HELLARIT TEMMATAAN

PILVIIN!!

Tämä on monen hellarin (joka itsekin olen :)) unelma ja toiveajattelua, ajatellaan että minä elän kivaa ja mukavaa elämääni ajellen mersulla tai saabilla ja käyn hyvässä työssä ja sunnuntaina kivoissa kokouksissa jossa Jeesustellaan toisillemme ja sitten ajatellaan että ennen kuin mitään kovin pahaa kerkiää maailmassa tapahtumaan niin meidät temmataan taivaaseen ja kurjat vääräuskoiset jää maanpäälle kohtaamaan Jumalan vihan.

Ja jos joku yrittää tuoda Raamatusta toisenlaista tulkintaa lopunajoista niin kaivamme nitropurkkimme esiin ja taivastelemme kun on taas väärä opettaja.

Jokaisen meistä kannattaa varautua hyvinkin vaikeisiin aikoihin eikä työntää päätämme strutsin tavoin pensaaseen. Että sellanen mielipide mulla tällä kertaa :)
8279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

, että on eri asia olla helluntalainen ja uskovainen. Uskovaisessa vaikuttaa Pyhä Henki. Hänet temmataan ja helluntalaiset jäävät tänne ihmettelemään, että missä kaikki ovat. On toki mukavaa, että suurin osa helluntalaisista on myös uskovaisia ja pääsevät mukaan. He eivät toki käytä rumaa kieltä kirjoittaessaan tällaisille palstoille, eivätkä varsinkaan käytä väärin Jumalansa nimeä. Siunausta sinulle tempausta odotellessa. Nähdään pilvissä!

Äänestä
  • että on eri asia olla helluntailainen ja uskovainen. Itsekään en käytä rumaa kieltä, enkä käytä väärin Jumalani nimeä. Varmaan tarkoitit sitä Jeesustelua joka tarkoittaa yleiskielessä sellaista tietynlaista käytöstä. Niin kuin sinunkin kommenttisi oli juuri sitä, annoit ymmärtää että olet jotenkin parempi uskovainen kuin minä.

    En nyt aina ole elänyt jossain lahkossa niin että osaisin puhua juuri oikeanlaista kieltä, mutta koeta kestää muakin, jos olet kerta niin hyvä uskova :)

    Äänestä

  • hurmahenki kirjoitti:

    että on eri asia olla helluntailainen ja uskovainen. Itsekään en käytä rumaa kieltä, enkä käytä väärin Jumalani nimeä. Varmaan tarkoitit sitä Jeesustelua joka tarkoittaa yleiskielessä sellaista tietynlaista käytöstä. Niin kuin sinunkin kommenttisi oli juuri sitä, annoit ymmärtää että olet jotenkin parempi uskovainen kuin minä.

    En nyt aina ole elänyt jossain lahkossa niin että osaisin puhua juuri oikeanlaista kieltä, mutta koeta kestää muakin, jos olet kerta niin hyvä uskova :)

    en minä ole ketään parempi. Yritin vain olla hauska ja lähestyä asiaa huumorilla.

    Äänestä

jääköön vähemmälle. Uskovaisen ihmisen pitää elää elämää , omaksi , lähimmäisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Uskontoon kuuluu aina eettinen ajattelu, eli maailmaa pitää parantaa.

Äänestä
  • taas näitä harvemmin ajateltuja elämäntotuuksia..

    Moni kristitty miettii, mitä tekee silloin kun Jeesus tulee. Kuitenkin, paljon enemmän merkitystä on sillä, mitä kristitty tekee ennen kuin Jeesus tulee.


    Menee itselläkin välillä "sormi suuhun"

    Äänestä

Joillain helluntailaisilla tälläkin palstalla luulo jostain pelastusvarmuudestaan joka oikeuttaa tekemään mitä tahansa.

Äänestä
  • ei ole "oppilas" opettejaansa parempi, kaikkihan meidät koetellaan.Kun kuuluu huuto "Ylkä tulee" niin ne kaikki kymmenen nukkuivat, kuvaa ihan selvästi nykyistä seurakuntien tilaa.On outoa, että monet meinaavat jäädä vielä herättelemään ja evankelioimaan naapurikylän ihmisiä, vaikka pitäisi suoraapäätä mennä häätaloon, sillä ovethan eivät enään kutsuhuudon jälkeen kauan auki pysy.

    Äänestä

tulee kokemaan yllätystä veikkaan minä,, joka ei kyllä liittyy mitenkään homouteen,, joka tämä maailma on ottanut asiaan puolustaa ja hoivaa! Koetus ja vainoo, josta Raamattu selvästi puhutaan, tule olemaan uskoville melkoista yllätystä ja koettelemus. Kuivamuonakin olis syytä varastoida !! : )

Olkaa siunattut kaikki rakkaat !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hurmahenki kirjoitti:

PILVIIN!!

Tämä on monen hellarin (joka itsekin olen :)) unelma ja toiveajattelua, ajatellaan että minä elän kivaa ja mukavaa elämääni ajellen mersulla tai saabilla ja käyn hyvässä työssä ja sunnuntaina kivoissa kokouksissa jossa Jeesustellaan toisillemme ja sitten ajatellaan että ennen kuin mitään kovin pahaa kerkiää maailmassa tapahtumaan niin meidät temmataan taivaaseen ja kurjat vääräuskoiset jää maanpäälle kohtaamaan Jumalan vihan.

Ja jos joku yrittää tuoda Raamatusta toisenlaista tulkintaa lopunajoista niin kaivamme nitropurkkimme esiin ja taivastelemme kun on taas väärä opettaja.

Jokaisen meistä kannattaa varautua hyvinkin vaikeisiin aikoihin eikä työntää päätämme strutsin tavoin pensaaseen. Että sellanen mielipide mulla tällä kertaa :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu