alaikäinen

Mitähän sanoisi sosku jos alaikäinen tekisi jotain työtä tienatakseen itselleen vähän rahaa? Laskettaisiinko hänen ansaitsemansa rahat jotka menisivät hänen omalle tililleen, myös minun tuloikseni, jolloin tietysti toimeentulotuki pienenisi? Voivatko tällaiset muutaman satasen tulot vaikuttaa asumistukeen tai muuhun?
Taitaa olla ikävä kyllä niin että ei täällä työ kannata.
14891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

mutta epäilen että vaikuttaa tukiisi koska ansaittu raha tulee samaan talouteen.Kannattaa tarkistaa asia.

Äänestä

mutta muuhun vaikuttavat.

Äänestä

meidän perheessä ainakin. äipältä lähti asumislisät ym.. siis kaikki. sai enää vain työkkärin päivärahan. miettikää tarkkaan. työ ei tod. tollasessa tilanteessa kannata, vaikka kuinka haluais koska alaikäisen tulot lasketaan perheen tuloihin.

Äänestä

"itselleen" alaikäinen tavallaan siirtyy perheen elättäjäksi, koska yhteiskunnan vastuu eli harkinnalliset tulonsiirrot perheelle pienenevät yhtä paljon kuin hän saa tuloja.

Äänestä

miten tärkeää olisi nuoren opetella työntekoa, jos kerran siihen mahdollisuus, eikä vain laskettaisi senttejä, mikä se nyt kannattaa.

Eiköhän tässä pitäisi ajatella nuoren tulevaisuutta.

Äänestä
  • Et nyt selvästikään ollut ymmärtänyt alkuperäisen ajatuskulkua tässä.
    Kysymys oli siitä että nuori tienaisi itse omia käyttörahojaan, mihinkään ylimääräiseen kun ei toimeentulotukiasiakkaalla (eli vanhemmalla joka on sosiaalitoimiston asiakas) raha riitä!
    Huono puoli on siinä, että nuori voikin joutua pienine tienesteineen maksamaan sitä koko perheen leipää pöytään ansaitsemillaan rahoilla sensijaan että saisi jonkun kympin omaa käyttörahaa.
    Ei kai se nyt kenenkään mielestä voi olla järkevää?
    Eikä tarkoitus ollut hyödyntää itse lapsen tienestejä, vaan nimenomaan etsiä keinoja saada hänelle pikkuisen sitä omaa rahaa , nuorisolla kun on tarvetta tuossa iässä enemmän sille.
    Ongelma oli se , että sosiaalitoimisto saattaa laskea ne mainostenjakorahatkin koko perheen tuloksi, kysyn vaan sinulta että onko se sitten reilua?
    Aivot käyttöön taas!

    Äänestä

  • ajatellut? kirjoitti:

    Et nyt selvästikään ollut ymmärtänyt alkuperäisen ajatuskulkua tässä.
    Kysymys oli siitä että nuori tienaisi itse omia käyttörahojaan, mihinkään ylimääräiseen kun ei toimeentulotukiasiakkaalla (eli vanhemmalla joka on sosiaalitoimiston asiakas) raha riitä!
    Huono puoli on siinä, että nuori voikin joutua pienine tienesteineen maksamaan sitä koko perheen leipää pöytään ansaitsemillaan rahoilla sensijaan että saisi jonkun kympin omaa käyttörahaa.
    Ei kai se nyt kenenkään mielestä voi olla järkevää?
    Eikä tarkoitus ollut hyödyntää itse lapsen tienestejä, vaan nimenomaan etsiä keinoja saada hänelle pikkuisen sitä omaa rahaa , nuorisolla kun on tarvetta tuossa iässä enemmän sille.
    Ongelma oli se , että sosiaalitoimisto saattaa laskea ne mainostenjakorahatkin koko perheen tuloksi, kysyn vaan sinulta että onko se sitten reilua?
    Aivot käyttöön taas!

    muissakin kehitysmaissa alaikäiset joutuvat usein elättämään koko perhettään.

    Kato kun tää on semmoinen kehitysmaa
    ( terveydenhuolto köyhiltä evätty, inhimillinen vanhuus köyhiltä evätty, kaikki oma yrittäminen ja opiskelu pidemmälle köyhiltä evätty, orjatyöt ilmaiseksi köyhille, no se sentään on sallittu!)

    Äänestä

asian toimeentulotuessa näin. Alaikäisen vähäiset tulot jätetään huomioimatta, mutta en sitten huomioi esim. mitään harrastusmenoa/polkupyörää alaikäiselle. Tulon rajana on ollut max 100-150e/kk.

Äänestä
  • pysykööt pois hommista vaan, puliremmiin vaan niinkuin vanhemmatkin!

    Äänestä

  • Kiitos asiallisesta vastauksesta Sinä, sekä muutama muu!
    Muille voisin kertoa näin "puliremmiläisenä" että niin hienoa kun se onkin lapsen tulevaisuuden kannalta tehdä työtä pienestä pitäen, en sentään kannusta häntä rehkimään koulun lisäksi meille leipärahoja jos ei hän niistä sitten itse hyödy mitään!
    Tyhjän saa pyytämättäkin. Tarkoitus oli tässä nyt omatoimisuuteen kannustaminen, sekä se että hänellä olisi vaikka sitten itsellä rahaa ostaa meikkejään ja farkkujaan joita tuossa iässä kovasti kaipaa, muttei toimeentulotuesta niitä oikein pysty hänelle suomaan, ne menevät suoraan ruokakauppaan ja laskuihin.
    Ennen olivat ajat toiset, silloin piti lastenkin tienata perheelle , mutten enää nykyaikana soisi minun kuin muidenkaan lasten ihan tuolle tasolle joutuvan, etenkin jos tuo ansaittu tulo on miinusta toimeentulotuesta. Toisin sanoen: nuori tekisi työtä täysin ilmaiseksi. Mitä järkeä siinä nyt olisi?
    Turhalta tuntuu joskus täällä keskustella ja kysellä, muutamat kun myrkyttävät koko palstan omalla kaikkivoipaisuudellaan näköjään.
    Miettisitte ilkeilijät sanojanne!

    Äänestä

  • kiitos sinulle kirjoitti:

    Kiitos asiallisesta vastauksesta Sinä, sekä muutama muu!

    ainoa oikea vaihtoehto, yritetään mukuloilla viä viinarahoja hankkia!!! Onneksi Suomessa on järjestelmä joka estää loisien temput.

    Äänestä

  • taitaisi olla kirjoitti:

    Ei kaikki jotka on toimeentulon varassa laita rahojaan viinaan ja elä huolettomasti. Tuleppas laittamaan kinttuni kuntoon jotta voin luopua työkyvyttömyyseläkkeestäni ja tehdä töitä.. Paljon töitä ja lapsi tekisi omansa, voitaisiin soitella joskus kun työltä ehditään. Työkö on se arvokkusjärjestelmä?? Mitä enemmän töitä, rahaa ja omaisuutta on parempi ihminen?
    Omituinen on nykyään "arvomittari" jossa katsotaan "hyvä ja kunnollinen" ihminen...

    Äänestä

  • sulle sopisi kirjoitti:

    eipä se tietenkään sinun syysi ole, mutta kyllä tietysti yhteiskuntaan vaikuttaisi paljon jos olisi suurikin prosentti ihmisesti ei-ansiotyössä-olevia... varmaankin jouduttaisiin siirtymään palvelujen käteismaksuun ja vähäosaiset joutuisivat odottamaan "hätäapua"...

    Äänestä

  • taitaisi olla kirjoitti:

    ainoa oikea vaihtoehto, yritetään mukuloilla viä viinarahoja hankkia!!! Onneksi Suomessa on järjestelmä joka estää loisien temput.

    Ole hiljaa ääliö ja mene muualle härkkimään. Lienee itselläsi tekemiset minimissä kun aika riittää tuollaiseen suunsoittoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työssä kirjoitti:

Mitähän sanoisi sosku jos alaikäinen tekisi jotain työtä tienatakseen itselleen vähän rahaa? Laskettaisiinko hänen ansaitsemansa rahat jotka menisivät hänen omalle tililleen, myös minun tuloikseni, jolloin tietysti toimeentulotuki pienenisi? Voivatko tällaiset muutaman satasen tulot vaikuttaa asumistukeen tai muuhun?
Taitaa olla ikävä kyllä niin että ei täällä työ kannata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu