinä tähän omat yhteystiedot niin ota sinuun kyllä yhtyettä.
Voisiko mielestäsi helluntailaisuuden kritisointia pitää rasismina? Sinähän (muka) filosofian opettajana rinnastat islam-kritiikin ja rasismin?
hui kauheaa, eikö siitä saa linnaa? entäs millaista linnaa siitä pitäisi saada, kun meitä ateisteja täällä uhkaillaan helvetin laavavirroilla? sanotaan että jumala kostaa jo ette heti tee parannusta. tai että uhataan sillä, että ateistiset opettajat tulee erottaa viroistaan. eikö tuo ole sitten mitään...
pääse eroon tuosta islam-fobiastasi? niin ja joko vastasit kysymykseen että mitä sinun mielestäsi suomen islamilaisille tulisi tehdä? mitä tehdä tänne pyrkiville islamilaisille? mitä tehdä islamin asuun pukeutuvalle naiselle? mitä tehdän koulussa islamin uskoa tunnustavan oppilaan uskontotunneille?
Kuka täällä muka ateisteja uhkailee ?
Evankeliumi kertoo sen mitä kuuluukin, se koskee kaikkia ihmisiä.
Eikö ole ihan oikein ja luonnollista, että se joka tekee pahaa, saa myös tekojensa mukaisen palkan ?
Eikö sekin ole ihan oikein, että hyvä Jumala voi armahtaa ja pelastaa pahan ihmisen ?
sinä perustelisit hieman esittämiäsi väitteitä. Väitit minua rasistiksi jopa niin, että mielestäsi pidän tietyn ihonvärin omaavia ihmisiä huonompia kuin muita. Olen kritisoinut ja kritisoin islamiakin. Jos minä sillä perusteella olen käsityksesi mukaan rasisti, pitäisi rasistiksi leimata myös helluntailaisuuden arvostelu. Eri uskonnot eivät näytä kuitenkaan ole sinun mielestäsi samanarvoisia. Logiikan tajua sinulta kaipaisin myös.
kuule kun se sun evankeliumi on ristiriidassa suomen lain kanssa. koettappas mennä kouluun ja ryhtyä siellä kertomaan lapsille, miten heille käy jos ei usko jeesukseen. takaan että "opetustoimintasi" jää hyvin lyhyeksi...
vai ovatko ne liian vaikeita?
Löytänet. Voisitko sinä vuorostasi vastata? Olivatko pilakuvista mieltään osoittaneet puupäähihhuleita? Liittyykö uskonto todellakin ihon väriin?
Onko se isokin rikos, jollen laittanut parempaa nimimerkkiä ,kuin tämä "vainotaan" ?
häh ?
EI itselläsi ole sen parempi nimimerkki tuo
" kun tulet tuolta "
Lisäksi viestisi on puutteellinen
"Minä kerron heti,
nimimerkkisi suojasta huutelemasta""
Meinaatko, että olet ominut TOISEN nimimerki, hyvä käyttäjänimi
" kun tulet tuolta "
joita esitin. sanot vain että "samat lait kaikille". missä kohtaa lait nyt muka suosivat islamin uskoisia? missä kohtaa laissa lukee, että "poikkeuksena on, että tämä laki ei koske islamin uskoisia"?
jos vedät tähän yhteyteen ympärileikkauksen, niin siitä olen jo sanonut että siinä korkein oikeus teki väärän päätöksen. sama laki koskee tässä mielessä myös juutalaisia, etkö sinä sitä tiedä?
etkö tiedä että juutalaisia on ollut tässä maassa jo iät ja ajat ja heidän kulttuuriin kuuluun ympärileikkaus. miksi sinä olet nyt vasta muslimien myötä innostunut asiasta?
muuta vastaa siis myös näihin:
1) mitä sinun mielestäsi suomen islamilaisille tulisi tehdä?
2)mitä tehdä tänne pyrkiville islamilaisille?
3)mitä tehdä islamin asuun pukeutuvalle naiselle?
4)mitä tehdän koulussa islamin uskoa tunnustavan oppilaan uskontotunneille?
5)salliiko kristinusko sinusta sanavapauden?
6)miten paljon se haittaa sinun elämääsi, jos islaminuskoisille sallitaan ympärileikkaus?
7)kuinka monta lääkäriä sinä tunnet jotka ovat valmiita suorittamaan ympärileikkauksen?
8)kuinka monta uintivuoro sinulta on jäänyt väliin muslimien uintivuoron takia?
9)onko muslimien uintivuoro sellainen asia, että se tuhoaa suomen demokratian? talouden?
ps. mitä tulee tuohon sinun jankaamaan kysmykseen, niin minähän olen vastannut siihen jo aikoja sitten. tässä nyt vielä kerran teksti:
ynnä vielä:
"puolue" kyseinen ryhmä on siksi, että se ei ole saanut kerättyä kuin vain pienen murto-osan tarvittavasta 5000 nimestä puoluerekisteriin. haastatteluissa islamilaisista maista tänne muuttaneet ovat todenneet, että he eivät pane nimeä listaan, koska he ovat juuri lähteneet pakoon fundamentalismia. miksi he sitten täällä suomessa alkaisivat kannattamaan moista puupääryhmittymää"
lue nyt vielä huolella etenkin tuo viimeinen virke: "miksi he sitten täällä suomessa alkaisivat kannattamaan moista puupääryhmittymää" ja etenkin sen viimeinen sana: "puupääryhmittymää" joka tässä nyt vielä kerran toistetaan: "puupääryhmittymää". pitääkö vielä toistaa?
minusta tänne suomeen sopii monelalaisia ihmisiä. eri uskontoisia eri värisiä ja erí ties mitä. se mitä suomessa pitää olla, niin täällä pitää olla suvaitsevaisuutta. elintason nousun ja sananvapauden myötä kaikenlaiset "puupäähihhulit" ovat katoavaa kansaperinnettä.
sinun kannanottosi edustavat tyypillisiä lähiökapakan kännisiä mielipiteitä, joiden taustalla on pelko erilaisuutta kohtaan. noille mielipiteen esittäjille on tyyppillistä vielä se, että he usein itse ovat työttömiä luusereita eli sossun asiakkaita. oletko sinä sellainen?
Ei helluntailaisten rasistisesta vainosta saa vankeutta, kyllä sinä sen tiedät. Olethan itsekin vainoaja, mutta oletko joutunut vainostasi vankilaan?
Esitäpäs samanlaisia herjauksia ja syytöksiä muslimeja vastaan kuin mitä olet helluntailaisille esittänyt, olet vankilassa.
Esimerkkejää löytyy Lehdon ja Ellillän muodossa.'
Lehto ja Ellillä esittivät lähes yhtä rasistisia kannanottoja muslimeista kuin sinä täällä hellareista. Pojat saivat tuomion. Onko sinut tuomittu herjauksesta ja rasismista -ei!
Sekin voi olla rikos, jos et laittanutkaan nimimerkkiä "vainotaan" ?
täh ?
levy päälle.
Hänen viestinsä noin vuoden ajalta kolmelta palstalta ovat lähes saman jauhamista.
Hän ei kai löydä Urpilaisen tapaan enää uusia vuorosanoja.
No, uskovaisuutensa hän on sentään myöntänyt mutta väittää samalla että jokainen on uskovainen.
Vastaan, vaikka et minulta kysynytkään.
"1) mitä sinun mielestäsi suomen islamilaisille tulisi tehdä?"
Heitä ei olisi alunperinkään pitänyt ottaa Suomeen ilman järkevää kontrollia.
Jos henkilö ei osoita halukkuutta intengroitua suomaliseen yhteiskuntaan, kunnioittaa kulttuuriamme, hyväksyä Suomen lakia, ei tällaista henkilöä tule ottaa maahamme. Rasismia tai ei, mutta sääntöjen tulee koskea kaikkia.
"2)mitä tehdä tänne pyrkiville islamilaisille?"
Käännyttää, ellei em. ehdot täyty.
"3)mitä tehdä islamin asuun pukeutuvalle naiselle?"
Maassa tulisi pukeutua maan tavalla. Suomi on kylmä maa. Naisten burgha ei ole tarkoitettu Suomen olosuhteisiin.
"4)mitä tehdän koulussa islamin uskoa tunnustavan oppilaan uskontotunneille?"
Muslimit tulisi vapauttaa uskontotunneilta, mutta ei korvata tunteja islamin opetuksella.
"5)salliiko kristinusko sinusta sanavapauden?"
Kyllä sallii, lain puitteissa. Sananvapaus ei saa olla puolueellista, kaikilla tulee olla samanlainen sananvapaus uskonnosta riippumatta.
"6)miten paljon se haittaa sinun elämääsi, jos islaminuskoisille sallitaan ympärileikkaus?"
Kysymys on periaatteesta, sekä Suomen lain tulkinnasta. Ympärileikkaus on törkeä pahoinpitely, joka Suomen lain mukaan on kriminalisoitu. Törkeäksi sen tekee se, että ympärileikattavalta asiaa ei kysytä.
"7)kuinka monta lääkäriä sinä tunnet jotka ovat valmiita suorittamaan ympärileikkauksen?"
En ainuttakaan, mutta se ei tarkoita etteikö heitä olisi.
"8)kuinka monta uintivuoro sinulta on jäänyt väliin muslimien uintivuoron takia?"
Kysymys ei ole väliin jääneistä uimavuoroista, vaan kansalaisten tasa-arvoisesta kohtelusta.
Laki kieltää syrjimisen uskonnon perusteella. Jos kristitty nainen käännytetään uimahallin ovelta uskonnollisin perustein, on syrjintä tapahtunut. Demokraattisessa valtiossa ei ole mitään perusteita maahanmuuttajien erityiskohteluun uskonnon perusteella.
"9)onko muslimien uintivuoro sellainen asia, että se tuhoaa suomen demokratian? talouden?"
Ei välttämättä uhka, mutta demokratian vastainen se on.
Vaatimuksilla erityisoikeuksiin on tapana kasvaa. Mitä enemmän annetaan periksi, sen enemmän aletaan vaatia.
millaista opetusta mahtaisit antaa, jos todella olisit opettaja. Et edes tiedä, mitä tarkoitetaan rasismilla ja logiikalla. Halveksit näköjään myös työttömiä. Verorahat menisivät todellakin hukkaan, jos saisit opetustyöstä palkkaa.
uskovaisuuttani, jos olen todennut, että luterilaisuus ja ortodoksisuus ovat mielestäni parempia vaihtoehtoja uskonnoksi Suomeen kuin islam. Saat toki ymmärtää asiat, kuten tahdot.
asian joten ei minun tarvitse sitä väärin käsittää.
"uskonnollista tyhjiötä ei voi olla olemassakaan"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000029594993#22000000029594993
ketään yksittäistä ihmistä, onhan ateisteja paljonkin, Suomen luterilaisistakin varmaan suuri osa. Valtioita ja kansakuntia ilman minkäänlaista valtauskontoa ei sen sijaan taida olla. Uskonnollisen tyhjiön käsitteen johdin ns. aseellisen tyhjiön käsitteestä.
ne olivat todella selventäviä ja syvääluotaavia. sinulle kannattaa aina vastata, sillä sinäkin vastaat aina siihen mitä kysytään. kiitoksia vielä kerran.
puheitasi mutta tuo viesti kuitenkin kertoo mielipiteesi.
Minkähän takia minä en ole sinun mielestä ateisti?
Miten sinä voit päättää toisten ihmisten uskosta?
se on helppoa. mene paikalliselle poliisiasemalle ja tee asiasta rikosilmoitus. kerro kuinka olen tällä palstalla pilkannut teitä nauramalla teidän väitteille siitä kuinka
1) on muka olemassa tiedemiesten antikristuksen alaisuudessa toimiva ateistinen salaliitto. heh heh hee
2) jääkautta ei muka ole ollut koska raamatussa ei mainita siitä mitään. heh hehe hee
3) ihminen voi valita oman seksuaallisen suuntautumisen. heheh heheh hee
4) homot voidaan eheyttää. hehe heheh heeh
5) maailma luotiin 6000 vuotta sitten. heh heeh hee
6) joku on käynyt taivaassa ja sitten palannut kertomaan miltä siellä näytti. heheh heheh heee
7) joku on käynyt helvetissä ja sitten palannut kertomaan miltä siellä näytti. heheh heheh hee
8) ateistiset opettajat tulisi irtisanoa. heh hee he
9) kuinka pahat henget purivat uhriaan. heh heeh hee
10)kuinka jumala on suojellut hellaria kun hän on ajanut ylinopeutta ja tästä huolimatta hän ei ole saanut sakkoja. jumala on siis suojellut rikollista. heh heheh hee
11)muslimit ovat saatanan kätyreitä. heheh eheh heeh hee
12)muslimeilta tulisi kieltää pukeutuminen burkaan. heheh eheh ehehe hee
13)kristinusko on synnyttänyt demokratian.
14)jne. heh heheh hee
nyt sitten kipin kapin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta kun minä annoin vielä todistusaineistonkin sinulle mukaasi. heh eheh heeh hee...
Umpparilla on jo kielikin ruskea:D
ja niihin kuuluneet kysymykset? jos luit niin sen jälkeen voit ottaa selvää mitä tarkoittaa "ironia" johon minä omalla "kiittävällä" vastauksella pyrin. sillehän minä en voi mitään, jos sinä olet niin tyhmä että et ymmärrä mitä ironia tarkoittaa...
selventää omien kirjoitusteni tarkoitusta, kun niistä kerran on puhe. Mutta jos olen mielestäsi jäävi, passaa sekin, ja saat toki ymmärtää ne oman mielesi mukaan.
kysymyksiini, samapa tuo. Mutta voisit selventää itsellesi käsitteiden "rasismi" ja "logiikka" merkitykset.
"se on helppoa. mene paikalliselle poliisiasemalle ja tee asiasta rikosilmoitus."
Ei se mitään hyödytä. Hellareiden pilkkaaminen on laillista, johan sen sinulle kerroin.
"1) on muka olemassa tiedemiesten antikristuksen alaisuudessa toimiva ateistinen salaliitto. heh heh hee"
Tiedemiesten liitoista en tiedä, mutta antikristus tulee kun aika on.
"2) jääkautta ei muka ole ollut koska raamatussa ei mainita siitä mitään. heh hehe hee"
Pyysin sinulta valokuvaa jääkaudesta todisteeksi. Häivyit paikalta kuin pieru Saharaan. Ja luulen että nytkin teet samanlaisen katoamistempun heheheeeee hehehee
"3) ihminen voi valita oman seksuaallisen suuntautumisen. heheh heheh hee"
Voi sen valita, mutta sen voi myös omaksua.
Esitä todisteet homogeenistä, niin sitten uskon homoseksuaalisuuden olevan synnynnäinen ominaisuus.
"4) homot voidaan eheyttää. hehe heheh heeh"
Näin eheytymisterapiassa olleet entiset homoseksuaalit kertovat. Omakohtaista kokemusta ei ole heheheh heehhehehe
"5) maailma luotiin 6000 vuotta sitten. heh heeh hee"
Sitä ei tarkalleen kukaan tiedä. Tiedetään vain se, ettei maailma ole miljardeja vuosia vanha.
"6) joku on käynyt taivaassa ja sitten palannut kertomaan miltä siellä näytti. heheh heheh heee"
Hehehheheheheee hehehheeehheeeee ja sinä uskoit hehehheehheheheeee
"7) joku on käynyt helvetissä ja sitten palannut kertomaan miltä siellä näytti. heheh heheh hee"
hehehheheheeee ja sinä uskoit hehehehehheheheeee oletko puupää?? hehheehhheh heheheheeee
"8) ateistiset opettajat tulisi irtisanoa. heh hee he"
Kyllä, jos he tyrkyttävät vakaumustaan lapsille.
"9) kuinka pahat henget purivat uhriaan. heh heeh hee"
heheheheheeee heheheheeeee
"10)kuinka jumala on suojellut hellaria kun hän on ajanut ylinopeutta ja tästä huolimatta hän ei ole saanut sakkoja. jumala on siis suojellut rikollista. heh heheh hee"
Voi se olla tottakin. Jumala kun ei kysy ihmiseltä ketä pitäisi suojella, ketä ei, ei ainakaan umpiheterolta heheheheh hehehehheheheeee
"11)muslimit ovat saatanan kätyreitä. heheh eheh heeh hee"
Mikä on kätyri? Onko sillä kädet heheheheeee heheheeeheee ei se ainakaan varas voi olla heheheheehheee
"12)muslimeilta tulisi kieltää pukeutuminen burkaan. heheh eheh ehehe hee"
Suomen oloissa se olisi perusteltua.
"13)kristinusko on synnyttänyt demokratian."
Synnyttämisestä en tiedä, mutta ei se demokratiaa vastaankaan ole. Toimivin demokratia on maissa, joissa kristinusko on valtauskonto. Toki poikkeuksiakin on.
"14)jne. heh heheh hee"
hehehehe hehhehheheheh heheheheh
"nyt sitten kipin kapin poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta kun minä annoin vielä todistusaineistonkin sinulle mukaasi. heh eheh heeh hee..."
hmmm... mahdollisessa tutkinnassa sinut todettaisiin olevan täyttä ymmärrystä vailla, ja vapautettaisiin syyntakeettomana kaikista syytteistä. Joten antaa olla.
Kun olet sanonut että uskonnollista tyhjiötä ei voi olla olemassa ja nyt vertaat ylempänä käsitettä aseelliseen tyhjiöön tarkoittaen että et ole tarkoittanut sitä mitä olen ymmärtänyt.
Molemmissa noissa "tyhjiöissä" on sama käsite.
Myös aseellinen tyhjiö voi olla olemassa vaikka jossain jollain aseita olisikin.
Jo yksi Jumaliin uskomaton muodostaa uskonnollisen tyhjiön tuonkin käsitteen mukaan.
Edellisessä viestissäsi et vastannut kysymyksiini.
ettei ateistia voi olla olemassa, olet ymmärtänyt viestini väärin. Sinun ateismisi ei mielestäni ole tasapuolista, koska en muista sinun kritisoineen islamia ainakaan ilman, että olisit samassa yhteydessä luetellut kristinuskon nimissä tehtyjä pahempia julmuuksia.
Olen islam-uskoa arvostellut suhteessa paljon enemmän kuin kristinuskoa.
Ollaan Suomessa ja täkäläisillä palstoilla ja täällä on kristittyjen ja muslimien suhdeluku noin 100/1.
Kannaattaa siis vääntää enempi sarvista sitä isoa härkää.
Muutit muuten puheenaihetta etkä vastannut kysymyksiini.
ei näy olevan kuitenkaan mieleen, jos vaikkapa minä satun mainitsemaan islamista jotain negatiivista. Tapanasi on paremminkin islam-puheenaiheenkin kyseessä ollen luetella kristinuskon nimissä tehtyjä hirmutekoja. Olen ymmärtänyt viesteistäsi, että pidät islamia jotenkin humaanimpana.
Ja on hyvä ottaa kantaa kun huomaa että oma mielipide poikkeaa paljon esitetystä.
Olen sanonut että islam on siinä tapauksessa parempi uskonto jos maissa joissa on paljon kristittyjä olisi voimassa Raamatun laki.
Raamatun lakihan on paljon pahempi kuin Koraanin Sharia-laki.
Onneksi Raamatun lakeja ei ole maallisissa laissa.
Sen sijaan tuo sharia-laki on ihan oikeasti lakina joissain maissa.
Sulla ei vaan tunnu nousevan käsi suosta mutta odotellaan:)
taidat itse rämpiä suonsilmäkkeessä?
Puhutko sinä nyt samaan hengenvetoon kristityistä ja Raamatun laista? (Tosin veli Työmies2 on tuskin viisaampi tässä asiassa. :-o )
En oikein ymmärrä, miksi olisin suossa. Tuli vaan mieleen Kalevala: leikitkö Väinämöistä ja olet laulavinasi minut suohon vai?
on Raamatun lakinsa ja on meidän kaikkien onni että se ei ole maallisena lakinamme sillä silloinhan meidät kaikki teurastettaisiin.
Jotain osviittaa saa sen merkityksestä kun tietää mitä paha sharia-laki saa aikaan siellä missä se on käytössä ja se on sentään inhimillisempi kuin Raamatun laki.
En toki Kalevalan taruihin usko mutta jotenkin se on kotoisampi kuin sinun Raamattusi.
ole senkään vertaa hyötyä kuin Raamatusta: Raamattua tarvitsee silloin tällöin hakuteoksena sanaristikoita täytettäessä.
Kristinusko on uskonto ja sen nimeen on tehty paljon pahaa jos hyvääkin. Mutta nyt puhutaan henkilökohtaisesta uskosta, joka käsittääkseni on sellainen että se kieltää kidutukset ja tappamiset (10 käskyä),mm. uskovat pojat kieltäytyvät sotaväkeen menosta, koska heillä on vakaumus sisikunnassaan.- ei saa tappaa-
Suomen sodissa ei käsittääkseni yksikään uudestisyntynyt 'pappi' siunannut sota-aseita vihollista vastaan vaan sen asian toimitti kirkon nimissä toimiva pappi.
Minunkin uskova isäni toimi sodassa "rokkakersanttina" vakaumuksensa vuoksi ei pyssyyn tarttunut.
sanaristikoissa harvoin kysellään Koraanin profeettoja.
on osa Raamattua ja siellä ovat ne lait yksityiskohtaisemmin kerrottu ja se on veristä luettavaa se.
Uudesta testamentista voi sitten lukea Jeesuksen sanat joissa tuota lakia ei muuteta piirtoakaan.
Onneksi kristinuskoiset ymmärtää noi kohdat useimmiten eri tavalla kuin mitä siellä oikeasti lukee.
* Minut manipuloitiin työpaikalta, sillä seurauksella, että jouduin kahdeksiviikoksi psykiatriselle osastolle , oli sisäinen järkystys siitä mitä sain työpaikalla kokea, ja ainoastaan ja vain uskoni tähden.
* Tosin olin osaltani taitamoton, todistin Jeesuksestani aina kun olin työkaverien kanssa keskuteleu yhtydessä.
* Eräskin hyvä työkaverini sanoi, "hyvä mies meni pilalle", tarkoitti uskoon tuloani!
No eihän tuo minua säikyttänyt, vaan se, että työntekoni vaikeutetiin , koska työ olis osaltaan ryhmä työtä, ja oma osuuteni oli riippuvainen edellisetä vaiheesta, samaten taas minusta seuraava joutui työpulaan, koska minä en voinut toimittaa osaani, kun edellinen ei saanut tavaraa minulle, ja ovelasti sekin käännettiin minun syyksi, joukko manipulointia, sehän onnistuu, kun useimmat työhön liityvät ova siinä mukana. Jos ei se ollut vainoa, niin mikä sitten, se pilas koko elämäni, mitä ansiotyöhön tulee.
* J sama jatkui kun menin toisille työpaikoille, muutama viikko ja lähtö. Olin vihan kohteena, ilman Jumalaa olisin hullujenhuoneella, mutta Jeesus on ollut uskolinen, vaikka minä olenkin horjunut paineenalaisena.
* Nyt on elämä illassa, ja tuo vainoaminen vei työn tuoman siunauksen ansiomahdollisuudet, ja katson olevani edelleen saamassa yhteiskunnalta noin puolet normaalista palkasta, eläke vastaa suurinpiirtein puolta, sen ajan palkasta, n. 40 vuotta sitten.
* Sanon vaan tämän taas, että Jumala on kuitenkin huolta pitänyt, monenlaisen painostuksen allakin, hyvän ja pahan, vapaus kuitenkin on viety, elää omaa ja itsenäistä elämää.
* Tämä on saatu aikaiseksi sillä, että syytetään milloinmistäkin, jopa syyllistettiin syntipukiksi kuolonkolarissa, vaikka olen täysin syytön, olin vaan väärällä hetkellä väärässä paikassa. Mutta Jumala tietää koko totuuden, ja siksi olen yhä elossa ja suurinpiirtein täysissä sielun voimissa, ruumiistani ei voi sanoa smaa, kosk on monenlaiset kivut seurananai, ja osaksi siksi, että lääkärit ei välitä auttaa.
: Mun pitäisi päästä pallolaajennukseen, mutta lääkärit väittää, ettei niitä voi laajentaa, silti velipojalleni on tehty sama laikkaus, ja hän voi hyvin, ei ole mitään sydän vaivoja.
* Kyllä vainotaan, ja nythän se on laajentunut ihan koko elämääni sorkitaan aina ja jatkuvasti.
* Viimeksi manipuloitiin niin, että tietokoneen näyttö meni rikki, ja se on takuunalainen vika.
* Soitin huoltoon, ok. tee sillai, että kyket näytön johdon kannettavaan, ja jos siitä näkyy kuva, niin näyttö on eheä. Kytkin sanotulla tavalla, ja kuva tuli kannattevasta pöytäkoneen näyttöön. Niinpä lähetin koneen Espooseen huoltoon. Kone tuli takaisin parinpäivän päästä, ei mitään vikaa. (Saivat laittomasti syynätä kovalevyni, ei siinä mitään, ei siellä mitään laitonta ole, mutta kieroa on toiminta)
* Sitten itse hoksasin , millä voin tietää, että näytössä se vika onkin, eikä koneessa.
* Se oli ammtti miehen jäynä, se kannettavaan kytkentä, siitähän näkyi vain kannettavan tavallaan varjokuva, se ei tullut näytönohajaimen kautta, vaan suoraan kannettavasta pöytäkoneen näytölle.
* Sitten otin näytönohjaimen johdon itri näytöstä, ja niinpä vika tuli heti ilmi, näyttö vilkutti vaan, eikä sammunut katkaisijasta, ja jos otti virtajohdon irti, ja laittoi taas paikalleen, näyttöön tuli virta itsestään, eikä katkaisijan kautta, joka ei reakoinut mitenkään.
* Sitten piti saaman uuden näytön, ja samalla veisivät rikkinäisen pois, ja se luvattiin hetmmiten. vaan viikon päästä soitin, eivät mukamas tienneet kokoasista mitään.
* Huolto sen jälkeen venkoili monella tavalla, joka kerta kun soitin, luvattiin silloin ja silloin , että saan näytön pois huollosta.
* Sitten väsyin niiden pompotukseen, soitin Soneralle, josta kone on ostettu kytkykaupalla, sain huomenissa uuden näytön, KIITOS SONERAN, ja nyt se pelaa. Että vainomainen senkun jatkuu ja jatkuu, ja jatkuuu...?????
oletko ajatellut, että jossain vainoasiassa olisit itse ollut syypää sinuun kohdistuneesi vainoon.
Tuo tietokone juttu saattaisi johtua muusta kuin uskonvainosta.
* Tietävät ja tuntevat MOhikaani_27, kuka olen, ja juuri kirjoitusteni takia tapahtui tuo koneen "varastaminen" syynäystä varten. Niin eikö se liity juuri uskovaisuuteeni, tuskin olisivat tuota tehnyt, jos olisin ateisti palsta kirjoittaja yhtä innokkaana kuin tälläkin palstalla, vai mitä arvelet?
tiedä taustoja paremmin. Tunnen monia uskovia, jotka eivät ole joutuneet noin ankaran koko elinikäisen vainon kohteeksi.
Monet uskovat suorittavat nykyisin aseellisen palveluksen. Asia on henkilökohtainen ja kunkin itse päätettävissä, miten asiaan suhtautuu.
Laki suo nykyään monia vaihtoehtoja. Normaalin asepalveluksen sijasta voi kieltäytyä aseellisesta palveluksesta palvellen muissa tehtävissä varuskunnassa.
Siviilipalveluslaki mahdollistaa palveluksen suorittamisen siviilikohteissa. Palveluaika on silloin pidempi. Lyhyin normaali palvelusaika on 6 kuukautta, siviilipalvelus 13 kk.
Neljäs vaihtoehto on kieltäytyä kokonaan palveluksesta. Siitä seuraa yleensä rangaistus.
Jehovan todistajat ovat poikkeuslain nojalla kokonaan vapautetut aselvollisuudesta. Pääesikunta vaatii kylläkin lain kumoamista sen eriarvoistavaan vaikutukseen vedoten. Mm.Tanskassa vastaava laki on kumottu ja siviilipalvelus on ainoa vaihtoehto varuskuntapalveluksen ohella.
Mitähän jos kaikki Suomen asevelvolliset olisivat sotien aikana toimineet "rokkakersantteina"? Lainkaan väheksymättä töpinätehtäviä ja jokaisen vakaumusta kunnioittaen spekuloin lopputulosta.
Miten Suomen olisi käynyt?
Hyökkäysotaa en kannata, mutta puolustussodan hyväksyn. Isänmaa on kallis asia.
Onneksi Suomi ei allekirjoittaut rypälepommit kieltävää sopimusta. Maaniinoista luopumista pidän vähintäänkin kyseenalaisena. Suomalaiseen maaniinaan kun ei olisi astunut kukaan muu kuin vihollinen.
Kaikesta huolimatta uskovien tulee aina pyrkiä rauhaan kaikkien kanssa, mikäli se meistä riippuu.
Kokeiles kirjoittaa tuo äskeinen kirjoituksesi siten, että laitat sanan "ateistit" paikalle sanan "helluntalaiset" ja sanan "helluntalaisia" paikalle sanan "homoseksualeja"
Näyttää jopa alkuperäistä suvaitsemattomammalta. (-;
Monet helluntailaiset rakastavat todella paljon joitakin lähimmäisiä, sen tähden muutamat heistä julistavat evankeliumia myös homoille ja lesboille.
Ehkä helluntailaisten keskuudessa on suvaitsemattomuuttakin. Se ei ole oikeaa suvaitsevaisuutta, että suvaitaan syntiä ja pahuutta.
Ei kai ole väärin olettaa, että suurin osa homoista ja lesboista, ei suvaitse helluntailaisia ollenkaan.
Huomaatko suvatsemattomuutesi, jos luet kirjoituksesi ajatuksella?
Tässä pari otosta esimerkiksi:
Muutama helluntalainen julistaa evankeliumia myös homoille, ja lesboille.
helluntailaisten keskuudessa on suvaitsemattomuutta.
Ei kai ole väärin olettaa, että suurin osa helluntailaisista suvaitse ollenkaan. homoja ja lesboja. Eikä ateistejä, vaikka heillä ei ole muuta eroa helluihin, kuin yksi pieni uskonto.
Maailmassa on myös 340525258028052805380 64280 53280 53280 532532005280 53280 53280 532532 muuta uskontoa, eli uskonto on kuin sukan väri: ei sen kannalta kannata ketään tuomita!
Toisinkuin tuo nimetön pelkuri-aloittaja!
keskeltään ovat lähteneet Kantolat, Kylliäiset, JNE.
"Jeesus sanoi meistä uskovista" Siitä maailma tuntee teidät minun opetuslapsiksi, että teillä on keskenäinen rakkaus.
"..mikä on meille helluntailaisille pyhää ja arvokasta..."
Anteeksi, mutta onkohan tuo koko kirjoitus edes oikeasti kenenkään oma mielipide, niin pöljältä tuo vaikuttaa.
Taas tätä, tuohan on selvää mielipide vainoa, yritetään mitätöidä mielipide. Jos joku vielä kysyy vainotaanko helluntailaisia, niin tässä, tässä ketjussa sitä tapahtuu!
pitäisikö sinun mennä jollekkin psyykekurssille kun tuo sinun itsetuntosi tuntuu olevan aivan nolla? kun ei mitään saa sanoa kun ollaan jo rotkon reunalla. näinkö vähän se jeesus teitä sitten viime kädessä tukee...
kas tässä säkki ja tuhka-astia: ---> *ojentaa nokkossäkin ja tuhkasaavin*
miksi et ikinä keskustele jotain kivaa ja asiallista, vaan hyökkäät jankkaamaan heikoimpien kanssa???
Jos sinulle vastaa asiattomasti, olet kärppänä paikalla hekottelemassa, mutta jos kirjoittelee ok, ukkoa ei näy mailla eikä halmeilla.
ja sinusta siis täydellisiin puupäisyyksiin ei siis kannata vastata? että täällä saa kuka tahansa levittää minkälaista potaskaa tahansa ihan rauhassa eikä niistä kannata välittää?
Onko sinulle tuttu termi semmoinen kuin "vihulaissäkki"?
ettei kannata vastata, vaan siitä, että olet erityisen viehtynyt ilkkumaan palstan ********.
Ihmeeksi ja kummaksi olet antanut posiiitvista palautetta jollekulle tässä ketjussa. Se onkin harvinaista herkkua sinulta. Ehkäpä satuit katsomaan peiliin eräiden palstalla olevien keskustelujen pohjalta?
Noh.. Kaijatkuva hekotuksesi lienee edelleen sitä dario foooooooooon tapaa, jolla koetat käsitellä asioita tällä palstalla. Se ei kuitenkaan kannaa hedelmää, kuten olet ehkäpä jo itsekin huomannut. Dariofoomaiset kommenttisi tulkitaan auttamattomasti pilkan teoksi.
Siitäpä tuo "kirjakielinen" muunnos...
Liekö muuten ko. säkki alkujaan kudottu nokkosista, vaan tuleeko nimi säkin käyttötavasta, nokkosten keruusta?
ehkä kuitenkin viholaissäkki, eikä vihulais-. Tärkeä yhden vokaalin vaihdos.
mulle kuuluu huonoa. Vihulainen puraisi olkavarren poikki.
Törmäilitkö polkupyörällä vaikka johonkuhun patsaaseen?
kaaduin omiin töppösiini. Arvaa vaan särkeekö? ja ottaako pattiin.
Nyt minun pitää seurata tätä hölmöä palstaa, kun en jaksa lukeakaan koko ajan enkä voi tehdä mitään(
tuo vika merkki tarkoittaa on murheellinen, en näet yletä yhdellä kädellä kaikkiin näppäimiin.
olen niiiiiiiiin kaukana. Jos näin ei olisi, tulisin oitis viihdyttämään sinua.
ruokaa saisi tehdä 8 viikoksi, leipoa myös. Nyt täytyy syödä vain Siwan valmislaatikoita. Olen lukenut viikossa jo 4 kirjaa, mutta onneksi kirjoja vielä piisaa. Ajattelin ihan tosissani alkaa lukea raamattua, siteenhän sairasloma kuluisi nopeasti tai sitten ei:) nyt onnistui sormen venytys.
poikani laittamaa pastaa suppilovahverokastikkeella. Olis kelvannut varmaan sullekin!
Kävimme pojan kanssa eilen sienestämässä. Oli oikein mukava reissu, ihan kahdestaan rämmittiin metsässä.
Olen siis onnistunut siirtämään sienihulluuden jälkipolville... jees!
Mutta jos siihen kerran on vihulaisia kerätty, niin siitäpä kai se sitten nimikin.
suppilopastalla, kun toinen kärsii ulkoilman ja hyvän ruoan puutteesta. Kyllä sairaus vetää nöyräksi ja kalpeaksi. Nyt menen taas pehkuihin lepuuttamaan ruumistani.
Jos haluat olla avuksi niin voit kaukoviihdyttää minua edelleenkin päivän menuillasi...yhyyyy.
järkevää, niin saat samanlaiset taputukset.
Otin tuossa pienet nokoset, kun niin ramasi hyvä ruoan päälle...helluntailaiskissa herätti raapimalla ulko-ovea.
Kiehautin muuten pitkästä aikaa kunnon marjakiisselin - kermaa kun jäi tilkkanen jälkeen pastakastikkeen.
Kolme kovaa, mansikka, vadelma ja lakka eli muurain. Siinä ainekset makoisaan kiizzeliin.
Kuten arvata saattaa, viikon kalorimäärä on lähestulkoon täysimääräinen, vaikka pastaa ja kiizzeliä on vielä jäljellä.
Sauvakävelyä ja pilatusta...
kirjoittanut tänne useaan otteeseen samoja juttuja, kuin mitä tuo "kalevi" tuossa.
Ketjussa kirjoitetaan vainosta, mutta kyse on kuitenkin enemmän vain vastustamisesta, joka on luonnollista ja paljon mitättömämpi asia kuin vaino.
Helluntailaiset eivät Suomessa koe mitään todellista vainoa, sellainen on pelkkää mielikuvitusta.
Silloin kun ihminen tuo uskonsa esiin auttaen lähimmäisiä, käyttäytyen arvokkaasti ja harkiten, ei hänen ja uskomattomien välille pääse syntymään väärinkäsityksiä ja konflikteja.
Äärikarismaatikot ja kiihkoilijat aiheuttavat harkitsemattomuutensa vuoksi tekojensa mukaisia reaktioitakin, mutta ei sekään ole vainoa, vaan tekojen seurauksia.
kumarran syvää. todella järkevä mielipide. näitä saisi olla lisää tällä palstalla. klap, klap, klap, klap, klap, klap...
Miksi hellut sitten syyllistävät muita esim koulusurmista?
Savonarola esim ,oikein iloitsee, että se oli "attejen tai Luttejen" vika.
Sitten vielä ihmetellään, miksi meitä helluja vainotaan
t: nimim : vainotaan
Näin saamme osallistua Kristuksen kärsimykseen.
Muistamme kaikki Jeesuksen opetukset, jos he ovat Häntä vainonneet, vainotaan meitäkin.
Kaikki jotka tahtovat elää Jumalisesti joutuvat vainottaviksi.
Pimeys vainoaa valoa, kuolema vainoaa elämää
paholaisen palveli vainoaa Jumalan palvelijaa.
Mitä enemmän ja laajemmin vainotaan, sitä voimakkaampi on Kristuksen kirkkaus niissä, jotka Häneen turvaavat.
Olemme kuin reikäisessä saviastiassa palavia tuikkuja, jotka valaisevat maailman, synnin ja kuoleman pimeydessä eläviä.
Jumala ilmoittaa ketkä eivät halua tulla valoon, ne jotka rakastavat valhetta ja vääryyttä.
Sisaret ja veljet Herrassa, kiittäkäämme ja ylistäkäämme antaumuksella vapahtajaamme, sillä meidän vapautuksemme hetki on lähellä.
Uskomme muuttuu näkemiseen taivaan pasuunan kajahtaessa ja ylienkelin äänen kuuluessa.
Jeesus tulee tuulissa ja pilvissä noutamaan rakkaat lapsensa kotiin.
Lohdutetaan toisiamme näillä sanoilla ja annetaan toivon riemun virrata olemukseemme, jossa Herran pyhitystyö etenee kaikenaikaa
elämänvanhurskautena ja väkevyytenä Herrassa.
Usko on luja luottanus siihen mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan mikä ei näy.
Olkaamme rohkeita Herran tulemukseen saakka.
Hän pitää meistä huolen!!!
Miksi tämä täinaivo Jumala ei auta?
Auttaahan Jumala, joka päivä.
Mikä on tarpeesi?
Missä tarvitset eniten apua?
Lähdetään rukoustaisteluun asioittesi puolesta!
Jumala rakastaa sinua ja Hänellä on hyvät ajatukset sinua kohtaan.
Minäkin toivon parastasi.
Jopa meni keskustelut väittelyksi. Ihan ja aivan sama on kuka vainoaa ketä.Ei suomessa vielä ketään vainota uskonsa tähden.Ei, täällä kaikkia paijataan ja päätä silitellään, vaikka olisi luudallekkin hommia.Jaa, pientä vainoa huomasin syksyllä.Lintu kyttäs matoa ja sai sen.Kissa vainus linnun, kyttäs ja vainosi ja niin vaan nappas linnun.No,naapurimme musta koira( usen irti)vainosi kissaamme ja vainosi niinkauan että katti pääsi ulkosaunan kivijalan aukkojen turvin.Minä vainosin sitten käpin kera koiraa ja kovan huudon säestyksellä karjuin sen kotiinsa päin.Niin että kai sitä vainoa jotain on, kun miekii, maalainen sen huomasin ja itekki harjoitin.-huumoria vähän sekaan, tosikot-
Sitten se todellinen vaino alkaa, kun islaminuskoisten määrä Suomessa on tullut riittävän suureksi, niin että he alkavat voimansa tunnossa etsimään oikeutta ja valtaa.
Silloin helluntailaiset juoksevat ateistien ja katolisten haameenhelmoihin, suojaa hakemaan.
Ateistit ja katoliset ovat tapettu sukupuuttoon sitä ennen.
sinusta sitten alkaa? sehän edellyttää sitä että suomen eduskunnassa on muslimienemmistö. kovin on heiveröinen alku sillä muslimien valitsijalista sai helsingissä 160 ääntä, joka on 0,05 prosenttia koko kaupungin äänistä.
jotta he saisivat enemmistön eduskuntavaaleissa, meidän tulisi saada noin 1,5 miljoona ääntä riippuen tietenkin kokonaisäänimäärästä. mutta sekään ei kyllä riitä, että perustuslain muuttamiseen pitää EK:ssa olla 2/3 enemmistö.
joten kovasti saavat vaalityötä tehdä jotta tavoitteeseensa pääsevät. miten on, kuinka moni sinun sukulaisista tai tuttavista suunnittelee kääntymistä islamiin? entä koska itse ajattelit tehdä kääntymyksen...
Sinä kuvittelet islamin olevan demokratia ja pelaavan samoilla säännöillä kuin demokraattinen yhteiskunta pelaa.
islam ei tarvitse kansan enemmistöä, ei edes eduskuntaenemmistöä. Riittää kun yhteiskunnan kannalta tärkeät virat ovat islamistien hallussa.
Ja se voi käydä hyvinkin nopeasti hyödyllisten idioottien suosiollisella myötävaikutuksella.
Iran on tästä erinomainen esimerkki.
kristillinen valtio? siis sielläkö on enemmän kristittyjä kuin muslimeita? tämähän oli taas aivan uutta "tietoa". heh heheh hehe heeh ...
että voisin viestiisi vastata juuri tuohon kohtaan.
Juu, kyllä tiedetään VT:n julmat tarinat. Raamattu on niin monikerroksellinen teos, että ei avaudu. Mikähän se oikea avautuminen loppujen lopuksi on siitä kirjasta...
Raamattu on aiheuttanut niin hirveästi epäjärjestystä maailmaan ja ihmismieliin. Joillekin se antaa lohdun ja toiselle raivon. Johtunee kai vastaanottajan henkilökohtaisesta luonteesta.
Sieltä uskova ottaa itselleen parhaiten sopivat paikat ja alkaa niillä lyömään kavereitaan joista ei pidä.
Ja sitten jos uskovalla sattuu olemaan kaveri josta pitää niin sitten kaivetaan ne vähät kohdat joissa rakastetaan ymmärtämättä että niissä kohdissa pitää rakastaa Israelin heimolaisia.
Tollanen on ainakin minun mielipiteeni.
ihmisessä, että raamatun sisältö jaksaa vain puhuttaa yhä edelleenkin?
No, historian ajanjaksossa tavalliset ihmisethän oppivat lukutaidon vasta hiljattain. Lutherhan tuon teoksen väänsi rahvaankielelle ja tavallinen kansa on lukenut raamattua vasta n. 100 vuotta, ei ole pitkä aika, kärjistäen raamattu on ollut kansan syvien rivien keskuudessa vain yhden ihmisiän.
Lukutaidon ja muun tiedon lisääntyessä, alkoi myös syntyä erilaisia uskonkuppikuntia (mm.hellunt. rantautui Suomeen 1910-20 luvuilla).
Kun eletään vielä 100v. eteenpäin olisikin mielenkiintoista nähdä toimiiko raamattu vielä silloinkin ohjenuorana ihmisille, epäilen että ei.
Minun sukupolveni on nähnyt helluntaiseurakunnan muuttumisen: rukoilevista huivipäisistä mummuista tämän päivän nuorisoon, joka tuo uskoaan ulos hevirockin muodossa.
Raamattua on kansa lukenut tosiaan hyvin vähän aikaa ja sitä ennen sanat kulki epämääräisinä kuulopuheina.
Lisäisin edelliseen viestiini että Raamatun vähäiset rakkaudenkehoitukset vanhassa testamentissa ja "Jeesuksen" sanoina koskevat vain Israelilaisia.
Myöhemmin tuli Paavali joka ei ollut Israelilainen ja muutti noita sanoja ja Paavalin kirjoituksia jatkoivat Raamattuun myöhemmät kirkonmiehet ja osittain vielä Paavalin nimellä kirjoittaen.
"Sinä et analysoi Raamattua, vaan se analysoi sinua."
Siinä se. Pätee niin uskovaiseen, kuin ei-uskovaiseenkin, tahtoi tai ei.
kiitos kaukoviihdyttäjälle, nyt sain jotain mietittävää taas tälle päivälle.
kehotukset Paavali muuttikin koskemaan kaikkia ihmisiä? Olen out...
se menee. Lähden kiitämään...
Aloittaja kiittää kaikkia keskusteluun osallistuneita.
Vaikka tämä aloitukseni oli huumoria ja provoilua, te teitte keskustelusta paremman kuin mihin aloittaja itse pystyi.
Aloittaja on lukenut keskustelusta monen viisaan uskomattoman hyviä ajatuksia, sekä myös muutamien uskovien harkittuja mielipiteitä.
Aloittaja kyllä uskoo, että etteivät kaikki pidä uskovista, mutta myös tietää että se on usein uskovien omaa syytä.
Aloittaja uskoo, että uskovat voivat joskus joutua vainotuiksi (niin tapahtuu nytkin Iranissa ja Irakissa ja Intiassa), mutta silloin syynä pitäisi olla evankeliumin julistaminen, eikä oma järjetön ja sopimaton käytös (johon aloittajakin joskus pystyy).
Vielä kerran, kiitokset kaikille keskusteluun osallistuneille.