Paholaisen parasta valttikorttia, jotka sen valtaan joutunut ihminen
heti iskee pöytää, kun Totuuden Henki paljastaa hänen henkensä
ihmisoppien valheen hengeksi.
ENIMMÄINEN ÄSSÄ
"Ei yhdelläkään ihmisellä ole oikeutta tuomita toista, koska
Jeesus kielsi sen. Vain Jeesus YKSIN on kelvollinen siihen virkaan.
Sentähden se, joka itse luulee jotain olevansa, niin katsokoon
ettei lankea. Sillä YKSI on Jumala ja YKSI on tuomari: Jeesus Kristus."
Kun ihmisopeilla valheeseen istutettu ihminen saa kuulla totuuden
sydämensä hengestä, niin se henki synnyttää hänessä kateudesta
raivon Totuuden Henkeä kohtaan, joka hänen valheensa paljasti.
Ja siksi hän juuri Totuuden Hengen tuomitessaan syyllistyy itse
juuri siihen syntiin, josta Jeesus tekopyhitetyille noin sanoi.
Omilleen hän sanoo:
"Koko ajan, kaikissa koettelemuksissa, te olette pysyneet minun kanssani.
Niinpä minä annan teille annan teille kuninkaallisen vallan,
niin kuin Isäni on minulle antanut."
Ja:
"Älkää tuomitko sen mukaan, miltä asia päältä katsoen näyttää,
vaan tuomitkaa oikein."
Ja kun Jeesuskaan ei ketään tuomitse, eivät sitä tee myöskään hänen omansa,
vaan tuomio tuleekin niiden sanojen kautta, jotka hän, ja hänen omansa julki tuovat:
"Jos joku torju minut, eikä ota sanojani vastaan vaikka on ne kuullut, en minä
häntä tuomitse. En ole tullut maailmaa tuomitsemaan vaan pelastamaan sen.
Jos joku torjuu minut, eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa:
se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."
TOINEN ÄSSÄ
"Sitäpaitsi yksikään meistä EI NÄE toisen ihmisen sydämeen,
eikä tiedä toisen uskoa, niin että voisi saatanaksi sanoa ja
alkaa tuomita vääräuskoiseksi."
Kovin helposti se on tällä totuutta kestämättömällä väitteellään
saanut kaikki totuudesta ja sen etsimisestä luopuneet väärämieliset
omakseen.
Yhtä helposti kuin tällä piispojen ja pappien vakiomantralla:
"Kukaan meistä ei voi tietää totuutta, ja jos joku sanoo sen tietävänsä,
on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."
Tätä voi jo täydellä syyllä sanoa Hengen herjaukseksi, koska se
täydellisessä ristiriidassa Jeesuksen ilmoituksen kanssa omasta
Hengestään:
"Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden.
Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja
ilmoittaa teille, mitä on tuleva.
Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.
Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanon, että hän saa minulta sen,
minkä hän teille ilmoittaa."
Siksi apostoli Johanneskin saattoi sanoa:
"Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka
ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme Totuuden Hengen
ja eksytyksen hengen."
Reilu vuosi sitten antoi Jumala kuoleman korjata keskuudestamme pois tämän
väärämielisen lahkojohtajan, joka tälläkin palstalla kerskui:
"Minun sydämestäni ei ainakaan löydy muuta kuin syntiä ja saastaa, ja silti
saan olle Jeesuksen verellä puhtaaksi pesty syntinen."
Ja näin halveksitun hengen hän Kristuksen Hengestä Saatanan vaikutuksesta
kirjassaankin teki:
"Henkilössä vaikuttavan hengen tunnistaminen tapahtuu myöskin
henkien erottamisen armolahjalla.
Mutta sitähän lahjaa ei kaikilla ole, eikä se aina ole toiminnassa,
niin rankka lahja se on kantaa."
Saatana teki tässä Kristuksen Hengestä oman valhehenkensä kaltaisen,
joka ei todella omilleen totuutta sano, vaikka sen itse tietää.
Kun Jeesus sanoo:
Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte.
Kolkuttakaa, niin teille avataan.
Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai
teistä kukaan ole sellainen isä, joka antaa pojalleen käärmeen, kun poika
pyytää munaa kalaa. Tai skorpionin kun hän pyytää munaa?
Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää,
niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen
niille, jotka sitä pyytävät."
Ja kun palataan tuon lahkojohtajan tulkintaan, niin Saatanan käsityksen
mukaan Pyhä Henki on hänen henkensä kaltainen, joka kalaa pyytävälle
antaakin käärmeen. Eikä ihminen voi koskaan tietää onko vastaus valhetta
vai totta.

Vastaukset 57
Vanhimmat
Musta Pekka
olet täysin oikeassa. Sillä Jumalan paaduttama, jolla on hirret silmissä
ja huppu pään päällä, on siellä täydellinen pimeys, josta
sinullekin näkyy valona vain nuo nimimerkkisi Pedon kiiluvat silmät.
että Teuvokin on jäänyt räpiköimään portin pieleen, koska sapatti näyttää olevan niin vaikea, vaikea käsittää.
jotka miellyttää omaa korvasyyhyä. Teuvo Suni jos kuka on rakentanut uskon itsensä ympärille, niin ettei tarvitse mistään luopua joka on tullut itsekkäälle ihmisssydämelle rakkaaksi, kuten lapsikaste ja sunnuntailla korvattu lepopäivä. Tekopyhä uskovainen, jolla ei Pyhää Henkeä ole, vaan ainoastaan SYYTTÄJÄHENKI saatanalta!
Ennen kuin ihminen Kristuksen Hengen omistajaksi pääsee,
hänen on käytävä läpi tämäkin prosessi:
Siihen ei suinkaan riitä Jumalan käskyjen noudattaminen,
vaan siihen tarvitaan myös hänen Poikansa käskyjen noudattaminen:
"Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."
"Ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt
teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki
päivät maailman loppuun asti."
"Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa:
se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä."
"Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni."
Ja tässä sinullekin aluksi kolme tärkeintä Jeesuksen käskyä, joiden
noudattaminen johdattaa sinut hänen eteensä puhdistettavaksi:
"Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja
laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti,
joka vie elämään ja vain harvat löytävät sen."
"Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään
ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä
omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
"Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on
vähimmässä vilpillinen, se on myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida
väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista."
kun olet Saatanan antanut sitoa itsesi portto-Ellenin oppeihin.
"Jos Poika vapauttaa teidätä, te olette todella vapaita!"
Ahtaalle portille asti ihminen on kaikkien lakien ja käskyjen
orja, mutta Pyhän Hengen saamisen jälkeen alkaa täydellinen vapaus.
yks' kaks' hupsahdit !!
"Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman
kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa."
käytit paljon palstatilaa, mutta et sanonut mielestäni oikeastaan paljon mitään.. :)
En minä ainakaan ole koskaan vielä lukenut, että joku väittää, että ihmisoppeja pitäisi kuulla ohi Jumalan Sanan. :)
Joten panit jotenkin asian ensin omaan vinkkeliisi, kun sellaista kirjoitit ja sitten aloit soimata uskovaisia sen perusteella..
Olen varma että jokainen on kanssasi SAMAA MIELTÄ - että ei pitäisi seurata ihmisoppeja - vaan Jumalan oppeja...
Mistä sitten Jumalan oppia? oppii ymmärtämään? Onko Jumala antanut oppinsa meille ?? ja missä .. EIKÖ RAAMATUSSA ja vain Raamatussa..
vai miksi Jumala on meille Raamatun antanut..
Joten jos ihminen haluaa oppia ja seurata Jumalan oppia (joka on Kristuksen oppi) niin Raamattu on se kirja mistä saa selville asiat..
Nyt on tietysti niin että Raamatun opetuksista ollaan usein erimieltä - maailma on täynnä erilaisia tulkintoja, usein toinen toistaan kummallisempia, siksi on aika vaikea mennä tuomitsemaan ketään - sillä ei kukaan meistä ole täysin oikeassa.
On terveellistä muistaa, että ehkä joku onkin ymmärtänyt paremmin joitain asioita kuin itse on tehnyt.. ei ehkä ole kysymyksessä edes muuta kuin eri näkökulma asiasta .. siksi toisten tuomitseminen voi nopeasti sulkea pois hedelmällisenkin keskustelun ...
:)
miten kauas totuudesta sinut on vienut Martti Lutherista peräisin
olevat opit. Ja nuo uskontunnustushokemat, joilla ei ole mitään
tekemistä ihmisen pelastumisen kanssa.
Nehän laativat Saatanan valtaan joutuneet ihmiset korvaamaan
Jeesuksen lähetyskäskyn tämä osa:
"Ja opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt
teidän pitää, ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät
maailman loppuun asti."
Nämä Saatana laaditutti, jotta sai ihmiset täysin turhaan lausumaan
Herran Jumalan, nimen, koska se kyllä tietää ja uskoo,
mikä rangaistus siitäkin näille hokijoille aikanaan tulee.
Ensimmäiset totuuden sanat sain kuulla vasta sitten,
kun Kristus kutsui minut opetuslapsekseen ja aloitti Pyhän
Hengen kautta opetuksensa, joka lopulta johti tähän:
"Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet,
ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen henkensä opettaa
teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin
hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."
Ja tässä olet juuri ihmisoppien mukaisessa uskossa:
"siksi on aika vaikea mennä tuomitsemaan ketään - sillä ei kukaan meistä ole täysin oikeassa."
Jolla herjaat Kristuksen Henkeä, joka sanoo:
"Kun Totuuden Henki tulee teihin, te tulette tuntemaan koko totuuden."
Se on Saatanan henki, kuten olen sen selväksi jo monta kertaa sinullekin tehnyt,
joka kokee totuuden kertomisen ihmisten tuomitsemisena.
sillä et kai uskovana ihmisenä puhu omiasi minun uskostani?? tai ??? puhutko..
Joten jään odottamaan mistä olet saanut käsityksesi minun uskostani..
Näin elävästä esimerkistä puhuttaessa .. juuri tätä minä tarkoitin .. että ei meidän tulisi olettaa että minkälainen ihmisten usko on - kun emme kuitenkaan tiedä - kuten sinäkin tässä nyt luulet tietäväsi minu uskoni ja tuomitset sitten luulosi mukaan..
"Nyt on tietysti niin että Raamatun opetuksista ollaan usein erimieltä - maailma
on täynnä erilaisia tulkintoja, usein toinen toistaan kummallisempia, siksi
on aika vaikea mennä tuomitsemaan ketään - sillä ei kukaan meistä ole täysin oikeassa."
Jos jo Jumalan paaduttama olet, niin tuon pitemmälle
et taivastiellä tule enää pääsemäänkään.
Paavalin tavoin olen minäkin tuhansissa kirjoituksissa
täysin avoimesti kertonut kaiken itsestäni, kipeimmätkin
elämäni kohtalot, tehdäkseni selväksi, mitä ihmisessä
alkaa tapahtua, kun hän Kristuksen Hengen opetettavaksi pääsee.
Mutta koska totuus ei käy yksiin, minkään porttoseurakunnan
ihmisoppien kanssa, niin siksi sinäkin pidät minua Saatanan palvelijana.
Olen kertonut senkin, miksi ja miten Pyhä Henki johdatti minut
luterilaisen seurakunnan kaikkiin toimintoihin, hallintoa myöten
vain siksi, että pystyi näyttämään toteen, ettei tämä mikään
Jumalan seurakunta ole.
Ja kun se oli selväksi tullut, oli helppo noudattaa
Pyhän Hengen kehotusta:
"Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei oteta vastaan eikä teidän
sanojanne kuunnella, lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä
kuin se kaupunki."
Oletko lukenut erokirjeeni?
Eihän tässä ole mitään minun uskostani - vaan vain totean kuinka asiat ovat:
Luehan kerran vielä:
"Nyt on tietysti niin että Raamatun opetuksista ollaan usein erimieltä - maailma on täynnä erilaisia tulkintoja, usein toinen toistaan kummallisempia, siksi on aika vaikea mennä tuomitsemaan ketään - sillä ei kukaan meistä ole täysin oikeassa."
----------------------------------------------
Katsohan jos me olisimme täydellisiä olisimme kuin Jumala - mutta me emme ole, vaan tarvitsemme pelastajaa..
Ja mitä sillä on tekemistä minun uskoni kanssa jos olet kertonut itsestäsi? Hyvin hyvin harvat (jos kukaan) pitävät sinun kokemuksiasi muuna kuin ihmisen kokemuksesina - siis ihmisoppina josta sinä juuri varoitait :)..
Äläkä taas ala selittämään omiasi - sillä ethän sinä tiedä mitään muiden taivastiestä ... kaikki nuo selityksesi ovat vain sitä ihmisoppia..
Alan epäillä ettet Raamatusta osaa puhuakaan - kertaat vain noita samoja omia kirjoitelmiasi kerta kerran jälkeen..
Raamattu on Jumalan Sanaa ei sinun elämäsi kokemukset.
Mutta totta on että maailmassa ei ole yhtäkään täydellistä ihmistä ja kaikenlaiset kirkot ovat näiden epätäydellisten ihmisten kokoontumispaikkoja.. ja mikä pahinta niitä käytetään ja on aina käytetty oman edun hankkimiseksi politiikassa ja muutenkin.. mutta kyllä kirkoissa on Jumalan lapsiakin - siitä huolimatta. Ei täydellisiä, mutta armahdettuja kaikkista vajavaisuuksistaan huolimatta.. Sillä Jumala armahtaa lupaustensa tähden ja oikeudenmukaisen rakkautensa tähden.. ei siksi että joku voisi sitä VAATIA ...
kun et ymmärrä sitäkään, miksi me Pelastajaa tarvitsemme?
Juuri siksi, että hän on juuri se joka tekee lihallisesta
ihmisestä Hengellisen - eli täydellisen:
"Olkaa täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isännekin täydellinen on."
Ilman Kristuksen antamia täydellisyyden lahjoja en minä
täällä edes luterilaisena esiintyisi. Vaan nyt on helppo
olla ja ottaa vastaan kaltaistesi epäuskoisten ivaa ja pilkkaa,
tällaisen opetuksen suojassa:
"Minä annan teille viisauden puhua niin, ettei yksikään vastustajanne
kykene kiistämään eikä kumoamaan sanojanne."
Häntä Paavalikin kiitti:
"Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta,
niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut
lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus
odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä."
Kuin myös:
"Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme.
Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."
Meni Teuvolta jauhot suuhun. Pulla väärään kurkkuun. Pian hän poistaa aloituksensa, ettei jokainen näkisi, kuinka piraattiprofeetalta meni vellit ja hutut sekaisin. Sitten onkin aika syyttää Saatanaa poistosta. ;)
Se on meidän epätäydellisyytemme tähden me tarvitsemme Kristusta - meille itsellemme mahdottomuus olla suorassa yhteydessä siihen Täydelliseen josta Raamattu sanoo:
Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua, että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka, jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta.
Amen.
kieli pitkällä ja suupielet kuolaa valuen odotat, sillä sen,
minkä Herran Henki on käskenyt kirjoittaa, sitä ei täältä
poista kukaan muu kuin joku Saatanan palvelija.
Rakastatko sinä Jeesusta Kristusta Jumalan Poikaa?
Minä rakastan! =)
kun hänen käskynsä pidin, on hän ilmestynyt minulle jo kolme kertaa,
ja sen jälkeen asustaa Isän ja oman Henkensä kanssa sydämessäni.
Voisitko sanoa yhden tärkeimmän asian, mikä sinua estää uskomasta
siihen, etten ole Kristuksen valitsema, kouluttama ja hänen
lähettämänsä profeetta?
Miksi et millään usko tätä Jeesuksen ilmoitusta, jolla hän tekee
omistaan täydellisiä:
"Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani.
Minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen
ja jäämme asumaan hänen luokseen."
vaikka kuinka rakastaisit, vaan sillä on ainakin minulle
tärkein merkitys, että hän rakasti minua niin paljon,
että kutsui omakseen, ja sen sinetiksi antoi sydämeeni
Pyhän Henkensä, koska:
"Kenellä ei Kristuksen Henkeä ole, ei ole hänen omansa."
Pää-asia on että Jeesus rakastaa Sunia. Sinulla ei ole väliä.
Ei ole merkitystä? Kyllä sillä on.
Rakastan silti Jeesusta!
Jeesus rakasti sinua ja kutsui työhönsä. Hieno juttu minusta. Minähän vain kysyinkin sinulta:
Rakastako sinä Teuvo Jeesusta? :)
sillä ilma hänen rakkauttaan ja sen myötä saatua Henkeä olisin
näiden kaikkien väärämielisten kaltainen tyhjän tekopyhyyden puolustaja.
Ja sitä paitsi, en varmasti olisi täällä, vaan edelleen
odottaisin hänen ilmestymistään kaikkien porttoseurakuntien
ulkopuolella. Kuten odotin 48-vuotiaaksi saakka.
Ja sitäpaitsi, jos Saatana on jo ne kaksi ensimmäistä
henkeää, rakkauden ja välinpitämättömyyden hengen jonkun
ihmisen sydämeen jo kuljettanut. Ei tällainen ihminen enää
mitään muuta kaipaakaan, kunhan vain saa kiittää Jeesusta verestään.
helvetin tuskassa, Jumalan ja Saatanan tuomion alla huudeta:
HERRA JEESUS ARMAHDA!
se on syy .. ja en voi käsittää miksi sinun edes tulisi yrittää olla olevinasi mitään muuta?
Jälkimaailma on nimennyt profeetat profeetaksi ... ne ihmiset vain tekivät työnsä Jumalan tahdon mukaisesti - vaikka joskus jopa vastaan pannen..
Jumalan Sana Raamatussa on tämän päivän profeetta.. Sana kertoo kaiken ...
Ei kenenkään ihmisen kokemukset ole Jumalan Sanaa ... koeta ymmärtää .. Me voimme kokea Pyhän Hengen vaikutuksen elämässämme, (ja teemmekin) mutta se on vain Sanan ja Pyhän Hengen vaikutusta ei se ole meistä vaan Jumalasta... Voisi sanoa myös että "hedelmistään puu tunnetaan", ei Pyhän Hengen hedelmää voi kukaan teeskennellä"..
Ei paasaamisesi netissä ihmisille asioita jotka he tietävät "paikkansa pitämättömiksi" :) ole oikeaa hedelmää .. ja toden sanoakseni - pahoin pelkään, että olet sulkeutunut niin omiin päätelmiisi, että sinun kanssasi on erittäin vaikea keskustella mistään - jokainen keskustelu tuppaa päättymään siihen samaan ... no tiedät kyllä mihin..
Oletko ajatellut että Raamattu selittää itse itsensä.. monet kutsuvat sitä "Raamatun ristiriitaisuudeksi" mutta sitä se ei ole..
Niin ne sinunkin polvet Jeesuksen edessä notkahtivat.
Lutherin ja Paavalin eksyttää itsesi, vaikka Pietari on hänestä varoittanut.
Etkö sitäkään ymmärrä, ettei pelkät kirjaimet kenellekään mitään selitä?
Eiväthän ne ole sinulle edes selittäneet avaruuden henkivaltojakaan,
vaikka jo pari kuukautta olen sinulta selitystä pyytänyt.
Onko sinulla nuorempaa jälkikasvua, joka voisi sinulle selittää
nämä Jeesuksen sanat ilman Saatanan henkeytystä.
"Miksi minulle: 'Herra, Herra', mutta ette tee minä minä sanon?
Minä kerron teille millainen on se mies, joka tulee minun luokseni,
K u u l e e minun sanani ja tekee niiden mukaan,
Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen
kalliolle. Kun sitten vedet tulivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät
saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu.
Se taas, joka kuulee mutta ei tee, on kuin mies, joka rakensi talonsa
maan pinnalle, ilman perustusta. Kun tulvavedet syöksyivät taloa vasten,
se sortui heti maan tasalle."
Pyydä häntä selittämään sinulle myöskin tämä:
"Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme. Meidän
kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."
Tällainen Sanankohta mietittäväksi. Ihan meille kaikille.
Ilm. 22:11 Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
jos Jumala ei olisi ottanut minua kiinni synneistäni.
Eivät maallisetkaan hallitsijat suinpäin rikollisia armahda.
Ennen kuin vasta sitten, kun heidät on rikoksesta tavattu,
kiinnioettu ja tuomittu. Vasta pitkä tuomion kärsimisen
jälkeen heillä on mahdollisuus anoa armoa.
Saatanan maailmassa kaikki on kuitenkin toisin. Menet vain
jonkun porttopapin käsien alle siunattavaksi, niin siinä saat
Saatanan valearmon.
>>Voisitko sanoa yhden tärkeimmän asian, mikä sinua estää uskomasta
siihen, etten ole Kristuksen valitsema, kouluttama ja hänen
lähettämänsä profeetta?
tälläkin palstalla. Ei alex-kasikaan tahdo tiensä suuntaa muuttaa,
vaan jatkaa edelleen vääryydessä, vaikka on kyllä totuutta
tietoonsa saanut. Mutta jos on jo Jumalan kolmannenkin
kutsun hylännyt ja tullut hänen paaduttamaksi, niin eipä siinä
enää mistään porttoseurakunnasta irti päästä. Vaan viimeiseen
hengenvetoon asti mantrataan sen porton oppeja, ettei kukaan
mukaan enää totuuden tietä löytäisi.
JEESUS TEKI VERELLÄÄN KAIKEN PUOLESTAMME, MEIDÄN TARVITSEE AINOASTAAN USKOA SIIHEN. tEOILLASI ETSAA KUIN TUOMION
ettei yksikään Saatanan hengen vallassa oleva koskaan tunnusta
Pyhän Hengen saanutta Jumalan profeetaksi.
Jos tunnustaisi, silloin Raamattu olisikin vain satukirja.
Saatanan verimantroja, joilla ihmiset joka päivä Jeesuksen ristiinnaulitsevat,
jotta saisivat sen päivän veriannoksensa.
Usko sinä vaan. Sillä uskoohan Saatanakin, eikä silti tule
koskaan taivaaseen pääsemään, sillä vasta ahtaassa portissa
usko muuttuu pelastavaksi tiedoksi:
"Me tiedämme olevamme Jumalasta. Mutta koko maailma on Pahan vallassa."
>>>mikä sinua estää uskomasta
siihen, etten ole Kristuksen valitsema, kouluttama ja hänen
lähettämänsä profeetta?
Tiedät itsekin ne lukuisat Raamatunkohdat jolla todistetaan, että ainoastaan ja vain Kristuksen veri pelastaa. Miksi kiistät sen?
Kristuksen kutsuma, kouluttama ja lähettämä olen.
Mutta mikä SINUA ESTÄÄ USKOMASTA, etten olekaan Kristuksen
kutsuma, kouluttama ja lähettämä?
kuinka monta kertaa tämäkin on täällä kerrottava, bettä ilman
hänen verenvuodatustaan ei Saatana olisi minusta otettaan
sinä ahtaan portin tuskan yönä irroittanut.
Mutta minulle ei Pyhä Henki ole antanut siitä tehdä sellaista
verimantraa minkä Saatana omilleen antaa, koska,
ja lue tämä tarkkaan:
"Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon,
maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman
voimia, mutta luopuneet uskostaan.
Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen - niitä, jotka nyt
itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien
pilkattavaksi."
Joka kerta kun joku Saatanan väärämielinen täällä verta mantraa,
hän saa siitä Saatanalta kiitoksen, koska muistuttaa siitä,
että juuri hänen palvelijansa Jeesuksen tämän murhaajan
mestattavaksi antoivat.
"Joka kerta kun joku Saatanan väärämielinen täällä verta mantraa,
hän saa siitä Saatanalta kiitoksen, koska muistuttaa siitä,
että juuri hänen palvelijansa Jeesuksen tämän murhaajan
mestattavaksi antoivat."
Voisiko pelastusta sitten olla ilman Jeesuksen verenvuodatusta?
ja Paavali on yksi Raamatun selvimmistä kirjoittajista - niille jotka YMMÄRTÄVÄT.
Ei Pietari varoittanut Paavalin kirjoituksista siksi että ne olisivat vääriä - vaan siksi että niitä ymmärretään väärin muutamien taholta:
Luehan vähän huolellisemmin sinäkin:
Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa.
Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.
Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.
Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
Herran päivä tulee kuin varas.
Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat.
Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan.
Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa -- tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta.
Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.
Rakkaat ystävät!
Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha.
Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen.
Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut.
SAMAA HÄN SANOO KAIKISSA KIRJEISSÄÄN JOISSA PUHUU NÄISTÄ ASIOISTA. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä TIETÄMÄTTÖMÄT ja HAIHATTELEVAT ihmiset omaksi TUHOKSEEN vääristelevät - NIIN KUIN KAIKKIA MUITAKIN PYHIÄ KIRJOITUKSIA.
------------------
No Teuvo - ymmärsitkö?
se yksi naulaus Golgatan ristille, ja sen turvin hän pystyi
tuomaan Henkensä sydämeeni. Ja kielsi minua ryhtymästä
noihin verileikkeihin, joilla Saatana omansa omanaan pitää,
kun ei Henkeä voi heille luovuttaa.
Siksi varmasti eniten Saatanan ihmisillä maalauttamissa kuvissa
ja veistoksissa, joita kaikki porttokirkot ovat täynnä, on
Jeesus juuri ristillä riippumassa.
Sillä se tahtoo joka hetki viestittää:
"Siinä on minun suurin tekoni, sillä minun palveljani hänet
siihen naulasivat. Ja minun vaatimuksesta, sillä sainhan
palvelijani huutamaan: '"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse'!"
Ja huomaa: Myös minä olen ollut omilla Jumalan tahdon vastaisilla
teoillani ollut tuossa samassa joukossa, häntä ristiinnaulitsemassa.
Mutta, kuten Paavalikin todisti:
"Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi,
kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös
vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."
Kun Jeesus kutsui Paavalin Uuden liiton alkuajan esimerkiksi,
niin minut hän on kutsunut tämän lopun ajan esimerkiksi
juuri tälle kansalle, eikä hän kutsuessaan kertaakaan
maininnut minulle veren voimasta mitään. Sen toi kuvioihin
vasta kolmen vuoden jälkeen tuo helluntailainen nainen,
joka toi sen juuri Saatanan tietäjähengen ja hänen verensä voimasta:
Kun Pyhä Henki minulle tämän tehtävän 8.11.1988 antoi,
ei hän puhunut tässä mitään veren voimasta:
"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman
minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."
Mutta heti kun Saatanan tietäjähenki tämän helluntailaiselle
naisevankelistalle välitti, se liitti siihen oman puumerkkinsä:
"veren voima."
"Herran edessä tuli tällainen viesti Pyhän Hengen kautta
Teuvo Sunille: 'Sinulle on Jumalan aivoituksen mukaan
mitattu osa suuressa elonleikkuussa, joka on edessä,
se on lyhyt, mutta sen vaikutus on suuri. Se alkaa yksilötasolla
voitetuista ihmisistä ja laajenee siitä kuin tuli kuivassa pensaassa.
Siksi Herra kehottaa. Ole aivan luja luja ja rohkea, ole vartiopaikallasi
vanhurskauden ja totuuden puolesta. Ihmispelon älä anna asettaa paulaa
tiellesi
.
Uskalla olla erilainen kuin muut, koska sinulla on henkilökohtainen tehtävä.
Neuvot tulet saamaan Herralta. Sinun apusi sodassa on Pyhä Henki ja
veren voima'."
Joka Pyhästä Hengestä osattomana ei pysty minkäänlaisia henkiä
tunnistamaan, niin ainakin tuon veren voiman hokeminen on yksi
selvä merkki Saatanan hengestä. Ja tämä on yksi Saatanalle
luovutettujen väärämielisten lempilaulu:
"Golgatan veressä voimaa on!"
Se on samankaltaista hokemista kuin juopolla, jolla on kädessään
vielä korkkaamaton Koskenkorvapullo: "Tässä sitä voimaa on!"
kirjoitukset ymmärtänyt, ja varmaankin sunnuntaina ristiti kätesi,
ja kiitit Jumalaa, kun et ole Teuvo Sunin kaltainen,
vaan samaa henkeä tämän luterilaisen piispan kanssa:
"Jos Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä,
miksi hän ei käytä sitä?"
Piispa vastaa:
"Kyllä Jumala käyttää kaiken aikaa valtaansa taivaassa
ja maan päällä. Tämä liittyy pahan ongelmaan. Kaikkea
me emme voi ymmärtää. Me olemme liian pieniä, jotta
meidän ajatuksemme voisivat yltää siihen, miten kaikki
on rakennettu ja miten kaikki liittyy toisiinsa."
Koetat Sanan varjolla viljellä tuota päähänpinttymääsi, ettei iankaikkista rangaistusta
ole, vaan Jumala muka suorittaa ns. armomurhan.
Ja näköjään tuota 1000 pv on yksi ja päinvastoin,
sitäkin koetat ujuttaa sun oppejas tukemaan.
Mutta Paavalia on luettava Paavalin hengessä,
kirjoittajan ajatusta ja tarkoitusta etsien.
Ymmärrätkös tätä Teuvon uskontunnustusta?
Minä kyllä sanon tuohon myös: amen.
Ja huomaa: Myös minä olen ollut omilla Jumalan tahdon vastaisilla
teoillani ollut tuossa samassa joukossa, häntä ristiinnaulitsemassa.
Mutta, kuten Paavalikin todisti:
"Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi,
kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on. Näin olisin myös
vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän."
Matteus 12
36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. [Saarn. 5:5]
37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."
TS,n syliin tuli salama, häne omien sanojensa mukaan,Raamattu sanoo siitä;
Luuk. 10:18
Jeesus sanoi heille: "Minä näin, kuinka Saatana sinkoutui taivaasta kuin salama.
Jos Saatana sylissäni kantaisin,
niin silloin sinäkin
kaikkesi minulle antaisit.
Ja Saatanan sinulle sanelemat turhat valheen sanasi ovat nämä:
"TS,n syliin tuli salama, häne omien sanojensa mukaan,Raamattu sanoo siitä;"
Matteus 12
36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. [Saarn. 5:5]
37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."
valehtelet.
Pääseekö valehtelija Jumalan valtakuntaan?
minä sanon että mitään ikuista piinaa ei ole- se on se mitä minä sanon enkä vain minä vaan Raamattu. Sinä puhutiankaikkisesta rangaistuksesta - en minä ole koskaan sanonut että iankaikkista rangaistusta ei olisi - päin vastoin - kuolema on iankaikkinen, mutta sinun ja minun käsitykset siitä mitä kuolema tarkoittaa eroavat siten että sinulle kuolema on ia´nkaikkinen elämä (vaikka jossain muualla kuin Jumalan valtakunnassa) mutta minulle kuolema on kuolema. Elämän loppu. Se ainoa mitä olen sanonut ja mistä olen vakuuttunut Sanan kautta on että vain Jumalalla on kuolemattomuus..
Joten älä yritä vastaisuudessa sälyttää minun päälleni omia luulojasi ja väittää että ne olisivat minun ... koska ne eivät ole - ok :)
piispasi tietämättömyyttä totuudesta?.
Ne olivat suora lainaus Kalevan haastattelusta, eikä Teuvo Sunin valhetta.
Eik vaa tää sitä tarkotakin?
Jesaja 66.
22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]
23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]
Mark. 9:48
jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
tätä todellista rikkautta, täytyy välillä käydä hoitamassa
myöskin väärä rikkautta, joten tavataan illalla:
"Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta,
kuka uskoo teille todellista?"
## Ne kaksi ässää
TeuvoSuni
3.11.2008 klo 18.50
Reilu vuosi sitten antoi Jumala kuoleman korjata keskuudestamme pois tämän
väärämielisen lahkojohtajan, joka tälläkin palstalla kerskui: ...## (TeuvoSuni)
Tuo tunnettu äs äs -mies, Ssuni, tietysti riehuu Raamattu-
palstalla aina säädettyyn päivään saakka.
Niinkuin esimiehensäkin ...
Dan. 11:24
Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet:
ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen;
ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa,
säädettyyn aikaan asti.
/////////\\\\\\\\\\\\\
Ensin syyttelee tuomitsemisesta ja sitten itse ...
## Ja huomaa: Myös minä olen ollut omilla Jumalan tahdon vastaisilla
teoillani ollut tuossa samassa joukossa, häntä ristiinnaulitsemassa.
Mutta, kuten Paavalikin todisti:
"Mutta minut armahdettiin, jotta Kristus Jeesus juuri minussa osoittaisi,
kuinka suuri hänen kärsivällisyytensä on.
Näin olisin myös
vastedes esimerkkinä niille, jotka uskovat häneen ja saavat ikuisen elämän." ##
Uudestisyntynyt ja vain uudestisyntynyt näkee
ja tunnustaa: minäkin olin siellä - ristiinnaulitsemassa.
Uudestisyntynyt tuntuu Teuvo olevan, vaikka
Herran pelastusarmeijassa sotiminen näyttää
usein kovin äs äs -mäiseltä urheilemiselta.
alex-kasilta on turhaan odotettu, jopa lypsetty,
tuollaista tunnustusta. Edes hänen "koti"palstallaan, Adventisti-palstalla.
Mutta niinhän se on, ettei voi uudestisyntyä
ennenkuin laittaa pois sen mikä estää.
Tässä tapauksessa rakkaus ellensapatti-pelastukseen.
myös piiloadventisti. Omien ilmoitustensa mukaan hän edustaa
luterilaista porttokirkkoa niin rajusti, ettei ota kuuleviin
korviinsakaan kehoitusta lopettaa tämän epäuskoisen
porton rakastelu, vaikka Paavalikin, hänen lempi apostoli
siihen näin selvästi kehottaa:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."
Ja Jeesuksen kehotuksen lisäksi myöskin Johannes ja Pietari siihen kehottavat:
Ensiksi apostoli Johannes:
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."
Sitten apostoli Pietari:
"On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se
alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan evankeliumia."
Eli totuutta. Miten se jumalanhuoneitten tuho alkaa, sen voi jokainen lukea
Hesekielin kirjan luvusta 9.
- - -
Onko se totta, että sinä olet alkanut ymmärtää totuutta,
sillä ne muutamat kerrat, kun olet kanssani väittelyyn tullut,
olet ollut väärämielisten henkien vallassa?
## Onko se totta, että sinä olet alkanut ymmärtää totuutta,
sillä ne muutamat kerrat, kun olet kanssani väittelyyn tullut,
olet ollut väärämielisten henkien vallassa? ##
Olen syntynyt luterilaiseen uskonpuhdistuksen
porttokirkkoon. Olen siitä eronnut, kaksi kertaa.
Ollut bapt./hell. 10 vuotta. Sitten perustamisesta
asti, 10 vuotta, Elämän Sanassa, (veli Håkan
Westergård). Nyt jo 10 jälleen porttokirkossa.
Enkä siitä v armaankaan eroa kuin yhdestä syystä,
joka ei enää todennäköiseltä näytä: nimittäin
naispappeusasian takia.
Jos naispappeus tyrmättäisiin, niin eroaisin.
Mitä tulee alex-kasiin, niin hän lienee olosuhteiden vuoksi (mielistely?) luterilainen,
vaikka kovasti hyökkäilee porttokirkkoamme
vastaan. Sydämensä näyttää antaneen Ellen G.
Whitelle, lähinnä sapattiasian vuoksi ja
liberaalin kadotustuomiokäsityksen vuoksi.
Päällimmäisenä varmankin sitoo olosuhteet, ehkä
kumppanuus tai taloudelliset syyt; vaikea arvata.
Minulla vain on tapana rientää tukemaan, kun joku
kevytmielisesti herjaa ja piinaa. Henkilöön
katsomatta tuon kantani esiin. Näen alex-kasin
lipevänä liukastelijana, jolle uskonto on hauska
harrastus.
Arvostan suoralinjaisuuttasi ja vakavuuttasi
asioiden edessä, kurssin pitämistä.
Olen yhä lähestulkoon eri mieltä asioista.
Mutta se ei ole ihme, sillä meille on kirkastunut
lain ja armon suhde aivan eri lailla. Se ero
saa suuret mittasuhteet kaikessa muussakin.
Siunaten
vaikka en näin rehellistä väärämielistä ole koko tämän uuden elämän
aikana - jota on jo jatkunut yli 20 vuotta - kertaakaan ennen tavannut.
Jos sinut luterilaisessa portossa pitää vain se, että näet sen
alttareilla naisten helmojen heiluvan, niin ei kyllä sinulla
lihan himojen lisäksi enää pisaraakaan Hengen himoa ole.
Jos näin todella, niin kuin se minustakin näyttää, niin silloin
olet jo Jumalan paaduttama, etkä enää pysty näiden ohjeiden
mukaan elävän veden lähdettä sydämeesi löytämään:
"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?
Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
- Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
Siksi Herra sanoo
- Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.
Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."
"Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.
Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
kansan omalla verellään
Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."
"Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."
Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen
pahoja tekojaan."
>Näen alex-kasin lipevänä liukastelijana, jolle uskonto on hauska harrastus.<
>Arvostan suoralinjaisuuttasi ja vakavuuttasi asioiden edessä, kurssin pitämistä. Olen yhä lähestulkoon eri mieltä asioista.<
Lipevää liukastelua pitää valttää, siinä olet oikeassa. Muistetaan rukouksin tuota liukastelijaa.
Väärään profeettaan sinun AnttiV on pidettävä mahdollisimman jyrkkä ero. Pienikin myötäileminen harhaopin suuntaan aiheuttaa ennen pitkää liukastelua.
Pidä varasi!
Siunausta!