Sydämmeni alkoi temppuilemaan noin 3 vuotta sitten. Ensimmäiseksi oireeksi sain flimmerin jota ei kuitenkaa saatu kiinni EKGssa mutta lääkäri teki tämän diagnoosin, kun kuvailin hänelle oireeni. Syke oli vielä EKGssa 133.
Tästä alkoikin sitten pysyvä ongelma rytmihäiriöiden ja tiheän sykkee maailmaan joka pilasi elämänlaatuni merkittävästi. Kävin useasti läälärillä joka määräsi loppujen lopuksi Propral merkkistä lääkettä. Tämä tehosikin hyvin kunnes niitä piti popsia lähes päivittäin. Hakeuduin muutama kuukausi sitten lääkärille koska en enää jaksanut oireita. Jatkuva tiheä syke, muljahtelut, tuntui kuin keho olisi käynyt tuhatta ja sataa.
Minulle tehtiin rasitus EKG jonka tulos oli loistava.
Holter joka osoitti päiväseurannassa toistasataa nopeaa rytmihäiriötä.
Verkikokeet jotka osoittivat kolesterolin ja raudan olevan koholla. Huom, nämä olivat laajat verikokeet. Mitä sitten tarkoittivatkin.
Mutta sitten viimeiseksi kokeeksi tehtiin sydämen ultra ja mitäs sieltä sitten löytyikin? Dilatoiva kardiomyopatia. Laajentunut oikea eteinen ja kammio. Varhainen vaihe. Keuhkokuvat puhtaat ja niissä sydämen koko normaali. Lääkäri ilmoitti että diagnoosi silti selvä.
Elämä romuttui täysin. Ennen niin iloinen ihminen saa nyt itkunpurskahduksia ja muutenkin tuntuu kuin alkaisin hiljalleen sekoamaan.
Tunnutko ketään joka olisi parantunut? Eipä ainakaan netistä näytä näitä pahemmin löytyvän.
Dilatoiva
27
5825
Vastaukset
- !!!!
Siis laajentunut vasen eteinen ja kammio..
- kardiomyopatiasta
Hei! Täällä kohtalotoveri,sairautta takana n.11 vuotta. Lääkehoito on kehittynyt jo tänäkin aikana ja uutta tietoa on saatavana kymmenen vuoden takaisiin verrattuna.
Oletko tutustunut Kardiomyopatiapotilaat - Karpatiat ry:n sivuihin osoitteessa: www.karpatiat.net
Sivustoa kannattaa selailla läpikotaisin ja uskallan sanoa, että kannattaa myös liittyä jäseneksi.
Jos olit jossain keskussairaalassa diagnosoitavana,sait ehkä jo tietoa yhdistyksestä -miten on?
En ehdi nyt muuta ensihätään,lue yhdistyksen tiedot, keskustellaan sitten lisää.
- kardiomyopatiasta jatkaa
Hei taas! Toivottavasti ei tuntunut kovin hyökkäävältä kun sinulle tyrkytin luettavaksi yhdistyksen tietoja, kun kerroit, että netistä ei juuri mitään löydy.
Haluaisin lohduttaa sinua kun kerrot,että elämäsi "romuttui täysin". Mitä sellaista lääkäri sanoi sinulle? Hän varmaan järjesti tai järjestää hoidon aloituksen lääkkeillä - eikö niin? Kertomasi mukaan sairautesi on varhaisvaihe, silloinhan on paremmat mahdollisuudet tulla kuntoon.
Itse olin diagnoosin saadessani niin väsynyt jo pelkästä kävelystä töihin tai oikeastaan hiipimisestä hengenahdistuksen vallassa, että koin suuren helpotuksen kun lääkitys aloitettiin ja sairausloman jälkeen voimat alkoivat palautua niin ettei ollut enää niin tukalaa.
Vaikka tauti ei paranisikaan,olen itse kokenut, että voi tulla hyvällä hoidolla terveenkaltaiseksi. Tunnen monia,jotka elävät täyttä elämää sairaudestaan huolimatta, käyvät työssä, matkustelevat, heillä on pieniä lapsia...
Toivottavasti "kuulen" sinusta sitten kun jaksat kirjoittaa.- Viestistäsi
Kiitos tästä. Lueskelin tuota sivustoa ja se ei herättänyt minussa mitään positiivista fiilistä. Toisin kuin viestisi.
Täytyy vain sanoa että kyllä on perseestä tälläinen että hieman yli 30 vuotias saa tällaisen taakakseen. Lääkitys on jo aloitettu. Lisipril ja emconcor..
Jostain syystä olen aina tiennyt että sydämmessäni on jotain vikaa. Ihan totta. Jo nuorempana se takoi niin voimakkaasti että suorastaan hytkyin sängyllä :D
Oletko sinä vielä työelämässä? Passitetaanko tämän takia kuinka helposti sairaseläkkeelle?
Ainoa asia mitä minä mietin nyt on että irtisanoudunko töistä ja myynkö omaisuuteni. Ostan sitten moottoripyörän ja lähden kiertämään maailmaa. Aloittaisi turneen vaikka jenkeistä ja jatkaisi vuodenaikojen mukaan eri maihin. Tämä nyt lähinnä sen vuoksi että ehtisi vielä toteuttamaan ne unelmat mitkä luuli tekevänsä hieman myöhemmin. - n123
Viestistäsi kirjoitti:
Kiitos tästä. Lueskelin tuota sivustoa ja se ei herättänyt minussa mitään positiivista fiilistä. Toisin kuin viestisi.
Täytyy vain sanoa että kyllä on perseestä tälläinen että hieman yli 30 vuotias saa tällaisen taakakseen. Lääkitys on jo aloitettu. Lisipril ja emconcor..
Jostain syystä olen aina tiennyt että sydämmessäni on jotain vikaa. Ihan totta. Jo nuorempana se takoi niin voimakkaasti että suorastaan hytkyin sängyllä :D
Oletko sinä vielä työelämässä? Passitetaanko tämän takia kuinka helposti sairaseläkkeelle?
Ainoa asia mitä minä mietin nyt on että irtisanoudunko töistä ja myynkö omaisuuteni. Ostan sitten moottoripyörän ja lähden kiertämään maailmaa. Aloittaisi turneen vaikka jenkeistä ja jatkaisi vuodenaikojen mukaan eri maihin. Tämä nyt lähinnä sen vuoksi että ehtisi vielä toteuttamaan ne unelmat mitkä luuli tekevänsä hieman myöhemmin.Hei!
Minun isälläni oli täysin sama sairaus, sairasti sitä n. 10 vuotta ja äkillisesti kuoli. Sinun tapauksessasi varmasti ennuste kuitenkin on parempi, onhan se vasta varhaisvaiheessa. Kannattaa käydä säännöllisesti kontrollissa ja seurata tilannetta! - kardio.......n123:lle
n123 kirjoitti:
Hei!
Minun isälläni oli täysin sama sairaus, sairasti sitä n. 10 vuotta ja äkillisesti kuoli. Sinun tapauksessasi varmasti ennuste kuitenkin on parempi, onhan se vasta varhaisvaiheessa. Kannattaa käydä säännöllisesti kontrollissa ja seurata tilannetta!Kylläpä oli tosi kiva, että ilmoitit, että kun on täysin sama sairaus niin kuolla kupsahtaa 10 vuoden päästä! Ikävää,että isäsi kuoli. Minulla 11 vuotta sairastaneena on kuolema vähän myöhässä, mutta ehkä se tulee jo huomenna.
Meillä kahdellakaan - siis aloittajalla ja minulla toisella ei ole täysin samanlainen sairaus. Tietenkin diagnoosi on sama kuten jotkut yleisseikat, mutta sairauden laatu ja kulku on jokaisella omansa. Osaisitkohan kertoa, mikä oli oletettu sairauden syy, miten EF kehittyi,mikä se oli alussa ja mikä lopussa jne. Vaikka tietäisit,älä kerro,ei se meitä auta. Isäsi ehkä kuului ryhmään,joilla on suvussa äkkikuoleman riski. Pidä itsestäsi huolta! - kardiomyopatiasta.....
Viestistäsi kirjoitti:
Kiitos tästä. Lueskelin tuota sivustoa ja se ei herättänyt minussa mitään positiivista fiilistä. Toisin kuin viestisi.
Täytyy vain sanoa että kyllä on perseestä tälläinen että hieman yli 30 vuotias saa tällaisen taakakseen. Lääkitys on jo aloitettu. Lisipril ja emconcor..
Jostain syystä olen aina tiennyt että sydämmessäni on jotain vikaa. Ihan totta. Jo nuorempana se takoi niin voimakkaasti että suorastaan hytkyin sängyllä :D
Oletko sinä vielä työelämässä? Passitetaanko tämän takia kuinka helposti sairaseläkkeelle?
Ainoa asia mitä minä mietin nyt on että irtisanoudunko töistä ja myynkö omaisuuteni. Ostan sitten moottoripyörän ja lähden kiertämään maailmaa. Aloittaisi turneen vaikka jenkeistä ja jatkaisi vuodenaikojen mukaan eri maihin. Tämä nyt lähinnä sen vuoksi että ehtisi vielä toteuttamaan ne unelmat mitkä luuli tekevänsä hieman myöhemmin.No niin, ,jatketaan. Tuli tuohon väliin pieni pyrähdys kirjoitusta "täysin samasta sairaudesta". Meidän dilatoivamme ovat eri puolilla sydäntä, sinun oikealla ja minun vasemmassa kammiossa. Minulla on yleisempi ja sinulla päinvastoin.
Sivuston toivoin antavan käsityksen, että tietoa on saatavana siinä esitetyissä muodoissa. Ehkä huomasit, että meillä on oma keskusteluryhmä,joka toimii Yahoon
kautta kunkin omassa sähköpostissa. Luulen, että sen vuoksi tällä palstalla ei juuri meikäläisiä ole kirjoittelemassa kun saamme itkeä ja nauraa omassamme. Yhdistyksessä on lähes 600 jäsentä.
Katselen tässä samalla Suomen Sydänliitto ry;n potilasopasta "Kardiomyopatiat", oikean kammion kardiomyopatian kohdalta. Huomaan erot meidän välillämme, mutta lääkitys on samanlainen peruslääkityksen osalta. Alkuun sain myös Digoxinia. Sydämeni oli laajentunut jo diagnoosia tehtäessä, mutta lääkehoidon myötä se tuli normaalikokoiseksi. Mutta ne rytmihäiriöt! Minulta saatiin kiinni vain lisälyöntitaipumus. En muista paljonko niitä oli Holterissa,mutta paljon ja nopea syke läpi vuorokauden. Sen vuoksi olin niin väsynyt työssä käydessäni, että...pidin sairaslomia ja kävin viikonloppuisin töissä, että sain tehdä rauhassa ja tehokkaasti - kirjoituspöytätöitä ja tietsikan naputtamista. Kaikenlisäksi sairastuin vuoden kiireisimpään aikaan, jolloin oli pakko olla ylitöissä. Tilanne johti siihen, että kun minulle ei luvattu apua, eikä töiden jakamista, ja koska sisätautilääkäri oli jo tarjonnut pidempää sairaslomaa, pääsin eläkkeelle ensi hakemalla. Stressikään ei parantanut tilannetta, joten hyvä niin.
Sairaseläkkeelle pääsy ei riipu taudista vaan työkyvystä - tultkitsisin. Ehkäpä ne nuoruuden tuntemukset sinulla jo ennustivat tätä sairauttasi.
On se sitten p:stä tai ei, sairaudet tulevat vauvasta vaariin, ei voi mitään, eivät kysy lupaa.
Se ainoa asia, mitä mietit, on mahtava! Ajatuksella kannattaa aivan herkutella. Tarpeeksi ajateltuasi asiaa monelta kantilta pääset ratkaisuun. Tulee varmaan sen myötä, miten pian lääkkeet vaikuttavat. Joten unelmoi ja odottele sitä! - korjaus!!!!
kardiomyopatiasta..... kirjoitti:
No niin, ,jatketaan. Tuli tuohon väliin pieni pyrähdys kirjoitusta "täysin samasta sairaudesta". Meidän dilatoivamme ovat eri puolilla sydäntä, sinun oikealla ja minun vasemmassa kammiossa. Minulla on yleisempi ja sinulla päinvastoin.
Sivuston toivoin antavan käsityksen, että tietoa on saatavana siinä esitetyissä muodoissa. Ehkä huomasit, että meillä on oma keskusteluryhmä,joka toimii Yahoon
kautta kunkin omassa sähköpostissa. Luulen, että sen vuoksi tällä palstalla ei juuri meikäläisiä ole kirjoittelemassa kun saamme itkeä ja nauraa omassamme. Yhdistyksessä on lähes 600 jäsentä.
Katselen tässä samalla Suomen Sydänliitto ry;n potilasopasta "Kardiomyopatiat", oikean kammion kardiomyopatian kohdalta. Huomaan erot meidän välillämme, mutta lääkitys on samanlainen peruslääkityksen osalta. Alkuun sain myös Digoxinia. Sydämeni oli laajentunut jo diagnoosia tehtäessä, mutta lääkehoidon myötä se tuli normaalikokoiseksi. Mutta ne rytmihäiriöt! Minulta saatiin kiinni vain lisälyöntitaipumus. En muista paljonko niitä oli Holterissa,mutta paljon ja nopea syke läpi vuorokauden. Sen vuoksi olin niin väsynyt työssä käydessäni, että...pidin sairaslomia ja kävin viikonloppuisin töissä, että sain tehdä rauhassa ja tehokkaasti - kirjoituspöytätöitä ja tietsikan naputtamista. Kaikenlisäksi sairastuin vuoden kiireisimpään aikaan, jolloin oli pakko olla ylitöissä. Tilanne johti siihen, että kun minulle ei luvattu apua, eikä töiden jakamista, ja koska sisätautilääkäri oli jo tarjonnut pidempää sairaslomaa, pääsin eläkkeelle ensi hakemalla. Stressikään ei parantanut tilannetta, joten hyvä niin.
Sairaseläkkeelle pääsy ei riipu taudista vaan työkyvystä - tultkitsisin. Ehkäpä ne nuoruuden tuntemukset sinulla jo ennustivat tätä sairauttasi.
On se sitten p:stä tai ei, sairaudet tulevat vauvasta vaariin, ei voi mitään, eivät kysy lupaa.
Se ainoa asia, mitä mietit, on mahtava! Ajatuksella kannattaa aivan herkutella. Tarpeeksi ajateltuasi asiaa monelta kantilta pääset ratkaisuun. Tulee varmaan sen myötä, miten pian lääkkeet vaikuttavat. Joten unelmoi ja odottele sitä!Hyvänen aika,anteeksi - olen sotkenut oikeat ja vasemmat kammiot! Sinähän olit tehnyt juuri siitä korjauksen ensiviestisi perään, joten meillä on kuitenkin sama versio tästä sairaudesta! Nytpä pystyn vielä ponnekkaammin sanomaan, että saat lääkkeistä apua.
- Parasta..viestiketjun aloit...
korjaus!!!! kirjoitti:
Hyvänen aika,anteeksi - olen sotkenut oikeat ja vasemmat kammiot! Sinähän olit tehnyt juuri siitä korjauksen ensiviestisi perään, joten meillä on kuitenkin sama versio tästä sairaudesta! Nytpä pystyn vielä ponnekkaammin sanomaan, että saat lääkkeistä apua.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olen syönyt jo useita viikkoja lääkkeitä. Ainakin nuo rytmihäiriöt ja tiheä syke on poistuneet lähes kokonaan. Ainoastaan eräänlainen lisälyönti / muljahdukset sillointällöin on jääneet. Nämä ilmenee, kun heittäydyn sängylle tai sohvalle makuuasentoon.
Kuinka usein kävit alussa kontrollissa ja otettiinko aina ultra?
Entäpä sitten stressi.. Sitä minulla piisaa. Kiitos oman uravalinnan. Täytyy keskustella tästä lääkärin kanssa. - kardiomyopatiasta
Parasta..viestiketjun aloit... kirjoitti:
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Olen syönyt jo useita viikkoja lääkkeitä. Ainakin nuo rytmihäiriöt ja tiheä syke on poistuneet lähes kokonaan. Ainoastaan eräänlainen lisälyönti / muljahdukset sillointällöin on jääneet. Nämä ilmenee, kun heittäydyn sängylle tai sohvalle makuuasentoon.
Kuinka usein kävit alussa kontrollissa ja otettiinko aina ultra?
Entäpä sitten stressi.. Sitä minulla piisaa. Kiitos oman uravalinnan. Täytyy keskustella tästä lääkärin kanssa.Hei, sepä hienoa, että tunnet jo lääkkeiden vaikutuksen alkaneen.
Ensimmäinen kontrolli oli kuukauden päästä diagnoosista sitten kolmen ja jatkossa 6 kk:n välein.
EKG:ni oli vielä sellainen, että työterv.hoitaja ei ilman lääkärin tapaamista päästänyt minua lähtemään ulos. (EKG otettiin eri osoitteessa kuin missä kardiologin vast.otto oli) Eihän se siitä muuksi muuttunut, mutta lisäyöntejä oli niin paljon. Beetasalpaajaa hiukan lisättiin, ultraa ei otettu ennenkuin kolmen kuukauden päästä.
Kontrollit olivat sen jälkeen 6 kk:n välein muutaman vuoden, sittenkun tilanne vakiintui, vuoden välein. Ultraa otettiin harvakseltaan.
Jossain on näistä käynneistä muistiinpanoni, mutta se on piiloutunut jonnekin.
Minulla on lisälyöntejä aina jonkin verran,mutta nykyisin enimmäkseen vaimeita. Tuo maatemeno-häiriö on tyypillistä varmaan,sitä on minullakin. Tosin kun muusta syystä nostin päänalustaa korkeammaksi,se tuntui auttavan tähän lisälyöntisyyteenkin.
Stressi, sen voisin kirjoittaa vaikka isoilla kirjaimilla.Sitä on riittänyt omiksi tarpeiksi ja vähän toisillekin jakaa. Ei hyvä sydämelle. Varsinkin jos ei saa nukuttua tarpeeksi.
Jos vielä haluat vaihtaa kokemuksia,niin halutessasi kirjoita s-postiini [email protected]. Mielelläni seuraisin,miten edistyt,koska parempia aikoja on tulossa ihan varmasti!
- Dilatoiva78
Itselläni todettiin dilatoiva kardiomyopatia vuonna 2006, sydänlihas tulehduksen jälki seuraamuksena.
Oli aika shokki kun oma kuntotaso alkoi kovin heikkenemään, ei enää jaksanut pientä mäkeä kävellä ylös kun hengästyin niin paljon että tuntui että henki ei kulkenut. Epäiltiin astmaa jne. kun nuori ihminen olen. Lopulta itse vaadin että otetaan keuhkokuvat jossa todettiin laajentunut sydän. Siitä sitten suoraan sairaalaan sisään ja oli todella kauhea tunne, kun peloteltiin että välttämättä et työkuntoon toivu jmv.
Mutta onneksi alkoi olo lääkkeitten myötä kohenemaan ja olen toipunut "normaaliin toimintakuntoon" eli minulla ei ole mitään rajoituksia kuin se että muistan napata kaksi päivittäistä nappulaa =)Mutta tätäkin "sairautta" eri asteista. Toisilla oireilu on lievää ja toisillä se vaikuttaa elämään todella paljon. Mutta tsemppiä kaikille!- on tapaus
Uteliaana kysyn, kun olet päässyt noin hyvään kuntoon, että onko sinulla vasemman vai oikean kammion kardiomyopatia?
- Lääkkeet
on tapaus kirjoitti:
Uteliaana kysyn, kun olet päässyt noin hyvään kuntoon, että onko sinulla vasemman vai oikean kammion kardiomyopatia?
Minua kiinnostaa, mitä lääkkeitä syötte ja miten ne on teille sopineet? Eikö niistä tule huono olo ja maksa mene?
- syödään tai otetaan
Lääkkeet kirjoitti:
Minua kiinnostaa, mitä lääkkeitä syötte ja miten ne on teille sopineet? Eikö niistä tule huono olo ja maksa mene?
Esitit kysymyksen "Kohtaista on tapaus" - kirjoittaneelle, mutta vastaan keskustelun ulkopuolisena tähän:
Lääkitys on aina potilaskohtainen,johtuu monen monista seikoista,vaikeusasteesta, muista lääkkeistä sun muusta kuten kardiomyopatian eri lajeista.
Yleinen lääkitys on vajaatoimintalääkitys. Siis jokaiselle räätälöidään oma lääkityksensä ja sitä muutellaan tarpeen mukaan.
Huonosta olosta: Kardiomyopotilas menee lääkärin puheille sairaudestaan johtuvan "huonon olon" vuoksi. Saa lääkitystä,jotta tulisi parempi olo.Jos jostain lääkkeestä tulee "huono olo",mennään taas lääkärin pakeille ja todennäköisesti tutkimuksen jälkeen vaihdetaan lääke,jos niin paremmaksi katsotaan. Samoja peruslääkkeitä käyttävät myös verenpaine- ja rytmihäiriöpotilaat ja jokaisella lääkkeellä on sivuvaikutuksensa. Johonkuhun se saattaa vaikuttaa, toisiin taas ei.
En ole kuullut maksansa menettäneistä kardiomyopotilaista ja minne se menisikään?
Dilatoivan lääkehoidon tarkoituksena on lievittää vajaatoiminnasta johtuvia oireita,kohentaa elämänlaatua ja parantaa ennustetta. Lääkkeet: ACE-estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat,beetasalpaajat,nesteenpoistolääkkkeet, digitalis,mahdollisesti tietyissä tapauksissa aldosteronin estäjät ja kalsiuminestäjät,sekä rytmihäiriöisillä omat lääkkeensä.Myös verenohennuslääkkeitä voidaan joutua käyttämään.
Hypertrofisessa kardiomyopatiassa voi olla esim.
beetasalpaajat tai verapamiili,joka on kalsiuminestäjä. Tietyissä tapauksissa käytetään verenohennushoitoa kuten edellä.
Oikean kammion hoidossa käytetään samoja lääkkeitä kuin laajentavan kardiomyopatian hoidossa.
Restriktiivisen lääkehoidolla helpotetaan vajaatoimintaa,käytetään nesteenpoistolääkitystä ja hoidetaan rytmihäiriölääkkeitä.Samoin Marevan voi olla tarpeen. - Lääkkeet
syödään tai otetaan kirjoitti:
Esitit kysymyksen "Kohtaista on tapaus" - kirjoittaneelle, mutta vastaan keskustelun ulkopuolisena tähän:
Lääkitys on aina potilaskohtainen,johtuu monen monista seikoista,vaikeusasteesta, muista lääkkeistä sun muusta kuten kardiomyopatian eri lajeista.
Yleinen lääkitys on vajaatoimintalääkitys. Siis jokaiselle räätälöidään oma lääkityksensä ja sitä muutellaan tarpeen mukaan.
Huonosta olosta: Kardiomyopotilas menee lääkärin puheille sairaudestaan johtuvan "huonon olon" vuoksi. Saa lääkitystä,jotta tulisi parempi olo.Jos jostain lääkkeestä tulee "huono olo",mennään taas lääkärin pakeille ja todennäköisesti tutkimuksen jälkeen vaihdetaan lääke,jos niin paremmaksi katsotaan. Samoja peruslääkkeitä käyttävät myös verenpaine- ja rytmihäiriöpotilaat ja jokaisella lääkkeellä on sivuvaikutuksensa. Johonkuhun se saattaa vaikuttaa, toisiin taas ei.
En ole kuullut maksansa menettäneistä kardiomyopotilaista ja minne se menisikään?
Dilatoivan lääkehoidon tarkoituksena on lievittää vajaatoiminnasta johtuvia oireita,kohentaa elämänlaatua ja parantaa ennustetta. Lääkkeet: ACE-estäjät ja angiotensiinireseptorin salpaajat,beetasalpaajat,nesteenpoistolääkkkeet, digitalis,mahdollisesti tietyissä tapauksissa aldosteronin estäjät ja kalsiuminestäjät,sekä rytmihäiriöisillä omat lääkkeensä.Myös verenohennuslääkkeitä voidaan joutua käyttämään.
Hypertrofisessa kardiomyopatiassa voi olla esim.
beetasalpaajat tai verapamiili,joka on kalsiuminestäjä. Tietyissä tapauksissa käytetään verenohennushoitoa kuten edellä.
Oikean kammion hoidossa käytetään samoja lääkkeitä kuin laajentavan kardiomyopatian hoidossa.
Restriktiivisen lääkehoidolla helpotetaan vajaatoimintaa,käytetään nesteenpoistolääkitystä ja hoidetaan rytmihäiriölääkkeitä.Samoin Marevan voi olla tarpeen.Minulle on nyt vielä epäselvää se, että onko sydämen vajaatoiminta ja dilatoiva kardiomyopatia sama sairaus? miten nämä sairaudet syntyvät? entäs sepelvaltimotauti, mistä se tulee? Ovatko ne kaikki yhteydessä toisiinsa, esim. jos on sepelvaltimotauti niin siitä tulee vajaatoiminta ja vajaatoiminnasta dilatoiva?
- syyt.......
Lääkkeet kirjoitti:
Minulle on nyt vielä epäselvää se, että onko sydämen vajaatoiminta ja dilatoiva kardiomyopatia sama sairaus? miten nämä sairaudet syntyvät? entäs sepelvaltimotauti, mistä se tulee? Ovatko ne kaikki yhteydessä toisiinsa, esim. jos on sepelvaltimotauti niin siitä tulee vajaatoiminta ja vajaatoiminnasta dilatoiva?
Eivät ole sama sairaus,mutta vajaatoiminnan diagnoosi edellyttää että on sydänsairaus sekä vajaatoimintaan sopivia oireita. Jos niitä oireita on,(dilatoivassa esim.nilkkojen turvotus),niin selvitetään mikä sairaus on. Siksi niitä molempia pitää hoitaaja siitä tulee tuo "lääkesotku",joka on jokaisella omansa.
Kardiomyopatioiden ja sepelvaltimotaudin ero on, että ensimm. on sydänlihassairaus ja toinen on verisuonien sairaus - noin yksinkertaistettuna.
Mistä ne tulevat? Jos itse sairastat dilatoivaa -sairastatko? - niin tiedät mistä omasi on tullut. Lääkäri on kertonut joko selvän tiedon tai arvelun. Se voi olla perinnöllinen - suvuittain. Sydänlihastulehduksen aiheuttama,joka taas voi tulla ties mistä. Minulla on juuri tuo, mutta mistä se tulehdus tuli on epäselvää,ehkä viruksesta vaikka edellisen flunssa-aallon aikana.
Runsaasta alkoholinkäytöstä tullut laajent.kardiomyopatia on sellainen,joka voi parantua, kun alkoholista luovutaan. Samoin sytostaattihoitojen aiheuttama - siis joidenkin ja joillakin.
Mistä sepelvaltimo tulee? kannattaa lukea syyt googlaamalla,nehän ovat niin yleinen puheenaihekin. Geenitekijät ovat tietenkin mukana.
Samalla potilaalla saattaa olla sekä kardiomyopatia ja sepelvaltimotauti,joka myös tietyissä vaiheissa aiheuttaa vajaatoimintaa.
Vakavia sydänsairauksia kaikki. Jos sinulla on jokin tarpeellinen syy saada tietoa tämän maallikon selityksiä enemmän, hanki Sydänliitosta julkaisut tai jompikumpi: "Kardiomyopatiat" ja/tai "sydämen vajaatoiminta".
Toivottavasti sait jonkinlaisen käsityksen kysymyksesi asiasta,joka ei ole aivan suoraviivainen. - lääkkeet
syyt....... kirjoitti:

Toivottavasti sait jonkinlaisen käsityksen kysymyksesi asiasta,joka ei ole aivan suoraviivainen.Kiitos tiedoista. Itse en sairasta, mutta eräällä tuttavallani on dilatoiva, vajaatoiminta ja sepelvaltimoiden kovettumistauti ja hän on saanut pari hyvin lyhyttä tajuttomuuskohtausta muutaman kuukauden sisällä, joihin lääkärit eivät kommentoineet oikein mitään..
- vielävähän
lääkkeet kirjoitti:
Kiitos tiedoista. Itse en sairasta, mutta eräällä tuttavallani on dilatoiva, vajaatoiminta ja sepelvaltimoiden kovettumistauti ja hän on saanut pari hyvin lyhyttä tajuttomuuskohtausta muutaman kuukauden sisällä, joihin lääkärit eivät kommentoineet oikein mitään..
Kiitos kiitoksista. Tässä vielä eräs linkki,joka selvittää valtimon kovettumatautia ja sen syntyä sekä suhdetta sepelvaltimotautiin.
http://www.jokatoinen.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=9&Itemid=9
- dcm minullakin
Hei,
ikävää, että olet sairastunut ja ymmärrän paniikin. Minä sain saman diagnoosin 2 vuotta sitten (olin silloin 36v), joten tiedän tuntemuksesi.
Ihmettelen vain, että eikö lääkäri antanut sinulle mitään infoa sairaudesta. Ainakin Meilahdessa on kuntoutushoitaja, jonka kanssa minä pääsin keskustelemaan.
Onko kardiomyopatian syytä sinun kohdalla tutkittu? Minulla sitä tutkittiin ja ensin ei löydetty mitään, mutta sitten pääsin uusiin tutkimuksiin ja löydettiin tulehdus, jota nyt hoidetaan.
Kuten tässä on tullut esille, käsittääkseni kardiomyopatia on jokaisen kohdalla aika yksilöllinen. Ihan varmasti kuitenkin lääkärit tekevät parhaansa ja seuraavat tilannetta.
Minulla tällä hetkellä sydän pumppaa ihan normaalisti ja sydämen vajaatoiminta-arvokin oli nyt ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen normaali. Käyn töissä ja elän suunnilleen kuten ennenkin. Totta kai pelkään, että milloin tapahtuu muutos huonompaan, mutta tällä hetkellä koen olevani jotenkin "sinut" taudin kanssa.
Toki se vie aikaa ja ei se helppoa ole, mutta tässä nyt ollaan kuitenkin. Ehkä sinunkin kannattaisi ottaa yhteyttä johonkin karpatioiden tukihenkilöistä. Keskusteluapu auttaa aina.
Ei muuta kuin tsemppiä!- arvoja
"sain saman diagnoosin 2 vuotta sitten"
"Minulla sitä tutkittiin ja ensin ei löydetty mitään, mutta sitten pääsin uusiin tutkimuksiin ja löydettiin tulehdus, jota nyt hoidetaan."
Edellä lainaukset kirjoituksestasi,ja vielä "sydämen vajaatoiminta-arvokin oli nyt ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen normaali"
Kysyisin edelläolevien johdosta, että milloin tulehdus uusissa tutkimuksissa löydettiin eli miten kauan on hoidettu ja "nyt" eli edelleen hoidetaan? Miksi tulehdusta ei ole saatu jo hoidetuksi?
Ja jos "vajaatoiminta-arvokin on normaali" Tarkoitatko tällä proBNP-verikoetta?
Ja "sydän pumppaa normaalisti",jolla tarkoittanet ejektiofraktio-arvoa eli EF:tä?
Olet jo kahdessa vuodessa saanut hyviä tuloksia tehokkaalla hoidolla, hienoa.
Olen tässä kirjoitusletkassa kirjoittanut "Dilatoivasta" - otsikolla. Sairastanut yli 11 (itseasiassa yli 12 vuotta DCM) ja kuulunut yhdistykseen sen alusta saakka. Sairauteni syy oli sydänlihastulehdus,joka oli ollut ja parantunut, ennenkuin oireet tulivat esiin. - jossain määrin
Hei,
tutkittu on nyt esim. tuo rasitus ekg, verikokeet, keuhkokuvat. Seuraavaksi en tiedä mitä tutkitaan..
Mainitsit että odotat koska tautisi muuttuu huonompaa suuntaan. Meneekö se siis aina siihe suuntaan? Onko tästä joku joskus parantunut? - Elikkäs...
arvoja kirjoitti:
"sain saman diagnoosin 2 vuotta sitten"
"Minulla sitä tutkittiin ja ensin ei löydetty mitään, mutta sitten pääsin uusiin tutkimuksiin ja löydettiin tulehdus, jota nyt hoidetaan."
Edellä lainaukset kirjoituksestasi,ja vielä "sydämen vajaatoiminta-arvokin oli nyt ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen normaali"
Kysyisin edelläolevien johdosta, että milloin tulehdus uusissa tutkimuksissa löydettiin eli miten kauan on hoidettu ja "nyt" eli edelleen hoidetaan? Miksi tulehdusta ei ole saatu jo hoidetuksi?
Ja jos "vajaatoiminta-arvokin on normaali" Tarkoitatko tällä proBNP-verikoetta?
Ja "sydän pumppaa normaalisti",jolla tarkoittanet ejektiofraktio-arvoa eli EF:tä?
Olet jo kahdessa vuodessa saanut hyviä tuloksia tehokkaalla hoidolla, hienoa.
Olen tässä kirjoitusletkassa kirjoittanut "Dilatoivasta" - otsikolla. Sairastanut yli 11 (itseasiassa yli 12 vuotta DCM) ja kuulunut yhdistykseen sen alusta saakka. Sairauteni syy oli sydänlihastulehdus,joka oli ollut ja parantunut, ennenkuin oireet tulivat esiin.Vielä sen verran eli minulla on lääkärin mukaan kaikki toiminnot vielä normaalit. Ainoastaan vasen kammio ja eteínen laajentuneet sentin verran. Entäs teillä?
Oireeni on tällähetkellä se että kun menen makuulle niin sydän saattaa "pulpahtaa". Olotila välillä hieman veemäinen. Rytmihäiriöt ja tiheä syke oikeastaan pysyneet lääkkeillä poissa. Stressi aiheuttaa sairasta oloa. - Unohtui!
Elikkäs... kirjoitti:
Vielä sen verran eli minulla on lääkärin mukaan kaikki toiminnot vielä normaalit. Ainoastaan vasen kammio ja eteínen laajentuneet sentin verran. Entäs teillä?
Oireeni on tällähetkellä se että kun menen makuulle niin sydän saattaa "pulpahtaa". Olotila välillä hieman veemäinen. Rytmihäiriöt ja tiheä syke oikeastaan pysyneet lääkkeillä poissa. Stressi aiheuttaa sairasta oloa."Sairauteni syy oli sydänlihastulehdus,joka oli ollut ja parantunut, ennenkuin oireet tulivat esiin. "
Miten tämä todettiin. Koepala sydämestä tai jotain? Kertokaa mitä kokeita minulle pitäisi tehdä niin osaisin vaatia tutkimuksia.. - sydänlihastul.
Unohtui! kirjoitti:
"Sairauteni syy oli sydänlihastulehdus,joka oli ollut ja parantunut, ennenkuin oireet tulivat esiin. "
Miten tämä todettiin. Koepala sydämestä tai jotain? Kertokaa mitä kokeita minulle pitäisi tehdä niin osaisin vaatia tutkimuksia..Kun oli otettu Thorax, EKG (sydän ihan sekaisin), verikokeet ja kardiologin tarkka kuuntelu,niin hän ultran ääressä kertoi tuon,"teillä näkyy olleen sydänlihastulehdus,joka on parantunut", tarkemmin en enää muista.
- on laajentunut
Elikkäs... kirjoitti:
Vielä sen verran eli minulla on lääkärin mukaan kaikki toiminnot vielä normaalit. Ainoastaan vasen kammio ja eteínen laajentuneet sentin verran. Entäs teillä?
Oireeni on tällähetkellä se että kun menen makuulle niin sydän saattaa "pulpahtaa". Olotila välillä hieman veemäinen. Rytmihäiriöt ja tiheä syke oikeastaan pysyneet lääkkeillä poissa. Stressi aiheuttaa sairasta oloa.ei merkkaa alussa juuri mitään,yleisesti se muuttuu jossain vaiheessa normaalikokoiseksi.Jos pumppauskyky on alentunut,eli se Ef,jonka näet ultrauslausunnosta, sitä yleensä vertaillaan. Eli hyvin on sinulla asiat ja olet ajoissa lääkityksessä.
Jaksaminen on toinen juttu, josta tietää olonsa hyvyyden tai huonouden,miten jaksaa harrastaa liikuntaa entiseen verrattuna. En ole seurannut senttejä sydämen laajentumisesta,kunhan se vaan toimii. - dcm minullakin
arvoja kirjoitti:
"sain saman diagnoosin 2 vuotta sitten"
"Minulla sitä tutkittiin ja ensin ei löydetty mitään, mutta sitten pääsin uusiin tutkimuksiin ja löydettiin tulehdus, jota nyt hoidetaan."
Edellä lainaukset kirjoituksestasi,ja vielä "sydämen vajaatoiminta-arvokin oli nyt ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen normaali"
Kysyisin edelläolevien johdosta, että milloin tulehdus uusissa tutkimuksissa löydettiin eli miten kauan on hoidettu ja "nyt" eli edelleen hoidetaan? Miksi tulehdusta ei ole saatu jo hoidetuksi?
Ja jos "vajaatoiminta-arvokin on normaali" Tarkoitatko tällä proBNP-verikoetta?
Ja "sydän pumppaa normaalisti",jolla tarkoittanet ejektiofraktio-arvoa eli EF:tä?
Olet jo kahdessa vuodessa saanut hyviä tuloksia tehokkaalla hoidolla, hienoa.
Olen tässä kirjoitusletkassa kirjoittanut "Dilatoivasta" - otsikolla. Sairastanut yli 11 (itseasiassa yli 12 vuotta DCM) ja kuulunut yhdistykseen sen alusta saakka. Sairauteni syy oli sydänlihastulehdus,joka oli ollut ja parantunut, ennenkuin oireet tulivat esiin."Kysyisin edelläolevien johdosta, että milloin tulehdus uusissa tutkimuksissa löydettiin eli miten kauan on hoidettu ja "nyt" eli edelleen hoidetaan? Miksi tulehdusta ei ole saatu jo hoidetuksi? "
- noin vähän yli vuosi diagnoosin jälkeen, tulehdus havaittiin pet-kuvauksella. Tulehdusta hoidetaan kortisonilla edelleen.
"Ja jos "vajaatoiminta-arvokin on normaali" Tarkoitatko tällä proBNP-verikoetta?
Ja "sydän pumppaa normaalisti",jolla tarkoittanet ejektiofraktio-arvoa eli EF:tä?
- juuri näitä - paino
jossain määrin kirjoitti:
Hei,
tutkittu on nyt esim. tuo rasitus ekg, verikokeet, keuhkokuvat. Seuraavaksi en tiedä mitä tutkitaan..
Mainitsit että odotat koska tautisi muuttuu huonompaa suuntaan. Meneekö se siis aina siihe suuntaan? Onko tästä joku joskus parantunut?Paljonko terve sydän siis normaalisti painaa? Tiedän yhtä dilatoivaa sairastavan, jonka sydän painoi 1000g.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006484
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303873törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283260Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3761774- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471023Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879