Aloin vaan miettimään mitä ihmiset pitävät elämässään realiteetteina ja onko tässä mahdollisesti eroa uskovaisten ja ateistien välillä.
Täällähän yksi uskovainen aikaisemmin kertoi kuinka hän pitää seuraavan päivän kauppareissuaan realiteettina. Itselläni on melkoisesti tiukemmat kriteerit realiteetille ja tämä kummastuttikin meikäläistä.
Tästä siten tulikin mieleeni, että mahtaako realiteettien tarve johtaa uskovaisuuteen? Mitä enemmän realiteeteja ihmisellä on elämässään, niin sitä turvallisempi olo ihmisellä on, mutta mikäli kuiteinkin osoittautuu, että jokin realiteettina pidetty asia ei olekaan tosiasia eli asian tila muuttuu, niin turvallisuus kärsii kolauksen. Toisaalta mitä vähemmän realiteetteja ihminen pitää, sitä vaikeampi hänen turvallisuudentuntoaan häiritsevät ulkopuoliset muutokset, koska niihin sopeutuminen ei vaikuta turvallisuudentunteeseen niin paljon.
Uskovaisillahan on paljonkin sellaisia realiteetteja elämässään, joita ateisti ei omaa. Kuolemaa ei periaatteessa ole, taivaanisä varjelee, rikolliset tuomitaan lopulta... Nämä kaikki tietenkin lisäävät turvallisuudentuntoa, mutta niistä luopuminen muodostuu mahdottomaksi, koska tämä tekisi uskovaisen elämästä todella turvattoman tuntuista.
Tästä seuraa tietenkin suunnaton tarve varjella realiteetteja, eli uskontoa, joka muodostaa suuren osan näistä. Uskontoa ei saa nakertaa mikään, koska tämä saattaa jossakin vaiheessa aiheuttaa realiteettien muuttumisen, joka murskaa turvallisuudentunteen.
Lahkot käyttävätkin tätä asiaa melko onnistuneesti hyväkseen. Ne tarjoavat uskonnon, joka lisää realiteetteja ja sen myötä myös turvallisuutta. Tällöin uskontoon voidaan myös lisätä erilaisia lahkon sanelemia asioita, koska henkilö ei voi enää luopua uskostaan, koska tällöin myös elämä muuttuisi turvattomaksi.
Normaali elämä voi kuitekin muodostaa tukevan pohjan, jossa ei uskontoa tarvita. Tämä ei vaikuta monestakaan uskovaisesta mahdolliselta ja tästä syntyy kuilu uskonnottomien uskovaisten välille, joka myös tällä palstalla havaitaan.
Täällähän yksi uskovainen aikaisemmin kertoi kuinka hän pitää seuraavan päivän kauppareissuaan realiteettina. Itselläni on melkoisesti tiukemmat kriteerit realiteetille ja tämä kummastuttikin meikäläistä.
Tästä siten tulikin mieleeni, että mahtaako realiteettien tarve johtaa uskovaisuuteen? Mitä enemmän realiteeteja ihmisellä on elämässään, niin sitä turvallisempi olo ihmisellä on, mutta mikäli kuiteinkin osoittautuu, että jokin realiteettina pidetty asia ei olekaan tosiasia eli asian tila muuttuu, niin turvallisuus kärsii kolauksen. Toisaalta mitä vähemmän realiteetteja ihminen pitää, sitä vaikeampi hänen turvallisuudentuntoaan häiritsevät ulkopuoliset muutokset, koska niihin sopeutuminen ei vaikuta turvallisuudentunteeseen niin paljon.
Uskovaisillahan on paljonkin sellaisia realiteetteja elämässään, joita ateisti ei omaa. Kuolemaa ei periaatteessa ole, taivaanisä varjelee, rikolliset tuomitaan lopulta... Nämä kaikki tietenkin lisäävät turvallisuudentuntoa, mutta niistä luopuminen muodostuu mahdottomaksi, koska tämä tekisi uskovaisen elämästä todella turvattoman tuntuista.
Tästä seuraa tietenkin suunnaton tarve varjella realiteetteja, eli uskontoa, joka muodostaa suuren osan näistä. Uskontoa ei saa nakertaa mikään, koska tämä saattaa jossakin vaiheessa aiheuttaa realiteettien muuttumisen, joka murskaa turvallisuudentunteen.
Lahkot käyttävätkin tätä asiaa melko onnistuneesti hyväkseen. Ne tarjoavat uskonnon, joka lisää realiteetteja ja sen myötä myös turvallisuutta. Tällöin uskontoon voidaan myös lisätä erilaisia lahkon sanelemia asioita, koska henkilö ei voi enää luopua uskostaan, koska tällöin myös elämä muuttuisi turvattomaksi.
Normaali elämä voi kuitekin muodostaa tukevan pohjan, jossa ei uskontoa tarvita. Tämä ei vaikuta monestakaan uskovaisesta mahdolliselta ja tästä syntyy kuilu uskonnottomien uskovaisten välille, joka myös tällä palstalla havaitaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Viimeisessä lauseessa tulisi tietenkin olla "ja"-sana välissä, eli "...tästä syntyy kuilu uskonnottomien JA uskovaisten välille..."
tulkita niin, että hihut hakevat turvallisuudentunnetta vääristä paikoista?
Aatu-jumalan profeetta puusilimä haluaa laittaa kaikki hihuiksi kutsumansa polttouuneihin!
aatuhan se halusi niitä hihhuleita uuniin laittaa. en minä ole ketään uuniin pistämässä.
voisitko nyt ystävällisesti lopettaa? kiitos.
Niin, siis uskontohan perustuu turvallisuudentunteelle, joka saavutetaan uskottelemalla itselle asioita. Eihän tämä aina ole huono asia, mutta monissa tapauksissa homma menee jo itsepetoksen puolelle.
Uskovaiset haluavat elämäänsä lisää itsestäänselvyyksiä. Sitten homma menee jo niin pitkälle, että huomisesta kaupassa käynnistäkin muodostuu tosiasia. Mitä tätä palstaa katselee, niin uskovaisethan tuntuvat tietävän lähes kaiken tieteestä ja uskonnosta, ainakin omasta mielestään, joten uskottelu on edennyt jo melko pitkälle.
Olet jo moneen kertaan murehtinut, että jumalasi Adolf Hitler ei ehtinyt tappaa ja polttaa kaikkia vihaamiasi juutalaisia.
..sinne hiekkalaatikolle, siellä jo Pertti-Einari sinua odottelee...voitte leikkiä sellaista kivaa piiloleikkiä....molemmat menee piiloon, ja kukaan ei hae...hähähähähähhäähähäähhä....
hyvä olo?
Onko sinulla jäänyt levy paikalleen?
Meitä ei kiinnosta natsi höpötyksesi.
Täytyykö se vääntää RAUTALANGASTA?????
Uskonto on todellakin harha, jolla suljetaan paha
maailma pois. Itseänikin tämä maailma masentaa,
mutta en heittäydy lapselliseksi. Nämä kakaramaiset
uskovaiset, jotka eivät uskalla kohdata
todellisuutta, estävät kehityksen, niin humanismin
ja teknologian saralta. Todisteet väitteelleni
löytyvät historiasta...
Ps.
Tässä parempaa pilvilinnaa hihhuleille, aikuistukaa
nyt jo, perkele!
Ian van Dahl: Castles In The Sky
http://www.youtube.com/watch?v=JjTV8i_KjXM&feature=related
...ne asiat joita uskova jumaliltaan toivoo ja odottaa, ole aika lailla samoja kuin mitä nuori lapsi toivoo ja odottaa vanhemmiltaan? Luottamus siihen että huomennakin tulee hyvä päivä, jos tekee väärin niin rangaistaan ja jos tekee oikien niin saa palkinnon. Vanhemman työ on luoda lapselle perusturvallisuus, rajat joiden sisällä lapsi saa vapauden toimia haluamallaan tavalla.
Eikö tämä ole se mekanismi jonka uskova tahtoo luoda uudelleen, jos se häneltä syystä tai toisesta puuttuu? Eikö juuri turva, ja toive siitä että joku muu kantaa lopullisen vastuun aj antaa hyvän olon vain pyytämällä? Pahat asiat korjaantuvat kun pyytää anteeksi, ja hyvästä elämästä saa konkreettisen palkinnon.
Mikä ajaa ihmisen hakemaan tätä mielikuvituksestaan? Millainen trauma, millainen vääristymä on lapsen elämästä löydyttävä jotta tuota turvaa eivät vanhemmat ole kyenneet lapselle luomaan?
Ja ennen kaikkea, knu nykyinen turvattomien lasten joukko on vanhenemassa (avainkaulat tms lapset joiden turvallisuudesta ei lain kirjain niin kantanut huolta), eikö se näy kirkon suosiossa? Nyt aikuisuuteen astuvat lapset joiden lapsuutta on turvannut laki joka määrää lapselle väkivallattoman kohtelun, ja ohjaa ehkä tietämättömiä vanhempia siinä mikä lapsen kasvatuksessa on suotavaa ja mikä ei. Minusta tässä on aika vinha perä, entä teistä?
***
Vähän tule Freud mieleen, mutta kyllä uskovaisuus voi hyvinkin johtua myös turvattomasta lapsuudesta ja yrityksestä rekonstruoida se turvallisena.
Suurissa onnettomuuksissa ja esimerkiksi sodassa ihmisten realiteetit menevät hyvin vähiin. Edes se, että on huomenna hengissä ei välttämättä enää ole realiteetti. Tässä tilanteessa moni alkaakin kaipaamaan jotakin jumalaa ja täysin ymmärrettävästä syystä; uudet positiiviset tosiasiat tuovat turvallisuudentunteen, vaikka elämä jatkuu silti yhtä turvattomana.
Voisiko kuitenkin olla, että jotkut tarvitsevat enemmän turvallisuutta ja siten myös suuremman määrän realiteetteja elämäänsä ja etsivät siksi itselleen jonkin uskonnon? Ovatko uskovaiset 'Nasuja' eli luonteeltaan pelokkaita ja tästä syystä taipuvaisia uskonnollisuuteen?
Minun veikkaukseni on se että uskovaisissa vaikuttavat ääripäät, joko ne nasut (ihanasti ilmaistu) tai yli-itsevarmat yksilöt joille uskonto on itsestäänselvyys, ehkä kasvatuksen vuoksi, eikä heille tule mieleenkään kyseenalaistaa uskomuksiaan, koska heistähän "tuntuu siltä että se on totta, pakkohan sen on silloin olla". Toisaalta kyllä siinäkin jonkinlainen pelko vaikuttaa, ainakin näyttää siltä, jos omia uskomuksiaan ei pysty kriittisesti katsomaan. Turvattomuudentunteen ylikompensointiinko se menisi?
***
"yli-itsevarmat yksilöt joille uskonto on itsestäänselvyys, ehkä kasvatuksen vuoksi, eikä heille tule mieleenkään kyseenalaistaa uskomuksiaan, koska heistähän "tuntuu siltä että se on totta, pakkohan sen on silloin olla"."
Epäilen, että yli-itsevarmuuden kohdalla on useimmiten kysymys juurikin siitä, että kyseinen henkilö on 'kasvanut uskonnon ympärille' jo pienestä asti. Tällöin uskonnon kyseenalaistaminen tarkoittaisi maailmankuvan perinpohjaista muokkaamista, joka on hankalaa. Tällöin ihminen vain torjuu kaiken, mikä sotii hänen uskonnolista maailmankuvaansa vastaan ja antaa samalla yli-itsevarman vaikutelman.
"Turvattomuudentunteen ylikompensointiinko se menisi?"
Siis juuri tuollainen on tyypillinen nasu. Jos haluaa tehdä huomisesta kauppareisustakin realiteetin, niin kyseessä on selkeä turvattomuudentunteen ylikompensointi. Näissä tapauksissa ihminen ei varmaankaan ole ollut aina uskovainen, vaan on löytänyt uskosta loistavan tavan ylikompensoida tuntemaansa turvattomuutta.
Tietysti monet uskonnot saattavat myös pelotella ihmistä niin perinpohjaisesti, että uskontoon kasvaminen aiheuttaa suurta turvattomuutta, joka aiheuttaa turvattomuudentunteen kompensointia.
Näissä tapauksissa, joissa uskonto on tehnyt ihmisestä nasun ollaan hyvin syvällä uskossa ja siitä on lähes mahdotonta irtautua. Ollaan astuttu oravanpyörään, jossa turvattomuudentunteen kompensointi aiheuttaa lisää turvattomuutta.
varmana pitää. Huominen kauppareissu ei ole sellainen.
Ihan lyhykäisesti, usko on uskoa, mutta uskovainen muuttaa sen uskonsa kohteen realiteetiksi vähät välittämättä siitä, että kyse on uskosta, eli luulemisesta.
Se on totta, koska sen haluaa olevan totta. Sitä varten on kirkot ja seurakunnat keksitty. Monien on vaikea uskoa näkymättömään olentoon, jos ei uskoa jossain porukassa vahvista.
En tosin tajua mitä etua se sille ihmiselle itselleen antaa, mutta näin se tuntuu olevan.