Vanki-ajattelusta

Vapaa-ajattelijat ovat "eroa kirkosta"-huumassaan kuin kärpäset kärpäspaperissa, ihan yhtä vähän vapaita! Heidän tämän riemupalstansa yläotsikko on "Uskonnot ja uskomukset", hehheh!
Kuulkas nyt: vaihtoehdot ovat olla Jumalan palvelija tai Saatanan orja. Sen vapaampi kukaan ei ole. Se ressukka, joka riemuitsee jonkun kirkosta eroamisesta, on tiukasti Saatanan talutusnuorassa, sätkynukke. Omituisen ilonaiheen ("Hih, taas joku erosi kirkosta")valinta kertoo myös siitä, että ihminen on menneisyydessään joutunut tyytymään omituisiin iloaiheisiin. Surullista. No, uskottoman eroamisen myötä taso nousi sekä kirkossa että sen ulkopuolella. Kokonaan toinen juttu on toki se, että kirkosta lähtee erinomaisia kristittyjä toisiin uskonsuuntiin petyttyään kirkon maallistumiseen. Vapaa-ajattelijat voisivat ihan lämpimikseen tutustua niiden menneiden ja nykyisten yhteiskuntien ihanuuteen, joista kristillisyys kitkettiin pois kutakuinkin kokonaan. Niissä ei muuten ole sijaa vapaa-ajattelulle, vaan uskonnon tilalle on nostettu systeemin ja sen johtajien palvonta. Vapaa-ajattelijat, mihin olette menossa? Pelkkä "ei" jollekin ei riitä, jollekin pitää sanoa "kyllä". Ei parisuhdekaan ole sitä ettei vihaa ("ei" vihalle) vaan sitä, että rakastaa ("kyllä" rakkaudelle)
5268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei kyseessä ole mikään joko tai ajattelu, välillä kristinuskoisen mielikuvitusjumala vs. taikauskottomuus.

Kyseessä on tilanne jossa ihminen sanoo stop töhryille, riippumatta mitä tunnettuja taikauskoja ne edustavat.

Ero on hyvin pieni, sinä uskot vain yhteen (tai no kolmeen saatanasi) jumalaan enemmän kuin taikauskoista vapaa ihminen.

Äänestä
  • Taikauskoa on uskoa Oleva olemattomaksi...

    Äänestä

Oikeastaan voisin uskoa Jumalaan(mutta kun usko). Pahinta on:jos uskoisin Jumalaan, samalla minun pitäisi "uskoa" Saatanaan(tai sellaisen olemassaoloon).Tai enkeleihin ja koko popposeen.
Ei käy, ainakaan toistaiseksi.Tai jos sekoan lopullisesti, joku voi minut käännyttää.Eihän sitä koskaan tiedä..

Äänestä

muihin lahkoihin siirtyneet sitten ole sen kuvittelemasi saatanan talutusnuorassa?

Äänestä

Höpötihöö...

Mieluummin näin:

"Better to reign in Hell than serve in Heaven."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaasti ajatteleva synnin ... kirjoitti:

Vapaa-ajattelijat ovat "eroa kirkosta"-huumassaan kuin kärpäset kärpäspaperissa, ihan yhtä vähän vapaita! Heidän tämän riemupalstansa yläotsikko on "Uskonnot ja uskomukset", hehheh!
Kuulkas nyt: vaihtoehdot ovat olla Jumalan palvelija tai Saatanan orja. Sen vapaampi kukaan ei ole. Se ressukka, joka riemuitsee jonkun kirkosta eroamisesta, on tiukasti Saatanan talutusnuorassa, sätkynukke. Omituisen ilonaiheen ("Hih, taas joku erosi kirkosta")valinta kertoo myös siitä, että ihminen on menneisyydessään joutunut tyytymään omituisiin iloaiheisiin. Surullista. No, uskottoman eroamisen myötä taso nousi sekä kirkossa että sen ulkopuolella. Kokonaan toinen juttu on toki se, että kirkosta lähtee erinomaisia kristittyjä toisiin uskonsuuntiin petyttyään kirkon maallistumiseen. Vapaa-ajattelijat voisivat ihan lämpimikseen tutustua niiden menneiden ja nykyisten yhteiskuntien ihanuuteen, joista kristillisyys kitkettiin pois kutakuinkin kokonaan. Niissä ei muuten ole sijaa vapaa-ajattelulle, vaan uskonnon tilalle on nostettu systeemin ja sen johtajien palvonta. Vapaa-ajattelijat, mihin olette menossa? Pelkkä "ei" jollekin ei riitä, jollekin pitää sanoa "kyllä". Ei parisuhdekaan ole sitä ettei vihaa ("ei" vihalle) vaan sitä, että rakastaa ("kyllä" rakkaudelle)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu