No niin, Retrosetä kertoo hiukan Viron työmatkastaan.
Kävin Võrumaalla (Venäjän rajan tuntumassa) yhtä
työstökonetta korjaamassa, ja tein merkittäviä
löytöjä matkan aikana.
Esimerkikisi sen ettei jumala tuhonnutkaan Sodomaa
tai mahdollisesti kämmi sen(kin, kun jumala on
sellainen vitun räpyläkäsi):
http://www.maplandia.com/estonia/polva/kanepi/soodoma/
Ihmismieltä askarruttanut mysteerikin ratkesi;
Mitä oli ennen maailmankaikkeutta?
Vastaus onkin olettua loogisempi ja se
löytyi Suuremuna mägeltä.
http://www.suurmunamagi.ee/index.php?page=22
Mäellä löytyi teksti: "Innekõkko oll muna"
Suomeksi: "Kaikkea ennen oli muna"
Siis MUNA, ei mikään kamelijumala. Ja miksi
meidän pitäisi luottaa tähän tietoon? Koska
Suuremunan mägellä on ollut ihmisasutusta
ennen mooseksia ja jeesuksia (kyllä, niitä oli
useita), ja heille munat olivat erityisen kova
juttu. Muna mägellä oli kopioita paikallisista
luolamaalauksista, ja voin taata että munat,
niin linnun kuin miehenkin, olivat äärimmäisen
suosittu aihe. Sivuhuomautuksena voisi sanoa
että nykyiset kristitytkin kyllä myös palvovat
"mulkkua", mutta eivät enää sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Kävin Võrumaalla (Venäjän rajan tuntumassa) yhtä
työstökonetta korjaamassa, ja tein merkittäviä
löytöjä matkan aikana.
Esimerkikisi sen ettei jumala tuhonnutkaan Sodomaa
tai mahdollisesti kämmi sen(kin, kun jumala on
sellainen vitun räpyläkäsi):
http://www.maplandia.com/estonia/polva/kanepi/soodoma/
Ihmismieltä askarruttanut mysteerikin ratkesi;
Mitä oli ennen maailmankaikkeutta?
Vastaus onkin olettua loogisempi ja se
löytyi Suuremuna mägeltä.
http://www.suurmunamagi.ee/index.php?page=22
Mäellä löytyi teksti: "Innekõkko oll muna"
Suomeksi: "Kaikkea ennen oli muna"
Siis MUNA, ei mikään kamelijumala. Ja miksi
meidän pitäisi luottaa tähän tietoon? Koska
Suuremunan mägellä on ollut ihmisasutusta
ennen mooseksia ja jeesuksia (kyllä, niitä oli
useita), ja heille munat olivat erityisen kova
juttu. Muna mägellä oli kopioita paikallisista
luolamaalauksista, ja voin taata että munat,
niin linnun kuin miehenkin, olivat äärimmäisen
suosittu aihe. Sivuhuomautuksena voisi sanoa
että nykyiset kristitytkin kyllä myös palvovat
"mulkkua", mutta eivät enää sanan varsinaisessa
merkityksessä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
taikauskot ja ala etsimään totuutta Raamatusta.
fallos-kultin jäännöksiä on kristinusko, mutta
noilla muinaisilla ihmisillä oli alkuperäinen
totuus tiedossa.
Alkuperäinen totuus on värittynyt kaikkien menneiden
sienipäitten, impotenttien, mielenvikaisten,
kikkeli-fiksaation omaavien ja huijareiden
toimesta nykyiseksi hutuksi.
niin kristinuskossa on kyse rakkaudesta sen puhtaimmassa ja aidoimmassa muodossa. Ei siinä mistään falloksista puhuta.
ja odotellaan punastuneina että Jumala siunaa lapsilla.
onko aito ja ihana rakkaus sinusta jotenkin vihattava asia?
ja sen käskyjä noudattaa, niin saattaa olla edessä linnareissu.
..se viha millä sitä rakkautta levitetään.
Alku-uskonnot olivat pääsääntöisesti fallos-kultteja.
Sieltä juontaa myös juutalaisuus ja kristinusko,
joten turha mussuttaa. Ja jos et ole vielä
tajunnut sitä ettei nykyisellä kristinuskolla
ole juuri mitään tekemistä alkuperäisen kanssa,
niin ei sinulla hyvin mene...
Tehdään pieni aikajana jeesuksesta eteenpäin:
jeesus --> Paavali ---> kirkolliskokoukset --->
Martti Luther ---> lällyluterilaiset.
Ei paljon ole jäljellä alkuperäisestä jeesustelusta
jäljellä. Tuosta kun mennään karkeasti takaisin päin:
jeesus --> monia eri juutalaiskristillissuuntauksia
---> juutalaisuus ---> Mooses ---> Sumerit ja muut
paikalliset esiuskonnot ---> fallos-kultit.
Ei ole myöskään enää fallos-kulteista paljoa jäljellä
(paitsi se "mulkun" palvonta), mutta ei myöskään
alkuperäisestä jeesuksesta.
//Mitä oli ennen maailmankaikkeutta?//
- Ei ollut ainetta ja siksi aikaa lainkaan.
Alku eroitti kronologisen ajan, kronoksen, että pistemäisen kairoksen; sellaisen ajan, jossa menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus ovat kaikki käpertyneet toisiinsa.
Aika muuttuu tällaiseksi singulariteetissa.
Alkuräjähdyksessä singulariteetin valtava energia purkautui, ja muodosti ensin säteilyä, sen jälkeen kvarkkipuuroa, tämän jälkeen alkeishiukkasia, sitten ioneja ja lopulta atomeja.
Me elämme nyt tähtien ja alkeishiukkasten aikaa. Tämä aika alkoi noin 100 000 vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Tähdistä on meidän ruumiimme saanut alkunsa.
ilkeä yhtään, jos minut tuntee. Olen itse rauhallisuus.
Mutta tekstini saattaa olla hiukan terävää,
ja sitä pitää lukea pilke silmäkulmassa. Ja
ollaanhan tässä katseltu uskovaisten vittuilua jo
muutama tuhat vuotta...
Tuosta muna-teoriasta vielä. Egyptiläisten
luomiskertomuksen mukaan maailma sai alkunsa
Ra jumalan siemenestä, siis masturboimalla.
Huomattavasti loogisempi selitys kuin kaikkivoipa
jumala, jolla menee kuusi päivää maailman luomiseen.
Hedelmällisyys on ollut palvonnan kohde
ympäri maailmaa, kunnes judeo-kristillinen
impotentti-kulttuuri valtasi alaa. Eikä ihme,
sillä elämän syntymä itsessään, oli kyse ihmisestä
tai viljelyskasvin itämisestä, on vaikuttava ilmestys.
Suurmunan mäellä oli yhdessä kalliomaalauksessa
kuva, jossa mies heittää siementä
(viljeslyskasvin siemeniä, mutta oli sille tikku-
ukolla kyllä aika hervoton heppikin piiretty)
kohtuun mikä oli maan alla (symboloi äitimaata?).
Sen ajan ihmiset ymmärsivät yhtäläisyydet luonnon
ja ihmisen syntymän välillä, toisin kuin nykyiset
hihut, jotka pitävät ihmistä ainoana "sielullisena"
olentona.
Älykäs sinä olet, sen on liian usein todettu korreloivan ilkeyden kanssa.
//Tuosta muna-teoriasta vielä. Egyptiläisten
luomiskertomuksen mukaan maailma sai alkunsa
Ra jumalan siemenestä, siis masturboimalla.//
- Olisiko gilgulimaisessa polviasennossa, yhdistyneenä omaan orgaaniin resitoiden eli puhelaulaen/hymisten/kakoen mahdollista ymmärtää tuo paremmin?
en sano mitään, ei ollut älykästä juoda pontikkaa
paikallisten Vörulaisten kanssa, siitähän tuli
känniin, taju oli pois ennen kello 24
lauantaina...
"- Olisiko gilgulimaisessa polviasennossa, yhdistyneenä omaan orgaaniin resitoiden eli puhelaulaen/hymisten/kakoen mahdollista ymmärtää tuo paremmin?"
Todennäköisesti, sienetkin auttavat varmasti, samalla tavalla kuin pyhähenki nykyhihulle.
Itse olen alkuräjähdysteorian kannalla, niin
tuo sieniravinto on jäänyt pienemmälle.
//en sano mitään, ei ollut älykästä juoda pontikkaa
paikallisten Vörulaisten kanssa, siitähän tuli
känniin, taju oli pois ennen kello 24
lauantaina...//
- Se on kieltämättä seurasta riippumatta pettävää ainetta.
//Itse olen alkuräjähdysteorian kannalla, niin
tuo sieniravinto on jäänyt pienemmälle.//
- Niitäkin on kokeiltu ja näyt olivat ihmeellisiä.
Se, että maailmankaikkeudella on alku, implikoi sen kanssa, että maailman olemassaololla on jokin syy tai tarkoitus, joka implikoi Ideaa. Se, onko tämä Idea jotakin ihmisen ymmärtämää, tai kehittämää on eri asia.
(lainaus)
"Se, että maailmankaikkeudella on alku, implikoi sen kanssa, että maailman olemassaololla on jokin syy tai tarkoitus, joka implikoi Ideaa. Se, onko tämä Idea jotakin ihmisen ymmärtämää, tai kehittämää on eri asia."
Olet ihan oikeassa. Ihminen on tässä maailman
mittakaavassa sen verran pieni, ettei maailma
itke ihmiskunnan kadottua.
miten äännetään tuo õ? Olen lukenut Tammsaarea ja Krossia enkä osaa sanoa, onko se o, ö vai jotakin siltä väliltä?
öö:ksi, tai jonkin sen kaltaiseksi.
jos tästä performanssialoituksesta jotain järkeä
eli vastattavaa pitäisi etsiä; niin oletko enää
ateisti, vai pidätkö nyt Munaa, jumalana.
Muuten tämä bonk-sanahelinä ei oikein rikastuta,
sisältö on munakokkelia ja hauraissa kuorissa
Aloitus oli ihan puhdasta vittuilua, ei sinun
tarvi alkaa miettimään sen syvämpää olemusta.
Mutta mietitään aloituiksen funktiota kun otit
puheeksi:
Tarkoitusperä 1.
- Jos joku saisi hymyn huulille luettuaan aloituksen.
Tarkoitusperä 2.
- Sinun kaltaista hihhulia alkaisi vituttamaan.
(mikä on todennäköisesti tapahtunut, eli
aloituksen funktio on saavutettu sinun kohdallasi)
Varmasti sinulle hymyillään, mutta tarkoitusperä n:o 2. kertoo tietysti omasta perusvitutuksestasi.
Toisen vahingoittamisesta saatu nautinto on siis
se funktio. Hyvä kun kerroit sen rehellisesti, sitä on ollut muutenkin kovasti liikkeellä.
"Toisen vahingoittamisesta saatu nautinto on siis se funktio."
Vahingoittaminen nyt on ihan liioiteltu ilmaus. Retrohan kertoili kansantarustoa viihteellisessä sävyssä, ja ravisteli vain vähän, tosin hieman ilkikurisesti, erityiskohtelua vaativien kristittyjen kulisseja.
Retrohan sanoi olevansa rauhallinen ihminen. Ota sinäkin rauhallisesti. Kaikki riippuu siitä, mistä näkökulmasta asioita tarkastelee.
luulin että retro menee dubbaamaan pornofilmejä eestin kielestä suomeksi, jotakin tärkeämpää siis
se kertookin perusvitutuksestani, mutta sen
syy löytyy kun kristityt katsovat peiliin.
(lainaus)
"Toisen vahingoittamisesta saatu nautinto on siis
se funktio."
Toisen vahingoittaminen? Menikö sinun elämäsi
nyt vituiksi? Arvaa paljon ateisti joutuu tällä
palstalla lukea vittuilua?
Olin kuullutkin joskus aikaisemmin että aurinko nousee idästä :D