Apinalinna Vallilassa

Macy_23

Olen juuri muuttanut kortteliin joka sijaitsee Kangasalantie-Somerontie-Sammatintie-Anjalantie akselilla, Paavalin kirkon vieressä.
Kyseistä korttelia kutsutaan myös apinalinnaksi.

Koska kyseessä on melkein lähemmäs satavuotias pihapiiri, kiinnostuin kovasti paikan historiasta.

Sattuisiko kukaan tuntemaan historiaa tarkemmin?
Tiedän, että kortteli on rakennettu Kone & Silta Oy:n työväen asunnoiksi vuosina 1918-1929. Tuota enempää en ole onnistunut saamaan selville.

Minua kiinnostaisi tietää korttelista ihan historian valossa (esim. vaurioituiko sodan aikana jne.) sekä myös millaista elämää siellä on vietetty. Noin vanha talo on nähnyt paljon elämää ja erinäiset tarinat kiinnostavat myös. Eli jos olet joskus asunut talossa tai olet kuullut tarinoita, niin kuuntelen mielelläni.
Erityisen kiinnostunut olen myös apinalinna nimityksen alkuperästä.

25

6554

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • On ovi jonka sisäpuolella on kaikien helsinkiläis talojen pohjapiirrustus ja historia.
        Esim. Kruunuhaka ja keskusta kortelit ovat saaneet nimensä eläimkunnan mukaan.
        Oletteko huomanneet aleksillakin talojen seinillä kadun kulmassa saattaa olla laatta jossa on kameli.


    • Huol... stad

      Vuonna 1929 me flytattiin Valkkaan Sammatintie 6:een, jossa mun hima oli 18 vuotta. Soli sen ajan olois nykyaikanen asunto ku siin oli kaasuhella, keskuslämmitys ja oma WC. Meidän fönstereist näky koko Gammelin lahti Toukiksest Herttikseen. Sit näköala huononi ku siihen vastapäätä bygattiin Paavalin kirtsi...

      http://koti.mbnet.fi/joyhan/G123.html

      Kirjastosta ehkä löytyis

      Umpikortteli kaupunkiasumisen ihanteena : Asunto-osakeyhtiö Sammatti 1927-1987
      Toimittanut Salli Hakala

      Jos ei kirjastosta niin Suomen rakennustaiteen museon kirjasto.

      • Huol... stad...

      • faija vihittiin

        Paavalin kirkossa mun mutsi ja faija vihittiin kai -60 ku mä synnyin. Faija on vielä hengissä. Laitoin tolle alkuperäselle kirjottajalle vähän juttuu punakuntseista mis ne asu sillon. Tiätsä niistä jotain? Oliks ne Kangasalantiellä tai siin samas korttelis ku se Kona ja Silta-talot nyt on?


      • Huol... stad...
        faija vihittiin kirjoitti:

        Paavalin kirkossa mun mutsi ja faija vihittiin kai -60 ku mä synnyin. Faija on vielä hengissä. Laitoin tolle alkuperäselle kirjottajalle vähän juttuu punakuntseista mis ne asu sillon. Tiätsä niistä jotain? Oliks ne Kangasalantiellä tai siin samas korttelis ku se Kona ja Silta-talot nyt on?

        Valkassa en ole koskaan budjannut. Teksti oli lainaus slanginetin kirjotuksesta linkissä.
        Valkka jäi vähemmälle kokemukselle, kun Tölikästä oli epäterveellistä mennä Valkkaan, ainakin yksin.;)


      • Anonyymi
        faija vihittiin kirjoitti:

        Paavalin kirkossa mun mutsi ja faija vihittiin kai -60 ku mä synnyin. Faija on vielä hengissä. Laitoin tolle alkuperäselle kirjottajalle vähän juttuu punakuntseista mis ne asu sillon. Tiätsä niistä jotain? Oliks ne Kangasalantiellä tai siin samas korttelis ku se Kona ja Silta-talot nyt on?

        Paavalin kirkko on todella helvetin ruma. Vielä karmeempi hökötys on tuolla Tapiolassa.


    • ex-valkkalainen

      Asuin lapsena/nuorena (60-70-luvuilla) Valkassa ja kyllä minäkin sen korttelin tunnen Apinalinnan nimellä. Muistaakseni silloin siinä oli Wärtsilän työsuhdeasuntoja.

    • korttelist?

      Mutsi asu skidinä punakuntseissa samalla seudulla. Ettei olis ollu samassa korttelissa olleissa punasissa kaupungin puutaloissa (kunnan punainen talo = punakuntsi). Myöhemmin muuttivat Vellamonkadulle stadin kämppiin kivitaloon. Mun muistaakseni mummo puhu Kangasalantiestä ja punakintseista samaan aikaan niin et luulis niiden sun korttelis asuneen.

      Alhaalla oli kuppalan kusioja eli Valkan laakson puro. Se oli saanu nimensä Kumpulan puolella olleesta sukupuolitautien sairaalasta (entinen Kumpulan kartano kai?).

      Mummo osti -68 sen kuppalan kusiojan varrelta siirtolapuutarhamökin. Mutsi ja mummo on delannu ja mökki myyty.

      Se kerto et sodan aikana ku ilmapommitukset tuli ni se lähti mutsin kans juokseen Sammatintien rinnettä pitkin johki pommariin ja sit ku ei ehtiny ja pommeja alko sataan ni heittäytyvät siihen rinteeseen maahan. Onneks ei osunu - en olis muuten tässä.

    • -kerberos
    • Ex-valkkalaiselle: Osassa korttelista oli Wärtsilän duunareiden vuokrakämppiä. Eli alkuperäisessä Silta ja Koneen osassa korttelia, joka on noin 1/4. Loppu 3/4 korttelista on Asunto Oy Sammattia, jossa minäkin asun ja olen talon hallituksessakin. Piha-alue on yhteinen, ilman yhtiöiden välisiä aitoja.
      Tuo pienempi osa valmistui ensin vuonna 1919 ja meidän osamme 1929. Arkkitehtina toimi Armas Lindgren, joka oli tuon ajan parhaita arkkitehteja. Meidän osamme rakennutti Helsingin kaupunki työläisten vuokra-asunnoiksi, mutta vuonna 1937 se muutettiin asunto-osakeyhtiöksi, kun asukkaat saivat lunastaa asuntonsa itselleen. Nykyään yhtiömme on Stadin 12. halutuin asuntoyhtiö.

      • Mumm

        Sammatintie 8 -6 sisäpihan koivuun iski salama joskus 1970 luvulla. En tiedä osuiko pommia sota-aikana taloon, mutta viereiseen Paavalin kirkkoon kyllä sirpaleita. Näkyvät kai vieläkin seinissä koloina. Pommisuoja oli Kangasalantieltä ison silloisen kansakoulun alasessa kalliossa, vietessä edelleen urheilukenttä, oli talvella luistinratana ainakin vielä 1970 luvun lopulla.


    • apinalinna

      Tulisiko lempinimi Apinalinna siitä, että apinoilla oli Korkeasaaressa myös umpikortteli? Mene ja tiedä.

    • Mumm

      Olen asunut lapsena 1966-1971 talossa ja aikuisena 1977-80, mutta en koskaan kuullut apinalinna nimitystä. Ennen minun asumisaikaa talossa Sammatint 6 ja 8 oli ollut Hkl:n työsuhdeasuntoja, jotka myytiin osakkeiksi. Yksi kulma oli Wärtsilän työsuhdeasuntoina ja erosi pihan hoidon osaltakin: vaahteroita ei leikattu keväisin pallolatvaisiksi, eikä pihakuri ollut tiukka, älä tallaa nurmikoita kyltit puuttui kuin myös talkkari-ja asukas vahtaaminen. Talossa (6-8) oli 3 lastentarhaa, vauvojen seimi, leikki-ikäisten ja ruotsinkielinen tarha. Olisiko nimitys apinalinna juontanut siitä? Omana aikanani ei talossa juurikaan lapsia ollut, vanhempaa väkeä enempi. Taloa on historiassa esitelty aina Ruotsin kuninkaalle asti hienoimpana sisäpihana. Kuri oli kova, pyörällä ei saanut ajaa, piti taluttaa portista telineeseen tai kellarivarastoon, tarhalapsilla oli oma alue pihasta, tamppausparvekkeilla tiukat tuuletusajat, vahteja piisasi, pihapenkeillä ruusupuskien ympäröimillä istui mammat päivät ja 2 talonmiestä (6-8) pitivät omaa kuriaan. Roskapömpelit joka kulmalla pihaa, jätteet heitetiin Hesaripaketissa metalli-ovesta pömpeliin, ei ollut vielä jäteastioita, pojat tappoi puluja paukuttamalla ovenväliin. Samoin huimapäät juoksivat katoilla ja talkkari huusi alhaalla ym. Pyykkitupia oli monta, puoliautomaattikoneet ja isoja betonialtaita, missä liotettiin, mattoja pestiin, kuivattiin ulkonaruilla ja kuivausvintillä. Koiria ei saanut taluttaa pihalla, vanha mummo kantoi pientä koiraa kassissa portista ulos. Sitten kaikki muuttui, nykyihmiset eivät moiseen kuriin enää suostuneet, talkkarikin vaihtui ja kulki seferin kanssa sulkemassa portteja miten sattuu iltaisin jne.

    • Jullereiska

      Mun mummo asui korttelissa yli 60 vuotta ja itsekin pihalla vietin aikaa paljon lapsena 80-luvulla. Ajelin pyörällä ympäri pihaa ja tietysti täysillä. Mummo välillä huomautti että naapuritalon porukka ei tosta tykkää, mutta ei me siitä mummon kanssa pahemmin välitetty. Hyvät lapsuusmuistot jäänyt korttelista ja valkasta muutenkin.

    • Tzadilainen

      Se nimi tulee siit, et siel budjaa aivanvitusti somppuja.
      Terveisin tzadilainen viidennessä sukupuolipolvessa.

    • PummiSetä
    • Läpikulku.kielletty

      Olen melkein koko ikäni asunut Töölössä ( paitsi viimeiset 20 v ) ja siellä on sama umpikorttelimainen rakennustyyli mikä viehättää puolustuksena linnoitusmaisuudellaan.
      Töölössä kaikissa käymissäni kortteleissa on kuitenkin sisäpihasta erotettu ikävästi jokaiselle talolle oma aidattu tai rakennuksilla erotettu piha-alue.
      Pidin aina sitä kovin tympäsevänä.

      Täällä on joitakin Apinalinnassa asuneita, niin onko tuossa korttelissa kyse yhdestä taloyhtiöstä, ( joiden osilla tosin on oma osoitteensa ) joka on mahdollistanut yhtenäisen avopihan?
      Löytyykö talojen historiikista perustetta yhtenäiselle pihalle?
      Käsittääkseni alkujaan koko korttelin rakennuksineen omisti Wärtsilän edeltäjä Silta ja Kone.

    • PummiSetä

      Helsingin keskustassa oli baari.
      Sitä nimitettiin joisakin porukoissa Apinabaariksi.
      Mikä oli toi ns Apinabaari ja missä se sijaitsi ( 1970 lukua )
      Mistä se sai kutsumanimensä.??

    • vapinamies

      Sielläkö se asui se vapinamies josta Juha Vainio laulaa?

    • Anonyymi

      Läpikulku.kielletty kyseli: "onko tuossa korttelissa kyse yhdestä taloyhtiöstä, ( joiden osilla tosin on oma osoitteensa ) joka on mahdollistanut yhtenäisen avopihan?
      Löytyykö talojen historiikista perustetta yhtenäiselle pihalle?
      Käsittääkseni alkujaan koko korttelin rakennuksineen omisti Wärtsilän edeltäjä Silta ja Kone."
      Ei omistanut. Vuosina 1917-1919 Kone ja Silta rakennutti korttelista n. 1/4, mutta niillä ei ollut varaa rakentaa koko korttelia valmiiksi ja Helsingin kaupunki rakennutti vuosina 1927-1929 lopun 3/4. Myöhemmin tästä jälkimmäisestä osasta muodostettiin Asunto oy Sammatti. Vanhan osan korttelista omistaa nykyään Kojamo ja sen asuntoja vuokrataan Lumo-koteina. Eli on siis kaksi erillistä yhtiötä. Rakennukset on suojeltu ja pihaa ei saa (eikä myöskään haluta) aidata. Kortteli on Armas Lindgrenin yhtenäiseksi suunnittelema ja sellaisena se myös pysyy. Piha-alueen on suunnitellut alun perin Elisabeth Koch.

    • Anonyymi

      Vanhana helsinkiläisenä vastaan tähän kysymykseen, koska en löytänyt vastausta alkuperäiseen viestiin koko kymmenen vuoden viestihistoriasta.
      Kuulemani mukaan korttelia kutsuttiin apinalinnaksi siksi, että aikoinaan tässä laajassa, koko korttelin kokoisessa rakennuksessa asui paljon lapsiperheitä. Nimi apinalinna olisi tullut tästä valtavasta määrästä lapsia leikkimässä korttelin laajalla sisäpihalla - ikäänkuin apinalaumana.
      Helsingin pommituksista on varmasti useitakin kirjoja. Tässä yksi: Helsingin suurpommitukset helmikuussa 1944 Matti Helminen, Aslak Lukander (huuto.net / antikvariaatikamaa).
      Aika lähelle pommeja myös osui. Tietojeni mukaan ainakin Mäkelänkadun Ja Sturenkadun risteyksen taloista ainakin jonkin seinästruktuurissa yhä näkyisi pommitusten jäljet. Myös Paavalinkirkon viereinen talo vaurioitui pahoin. Yksi nuoruuden ystävä asuikin tuossa apinalinnassa.

    • Anonyymi

      Nimi Apinalinna tulee talojen lukuisista hikirapuista, ihmiset kun kiipeilevät rappusissa ylös alas pitkin päivää. Ja niin olen kiipeillyt minäkin, tuonne aikoinani paljon postia jakaneena...

    • Anonyymi

      Vilkaiskaapa Kangasalantien puoleista suljettua rautaporttia ja etsikää sitten kuva vaikkapa Korkeasaaren vanhasta jääkarhulinnasta . Ihan sama fiilis- kaareva porttiaukko ja siinä kalterit, joissa roikkuu pieniä, räkänenäisiä api... eikun lapsia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe