Miksi näissä keskusteluissa morkataan Suomen puolustusvoimia?
Miksei puolustusvoimien palstoilla, armeijafoorumeissa jne. pilkata sivareita esim. epäisänmaallisiksi pehmopepuiksi yms. (ei oma kantani, ainoastaan esimerkki)
Jos asevelvollisuus on Suomessa niin hirveän kauhea, epäinhmillisen rasittava ja ihmisarvoja loukkaava, minkä helvetin takia suurin osa nuorista miehistä silti käy armeijan? Senkö takia, että "miellyttäisivät vanhuksia?"(vai miten oli pari kertaa näillä sivuilla selitetty)
Vaiko siksi koska pelkäisivät isin reaktiota?
Vai onko konservatiivinen paska sekoittanut suomalaisnuorten päät niin etteivät he kykene ajattelemaan?
Siviilipalvelus ei ollenkaan ole paha juttu, ehei. Se antaa varmasti hyviä kokemuksia, kuten armeijakin, samoin kuin sieltä oppii paljon. Itse en sitä erityisen hyvin ymmärrä, koska olenkin vain "militaristisen yhteiskunnan kasvattamaa aivotonta massaa joka ihailee vain väkivaltaa ja tappamista."
Jos minä, militaristisen yhteiskunnan militaristinen kasvatti, onnistun näkemään siviilipalveluksen hyvässä valossa, ilman että olisin heti RK:n kanssa ampumassa sivareita, kysyisin?
Osaatteko te, siviilipalveluksen suorittajat/suorittaneet, ketkä näillä sivuilla puolustusvoimia, varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa haukutte, pilkkaatte ja solvaatte, sanoa Suomen puolustusvoimista mitään hyvää? Vai edustaako se teille kaikkea sitä pahaa, mitä olette oppineet vihaamaan?
Miksei puolustusvoimien palstoilla, armeijafoorumeissa jne. pilkata sivareita esim. epäisänmaallisiksi pehmopepuiksi yms. (ei oma kantani, ainoastaan esimerkki)
Jos asevelvollisuus on Suomessa niin hirveän kauhea, epäinhmillisen rasittava ja ihmisarvoja loukkaava, minkä helvetin takia suurin osa nuorista miehistä silti käy armeijan? Senkö takia, että "miellyttäisivät vanhuksia?"(vai miten oli pari kertaa näillä sivuilla selitetty)
Vaiko siksi koska pelkäisivät isin reaktiota?
Vai onko konservatiivinen paska sekoittanut suomalaisnuorten päät niin etteivät he kykene ajattelemaan?
Siviilipalvelus ei ollenkaan ole paha juttu, ehei. Se antaa varmasti hyviä kokemuksia, kuten armeijakin, samoin kuin sieltä oppii paljon. Itse en sitä erityisen hyvin ymmärrä, koska olenkin vain "militaristisen yhteiskunnan kasvattamaa aivotonta massaa joka ihailee vain väkivaltaa ja tappamista."
Jos minä, militaristisen yhteiskunnan militaristinen kasvatti, onnistun näkemään siviilipalveluksen hyvässä valossa, ilman että olisin heti RK:n kanssa ampumassa sivareita, kysyisin?
Osaatteko te, siviilipalveluksen suorittajat/suorittaneet, ketkä näillä sivuilla puolustusvoimia, varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa haukutte, pilkkaatte ja solvaatte, sanoa Suomen puolustusvoimista mitään hyvää? Vai edustaako se teille kaikkea sitä pahaa, mitä olette oppineet vihaamaan?
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Jos asevelvollisuus on Suomessa niin hirveän kauhea, epäinhmillisen rasittava ja ihmisarvoja loukkaava, minkä helvetin takia suurin osa nuorista miehistä silti käy armeijan?"
Tähän on monia syitä, joista keskeisimmät lienevät:
- sosiaalinen painostus (isi, kaverit, yhteisö, jne.)
- puolustusvoimien, yms. propaganda
- tasavertaisten vaihtoehtojen puute; armeijan lyhin palvelus 6 kk, siviilipalvelus 12 kk
- tietämättömyys vaihtoehdoista; siviilipalveluksesta ei juurikaan kerrota peruskoulussa tai kutsunnoissa, toisin kuin puolustusvoimista, jonka kanssa opetushallitus tekee tiivistä yhteistyötä
- ihmisten tietämättömyys ja kyvyttömyys kyseenalaistaa "totuuksia", kyvyttömyys ajatella itsenäisesti
- viehätys aseisiin ja sotaleikkeihin
Kaikki syyt taas ovat vanhoja ja typeriä Puna-Armeijan kätyrien valheita.
Esimerkiksi tuo siviilipalveluksesta tiedottaminen on todella konkreettinen ja selvä esimerkki. Useat tietävät että siviilipalvelus on mahdollisuus, mutta harva todellisuudessa tietää mitä se tarkoittaa. Moni luulee esimerkiksi, että se on pelkkää työtä, vaikka siihen kuuluu myös koulutusjakso. Lisäksi majoituksen järjestämisestä ei tiedä muut kuin sivarit käytännössä.
Tarkoitat että sinä ja muut sivarit olette ainoita järkeviä ihmisiä tässä asiassa, ja että armeijaan menevät ainoastaan urpot ja sotahullut idiootit(joita on n. 80% Suomen miehistä) Lisäksi suuri osa haluaisi käydä armeijan mutta henkinen tai fyysinen kantti ei kestä. Tarkoitan nyt niitä, keiltä jää asepalvelus kesken.
Jos otetaan vastaavasti tuo puolustusvoimat, niin heillähän pyörii jatkuvasti erilaisia värväys- ja propagandahankkeita suomalaisissa peruskouluissa.
Suurin osa näistä hankkeista ei saa julkisuutta sen enempää, lapsia kuskataan kasarmille syömään munkkia ja samalla kerrotaan miten mukavaa se ampuminen on. Järjestetään jokin hieno toimintanäytös, jossa sotilaat tappavat ihmisiä. Sitten jokainen pääsee tutustumaan tappajan ajoneuvoon. Yritetään vedota seikkoihin jotka sen ikäisiä lapsia kiinnostavat.
Jonkin verran näkyvyyttä sai viime kesänä tuo Kesäintti-leiri. Puolustusvoimat värväsi alle 15-vuotiaita lapsia leirille, jossa heidät puettiin sotilaiksi, heitä seisotettiin asennossa ja sitten heille esiteltiin erilaisia ampuma-aseita. Suurin osa lapsista on leirillä todennäköisesti siksi, että joku militaristi-isä on heitä sinne painostanut.
Todella karua katseltavaa ne videot tuosta leiristä.
Muista toki että armeijan suorittavat ovat Suomessa selvä vähemmistö. Enemmistö suomalaisista, joilla siihen olisi mahdollisuus, ei käy inttiä koskaan elämänsä aikana.
Enkä toki tarkoittanut noin niin kuin sanot. Puhuin vain yleisellä tasolla siitä miksi ihmiset keskimäärin inttiin Suomessa menevät. Poikkeuksia on varmasti paljon, koska ihmiset ovat yksilöitä.
ja suvaitsematon rasisti tyhmyytensä.
Todella karua luettavaa tuollaisten fanaattisten tappajien retostelu. Sota ei ole videopeliä vaikka kuinka teidät yritetään siihen tuudittaa.
Sä oot ihana hanipuppeli mennänkö naimisiin ja tehdään lapsia. Ei me kyl lapsii voia tehä ku mä oon sivarihomo mut jos adoptoitais. Sä olisit ainakin rakastava isä ja tietäsit mikä olis lapselle kaikkein parasta elämässä. Suomen armeija ja sen suorittaminen. Olis tietty vielä parempi et hanin kullannuppunuudeli jäis armeijaa ntöihin ja oppis ampumaan pumpumpum ja sanomaa ainoat sanat tapatapatapatapa. Kuolekuolekuole. Ihaanaaa mä saan kohta orkun ku tää on niin ihanaa ja mä rakastan armeijaa ja Suomea yli kaiken ja tätä rentoo ja fiksuu ilmapiirii mikä tääl on lukkis mennää naimisii jooko
No niin. Ja milloinkahan viimeeksi Suomen puolustusvoimien sotilas on joutunut avaamaan tulen ihmistä kohti? Aika lapsellista väittää tappajaksi sellaista, joka on ainoastaan saanut sotilaskoulutuksen.
"Järjestetään jokin hieno toimintanäytös, jossa sotilaat tappavat ihmisiä."
Eivät varmasti tapa. Eivätkä ammu ihmistä kohti. Olen nähnyt kyllä näytöksen, jossa sotilasyksikkö taltuttaa aseellisen häirikön koiran avulla loukkaamatta henkilöä.
"Sitten jokainen pääsee tutustumaan tappajan ajoneuvoon."
Enpä usko että auton kuljettaja on tappanut ketään.
"heille esiteltiin erilaisia ampuma-aseita."
Myös poliisi voi esitellä ampuma-asettaan lapsille erinäisissä tilaisuuksissa.
"Suurin osa lapsista on leirillä todennäköisesti siksi, että joku militaristi-isä on heitä sinne painostanut."
Suurin osa lapsista(etenkin pojista) leikkii väkivalta- ja sotaleikkejä. Mikäli olet miespuolinen, voitko väittää ettet olisi koskaan ollut mukana muiden poikien kanssa kepukat kädessä huutamassa "pum pum"? Itse en osaisi sanoa ketään kuka ei olisi tällaisissa leikeissä mukana ollut. Itse voisin uskoa että lapset ovat itse halunneet sinne, koska jostain käsittämättömästä syystä aseet sun muut kiehtovat lapsia. Tästä voi syyttää vaikka televisiota tai muita väkivaltamedioita, mutta tuskinpa Suomen puolustusvoimia.
Näin on ollut aina, eikä lapsena leikityt pyssyleikit tai armeijan käyminen tee ihmisestä tappajaa tai sadistia. Jos kiistätte, perustelkaa.
Intti on ok jos sinne mennään oikeista syistä. Oikeita syitä on mm. se, että haluaa puolustaa maata sodan aikana tai haluaa jäädä inttiin töihin tai muuten vain haluaa intin kokea. Vääriä syitä taas on pakko ja se, että intistä saa jotain erityistä arvostusta.
Kenenkään pakottaminen inttiin ei todellakaan ole oikein.
Tuo kuulosti hyvältä. Mukava kuulla että joku osaa sanoa jotain hyvääkin järjestelmästä.
Asevelvollisuus, niin kuin kaikenlainen pakko yleensä, on hirveän huono tapa kohdentaa taloudellisia resursseja. Homma tulee kokonaisuudessaan kalliiksi, ja erityisen kalliiksi se tulee nuorille miehille, jotka maksavat valtaosn laskusta. "Asevelvollisuus on yhtä lailla halpa tapa järjestää asevoimat kuin orjuus on halpa tapa rakentaa pyramidieja".
http://liberalisti.blogspot.com/2008/11/asevelvollisuus-on-vero.html
propagandapaskaa.
Asiavirheitä myös. Pyramideja ei rakennettu orjatyövoimalla.
"Suomalaisen ajattelun mukaan lainsäätäjä voi rajoittaa perustuslaissa turvattuja vapauksia ainoastaan silloin, kun niiden tavoitteena on yleisesti hyväksytty, keskeisen tärkeä päämäärä, jonka saavuttamiseksi rajoitus on välttämätön. Jos käytettävissä on jokin vapauksia vähemmän rajoittava keino samaan päämäärään, on turvauduttava siihen."
Mikä on siis liberaalien "vapauksia vähemmän rajoittava keino" pitää Suomi itsenäisenä, ehkäistä Suomen joutuminen sotaan, ja suomen pitäminen vapaana suurvaltapolitiikan keskellä???