Helluntailaisten laulut koskettivat minua!

Rauhaa teille kaikkille!

Ajattelin kertoa vähän itsestäni, miten tulin uskoon noin 20 vuotta sitten.

Meidän kyllällä tässä noin 300 m. päässä asunnoltani järjestettiin telttakokouksia kesäisin siihen aikaan. Olin tuolloinkin ulkona pihassa kavereideni kanssa ryyppäämässä. Sitten alkoi musiikit soimaan siellä teltalla, se kuului meille hyvin kun heillä oli sellaiset mekafoonit viety korkealle puun latvaan. Ensin meitä tympi että kaikenlaista melua ko he saavat pitää mitä mieleen tulee, suorastaan se ärsytti minua ja kavereitani. Se ei ärsyttänyt yhtään kun toisella puolen taloani oli tanssilava ja siellä aamuyöhön saakka jumppasivat joka viikonloppu, siittä ei ollut mitään häiriöö. Mutta se Helluntailaisten teltalta kuuluva musiikki ja puhe sese vasta ärsyttävää olikin ja kun sitä kesti kolme päivää vuodessa, tai paremminkin kolmena päivänä vuodessa noin puolitoista tuntia per, ilta 3 iltaa vuodessa. No jotenkin niin se oli.

No sitten eräänä kesänä se teltta "taas" tuotiin kylälle siihen samaan paikkaan. Minulla oli silloin kova rapula jo kolmatta päivää tuskailin sen kanssa. Kuinka ollakkaan, alkoi käymään ukkonen, jossain kaukaa se ukkosen jyrinä kuului. minua alkoi pelottamaan se ukkonen, ajattelin että jos se ukkonen nyt iskee minut hengiltä minne sitten joudun. Minua pelotti kovasti en tiennyt minne mennä karkuun kun ukkonen kokoajan lähesty minun kotiani.

Teltalla alkoi kokous ja siellä puhui Jääskeläisen Veikko. Hän sanoi kuuluvalla äänellä joka kuului hyvin meille, että ukkonen lähestyy mutta olkaame turvallisella mielellä se ei vahingoita ketään jotka Herraan turvaamme. Silloin tämä poika sai jalat alleen ja pinkaisin niin pian kuin pääsin sinne teltalle. Sinne päästyäni huusin jo ovelta että minä haluan pelastua mitä minun pitää tekemän. Veikko keskeytti puheensa ja sanoi tule tänne eteen, rukoilemme sinun puolestasi. Niin ne tekivät ja sillä hetkellä ukkosen pelkoni häipyi ja sain tulla uskoon. Siitä asti olen saanut Jumalan armosta olla uskossa. Alkoholista pääsin samantien eroon ja tupakka jäi myös. Ystävätkin ovat vaihtuneet, niistä suurin osa on jo kuollut minua nuorempana todennäköisesti alkoholin syystä. Niin olisi käynyt varmaan minullekkin ellei Jeesus olisi pelastanut.

Niin ne laulut, ne koskettivat minua jo monena kesänä ennen uskoon tuloani olivat reippaita lauluja joista olen aina tykännyt. Niin, ja sitten vielä kävi niin, että se tanssilavalta kuuluva meteli alkoi häiritsemään minua, jota se aikaisemmin ei ollut tehnyt. Mutta onneksi se tanssilava paloi eikä uutta ole rakennettu. nyt telttakokouksia on pidetty meidän pihassa, eikä ne ole häirnneet minua lainkaan enää. Joten kyllä Jumala tekee ihmeitä ja ihmeelisellä tavalla. Sanon vielä senkin, että koskaan aikaisemmin en ollut ukkosta pelännyt, kuin juuri tuolloin. No, nyt ei tarvitse pelätä mitään sillä Jeesus on kanssani.

En tiedä olisiko tänne saanut tälläistä kirjoittaa, mutta kirjoitin nyt kumminkin kun oli tuota aikaa.

Tälläinen uskoontulo oli mulla, olisi kiva lukee miten muut ovat uskoon tulleet?
3575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toivotko lisääkin vahinkoja jotka tekee sinusta onnellisen?

Äänestä
  • Arvasin jutun luettuani, että joku tarraa just noihin sanoihin. Että ootte tyhmiä. Ei kaikki ole niin fiksuja, että osaisivat kirjoittaa virheettömästi, etteikö tulisi joitain lapsuksia.Käsitä oikein.Kukapa tulipalosta hihkuis, no pyromaani kyllä. Aloittajan todistus oli hyvä ja piste.

    Äänestä

Helluntailaisuudessa on tapahtunut isoja muutoksia.

Ennen vanhaan oli vielä hyviä puhujia, joita ihmiset mielellään kuulivat. Sellaisia jotka eivät jaaritelleet kesämökkiensä nurmikoista ja päivän lehtien tapahtumista.

Jos nyt tahdot kuulla hyviä puhujia, etsi niitä joita ei ole.

Nykyisin Iso Kirja ei enää tuota hyviä puhujia, eikä niitä tule seurakunnistakaan, sen sijaan
ylistäjistä ja ylistyksenjohtajista ei ole suurempaa puutetta.

Evankelistat eivät enää ole yleisiä, heidän tilalleen ovat tulleet makkaranjakajat ja ihmisten halaajat (Äiti Amman vaikutusta?).

Mietin yhtenä hetkenä laulujen merkitystä, sellaisia lauluja jotka todella voivat koskettaa, ei useinkaan kuule. Mutta tilalle on tullut aivan toisia lauluja, joiden sanoista ei selvää saa, jotka koskettavat kipeästi korvia ja heikentävät kuuloa.

Niilo Yli-Vainiota ei kannata verrata Markku Koivistoon, Niilo teki työtään sielujen tähden, mutta tämä toinen, muista syistä. Jotkut piirit pyrkivät hyötymään Niilon maineesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seppo. kirjoitti:

Rauhaa teille kaikkille!

Ajattelin kertoa vähän itsestäni, miten tulin uskoon noin 20 vuotta sitten.

Meidän kyllällä tässä noin 300 m. päässä asunnoltani järjestettiin telttakokouksia kesäisin siihen aikaan. Olin tuolloinkin ulkona pihassa kavereideni kanssa ryyppäämässä. Sitten alkoi musiikit soimaan siellä teltalla, se kuului meille hyvin kun heillä oli sellaiset mekafoonit viety korkealle puun latvaan. Ensin meitä tympi että kaikenlaista melua ko he saavat pitää mitä mieleen tulee, suorastaan se ärsytti minua ja kavereitani. Se ei ärsyttänyt yhtään kun toisella puolen taloani oli tanssilava ja siellä aamuyöhön saakka jumppasivat joka viikonloppu, siittä ei ollut mitään häiriöö. Mutta se Helluntailaisten teltalta kuuluva musiikki ja puhe sese vasta ärsyttävää olikin ja kun sitä kesti kolme päivää vuodessa, tai paremminkin kolmena päivänä vuodessa noin puolitoista tuntia per, ilta 3 iltaa vuodessa. No jotenkin niin se oli.

No sitten eräänä kesänä se teltta "taas" tuotiin kylälle siihen samaan paikkaan. Minulla oli silloin kova rapula jo kolmatta päivää tuskailin sen kanssa. Kuinka ollakkaan, alkoi käymään ukkonen, jossain kaukaa se ukkosen jyrinä kuului. minua alkoi pelottamaan se ukkonen, ajattelin että jos se ukkonen nyt iskee minut hengiltä minne sitten joudun. Minua pelotti kovasti en tiennyt minne mennä karkuun kun ukkonen kokoajan lähesty minun kotiani.

Teltalla alkoi kokous ja siellä puhui Jääskeläisen Veikko. Hän sanoi kuuluvalla äänellä joka kuului hyvin meille, että ukkonen lähestyy mutta olkaame turvallisella mielellä se ei vahingoita ketään jotka Herraan turvaamme. Silloin tämä poika sai jalat alleen ja pinkaisin niin pian kuin pääsin sinne teltalle. Sinne päästyäni huusin jo ovelta että minä haluan pelastua mitä minun pitää tekemän. Veikko keskeytti puheensa ja sanoi tule tänne eteen, rukoilemme sinun puolestasi. Niin ne tekivät ja sillä hetkellä ukkosen pelkoni häipyi ja sain tulla uskoon. Siitä asti olen saanut Jumalan armosta olla uskossa. Alkoholista pääsin samantien eroon ja tupakka jäi myös. Ystävätkin ovat vaihtuneet, niistä suurin osa on jo kuollut minua nuorempana todennäköisesti alkoholin syystä. Niin olisi käynyt varmaan minullekkin ellei Jeesus olisi pelastanut.

Niin ne laulut, ne koskettivat minua jo monena kesänä ennen uskoon tuloani olivat reippaita lauluja joista olen aina tykännyt. Niin, ja sitten vielä kävi niin, että se tanssilavalta kuuluva meteli alkoi häiritsemään minua, jota se aikaisemmin ei ollut tehnyt. Mutta onneksi se tanssilava paloi eikä uutta ole rakennettu. nyt telttakokouksia on pidetty meidän pihassa, eikä ne ole häirnneet minua lainkaan enää. Joten kyllä Jumala tekee ihmeitä ja ihmeelisellä tavalla. Sanon vielä senkin, että koskaan aikaisemmin en ollut ukkosta pelännyt, kuin juuri tuolloin. No, nyt ei tarvitse pelätä mitään sillä Jeesus on kanssani.

En tiedä olisiko tänne saanut tälläistä kirjoittaa, mutta kirjoitin nyt kumminkin kun oli tuota aikaa.

Tälläinen uskoontulo oli mulla, olisi kiva lukee miten muut ovat uskoon tulleet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu