Älä sido puivan härän suuta!

Minun päähän ei mahdu evankeliumintyöntekijöiden kiusaus. Kaikista kamalin on kun itseään uskovaksi sanova alkaa leikkiin mukaan. Meitä on niin monenlaista persoonaa, että on hyvin suvaitsematonta estää toista työssä.
Tää todé ei hyväky kuin nuorten tekemän evankelioinnin.

Nuorina uskovina lähdimme tuosta noin vain laulamaan ja todisteleman kapakoihin ja baareihin. Kävimme illan aikana monessakin eri paikassa.
Kun kerran oli tietty asuinalue, jossa on paljon kerrostaloa kohteena. Pyysin nuorisotyöntekijältä, että nuoria jakamaan kokoukskutusja. Vastaus oli ei. Jaoimme ne itse.
Toiminnallani on seurakunnan siunaus.

Mikkelin torilla kerran lauloi hengellisestä laulukirjasta mies lauluja. Olimme ohimenomatkalla ja naisväki halusi käydä kaupassa. Näin miehen yksinään ja menin jututtamaan tervehtien rauhaa kädestä pitäen. Mies valitteli kuinka uskovat tänä päivänä häpeävät uskoaan. Hän oli siisteissä vaatteissa ja kaikinpuolin vaatimaton. Toivoin laulua ja hän lauloikin.

Tuostakin minulle yksi ratkutti täällä;
kuinka kamaa tuommonen on ja eipä haluaisi olla paikalla. Sen uskon, sillä jo teksteistä huomaa,
ettei ole näkyä ulospäin suuntautuvasta toiminnasta.
Näitä todistajia tulee kannustaa eikä sammuttaa!
6317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jollakin on omat kotona, että on kanttia yksin laulaa , vaikka kadun kulmassa, se on jo harvinainen näky! Onko se muuten iahan luvallista, tuo katulaulajan todistelu!

Äänestä
  • Äänentoistolaitteet tarvitsevat luvan, joka on aina hommattu. Eikai kukaan poliisi niin pöljä ole, että poistaa Mikkelin torin reinalta hengellisiä lauluja laulavan selvän ja siistin miehen?
    Se on ihmeellinen vaikutus kun mentiin äänentoistolaitten välityksellä laulamaan ja todistelemaan yhden ostoskeskuksen pihalle.
    Seisoin itse johtamassa tilaisuuta ja ryhmän vieressä. Siinä tuli montakin juttelemaan.
    Olisihan noita tilanteita mitä on tapahtunut, mutta en ymmärrä tuommoisen estoa.

    Sanoipa kerran musiikkialan ammattilainen;
    hyvin menee, ei ole mitenkään ärsyttävän kuuloista.

    Äänestä

  • Eroe kirjoitti:

    Äänentoistolaitteet tarvitsevat luvan, joka on aina hommattu. Eikai kukaan poliisi niin pöljä ole, että poistaa Mikkelin torin reinalta hengellisiä lauluja laulavan selvän ja siistin miehen?
    Se on ihmeellinen vaikutus kun mentiin äänentoistolaitten välityksellä laulamaan ja todistelemaan yhden ostoskeskuksen pihalle.
    Seisoin itse johtamassa tilaisuuta ja ryhmän vieressä. Siinä tuli montakin juttelemaan.
    Olisihan noita tilanteita mitä on tapahtunut, mutta en ymmärrä tuommoisen estoa.

    Sanoipa kerran musiikkialan ammattilainen;
    hyvin menee, ei ole mitenkään ärsyttävän kuuloista.

    (__)?

    Äänestä

En minäkään tahdo ymmärtää miksi pitää olla lyömässä ja heittämässä tavalla jos toisella kapulaa rattaaseen.

Onko se kateutta kun itse ei viitsitä nähdä vaivaa, tai johtuuko se siitä, ettei Jeesus
ole saanut vaikuttaa hätää sieluista, tai mikä lienee.

Itse kun tein aktiivisesti kotilähetystyötä muutaman vuoden ja sieluja pelastui, sain enimmäkseen yksin kodeissa kiertää.

Kun nämä uskomattomat tuli mukanani herätyskokouksiin, niin moni tuli kyselemään että joko sinä olet uskossa, jne...

Monet haluaisi laittaa oman merkkinsä kun Jumala pelastaa sieluja, vaikka ei ole mitään vaivaa nähnyt.

Täytyy rukoilla että näilläkin alueilla Jeesus tulisi ihmisten mielipiteitä ja näkemyksiä suuremmaksi.

Hän armossaan kasvattaa meitä jokaista.

Äänestä
  • Mietin oletko henkilö joka asuu kaupungissa missä on kaupunginosa G-backa? Kävimme siellä yhden nyt jo kuolleen vanhemman romaninaisen luona. Hän sanoi sinusta hyvän tunnustuksen.

    Äänestä

Sorsia todea.Miksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eroe kirjoitti:

Minun päähän ei mahdu evankeliumintyöntekijöiden kiusaus. Kaikista kamalin on kun itseään uskovaksi sanova alkaa leikkiin mukaan. Meitä on niin monenlaista persoonaa, että on hyvin suvaitsematonta estää toista työssä.
Tää todé ei hyväky kuin nuorten tekemän evankelioinnin.

Nuorina uskovina lähdimme tuosta noin vain laulamaan ja todisteleman kapakoihin ja baareihin. Kävimme illan aikana monessakin eri paikassa.
Kun kerran oli tietty asuinalue, jossa on paljon kerrostaloa kohteena. Pyysin nuorisotyöntekijältä, että nuoria jakamaan kokoukskutusja. Vastaus oli ei. Jaoimme ne itse.
Toiminnallani on seurakunnan siunaus.

Mikkelin torilla kerran lauloi hengellisestä laulukirjasta mies lauluja. Olimme ohimenomatkalla ja naisväki halusi käydä kaupassa. Näin miehen yksinään ja menin jututtamaan tervehtien rauhaa kädestä pitäen. Mies valitteli kuinka uskovat tänä päivänä häpeävät uskoaan. Hän oli siisteissä vaatteissa ja kaikinpuolin vaatimaton. Toivoin laulua ja hän lauloikin.

Tuostakin minulle yksi ratkutti täällä;
kuinka kamaa tuommonen on ja eipä haluaisi olla paikalla. Sen uskon, sillä jo teksteistä huomaa,
ettei ole näkyä ulospäin suuntautuvasta toiminnasta.
Näitä todistajia tulee kannustaa eikä sammuttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu