uroteko on kirkosta eroaminen netin kautta. onko ne niin raukkoja, etteivät uskalla mennä kirkkoherrabvirastoon antamaan rejhellinen palaute ja syy, miksei halua kuulua ?
tarkoitin helppoudella tällaista hengen velttoutta , joka on muuten kuolemansynti , enkä niinkään sitä, että omassa peräkamarissa voi erota kirkostaa ja hurrata sitten omaa rohkeuttaan NIMETTÖMÄNÄ kanavalla.
tarkoitin helppoudella tällaista hengen velttoutta , joka on muuten kuolemansynti , enkä niinkään sitä, että omassa peräkamarissa voi erota kirkostaa ja hurrata sitten omaa rohkeuttaan NIMETTÖMÄNÄ kanavalla.
Vastaukset 82
Vanhimmat
tuostakin "kuolemansynnistä" eroon.
Syntihän on kristinuskoisten käsite ja riesa jota ei meillä ei-uskovilla ole niskassamme.
huonoja , viallisia , ilkeitä ja ahneita kuin kristitytkin. jos kristinusko poistamalla , yhteiskunta ja ihminen olisi parantunut, se olisi tapahtunut Neuvostoliitossa, jossa 70 vuotta kouluista yliopistoihin asti opiskeltiin ateismia.
Kukaan Diktaattori ei voi päättää kuka mihinki uskoo vaan se on ihan henkilökohtaista.
Neuvostoliitossakin oli kristitty diktaattori joka toisaalta myös antoi itsestään kuvaa Jumalana joka on sekin on kaukana ateismista.
kuka NL:n diktaattori oli kristitty ?
ateismia siellä kuitenkin opinahjoissa opetettiin 70 vuotta ja vielä 1970-luvulla pappeja tapettiin tyyliin Anna Politkovskaja.
Stalin . Kävi säännöllisesti (1-2 kertaa vuodessa) ripittäytymässä. Puhui että sosialismin tehtävä on "Pedon voittaminen meissä" (kristillistä terminologiaa) ja käytätti itsestään nimeä "Isä Aurinkoinen" joka on Jumalan pseudonyymi.
Oletko sinä niin laiska, että makselet laskujasi netissä, kun voisit ne pankissakin maksaa?
hengen ja sielunelämmä, kuten kysymykseen kuuluako kirkkoon vaiko ei
laskut ovat arkipäiväisyyden huipentuma, uskonto ja usko on pyhää
Myöskään peruseroajan kirkkoon kuulumiseen ei liity aatetta eikä hengen- ja sielunelämää. Lapsena kirkkoon pakkoliitetylle uskonnossa tai kirkossa ei ole mitään pyhää.
on ihan samanlainen juttu kuin vaikka äänestäminen. Perusoikeus.
sen vertaa, että kunnioittasivat heidän päätöstään liittää lapsensa omaan kirkkoonsa ???
Vain vanhempien rahatko enää kelpaavat uudelle uljaalle sukupolvelle, joka on saanut hyvinvointiyhteiskunnan syntymälahjakseen ?
Säälin teitä.
mutta niin on kirkkoon kuuluminenkin ! Miksi siis kajoatte tuohon oikeuteen ja yritätte saada kaikki eroamaan kirkosta ??
ei voi puhua oikeudesta kuulua kirkkoon, koska heiltä ei kysytä.
eikä tarvitsekaan. Lapsi seuratkoon vanhempaansa, kunnes on täysi-ikäinen. Se on lapsen turvaverkko.
oma nimesi... ja osoite....
kiitos
ristiretken kirkkoa vastaan
"ristiretki kirkkoa vastaan". Mitä mahdat tarkoittaa tuolla kielikukkasella?
parjaamanne kirkon aatteellisesti epäkypsin aines keskiajalla
Etkö pelle tajua, että vain noin kolma (3%!!!!!) kirkon jäsenistä on sinne omaehtoisesti liittynyt???
Noin 97% on liitetty jäseniksi ilman omaa suostumustaan.
Miksi heidän pitäisi vaivautua antamaan jonkinlaista palautetta järjestölle jonka jäsenyydellä ei ole heille mitään arvoa?
Suomessa ei kasteta pakolla vaan kyseessä on ollut vanhempien tahto kastaa lapsensa. Suurin osa näistä sitten itse haluaa rippikouluun ja osa kastamattomistakin haluaa rippikouluun.
teille todella suuri arvo, kun se on näin massiivisen ja fanaattisen vastustamisen arvoinen
Lapsellista tollanen nimittely.
metsä vastaa teillekin, onko tullut ajateltua?
Ovatko ne vanhemmat kenties kysyneet siltä lapselta jotta haluaako tämä liittyä kirkkoon? Aivan, ei ole joten se siitä sinun uskonnonvapaudestasi.
Ja rippikouluun mennään lahjojen ja rahan takia.
maksavat harrastukset kuskaavat teitä pullamössöjä lähes 30 vuotiaiksi asti : lienetkö yksi heistä? ja nyt olet keksinyt , että oikeuksiasi poljetaan, kun nuo surkeat vanhempasi ovat sinut liittäneet samaan kirkkoon, joka kelpaa heille itselleenlin !
millon ajattelit miehistyä ?
Missä perheessä noin tehdään? Kyllä meillä ainakin taloustyöt jaettiin koko perheelle. Lähdin kotoa vanhimpana, ollessani päivää alle 18 vuotias.
Kirkko ei kelpaa vanhemmilleni, molemmat eronneet. Totesivat kyllä että silloin kun synnyin, oli vähän kuin pakko kastaa kirkkoon kun muuten olisi vanhoilliset hihut saaneet slaagin.
Riparileirin aika kun koitti niin äiti kysyi tasan kerran että menenkö. Sanoin etten mene johon äiti totesi että se on hyvä, ei tartte niitäkään kekkereitä sitten järjestää.
Uskallanpa väittää että minulla on yhdessä munakarvassakin enemmän miestä kuin sinussa on ollut koko elin ikänäsi.
kuten useimpien. mikseivät vanhemmat saisi viitoittaa sitä toiseen suuntaan eli kirkkoon päin ?
miksi kaikkien pitäisi erota kirkosta siksi, ettei se ollut teidän perheenne makuun ?
Silloin ei voi puhua uskonnonvapaudsta.
ei olisi minulle mitään arvoa tai merkitystä, kunhan se olisi yhdistyksenä samalla viivalla kuin muutkin yhdistykset. Nyt se on yhteiskunnan loinen.
"Etkö pelle tajua, että vain noin kolma (3%!!!!!) kirkon jäsenistä on sinne omaehtoisesti liittynyt???"
Ilmeisesti olet keksinyt luvun itse. 1970-2007 kirkkoon liittyi 271397 eli 6,3 % jäsenmäärästä. Ennen tätä liittyneitä oli tuhansia, mutta toisaaltaa tästä moni on kuollut tai eronnut. Oikea luku olisi kiva tietää.
seurakunnan jäsenyyttä eli kastetta lapselleen, sensijaan lapsi kyllä syötetää ja puetaan siltä lupaa kysymättä
Luku on saati kahdelta Kirkon Tutkimuskeskuksen tutkijalta huhtikuun alussa 2006.
Toisen arvio oli n. 3%, toisen 2-3%.
Revi ihmessä parempia lukuja, mutta perustele hyvin!
rinnastaa noita asioita. Vanhemmilla on velvollisuus pitää huolta lapsistaan, koska ovat heidät päättäneet maailmaan tehdä. Mutta uskonnonvapautta lapsilla ei ole. Se on vanhempien vallassa. Ikävä kyllä.
vallassa ja niin kuuluu ollakin, kunnes täysi-ikäisyys saavutetaan. Onneksi ei aikaisemmin kuin 18 vuotiaana, nykyäänhän nuoret eivät meinaa itsenäistyä vielä kolmikymppisinäkään.
Vapautta ei ole koskaan ilman samansuuruista vastuuta.
kaikki ole vanhempien päätettävissä kunnes lapsi on täysi-ikäinen.
On asioita, joista lapsi voi päättää 15-16-vuotiaana ilman vanhempien lupaa tai edes ilman sitä, että vanhempien pitäisi saada tietää asiasta.
Koulutus oppivelvollisuuden jälkeen, abortti, ehkäisy, äänioikeus kirkollisvaaleissa ja nähtävästi myös seuraavissa kuntavaaleissa, asuinpaikka, oikeus liittyä yhdistykseen ja sitten vielä se, että alaikäinen on rikosoikeudellisessa vastuussa tekemistään rikoksista.
edes rikoksistaan, muutoinhan kauhajoen jälkeenkin 200 koulu-uhkaajaa istuisi linnassa.
18 vuotias on nipin napin kykenevä äänestämään vaaleissa. Ysiluokkalaiset ovat täysiä lapsia, varsinkin pojat.
Koulupaikasta päättäminen on ok, mutta aatteelliset asiat vaativat erilaista kypsyyttä. Abortti yms. oikeudet taas kertovat yhteiskunnan ongelmista enemmän kuin nuorten tyttöjen oikeuksista
kirkon tilit ovat julkisia ja avoimia, pelisäännöt on laeissa ja niitä noudatetaan.
uhteiskunnan loisia saat hakea aivan eri suunnalta, mutta epäilen, uskaltaisitko yhdenjkään sellaisen ryhmän kimppuun käydä.
nyt räävit päätäsi laupiaalle kirkolle, joka on niin kiltti , että ei anna turpiin.
mitä jos alkaisit vastustaa huumekauppaa ja prostituutiota, niin senkka punnittas, mutta saatas siltä osin ihmiset samalle viivalle? kirkko lie ainoa joka noitakin ihmisraunioita yrittää auttaa.
Selvensin vaan sinulle, mistä lapset voivat lain mukaan alaikäisinä päättää ilman vanhempiensa lupaa ja jopa näiden tietämättä. Kirkosta eroaminen ei kuulu niihin asioihin.
18-vuotta tasan, niin on kypsä päättämään kirkkoon kuulumisestaan, mutta 18 vuotta - yksi päivä, ei siihen riitä. Niinkö? Kummasti sitä sitten vuorokauden aikana kypsyy :)
Kirkko ei ole laupias. Sen varoista suurin osa menee hallintokuluihin. Pienen pieni osa menee siihen paljon mainostettuun auttamistyöhön.
samoin, yhden vuorokauden aikana sitä kypsytään . 15 vuotias voi vanhempien luvalla päättää uskontokunnan.
Abortit sun muut ilman, että vanhemmat tietävät, ovat säälittäviä tapauksia ja kertovat vain liiasta vapaa-ajattelusta.
sekään, kirkko on suuri työllistäjä ja luo pysyviä työpaikkoja, tosin pienipalkkaisia, ellei nyt herroja piispoja lasketa sun muita , onhan siellä toki johtajiakin palkkaluokkineen.
Mutta auttamistyö on niin mittavaa, että yhteiskunta kaatuisi ilman sitä, eikä ikinä pysty sitä vaurioitta paikkaamaan.
Kun ei yhteiskunta nytkään selviä hommistaan esim. huostaanotot ja lastensuojelu on kehitysmaa tasolla.
on valehdellut, että kastamattomat lapset ovat perkeleen vallassa, josta kaste heidät vapauttaa.
vain vapaa-ajattelijat puhuvat tuommoista tekstiä.
on siis sinun mielestäsi vanhempien päätettävissä? Liikaa vapaa-ajattelua, jos 16-vuotias saa itse valita mihin koulutukseen menee. Niinkö?
kirkon tunnustuskirjojen muuttumattomiin totuuksiin, joihin lain mukaan kirkon opetus perustuu.
kohtaan, että se on ok, mutta tunnen nämä opinto-ohjattavat niin hyvin, että harvalla on kutsumustietoisuus tuossa iässä, ammatin joutuu tänä päivänä valitsemaan mielikuvien perusteella. Mutta tottakai, itse suuntaudutaan.
sivuston mukaan lapsi pääsee kasteessa pois synnin, kuoleman ja pahan vallasta.
kielellä ilmaistut asiat on käännetty nykysuomeksi ajat sitten. Valtaosa papeista on laajasti sivistyneitä, tieteellisen koulutuksen saaneita humanisteja .
sovitustyötä, sitä suurta pelastusta, josta paavali puhuu niin hienostunein sanakääntein.
Ei kasteessa ole kysymys maagisesta toimenpiteestä !!!!
Kaikkein tärkeintä teille uskoville tuntuu olevan se, että lapset ovat kirkon jäseniä, vaikka jopa tahtomattaan. Sen asian te mielestänne saatte päättää.
Ammatinvalinta ei sitten olekaan niin tärkeä asia. Mutta kunhan te saatte päättää näiden "epäkypsien" alle 18-vuotiaitten kirkkoon kuulumisesta, niin kaikki on mielestänne hyvin. Kummallista porukkaa.
No, menetkös sinä 16-vuotiaan lapsesi kanssa kirkollisvaaleissa samaan koppiin ja sanot, että nyt sinä pikku-petteri äänestät juuri niin kuin minä sanon, koska et ole tarpeeksi kypsä päättämään?
kastetta vauvat passitetaan helvettiin, ja siksi on edelleen hätäkaste käytössä.
omaksuisivat tieteellisen koulutuksen, he menettäisivät uskonsa luterilaisiin oppeihin.
Kukaan rehellinen tieteilijä ei nimitä paimentolaisten vanhoja yliluonnollisia nuotiotarinoita kadotus- ja pelastussatuineen totuuksiksi.
Jo neitsestä syntyminen ja kuolleista herääminen ovat aivan höpöpöpöä. Muka "tieteellinen koulutus", hah, ainakaan eivät ole oppineet siitä mitään.
"Luku on saati kahdelta Kirkon Tutkimuskeskuksen tutkijalta huhtikuun alussa 2006."
Tuntemattoman mutu-tieto on lähteenä yhtä luotettava kuin oma mutu-tieto. Yleensä tuntematon varma lähde tai tutkija keksitään, kun huomataan jäänneen kiinni valheesta.
"Revi ihmessä parempia lukuja, mutta perustele hyvin!"
Sivistyyneeseen keskusteluun kuulu kyky perustella esittämänsä luvut eikä muiden pidä todistaa hänen lukujen olevan vääriä.
3 % kirkon jäsenistä on alle 130 tuhatta. Juha Kauppisen tutkimuksen Kirkkoon liittyminen Tampereella mukaan kymmenen vuoden kuluttua liittyneistä oli kirkonjäsininä 76,3 %. 1990-2007 kirkkoon liittyi 175223, joista tuo 76,3 % on noin 134 tuhatta. Liittyjät ja eroajat ovat nuorehkoja ihmisiä, joten tuskin kuolleita tuhansia. Ennen vuotta 1990 liittyneitä vielä elossa olevia on kymmeniä tuhansia, joten näiden lukujen perusteella numerosi ovat peräisin hevosmiesten tietotoimistosta.
täällä erotaan ihan omatoimisesti eikä liitetä puolustuskyvyttömiä lapsia johonkin humpuukilahkoon.
Kirkko muuten muuttaa kastekäytäntöään: lasten kädet sidotaan etteivät voi vastustaa kastetta , vasta sitten tulee pappi takahuoneesta henkivartijoiden auttamana paikalle.
kotiinsa kutsuneet. fiksu pappi , kun meni.
Lainaus: "uroteko on kirkosta eroaminen netin kautta"
Ei siinä mitään urhoollista ole. Eroaminen perustuu siihen että ei kirkko pätkän vertaa kiinnosta.
Käytän siis aikaani ja vaivaani tasan saman verran kuin sinne liitetyksi joutuessani.
Lainaus: "kirkkoherrabvirastoon antamaan rejhellinen palaute ja syy, miksei halua kuulua ?"
Miksi sitä pitäisi edes perustella? En usko jumalaan, kirkko on maallistunut, ei vois vähempää kiinnostaa. Mitäs sitten? Vai onko kirkko vähän kuin asiakaspalvelu joka muuttaa tarkoitusperiään asiakaspalautteen perusteella?
Lainaus: "tarkoitin helppoudella tällaista hengen velttoutta"
Sentään jaksoin erota. Vähintääkin sellaiset 70% kirkkoon kuuluvista ei jaksa välittää rahtuakaan koko kirkosta tai siitä eroamisesta.
Koko viestisi on puhdasta trollia. Huutelet idioottimaisuuksia anonyyminä ja haukut toisia pelkureiksi.
Normaalia käytöstä teiltä teisteiltä. Mene nyt vaikka rukoilemaan jumalaa tai punomaan koreja.
korottamaan numeroitasi .
Älä juo enempää tai jumalasi suuttuu.
Poistitkin jo sen vielä pahemman kirjoituksen.
Kun on henkilökohtaisia ongelmia niin ei niitä kannata toisia nimittelemällä palstalle tuoda.
Ei tarvi paljoo samanlaisia kun kirkkoon liittyminen kasvaa tollasten takia.
Jumalat eivät sinulle mitään merkitse ?
aikuisena liittynyt kyseiseen lahkoon omatoimisesti kirkkoherranvirastossa?
seurakunnan jäseneksi, olen kunnioittanut heidän arvostelukykyään, tässä asiassa, koska olen pystynyt kunnioittaa sitä heidän muissakin ratkaisuissaan.
keskustelemassa aikuiiällä, kun oli aihetta . Muistan hänen todenneen minulle näin : harva näitä asioita näin loppuun asti ajattelee.
"Muistan hänen todenneen minulle näin : harva näitä asioita näin loppuun asti ajattelee. "
Kirkkoherralla on tuossa ollut mukana hiukan salattua viisautta.
Tuon kertominen taas hiukan minun omahyväisyyttäni, sillä olin kirkkoherran kanssa eri linjoilla ja hän omasta mielestään hyvin oikeaoppinen, kunnes huomasi, että minua ei niin vain kääräistä pakettiin.
Kerroppas sitten miksi pitäisi maksaa seurakuntien omaisuuden kasvattamisesta, eikös se ole raamatun vastaistakin?
Miksi kirkko kerää niin paljon veroja,että se tuottaa monta miljoonaa voittoa?
Miksi kautta aikojen on jumalalla peloteltu ja rakennettu kirkkojen valtaa?
Onneksi Jumalaan voi uskoa ilman että käyttää siihen rahaa.
käyttämättä siihen yhtään rahaa- se on aivan totta , mutta käytännössä rahaa tarvitaan aina ja kaikkeen. Paavali sanoo: evankeliumin julistajan on oikeus saada palkka tästä työstään. Hän kuitenkin itse hankki ruokansa ns. maallisella työllä. jne.
Kristityn on annettava omastaan sekä seurakunnalle, että lähimmäisten auttamiseen, näi on UT: n neuvo.
Ihan sama mitä paavali sanoo, mitä sanoo jumalan sana maallisen mammonan keräämisestä?
Miksi seurakunnan työstä ja työntekijöille on maksettava niin paljon ylimääräistä,että ne elävät leveämmin kuin peruselinkeinosta palkkansa saavat?
Miksi kirkot on rakennettu niin suuriksi ja miksi ne on koristeltu kalliisti?
huonommat kuin opettajien . Kirkkorakennukset ovat taidetta , sitä sanotaan arkkitehtuuriksi. Eikö maailmassa saisi olla kauneutta ??
Itse kyllä tyytyisin vaatimattomaan loukkoon ja rakentaisin orpokoteja ja sairaaloita , mutta niin monet uskontokunnat tekevätkin. heidän kokoushuoneensa ovat vaatimattomia.
Jos kirkkoon liitetty henkilö haluaa erota järjestöstä johon hän ei ole koskaan liittynytkään mahdollisimman helposti, hän on "raukka", mutta kyseisen uskonnollisen järjestön jäsenet eivät ole "raukkoja" liittäessään lapsen järjestöön kysymättä häneltä mielipidettä, ja mahdolliseti kieltävät tältä eroamisen täysikäisyyteen asti vaikka hän kokisi sen sotivan maailmankatsomustaan vastaa? Todella rohkeaa.
Netin kautta eroaminen on loistava palvelu, ja tuli selvästi tarpeeseen.
täällä kaikki vanhempiaan ?? Ei yhtään lasta liitetä kirkkoon tai kasteta, elleivät vanhemmat tee aloitetta ja kuulu itsekin samaan kirkkoon ?
Pidätte omia vanhempianne tosi tyhminä.
"Pidätte omia vanhempianne tosi tyhminä. "
Onko sinusta kypsää käytöstä liittää vauva jonkin lahkon jäseneksi vastoin hänen tahtoaan?
Onko sinusta kypsää käytöstä pitää vielä aikuisena itsellään mielikuvituskaveria?
Onko sinusta epäkypsää erota järjestöstä johon ei ole koskaan halunnut kuulua, vaikka vanhempasi olisivat niin halunneet?
... oman ajattelun suosimisella on vanhempien vihaamisen kanssa? Jos kukaan ei olisi koskaan ajatellut eri tavalla kuin vanhempansa ja edeltävät sukupolvet, emme olisi juuri päässeet puusta pidemmälle.
Minulla on oikeus kuulua eri uskontokuntaan ja äänestää eri puoluetta kuin vanhempani, minulla on oikeus tehdä elämässäni eri valintoja entä he ovat tehneet, valita eri ammatti yms. ilman että "vihaan heitä" vain koska en suostu muiden ihmisten marionetiksi. Kypsintä minusta olisikin antaa lapsen itse päättää mihin uskontokuntaan haluaa kuulua, tai vähintään antaa tämän erota mikäli hän ilmaisee sen sotivan omaa maailmankatsomustaan vastaan. Omalla kohdallani tämä ei toteutunut, mutta jos joskus minulle siunaantuu jälkikasvua - heidän kohdallaan kylläkin.
siksi heillä on vanhemmat. Vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus ohjata lapsensa siihen, mitä itse oitävät hyvänä ja oikeana, mutta 18 vuotiaasta eteenpäin jokainen on yksin vastuussa yhteiskunnalle. Näin on asia, ja useimpien kohdalla tämä toimii erinomaisesti.
päättämään puolueista tai uskonnoista , elleivät vanhemmat valvo heitä, he lähtevät mihin tahansa, kunhan on kivaa.
Eihän tämä tarkoita ajattelun rajoittamista , eiväthän vanhemmat ole hirviöitä, tai aivokääpiöitä .
Jos täysi-ikäisyysrajaa alennetaan, sitten alennetaan, mutta nyt se on 18 vuotta.
... hyvinkin kypsiä tekemään moisia päätöksiä, tuskin ihmisille mitään erityisen maagista tapahtuu juuri sillä hetkellä kun hän täyttää 18. Kirkko on mitä ilmeisimmin samaa mieltä tämän kanssa, sillä 15-vuotiaat VAHVISTAVAT uskonsa konfirmaatiossa (mikä tuntuisi melko absurdilta, jos he eivät kykenisi tekemään moisia ratkaisuja kuten itse annat ymmärtää) ja 16-vuotiaat saavat äänestää kirkollisvaaleissa.
Voit itse kuvitella tilannetta jossa sinut liitettäisiin parin kuukauden iässä äärioikeistolaisen puolueen jäseneksi (tai jos kannatat heitä, vaihda tilalle vaikkapa SKP) etkä saisi erota puolueesta vaikka se sotisi kuinka kipeästi oman arvomaailmansa kanssa, ja joutuisit maksamaan veroja tuloistasi puolueelle? Kyllä ne vanhemmat tietävät? Vai pidätkö sittenkin nykyisestä laista jonka mukaan 15-vuotias henkilö voi itse päättää mihin puolueeseen haluaa kuulua eikä kukaan muu voi liittää häntä minkään jäseneksi?
kotoa kuten kaikki muukin, se on elämän laki. Ei kai vanhemmista tule "rikollisia" silloin kun he saavat lapsia, ja kaikki mitä vanhemmat edustavat pitäisi panna piiloon , että lapsi suurine oikeuksineen saisi kasvaa neutraalissa tyhjiössä, ja sitten yks kaks , alaikäisenä ,tehdä suuria ja mahtavia valintoja , ja kuvitella tehneensä täysin oman valintansa.
Elämä ja kasvu on vuoropuhelua. Nykyinen laki suojaa lapsia ja nuoria mutta myös suo heille oikeuden omiin valintoihin, 15 vuotiaana ja lopullisesti 18 vuotiaana.
... opettaa omaa arvomaailmaa lapsille, oli se keskustalainen tai kristillinen arvomaailma, kuin tehdä päätös lapsensa puolesta. Tietenkään kukaan ei kasva neutraalissa arvotyhjiössä, eikä se ole edes tarkoitus, mutta ihannetapauksessa lapsi itse osaisi muodostaa mielipiteensä sen mukaan mitä hän on oppinut kotona, ympäristöstä ja itse järkeillen. Jotkut päätyvät samoihin ratkaisuihin, jotkut hyvinkin erilaisiin, ja heillä on molemmilla siihen oikeus. Elämä ja kasvu tosiaan on vuoropuhelua, ei vanhempien monologia.
samalla lailla. Helluntailiikkeessä tämä malli toteutuu ehkä perinpohjaisemmin kuin luterilaisessa kirkossa, koska siellä on käytössä uskovien kaste.
"semmoset, joitten ainoa"
Joo, aika rohkeaa.
Kirkkokin yrittää netin kautta kalastella itselleen uusia jäseniä. Eivätkö ihmiset jaksa enää kirkkoon mennä?
Ilmeisesti näin. Siksi kirkko ottaa jäsenensä jo vauvaiässä.
Minä erosin 1994 silleen vanhanaikaisesti kirkkoherranvirastossa käymällä.
En kyllä ymmärrä, mitä meriittiä siitä sai verrattuna nykyiseen helpompaan käytäntöön.
Gradunikin kirjoitin vielä kirjoituskoneella, kun nykypäivänä sen voi tehdä tietsikalla. On se niin väärin.