Pelko, rakkaus ja mielenterveys

Raimo Mäkelä

Pelko, rakkaus ja mielenterveys

”Pelkuruuden vai voiman, rakkauden ja raittiuden / terveen harkinnan henki/Henki”?

Kysymys masennuksesta on erityisesti meille täällä "arktisen hysterian" alaisina eläville ajankohtainen. Ei masennus kuitenkaan ole vain meidän pimeässä asuvien, aurinkoa näkemättömien ongelma, vaan se on yleinen inhimillinen vaikeus.

Toisinaan ajatellaan yhä, että uskonto yleisesti, kristillinen usko erityisesti ja sen luterilainen muoto kaikkein erityisimmin aiheuttaa ihmisille masennusta ja monta muuta mielenterveydellistä haittaa. Sanotaanhan usein jostakusta, jonka mielenterveys on järkkynyt: "Se tuli uskoon ja saman tien hulluksi." Tosiasia onkin, että joskus neurooseissa ja psykooseissa erilaiset uskonnolliset ja kristilliset ulottuvuudet saattavat olla keskeisiä, varsinkin jos kyseinen henkilö on ollut voimakkaasti kristillisen vaikutuksen alaisena

Raamatussa kuitenkin apostoli Johannes kirjoitti: ”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” (1 Joh 4:16-19.)

Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö", pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne” (1 Piet 3:14-15 KR 1938). Hän lainaa profeetta Jesajaa (8:12-13): ”Älkää vavisko, älkää sitä pelätkö, mitä tämä kansa pelkää. Pitäkää te Herra Sebaot pyhänä, pelätkää vain häntä, vaviskaa hänen edessään.” (Jes 8:12-13.)

Apostoli Paavali viimeisessä kirjeessään varma kuolema silmiensä edessä kirjoitti nuorelle työtoverilleen Timoteukselle yleispätevästi: ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan / raittiuden hengen/Hengen.” (2 Tim 1:7).


Persoonan heikkous

Kirjoittaessaan tätä kirjettään Timoteukselle Paavali oli Roomassa vankilassa, ei minkään varsinaisen rikoksen tähden, pikemminkin päinvastoin hyvien tekojensa tähden, mutta siitä syystä, ettei evankeliumin julistamista Jeesuksesta voitu Rooman valtakunnassa hyväksyä. Tämä ristiriita oli johtanut niin pitkälle, että hänet tuomittiin kuolemaan. Kirjettä kirjoittaessaan Paavali tiesi jo pian kuolevansa.

Kirjeen viimeisessä, neljännessä luvussa hän sanoo asian suoraan. Sanat tuntuvat järkyttäviltä, mutta niistä puuttuu kaikki itsesääli: "Minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt." (2 Tim 4:6-7 KR 1938.)

Timoteus sen sijaan oli kaukana Paavalista merten takana. Paavali oli Italiassa, Timoteus Vähässä-Aasiassa, Efesoksessa, jonne Paavali oli hänet asettanut seurakuntaa johtamaan. Sinne Paavali kirjeensä lähetti.

Timoteus oli Paavalin hengellinen "poika" (2 Tim 1:2). Apostolien teoista ja Paavalin kirjeistä voimme päätellä, että ilmeisesti Paavali oli johdattanut Timoteuksen uskoon. Joka tapauksessa tämä yli 15 vuotta kestänyt yhteys ja yhteistyö oli ollut molemmille erityisen merkityksellinen.

Timoteus oli myös Paavalin apulainen ja työtoveri. Hän tuli Paavalin avuksi suhteellisen varhaisessa vaiheessa, niin kuin Apt 16 kertoo. Sitten hän siirtyi yhä vastuullisempiin tehtäviin Paavalin työtoverina.

Timoteuksesta tuli varhain Efesoksen seurakunnan kaitsija. Perimätieto kertoo, että hän vuonna 97 kärsi siellä marttyyrikuoleman, muttemme tiedä asiaa varmasti. Uudessa testamentissa Timoteuksen jäljet loppuvat siihen, että Heprealaiskirjeen viimeisessä luvussa kerrotaan Timoteuksen vankeuteen joutumisesta, mutta se tuskin johti häntä vielä kuolemaan. On myös todennäköistä, että Timoteus oli Efesoksessa samaan aikaan kuin apostoli Johannes ja mahdollisesti Jeesuksen äiti Maria 60-luvulta lähtien.

Henkilönä Timoteus oli uskollinen. Paavali ylistää häntä uskollisuudesta eli luotettavuudesta enemmän kuin ketään muuta. Timoteus seurasi Paavalia hänen ensimmäiseen vankeuteensa Roomaan. Kun Paavali sitä ennen kävi Jerusalemissa, Timoteus oli matkalla mukana. Paavali lähetti Timoteuksen myös selvittämään vaikeita sotkuja Korintin seurakuntaan.

Timoteus oli ihmisenä herkkä ja lämmin, ehkä suorastaan tunteellinen. Kirjeen alussa Paavali sanoo hänestä: "Muistaessani kyyneleitäsi - -." Ehkä sen ajan ihmiset yleisesti ilmaisivat tunteitaan voimakkaammin kuin me suomalaiset teemme, mutta se oli myös ilmaus siitä, että Timoteus oli herkkätunteinen ihminen.

Timoteus oli suhteellisen nuori, ehkä 30:n ja 40:n ikävuoden välillä saadessaan tämän kirjeen.
Seurakunnan kaitsijana Timoteus joutui erittäin vaativaan tehtävään: taistelemaan harhaopettajia vastaan, järjestämään nuoren seurakunnan jumalanpalveluselämää, valitsemaan seurakunnalle vanhimmat, asettamaan heidät virkaansa ja johtamaan heitä ja järjestämään seurakunnan naisleskien huollon. Hänen tehtävänään oli myös opettaa apostolista uskoa. Siksi Paavali sanoi hänelle edellisessä kirjeessään (1 Tim 4:12): "Älköön kukaan nuoruuttasi katsoko ylen."

Timoteus oli ilmeisesti sairaalloinen, koska Paavali oli kirjoittanut (1 Tim 5:23): "Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä usein uudistuvien vaivojesi vuoksi." Jos 35-vuotiaalla ihmisellä on "usein uudistuvia vaivoja", se ei ole rohkaisevaa hänen kannaltaan. Kenties hänen persoonallisuutensa, tunnevoittoisuutensa, nuoruutensa ja suuri vastuunsa ovat yhteydessä hänen fyysiseen kuntoonsa.

Uudesta testamentista ilmenee, että Timoteus oli arka, pelokas, sisäänpäin kääntynyt luonne. Hän kaihtoi suurta vastuutaan, joka pyrki häntä masentamaan. Kenties Paavali sanelikin pergamentille: "Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä" juuri siitä syystä, että Timoteuksella oli suurta taipumusta sellaiseen. Kaikessa vakavasti otettavassa hoitotyössä vastuu on suuri. Se joka ottaa ihmisten ongelmat omakseen ja eläytyy niihin, jonka uniin ne tunkeutuvat, joka joutuu niitä pohtimaan ja tietyllä tavalla joskus jopa pitämään ihmisten kohtaloakin käsissään, joutuu väistämättä pelkäämään, ettei tekisi mitään väärin.

Nuorta seurakunnan johtajaa rohkaisee siis vanha apostoli, joka evankeliumin tähden on vangittuna ja odottaa marttyyrikuolemaa. Voisi ajatella, että osien pitäisi olla toisin päin, mutta ne eivät ole. Rooman vankeudesta apostoli lohduttaa Timoteusta, jotta hän jaksaisi ja voisi voittaa masennuksensa.



Pelkuruuden henki

Pelkuruudeksi käännetty kreikan sana (deilia) tulee sanasta, joka tarkoittaa ’pelokasta, pelkurimaista, arkaa’. Se esiintyy mm. kuvauksessa siitä, kun Jeesus on opetuslastensa kanssa veneessä ja järvellä nousee myrsky. "Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?" (Matt 8:26; Mark 4:40). Sama sana on Johanneksen puheessa helvetistä, tulijärvestä (Ilm 21:8): "Pelkurien osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa." Edelleen se on Jeesuksen jäähyväispuheessa (Joh 14:27): "Älköön sydämenne peljätkö." Ihmisen olemuksen sisimmästä nousee pelkoa, arkuutta, epätoivoa, masennusta. Aivan kuolemansa kynnyksellä Jeesus halusi nimenomaan sanoa: "Älkää antautuko masennuksen valtaan, älkää antako sille tilaa sydämessänne."

Paavali Roomalaiskirjeen 8. luvussa sanoo: "Te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme 'Abba!' Isä!'" Paavali yhdistää toisiinsa pelon ja orjuuden ja asettaa niiden vastakohdaksi Jumalan lapsena olemisen. Orja ei voi koskaan olla varma mistään hyvästä. Orja on aina riippuvainen isännästään tai emännästään, tämän mielivallasta ja oikuista. Hänen henkensä on isännän tai emännän kädessä. Hänellä ei voi olla mitään elämän luottamusta.

Jos sairastumme vaikeasti tai meissä on hankalia oireita, joita ei kyetä kunnolla diagnostisoimaan, koko elämäämme tulee suunnaton epävarmuus. Kaikki ikään kuin yhdessä hetkessä muuttuu toisenlaiseksi. Sama koskee syvimmässä mielessä koko olemistamme ja asemaamme. Jumala ei kuitenkaan ole antanut uskovilleen orjuuden henkeä, joka täyttäisi heidät pelolla.

On hyvä muistaa, että Raamatussa sanotaan 365 kertaa: "Älä pelkää!" Näin jokaista päivää varten olisi oma kieltonsa.


Selittäessään Vähässä katekismuksessa Isä meidän -rukouksen pyyntöä: "Älä saata meitä kiusaukseen" Luther sanoo: "Anomme, että Jumala suojelisi ja varjelisi meitä niin, ettei perkele, maailma ja oma lihamme pettäisi ja viettelisi meitä epäuskoon, epätoivoon ja muihin suuriin synteihin ja paheisiin."


Voiman Henki

Raamatussa esitetään usein jokin asia ensin kielteisesti ja sitten sanotaan se, mikä on myönteistä. Niin on tässäkin. Jumala ei ole masennuksen lähde. Hänen Hengessään asuu voima, rakkaus, raittius.

Kielteinen ilmaus korostaa sitä hyvää ja myönteistä, mitä Jumalan Hengestä sanotaan. Kielteinen puoli sisältää vain yhden asian: "ei pelkuruutta", jolle tosin voidaan antaa laaja asteikko merkityksiä. Myönteinen puhe Jumalan Hengestä sen sijaan sisältää kolme ulottuvuutta.


Ensinnäkin Jumalan Henki on siis voiman (dynamis) Henki. Se ei tarkoita ensisijaisesti ihmisen persoonallisuuden voimakkuutta. Siinä suhteessa olemme keskenämme erilaisia. Paavali on ilmeisesti ollut voimakas persoonallisuus, vaikka hänkin saattoi puhua niin tylsästi, että kuulijat nukahtivat ja eräs poika jopa putosi nukahtaneena kolmannesta kerroksesta. Monet olivat sanoneet Paavalista Korintissa: ”Hänen esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä” (2 Kor 10:10). Se oli tylsää, innotonta, voimatonta, hengetöntä. Hänen kirjoituksensa kuitenkin osoittavat, että se persoona, jonka läpi ne ovat tulleet, on voimakas ja ehjä.
Timoteus kenties oli ihmisenä aivan toisenlainen. Varsinaisesti Jumalan Hengen Paavalille antama voima oli hänen asemassaan apostolina ja siihen liittyvässä valtuutuksessa.

Voima ei myöskään tarkoita, että ihminen kokisi sen ennakolta. Ajattelemme usein sekä hengellisissä että maallisissa yhteyksissä, että meillä pitäisi olla ennakolta voima jonkin asian suorittamiseen. Joskus kokee itsensä niin väsyneeksi, ettei millään jaksaisi kohdata ketään. Oma henki vain vaivalloisesti pihisee, ja silti pitäisi taas kohdata ratkaisemattomia ongelmia, jaksaa kuunnella ja paneutua.

Ehkä olemme kuitenkin myös kokeneet, että olemme sittenkin saaneet voiman, jota tuossa tilanteessa tarvittiin.

Erityisesti tämä koskee Jumalan Hengen antamaa voimaa. Sitä ei anneta ennakolta varastoon. Se ei ole pakastimessa eikä säiliössä vaan tulee vasta siinä tilanteessa, jossa sitä tarvitaan. Paavali sanoikin: "Kun olen heikko, silloin minä olen väkevä" (2 Kor 12:10).

Voima on nimenomaan Jumalan Hengen antama voima, ei ihmisen, ei edes uskovan ihmisen. Paavali kirjoitti itsestään myös: "Tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä" (2 Kor 4:7). Tämä edellyttää, että ihmisessä on jotain saven kaltaista heikkoutta.

Jos näemme oikein "savisen" ihmisen, hauraan ja heikon, emme ehkä uskalla häntä lähestyä. Ajattelemme, että hänellä on ihan tarpeeksi kannettavaa omissa vaivoissaan ja omissa ahdistuksissaan - miten me voisimme vielä lisätä hänen kuormaansa? Tässä on kysymys Jumalan voimasta.

Paavali luonnehtii Jumalan Henkeä, Herran Henkeä, Pyhää Henkeä samoin kuin Jes 11:1-2: ”Iisain kannosta nousee verso, vesa puhkeaa sen juuresta ja kantaa hedelmää. Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuuden tuntemisen ja Herran pelon henki.” Voima kuuluu Hengen olemukseen ja on yksi Hengen lahjoista uskoville.


Rakkauden Henki

Toiseksi Jumalan Henki on rakkauden (agapee) Henki. Se tarkoittaa, että Jumala on rakkaus ja rakastaa meitä: "Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta" (Room 5:5).

Paavali käyttää Roomalaiskirjeessä myös harvinaista ilmausta Hengen rakkaus (15:30). Olemme tottuneet puhumaan Jumalan rakkaudesta, Isän rakkaudesta ja Jeesuksen rakkaudesta, mutta Uusi testamentti puhuu myös Hengen rakkaudesta, koska Jumalan Henki välittää meille sen rakkauden, joka hänen sisimmässään on.

Johanneksen mukaan rakkaus, Jumalan rakkaus, poistaa pelon, rangaistuksen pelon.

Paavalin ilmaisu "on vuodatettu" tarkoittaa tapahtumaa, joka kuuluu menneisyyteen mutta joka toistuu tai voi toistua. Jumalan rakkautta ei oteta yhdellä kertaa, vaan Jumala "vuodattaa" rakkauttaan jatkuvasti niiden sydämeen, joihin Pyhä Henki on tullut.

Tämä on lohdullista, koska ei tarvitse ajatella, että rakkauden pitäisi asua meissä luonnostaan ja joka hetki havaittavalla ja koettavalla tavalla, vaan rakkaus on ulkopuolellamme ja se vuodatetaan sydämeemme sitä mukaa kuin sitä tarvitsemme ja otamme vastaan.

Jumalan Henki myös mahdollistaa toisen ihmisen rakastamisen. "Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä." Meidän rakkautemme ei ole sitä, että tehostamme itseämme tai tavoittelemme jotakin omaamme, vaan sitä, että suostumme luopumaan omastamme, koska Jumala on antanut meille jotain niin arvokasta, että meillä on varaa luopua jostakin.

Tämä on meidän kannaltamme olennaisesti asennoitumiskysymys. Ellei meillä ole mitään, emme voi myöskään mistään luopua. Mutta jos olemme Jumalan mittaamattoman, äärettömän, ikuisen rakkauden kohteena, meillä on paljon, mistä voimme luopua ja mitä voimme jakaa toisille.


Raittiuden Henki

Kolmanneksi Paavali liittää Jumalan Henkeen sanan raittius, uudessa käännöksessä terve harkinta (soofronismos: soos ’ehjä, kokonainen, terve’ freen ’mieli’).

Suomen kielessä raittius ensimmäiseksi johtanee ajatuksemme alkoholin käyttöön. Sekin ulottuvuus tähän kyllä sisältyy. Paavali oli kirjoittanut Efesoksen seurakunnalle (5:18): ” Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne.” Hän asettaa siinä Jumalan Hengen ja humaltumisen vastakohdiksi. Humalaisen on täyttänyt ”viinan henki”, ei Pyhä Henki.

Paavalin tässä käyttämä sana tarkoittaa kuitenkin kirjaimellisesti ’tervemielisyyttä’, ’täydessä ymmärryksessä olemista’, ’tasapainoisuutta’, ’maltillisuutta’, ’kohtuullisuutta’, ’itsehillintää’, ’tervettä harkintaa’, ’siveyttä’ ja ’raittiutta’.

Raittiuden Henki luo tasapainoisen uskon, jonka keskuksena on ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus, ei ihminen itse pyrkimyksineen, tavoitteineen, suorituksineen, velvoitteineen, vaan yksinkertaisesti tämä Toinen, jonka varassa kaikki on ja josta kaikki ikään kuin säteilee meille ja huokuu meihin.

Pyhä Henki luo Jeesukseen uskovaan ihmiseen myös Jumalan luomistyön mukaista tasapainoista elämää. Jeesus ja Pyhä Henki eivät joudu ristiriitaan Jumalan luomistyön kanssa.
Siksi esimerkiksi mielenterveystyötä, ihmissuhdetyötä ja terapiaa on mielekästä tehdä myös hengellisestä näkökulmasta, koska sen lähtökohtana on syvimmältään juuri Jumalan luomistyön ja tasapainon palauttaminen ihmiselle mahdollisimman pitkälle.

Juuri tähän Paavaliin, joka koko elämänsä oli Jeesuksen kanssa elänyt, Pyhä Henki oli luonut pelottomuuden, voiman, rakkauden ja raittiuden, niin että hän häpeämättä kärsi Jeesuksen tähden ja luotti Jeesukseen ja Jeesuksen apuun loppuun saakka. Lähtökohtatekstimme jälkeen välittömästi hän sanoo ensin Timoteukselle: "Älä häpeä minua." Myöhemmin hän sanoo itsestään: "Minä en häpeä Herraa ja hänen evankeliumiaan."


Miten Jumalan Henki saadaan?

Paavali käyttää tässä yhteydessä kreikan kielen aikamuotoa (aoristia), jota ei ole suomessa ja joka tarkoittaa kertakaikkista, hetkellistä, yhtäkkistä tapahtumaa. Uskossa olemme saaneet Pyhän Hengen kerta kaikkiaan. Sama koskee armolahjaa, jonka Timoteus oli saanut hengellistä palvelutyötään varten (1 Tim 4:14). Siinä on sama aikamuoto: "- - armolahja, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi."

Myös edellä esillä ollut Room 5:5 sisältää saman aikamuodon: "- - Pyhä Henki, joka on meille annettu." Pyhän Hengen antaminen ei ole sellainen jatkuva tapahtuma kuin Jumalan rakkauden vuodattaminen. Pyhä Henki annettiin meille, kun etsiydyimme Jeesuksen luo ja turvasimme häneen ja tulimme uskoon. Kun joku uskoo ja turvautuu Jeesukseen, Jumala on jo antanut hänelle Henkensä, joka on voiman ja rakkauden ja raittiuden Henki.

Pelkuruus, arkuus, masennus, epätoivo eivät suinkaan tule Jumalan Hengestä, vaan ne nousevat ihmisen omasta olemuksesta tai tulevat hänen ulkopuoleltaan Saatanasta ja tästä maailmasta ja kuolemasta, joita kaikkia vastaan voiman, rakkauden ja raittiuden Henki koko ajan taistelee.

Siksi on tavattoman hyvää ja turvallista etsiytyä Jeesuksen luo. Hän ei vaikuta meihin mielenterveydellisesti haitallisesti eikä tuhoisasti vaan päinvastoin aivan toisella tavalla.

(Raimo Mäkelä, Suomen Raamattuopisto)

http://www.narsistienuhrientuki.info/index.php?alasivu=117&valikko=1