Amerikkalainen uutistoimisto Associated Press paljasti lauantaina uutisen, joka voi aiheuttaa vielä tutinaa Barack Obaman vaalikampanjassa: AP:n mukaan Obaman kenialainen tätipuoli Zeituni Onyango on asunut jo useita vuosia laittomana siirtolaisena Yhdysvalloissa!
Siirtolaiskysymys on Yhdysvaltain politiikassa kestoaihe. Toisaalta ehdokkaat kilpailevat valtavan maahanmuuttajaväestön äänistä, toisaalta monet amerikkalaiset vaativat tiukempaa suhtautumista laittomaan maahanmuuttoon.
AP on saanut useista lähteistä vahvistuksen, että siirtolaisasioita käsitellyt tuomari hylkäsi neljä vuotta sitten Onyangon turvapaikkahakemuksen. Täti ei ole kuitenkaan lähtenyt maasta. Täti ei ole syyllistynyt rikokseen vaan kysymys on hallinnollisesta asiasta.
Yhdysvalloissa arvioidaan olevan ainakin 10 miljoonaa siirtolaista, jotka ovat samanlaisessa tilanteessa.
Zeituni Onyango, 56, on Obaman tätipuoli isän puolelta. Obama on kuitenkin maininnut hänet muistelmissaan "Zeituni-tätinä".
Zeituni ei ole ollut missään roolissa Obaman kampanjassa, toisin kuin esimerkiksi Obaman Keniassa asuva mummopuoli, jota on haastateltu paljonkin tiedotusvälineissä.
Zeituni Onyango asuu kaupungin vuokra-asunnossa Bostonissa. AP ei onnistunut saamaan häntä kommentoimaan juttua.
Siirtolaisuusrikkomuksen paljastuminen vain muutama päivä ennen vaaleja voi osoittautua tulenaraksi kysymykseksi. Uutistoimisto AP kertoi uutisessaan myös, että se ei ole kyennyt selvittämään, vuotiko tiedon julki joku Obaman poliittisista vastustajista.
Obaman kampanja ei heti kommentoinut paljastusta. Myös Obaman vastustajat pysyivät hiljaa.
Kuinka Bush voi olla sukua Obamalle???

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.