Vapaata mehun ja munkin nauttimista, asioiden käsittelyn jatkumista toivotaan sopuisassa ilmapiirissä.
Kuumaa mehua.
135
4523
Vastaukset
- Jatta
aloitan tämän illan ja tietysti sikapossulla.
Kyllä sitä joskus pitää herkutella, ei mikään maistu paremmalle.
Lapsuudesta tulee mieleen saunaillan limonaadit ja vastapaistetut munkit. Eihän silloin mitään ostettu kaupasta valmiina, kaikki tehtiin itse.
Maalla meillä oli lauantait niitä leipomispäiviä. Isolle porukalle ei pienet taikinat riittäneet. Koko viikoksi kun leivottiin leivät ja nisut.
Eräskin Joulu muistuu mieleen. Meitä oli viisi lasta ja äidin kanssa paistoimme ja valmistimme jokaiselle oman täytekakun.
Sieltä sai hakea kylmiöstä omasta kakusta silloin, kun halusi. Ne oli niitä lapsuuden Jouluja ja monenlaisia ihania muistoja putkahtaa aina joskus mieleen.
Pianhan se on Joulu ovella taas. Alkaa valmistelut, ainahan sitä pitää Jouluun kuitenkin varautua. Kinkky nyt ainakin on paistettava ja pipareita tehtäävä.
Tässä nyt tuli höpinää vähän liian aikaisin Joulusta, mutta ovellahan se jo on.- pukin muori
Kun nyt kaksi kukautta siitä joulusta löpistään, on saatu ihan kurkkua myöten täyteen aihetta ja koko joulun voi ohittaa lunkisti. Tulee halvaksikin.
- Kiehuja
kuva oli niin onnistunut (otettu kuvaamossa) että on mielestäni kuin taulu.
Kehystettynä tauluna kuva nyt onkin tuossa seinällä.
Punainen samettipuku, tukka kammattuna siististi, onhan siinä suuri ero niihin koulukuviin verrattuna.
Kyllä joskus kannattaa nähdä vaivaa kuvaamisen eteen.
Aloitin nyt kuitenkin vaikka epäröin, samoilla nimillä näkeehäntä sitten miten tää jatkuu.- Atolfia
Sinulla , Kiehuja, on jo lapsenlapsenlapsi. En ole ehtinyt ihan noin pitkälle, vasta lapsenlapsia hoitelen. Vanhin on kylläkin pian 20 vuotias, että jospas sieltä meillekin alkaa tulla noita lapsenlapsenlapsia.
Kyllähän ne valokuvaamossa osaavat ottaa oikein taidekuvia. Onhan eri toista kuin kotikameralla otetut.
Jatta on hyvissä ajoin alkanut miettiä joulua. Kaupat pullistelevatkin jo kaikenlaista krääsää.
Onneksi ei tarvitse kaikkea krumeluuria ostaa. Lahjoja olen kyllä jo alkanut miettiä. Olisi mukava saada ajoissa pakettiin, ettei siinä joulun alla olisi kaikki hommat kasassa.
Älä ole huolissasi, Kiehuja, hyvin tämä jatkuu. Samaan malliin kuin entisetkin mehukestit.
Hyvää Yötä kaikille kulkijoille!! - Kiehuja
Atolfia kirjoitti:

Hyvää Yötä kaikille kulkijoille!!Onhan säädyllisentuntuinen nimi ketjulle; Huoomenta Atolfia ja kaikki toisetkin.
On lapsista suuri ilo vaikkapa taulussa, iloiset lapsensilmät hieman ilkikurinen hymy kasvoillaan, nyt alan ymmärtämään kuvapaljoudet isovanhemmilla.
Eihän Pressavaalit voi epäonnistua usa'ssakaan
silloin kun väki äänestää sankoin joukoin. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Onhan säädyllisentuntuinen nimi ketjulle; Huoomenta Atolfia ja kaikki toisetkin.
On lapsista suuri ilo vaikkapa taulussa, iloiset lapsensilmät hieman ilkikurinen hymy kasvoillaan, nyt alan ymmärtämään kuvapaljoudet isovanhemmilla.
Eihän Pressavaalit voi epäonnistua usa'ssakaan
silloin kun väki äänestää sankoin joukoin."Lenkkipolulle" itseni mätän,
10 kilsaa taakseni jätän.
Saisinpa teidät seuraksi,
päiväni tulisi iloisemmaksi. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
"Lenkkipolulle" itseni mätän,
10 kilsaa taakseni jätän.
Saisinpa teidät seuraksi,
päiväni tulisi iloisemmaksi.Saisimpa sellaisen ilon
että kanssanne muutaman kilon
saisin lenkkipoluilla karistaa
siinä samalla murheet varistaa
luulisin lenkkipolun pehmeän
kivun polvista poistavan
onhan alusta askelen eri
kuin katujen asfalttimeri. - Jatta
Atolfia kirjoitti:
Sinulla , Kiehuja, on jo lapsenlapsenlapsi. En ole ehtinyt ihan noin pitkälle, vasta lapsenlapsia hoitelen. Vanhin on kylläkin pian 20 vuotias, että jospas sieltä meillekin alkaa tulla noita lapsenlapsenlapsia.
Kyllähän ne valokuvaamossa osaavat ottaa oikein taidekuvia. Onhan eri toista kuin kotikameralla otetut.
Jatta on hyvissä ajoin alkanut miettiä joulua. Kaupat pullistelevatkin jo kaikenlaista krääsää.
Onneksi ei tarvitse kaikkea krumeluuria ostaa. Lahjoja olen kyllä jo alkanut miettiä. Olisi mukava saada ajoissa pakettiin, ettei siinä joulun alla olisi kaikki hommat kasassa.
Älä ole huolissasi, Kiehuja, hyvin tämä jatkuu. Samaan malliin kuin entisetkin mehukestit.
Hyvää Yötä kaikille kulkijoille!!ole vielä lapsenlapsenlapsia ehtinyt hankkimaan.
Vanhin pojanpoikani on vasta 16 v.
Toivottavasti saan vielä odottaa jonkun vuoden.
Tuli kyllä hössötettyä tuosta Joulusta liian aikaisin. Voi olla niinkin, että ei tarvitse hössöttää ollenkaan.
Jos vaikka lähden muutaman päivän matkalle Joulun aikaan, paikkakin on jo varattu.
Saisivat lapsetkin viettää Joulua omien perheittensä kanssa.
Uusivuosi on sitten eri juttu.
- munkin kanssa
Minulle kävi hassusti. Joudun sensuuriin, vaikka olen hyvin "vähäeleinen" ihminen. :) No, se meni vähän överiksi, toivottavasti en joudu bannaan.
Hyvää yötä ja hyvää mieltä. Kauniita unia.- Jatta
ystävät! Olen niin tarkkaan seurannut USA:n vaaleja, etten ole vielä ehtinyt tänne ollenkaan. Näyttävät jatkuvan vielä pitkään.
Luulenpa, että moni muukin seuraa niitä silmä tarkkana.
Olin Obaman kannalla. Nythän kävi selväksi, että on myös Suomen asioista hyvin perillä. Nuori, komea mies.
Meille, jos tulet munkille, maitoa on aina tarjolla. Aamukahvia tässä hörppäilen samalla ja kahvia en voi mustana juoda.
Mehuakin on tarjolla, kuumana tai jääpalojen kanssa.
Hyvät päivän jatkot, jaksetaan! - jotka lauseenpätkällä
Jatta kirjoitti:
ystävät! Olen niin tarkkaan seurannut USA:n vaaleja, etten ole vielä ehtinyt tänne ollenkaan. Näyttävät jatkuvan vielä pitkään.
Luulenpa, että moni muukin seuraa niitä silmä tarkkana.
Olin Obaman kannalla. Nythän kävi selväksi, että on myös Suomen asioista hyvin perillä. Nuori, komea mies.
Meille, jos tulet munkille, maitoa on aina tarjolla. Aamukahvia tässä hörppäilen samalla ja kahvia en voi mustana juoda.
Mehuakin on tarjolla, kuumana tai jääpalojen kanssa.
Hyvät päivän jatkot, jaksetaan!nimikoimme viestimme.
Se on sallittua Suomi 24n säännöissä, ja tekee mahdolliseksi kirjoittaa niidenkin, jotka eivät pidä kovasuisista kriitikoista.
Toisten viestejä ei pidä ollenkaan krittisesti arvostella.
Ystävällisyys kunniaan!)))) jotka lauseenpätkällä kirjoitti:
nimikoimme viestimme.
Se on sallittua Suomi 24n säännöissä, ja tekee mahdolliseksi kirjoittaa niidenkin, jotka eivät pidä kovasuisista kriitikoista.
Toisten viestejä ei pidä ollenkaan krittisesti arvostella.
Ystävällisyys kunniaan!))))Mielestäni ketjunne on kehittynyt ja siitä kerroin.
Mainitsin taas kerran, että keskustelujen edellytyksenä on kirjoittajan tuttuus, vaikkapa lauseenpätkä nimimerkkinä.
Onhan minullakin kai oikeus kirjoittaa vaikka käytänkin rekisteröityä nimimerkkiä.- ketjukriitikko
Ruuneperi kirjoitti:
Mielestäni ketjunne on kehittynyt ja siitä kerroin.
Mainitsin taas kerran, että keskustelujen edellytyksenä on kirjoittajan tuttuus, vaikkapa lauseenpätkä nimimerkkinä.
Onhan minullakin kai oikeus kirjoittaa vaikka käytänkin rekisteröityä nimimerkkiä.sinä olet, mikä pätevyys arvostella ?
- Kylläpäs
ketjukriitikko kirjoitti:
sinä olet, mikä pätevyys arvostella ?
on pienestä kiinni. Ei Ruune ole arvostellut, eikä ainakaan missään pahassa mielessä. Päin vastoin, hän antoi kehuja tälle ketjulle ja sen ystävälliselle sävylle.
Miksi löytyy aina joku, joka Ruunen ajatuksia kritisoi. Ethän vain nyt itse ole se arvostelija. - Kiehuja
ketjukriitikko kirjoitti:
sinä olet, mikä pätevyys arvostella ?
hiukan muruja lenteli pitkin pöytää pyyhin enimmät hillot pois.
Entisellä loma paikkakunnalla oli yhtä hyviä munkkipossuja, niitä oikein mainostettiin siellä, vaikea niitäkin oli syödä siististi. - Jatta
ketjukriitikko kirjoitti:
sinä olet, mikä pätevyys arvostella ?
Sinäkin maistelemaan juuri paistettuja ja sokeroituja munkkeja kahvin tai omenamehun kanssa.
Pidetään mehukestit, niinkuin lapsena ennen...
Samalla jutellaan mukavia, vaikka Obamasta ja maailman hädästä.
Onnea Obamalle, sitä hän tarvitsee, jos lupauksensa meinaa pitää. - maidon juoja
Jatta kirjoitti:
ystävät! Olen niin tarkkaan seurannut USA:n vaaleja, etten ole vielä ehtinyt tänne ollenkaan. Näyttävät jatkuvan vielä pitkään.
Luulenpa, että moni muukin seuraa niitä silmä tarkkana.
Olin Obaman kannalla. Nythän kävi selväksi, että on myös Suomen asioista hyvin perillä. Nuori, komea mies.
Meille, jos tulet munkille, maitoa on aina tarjolla. Aamukahvia tässä hörppäilen samalla ja kahvia en voi mustana juoda.
Mehuakin on tarjolla, kuumana tai jääpalojen kanssa.
Hyvät päivän jatkot, jaksetaan!Iltapäivää taas tänne!
Tuosta Obaman jännäämisestä tuli nyt selvä sitten. Amerikkalaisittain hän on kaukana vasemmalla. Minusta on hyvä, että mustilla on nyt mahdollisuutensa. Olen ollut sitä mieltä, että orjuuden ajan työpanos olisi pitänyt korvata maan rikkaudesta vaikkapa ilmaisella koulutuksella ja sen sellaisella jo aikoja sitten. Ongelmat olisivat paljon pienempiä nyt.
Muuten en osaa sanoa uudesta presidentistä mitään. Toinen vaihtoehto oli erittäin tunkkainen ja ahdistava. Ehkä näin on hyvä. - Kiehuja
jotka lauseenpätkällä kirjoitti:
nimikoimme viestimme.
Se on sallittua Suomi 24n säännöissä, ja tekee mahdolliseksi kirjoittaa niidenkin, jotka eivät pidä kovasuisista kriitikoista.
Toisten viestejä ei pidä ollenkaan krittisesti arvostella.
Ystävällisyys kunniaan!))))lauseenpätkä kirjoittajia, sanoit aivan oikein että kovat sanat ajavat monet siihen menettelyyn.
Enemmän vapautta jos jostakin syystä ei halua käyttää samaa merkkiä, puhuminen on vapaampaa ja hyökkääminen vaikeampaa puhujaa kohtaan.
Ystävällisyyttä lisää. Jatta kirjoitti:
Sinäkin maistelemaan juuri paistettuja ja sokeroituja munkkeja kahvin tai omenamehun kanssa.
Pidetään mehukestit, niinkuin lapsena ennen...
Samalla jutellaan mukavia, vaikka Obamasta ja maailman hädästä.
Onnea Obamalle, sitä hän tarvitsee, jos lupauksensa meinaa pitää.On kuin olisi kysymys jostain maailmaa kohdanneesta siunauksesta.
Näen tuossa miehessä, Obamassa, ikäänkuin jotain pyhää miestä.
Tuollainen mies voi tehdä paljon koko maailman hyväksi, ei ainoastaan USA:n.
Yksi demoraattinen Presidentti, John Kennedy, murhattiin, samoin veli Robert. Musta vapaustaistelija Martin Luther King murhattiin.
Voimme vain rukoilla ja toivoa onnea ja suojelusta Obamalle.- Jatta
maidon juoja kirjoitti:
Iltapäivää taas tänne!
Tuosta Obaman jännäämisestä tuli nyt selvä sitten. Amerikkalaisittain hän on kaukana vasemmalla. Minusta on hyvä, että mustilla on nyt mahdollisuutensa. Olen ollut sitä mieltä, että orjuuden ajan työpanos olisi pitänyt korvata maan rikkaudesta vaikkapa ilmaisella koulutuksella ja sen sellaisella jo aikoja sitten. Ongelmat olisivat paljon pienempiä nyt.
Muuten en osaa sanoa uudesta presidentistä mitään. Toinen vaihtoehto oli erittäin tunkkainen ja ahdistava. Ehkä näin on hyvä.ykkösen uutisia. Vaikuttavaa ja voimakasta puhetta Obamalta.
Musta kansa on riemuissaan, tottakai. Kyllä maailma on muuttunut.
Tällaista ei olisi voinut kuvitella tapahtuvaksi muutama vuosikymmen sitten.
Mustilla ei ollut minkäänlaista arvoa, orjankahleet nilkoissa, ruoskaniskut jokapäiväisiä.
Maailma muuttuu, hyvä näin. Kiehuja kirjoitti:
lauseenpätkä kirjoittajia, sanoit aivan oikein että kovat sanat ajavat monet siihen menettelyyn.
Enemmän vapautta jos jostakin syystä ei halua käyttää samaa merkkiä, puhuminen on vapaampaa ja hyökkääminen vaikeampaa puhujaa kohtaan.
Ystävällisyyttä lisää.Olen ollut palstoilla kauemmin kuin tuskin kukaan ja jonkinlaista näkemystäkin on syntynyt.
Tuo piiloutuminen on alkujaan johtunut siitä, että on haluttu ilkeillä ja loukata mutta salata itsensä.
Itseni tapaisen tuntevat kaikki ja vaikka kirjoittaisin kesän kukkasista, lintujen laulusta ja auringon lämmöstä, niin haukut tulee.
"Taas se ...keleen ruuneperi, se muinaismuisto"
Toivotan hyvää jatkoa ketjullenne!- Kiehuja
Ruuneperi kirjoitti:
Olen ollut palstoilla kauemmin kuin tuskin kukaan ja jonkinlaista näkemystäkin on syntynyt.
Tuo piiloutuminen on alkujaan johtunut siitä, että on haluttu ilkeillä ja loukata mutta salata itsensä.
Itseni tapaisen tuntevat kaikki ja vaikka kirjoittaisin kesän kukkasista, lintujen laulusta ja auringon lämmöstä, niin haukut tulee.
"Taas se ...keleen ruuneperi, se muinaismuisto"
Toivotan hyvää jatkoa ketjullenne!toistamistahan sanomani oli mutta sitähän täällä ilmenee aina joskus.
Toivon myös Obamalle suojelusta ja menestystä.
Hyvää illanjatkoa Ruuneperi Kiehuja kirjoitti:
hiukan muruja lenteli pitkin pöytää pyyhin enimmät hillot pois.
Entisellä loma paikkakunnalla oli yhtä hyviä munkkipossuja, niitä oikein mainostettiin siellä, vaikea niitäkin oli syödä siististi.Voit ottaa toisenkin munkkipossun, jos pystyt syömään ensimmäisen nuolematta välillä huulia puhtaaksi sokerista.
maidon juoja kirjoitti:
Iltapäivää taas tänne!
Tuosta Obaman jännäämisestä tuli nyt selvä sitten. Amerikkalaisittain hän on kaukana vasemmalla. Minusta on hyvä, että mustilla on nyt mahdollisuutensa. Olen ollut sitä mieltä, että orjuuden ajan työpanos olisi pitänyt korvata maan rikkaudesta vaikkapa ilmaisella koulutuksella ja sen sellaisella jo aikoja sitten. Ongelmat olisivat paljon pienempiä nyt.
Muuten en osaa sanoa uudesta presidentistä mitään. Toinen vaihtoehto oli erittäin tunkkainen ja ahdistava. Ehkä näin on hyvä.Kaikki se, mitä me nyt tämän puolenvuoden aikana olemme nähneet ja kuulleet hänestä on puhdasta vaalihöpinää,jonka mainosammattilaiset ovat suunnitelleet suurella rahalla.
Suomen vaalivalheet ovat pikku juttuja Amerikan vastaaviin verrattuna.
Todellinen Obama tulee näkyviin vasta vuoden vaihteen jälkeen.Jopel kirjoitti:
Kaikki se, mitä me nyt tämän puolenvuoden aikana olemme nähneet ja kuulleet hänestä on puhdasta vaalihöpinää,jonka mainosammattilaiset ovat suunnitelleet suurella rahalla.
Suomen vaalivalheet ovat pikku juttuja Amerikan vastaaviin verrattuna.
Todellinen Obama tulee näkyviin vasta vuoden vaihteen jälkeen.Ei tarvitse olla kaksinen ihmistuntija kun näkee hyvän ja älykkään ihmisen.
Kuka tahansa ei lyhyessä ajassa pysty vakuuttamaan monia ihmisiä erinomaisuudestaan.
Musta tausta on suuri este, senkin hän on ylittänyt.
Minusta Barack Omaba edustaa edustaa uutta toivoa koko ihmiskunnalla.- Kiehuja
Jopel kirjoitti:
Voit ottaa toisenkin munkkipossun, jos pystyt syömään ensimmäisen nuolematta välillä huulia puhtaaksi sokerista.
mutta ei kyllä helpolla saa toista possua ja jos saa toisen possun on itsekin melko possunnäköinen siinä vaiheessa.
Ruuneperi kirjoitti:
Ei tarvitse olla kaksinen ihmistuntija kun näkee hyvän ja älykkään ihmisen.
Kuka tahansa ei lyhyessä ajassa pysty vakuuttamaan monia ihmisiä erinomaisuudestaan.
Musta tausta on suuri este, senkin hän on ylittänyt.
Minusta Barack Omaba edustaa edustaa uutta toivoa koko ihmiskunnalla.että hän edustaa uutta toivoa.
Toivotaan ja toivotaan. Olemme viisaampia vuosien kuluttua.
Hän oli minustakin selvästi parempi vaihtoehto.Kiehuja kirjoitti:
mutta ei kyllä helpolla saa toista possua ja jos saa toisen possun on itsekin melko possunnäköinen siinä vaiheessa.
Kokeiltu on ja kokenut kaiken tietää.
Terveisin
Munkkipossuun rakastunut- Jatta
Ruuneperi kirjoitti:
Ei tarvitse olla kaksinen ihmistuntija kun näkee hyvän ja älykkään ihmisen.
Kuka tahansa ei lyhyessä ajassa pysty vakuuttamaan monia ihmisiä erinomaisuudestaan.
Musta tausta on suuri este, senkin hän on ylittänyt.
Minusta Barack Omaba edustaa edustaa uutta toivoa koko ihmiskunnalla.on lasti nuoren, laihan pojan, niin kuin hän itseään nimitti, harteilla.
Lyhyessä ajassa ei mitään tapahdu, eihän maapalloakaan luotu yhdessä päivässä.
Ilman mustien ääniä, tulos ei ehkä olisi tämä.
Se on selvä, että mustien ja valkoisten raja kaventuu. Koko ihmiskunnan asiat tulee muuttumaan.
Ei sitä vielä oikein käsitä, miten suurista asioista on kysymys. Jatta kirjoitti:
on lasti nuoren, laihan pojan, niin kuin hän itseään nimitti, harteilla.
Lyhyessä ajassa ei mitään tapahdu, eihän maapalloakaan luotu yhdessä päivässä.
Ilman mustien ääniä, tulos ei ehkä olisi tämä.
Se on selvä, että mustien ja valkoisten raja kaventuu. Koko ihmiskunnan asiat tulee muuttumaan.
Ei sitä vielä oikein käsitä, miten suurista asioista on kysymys.Niipä niin.
Odotukset ovat varmaan liiankin suuret.
Ymmärretäänkö, että näissä taloudellisissa oloissa on vaikea toteuttaa ainakaan uudistuksia.
Suuria odotuksia ja vaikeuksia on tiedossa ja odottamassa valistumaton USA:n kansa.
Barack Obama on hoikka ja lempeän näköinen mutta ilmeisesti terästä sisältä.- Kiehuja
Ruuneperi kirjoitti:
Ei tarvitse olla kaksinen ihmistuntija kun näkee hyvän ja älykkään ihmisen.
Kuka tahansa ei lyhyessä ajassa pysty vakuuttamaan monia ihmisiä erinomaisuudestaan.
Musta tausta on suuri este, senkin hän on ylittänyt.
Minusta Barack Omaba edustaa edustaa uutta toivoa koko ihmiskunnalla.Marraskuussa 1963 nuori työtoveri tuli sanomaan minulle että Kennedy on 'skotattu',
sellaista järkytystä en enää haluaisi, toivoa oli silloinkin ja JFK oli niin suosittu.
Toivottavasti pelko on turha. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Marraskuussa 1963 nuori työtoveri tuli sanomaan minulle että Kennedy on 'skotattu',
sellaista järkytystä en enää haluaisi, toivoa oli silloinkin ja JFK oli niin suosittu.
Toivottavasti pelko on turha.sen järkytyksen, "Kennedy ammuttu", eihän se voinut olla totta! Muistan myös, missä sen kuulin.
Amerikassa kaikki on mahdollista, mitä vain voi tapahtua.
Toivottavasti ei tällaista tapahdu!
Saatais nähdä, mitä Obama saa aikaan, jos koko maailman kirjat meinaa panna uusiksi.
Hyvää Yötä Sinulle ja kaikille palstalaisille!
Tuo sänky alkaa vetää puoleensa, että taidan ottaa hyvän kirjan ja lueskella sitä hetken. - Atolfia
Ruuneperi kirjoitti:
On kuin olisi kysymys jostain maailmaa kohdanneesta siunauksesta.
Näen tuossa miehessä, Obamassa, ikäänkuin jotain pyhää miestä.
Tuollainen mies voi tehdä paljon koko maailman hyväksi, ei ainoastaan USA:n.
Yksi demoraattinen Presidentti, John Kennedy, murhattiin, samoin veli Robert. Musta vapaustaistelija Martin Luther King murhattiin.
Voimme vain rukoilla ja toivoa onnea ja suojelusta Obamalle.uutisten haastattelutilanteessa sanoi, että hänet varmaan tapetaan. Tuntui kyllä kauhealta ajatus, mutta eihän se USA:ssa mikään suuri ihme olisi. Juuri noitten menneitten tapahtumien valossa.
Siellä nostaa päätään tämä vanha Kuu-Klux-seura.
Ei se rasismi sieltä ole mihinkään kuollut.
Obamaa minäkin toivoin, vaikka samapa se täällä kaukaisessa Suomessa on, kuka siellä Valkoisessa talossa huseeraa.
Tai ehkäpä Obama sympaattisuudellaan pystyy vaikuttamaan koko maailman tilanteeseen. Siltä ainakin vaikuttaa, niin hurmioituneita useimmissa maissa näytetään olevan.
Venäjän Medvedev ei edes onnitellut Obamaa, uhkaili vain uusilla ohjuksilla. Melko outoa käytöstä. - muistissa on ...
Kiehuja kirjoitti:
Marraskuussa 1963 nuori työtoveri tuli sanomaan minulle että Kennedy on 'skotattu',
sellaista järkytystä en enää haluaisi, toivoa oli silloinkin ja JFK oli niin suosittu.
Toivottavasti pelko on turha.... Los Angelesin mellakat.
Siitä syntyisi kammottavia seurauksia, jos hänet tapettaisiin. Jokainen joutuisi omin asein puolustamaan kotiaan ja työpaikkoja, niitä ei julkinen järjestysvalta saisi rauhoitettua. Ruuneperi kirjoitti:
Ei tarvitse olla kaksinen ihmistuntija kun näkee hyvän ja älykkään ihmisen.
Kuka tahansa ei lyhyessä ajassa pysty vakuuttamaan monia ihmisiä erinomaisuudestaan.
Musta tausta on suuri este, senkin hän on ylittänyt.
Minusta Barack Omaba edustaa edustaa uutta toivoa koko ihmiskunnalla.Kuuntelin aamutuimaan mitä mieltä virolaiset ovat Yhdysvaltain tulevasta presidentistä.
Heidän (siis haastateltujen enemmistön) mielestä Omaba oli huonompi vaihtoehto, koska ei ole riittävän sotilaallinen ja jämäkkä.
Ja jotain muuta sellaista.
Asioita voidaan siis katsoa monelta kannalta.
Ehkä meidän veden takaiset ystävämme ajattelevat, että vain aseita kalistelmalla saavutetaan rauhan ja onni.Jopel kirjoitti:
Kuuntelin aamutuimaan mitä mieltä virolaiset ovat Yhdysvaltain tulevasta presidentistä.
Heidän (siis haastateltujen enemmistön) mielestä Omaba oli huonompi vaihtoehto, koska ei ole riittävän sotilaallinen ja jämäkkä.
Ja jotain muuta sellaista.
Asioita voidaan siis katsoa monelta kannalta.
Ehkä meidän veden takaiset ystävämme ajattelevat, että vain aseita kalistelmalla saavutetaan rauhan ja onni.Minäkin täällä esiinnyn kuin suurempikin tietäjä vaikka rehellisesti sanoen tiedän aika vähän.
Veljeskansamme virolaiset ovat aika merkillisiä. Hehän luopuivat itsenäisyydestään Neuvostoliiton hyväksi. Nykyiseltä Venäjältä he saivat takaisin itsenäisyytensä.
Asiallisella ystävällisyydellä, jolleivät ihan kiitollisuudella, he voisivat´suhtautua suureen naapuriinsa ja saavuttaa suuretkin edut vaikkapa kauppakumppaneina.
Meillä tuota vihan aihetta olisi paljon enemmän.
Anteeksi, menin vähän asiasta sivuun.
Obamassa lienee enemmän sisäistä terästä jos sitä tarvitaan. Toivottavasti ei.- Jatta
Ruuneperi kirjoitti:
Minäkin täällä esiinnyn kuin suurempikin tietäjä vaikka rehellisesti sanoen tiedän aika vähän.
Veljeskansamme virolaiset ovat aika merkillisiä. Hehän luopuivat itsenäisyydestään Neuvostoliiton hyväksi. Nykyiseltä Venäjältä he saivat takaisin itsenäisyytensä.
Asiallisella ystävällisyydellä, jolleivät ihan kiitollisuudella, he voisivat´suhtautua suureen naapuriinsa ja saavuttaa suuretkin edut vaikkapa kauppakumppaneina.
Meillä tuota vihan aihetta olisi paljon enemmän.
Anteeksi, menin vähän asiasta sivuun.
Obamassa lienee enemmän sisäistä terästä jos sitä tarvitaan. Toivottavasti ei.Virossa, tappelua venäläisväestön kanssa kaiken aikaa, niinkuin se patsaan siirtokin aikoinaan. Onkohan se siirretty entiselle paikalleen? Eikös siitäkin jotain juttua ollut.
Me emme uskalla näyttää tunteitamme Venäjälle. Katselin tässä hiljattain maapallokartastoa perspektiivi tasolta. Olemme kuin kärpäsen ..... Venäjän kupeessa.
Ainakin sukupolvenvaihdos on näyttänyt tulevan.
Nuoria miehia, meidän lastemme ikäisiä, istuu pallilla kuin pallilla. Stubb mukaan lukien.
Näyttäkööt nyt, mihin pystyvät. - sopiikin
Atolfia kirjoitti:
uutisten haastattelutilanteessa sanoi, että hänet varmaan tapetaan. Tuntui kyllä kauhealta ajatus, mutta eihän se USA:ssa mikään suuri ihme olisi. Juuri noitten menneitten tapahtumien valossa.
Siellä nostaa päätään tämä vanha Kuu-Klux-seura.
Ei se rasismi sieltä ole mihinkään kuollut.
Obamaa minäkin toivoin, vaikka samapa se täällä kaukaisessa Suomessa on, kuka siellä Valkoisessa talossa huseeraa.
Tai ehkäpä Obama sympaattisuudellaan pystyy vaikuttamaan koko maailman tilanteeseen. Siltä ainakin vaikuttaa, niin hurmioituneita useimmissa maissa näytetään olevan.
Venäjän Medvedev ei edes onnitellut Obamaa, uhkaili vain uusilla ohjuksilla. Melko outoa käytöstä.tähän mehuketjuun. Istuu tänne kuin suutarin sormi sian perseeseen.
Toki saakin sitten viisauksiaan kertoa mehunjuonnin ohessa. Jatta kirjoitti:
Virossa, tappelua venäläisväestön kanssa kaiken aikaa, niinkuin se patsaan siirtokin aikoinaan. Onkohan se siirretty entiselle paikalleen? Eikös siitäkin jotain juttua ollut.
Me emme uskalla näyttää tunteitamme Venäjälle. Katselin tässä hiljattain maapallokartastoa perspektiivi tasolta. Olemme kuin kärpäsen ..... Venäjän kupeessa.
Ainakin sukupolvenvaihdos on näyttänyt tulevan.
Nuoria miehia, meidän lastemme ikäisiä, istuu pallilla kuin pallilla. Stubb mukaan lukien.
Näyttäkööt nyt, mihin pystyvät.Pitäisikö meidänkin räyhätä ja mistä asiasta?
Mitä nuorien vaikuttajien pitäisi näyttää?
Kanssaelämisen taitoa suuren naapurin kanssa, vai suhteiden umpikujaan saattamista.- todellakin
sopiikin kirjoitti:
tähän mehuketjuun. Istuu tänne kuin suutarin sormi sian perseeseen.
Toki saakin sitten viisauksiaan kertoa mehunjuonnin ohessa.tähän ketjuun. Ei ikinä käytä noin rumaa kieltä kuin sinä. Viisas, fiksu mies.
Lisää Ruunea tähän ketjuun, on vähän muutakin, kuin pelkkää mehua ja munkkeja. - Jatta
Jopel kirjoitti:
Pitäisikö meidänkin räyhätä ja mistä asiasta?
Mitä nuorien vaikuttajien pitäisi näyttää?
Kanssaelämisen taitoa suuren naapurin kanssa, vai suhteiden umpikujaan saattamista.ilmaista asiani huonosti. En toki moittinut nuorta sukupolvea, vaan päinvastoin. Uudistuksista positiivisessa mielessä tarkoitin ja nimenomaan kanssaelämisen taitoa. Lukeneita, viisaita ihmisiä ovat nämä nuoret päättäjät, tottakai. Kokemusta ehkä vähemmän.
Ei räyhätä, eikä läyhätä missään nimessä. Olemme niin pieni läntti, kuin yksi suupala Venäjän kupeessa.
Se tässä viestittämisessä onkin niin vaikeaa, kun omat ajatukset tahtovat tulla esiin päinvastaisina, kun tarkoittaa. - vielä edellistä.
Jatta kirjoitti:
ilmaista asiani huonosti. En toki moittinut nuorta sukupolvea, vaan päinvastoin. Uudistuksista positiivisessa mielessä tarkoitin ja nimenomaan kanssaelämisen taitoa. Lukeneita, viisaita ihmisiä ovat nämä nuoret päättäjät, tottakai. Kokemusta ehkä vähemmän.
Ei räyhätä, eikä läyhätä missään nimessä. Olemme niin pieni läntti, kuin yksi suupala Venäjän kupeessa.
Se tässä viestittämisessä onkin niin vaikeaa, kun omat ajatukset tahtovat tulla esiin päinvastaisina, kun tarkoittaa.Yritän tästä lähtien valita sanani huolellisemmin ja kirjoittamani tekstin lukea monta kertaa läpi, ennenkuin päästän sen lähtemään.
Olen nuoresta polvesta erittäin mielissäni.
Maailman tilanne kaipaa parannusta, toivottavasti nämä miehet pystyvät sen tekemään. - se varmaan johtuukin
Ruuneperi kirjoitti:
Mielestäni ketjunne on kehittynyt ja siitä kerroin.
Mainitsin taas kerran, että keskustelujen edellytyksenä on kirjoittajan tuttuus, vaikkapa lauseenpätkä nimimerkkinä.
Onhan minullakin kai oikeus kirjoittaa vaikka käytänkin rekisteröityä nimimerkkiä.että kaikki menee nurin mihin vain kosketkin.
vielä edellistä. kirjoitti:
Yritän tästä lähtien valita sanani huolellisemmin ja kirjoittamani tekstin lukea monta kertaa läpi, ennenkuin päästän sen lähtemään.
Olen nuoresta polvesta erittäin mielissäni.
Maailman tilanne kaipaa parannusta, toivottavasti nämä miehet pystyvät sen tekemään.jarruttele.
Keskustelemallahan asiat selviää ja tieto senkun syvenee.- Jatta
Jopel kirjoitti:
jarruttele.
Keskustelemallahan asiat selviää ja tieto senkun syvenee.tietenkin on. Ei kuitenkaan pitäisi puhua asioista, joista ei ole perillä. Niinkuin nyt juuri tällaiset asiat, joihin tarvitaan todella tietämystä ja asioihin perehtymistä.
Kiva, kun vastasit ja olit ystävällinen.
En ole tietoisesti jarrutellut, joskus on vain tilanne sellainen, ettei voi tulla koneelle, vaikka mieli tekisi.
Vähän on tänään ollutkin täällä käyneitä. Liekö kaikilla muuta tekemistä.
Palataan. - muija maitoparta
Jatta kirjoitti:
ykkösen uutisia. Vaikuttavaa ja voimakasta puhetta Obamalta.
Musta kansa on riemuissaan, tottakai. Kyllä maailma on muuttunut.
Tällaista ei olisi voinut kuvitella tapahtuvaksi muutama vuosikymmen sitten.
Mustilla ei ollut minkäänlaista arvoa, orjankahleet nilkoissa, ruoskaniskut jokapäiväisiä.
Maailma muuttuu, hyvä näin.Hyvähän se on, jos muutos on parempaan. Rasismi on kyllä kaksisuuntaista. Tämä mies nyt on mustavalkoinen, että voipi olla oikein sopiva paikalle.
Suuret luulot on, jos meinaa saada liittovaltion laajuisen terveydenhuolto järjestelmän aikaan. Siinä on kova byrokratian pystyttäminen. Vaikkei siitä ole näkynyt mitään täsmällisempää tietoa, että miten alkaisi järjestymään.
Tosiaan, ei ole vielä 50 vuotta siitä, kun mustat eivät saaneet käydä muiden kanssa samaa koulua. Ja Rosa Barksin asiakin, ei saanut istua bussin etuosassa. Kuinka hirveää on elämä ollutkaan. - Jatta
muija maitoparta kirjoitti:
Hyvähän se on, jos muutos on parempaan. Rasismi on kyllä kaksisuuntaista. Tämä mies nyt on mustavalkoinen, että voipi olla oikein sopiva paikalle.
Suuret luulot on, jos meinaa saada liittovaltion laajuisen terveydenhuolto järjestelmän aikaan. Siinä on kova byrokratian pystyttäminen. Vaikkei siitä ole näkynyt mitään täsmällisempää tietoa, että miten alkaisi järjestymään.
Tosiaan, ei ole vielä 50 vuotta siitä, kun mustat eivät saaneet käydä muiden kanssa samaa koulua. Ja Rosa Barksin asiakin, ei saanut istua bussin etuosassa. Kuinka hirveää on elämä ollutkaan.hirveetä. Eihän heillä ollut ihmisarvoa ollenkaan. Orjuus, ruoskimiset ym.
Kauhistuttaa nyt. Kun eivät vain alkaisi kostaa jollain tapaa kohtaamaansa vääryyttä.
Eikös mustat ala olla enemmistönä, ainakin jossain päin Amerikkaa? En tiedä, tänään vain jossain keskustelussa, tuolla kaupungin kahvilassa, tuli puheeksi. - maitoparta muija
Jatta kirjoitti:
hirveetä. Eihän heillä ollut ihmisarvoa ollenkaan. Orjuus, ruoskimiset ym.
Kauhistuttaa nyt. Kun eivät vain alkaisi kostaa jollain tapaa kohtaamaansa vääryyttä.
Eikös mustat ala olla enemmistönä, ainakin jossain päin Amerikkaa? En tiedä, tänään vain jossain keskustelussa, tuolla kaupungin kahvilassa, tuli puheeksi.En yhtään ihmettele heidän raivoaan, niin uskomatonta elämä on heille ollut.
Sehän systeemeissä onkin merkittävää, että kun perustetaan kyttäys- ja kostomenetelmiä valtiovallalle, niin seuraavat saavat ne käyttöönsä. Eikä kukaan näitä poista. Tarkoitan nyt tätä kotimaan turvallisuusjärjestelmää, minkä tämänhetkinen presidentti hallintoonsa perusti.
En tiedä muuten mustaenemmistöisistä alueista muuta kuin, että kaupungeissa on enemmistönä ja pormestareina onkin siksi usein mustaihoinen. Eivät ne ole ongelmia saaneet kuitenkaan hallintaan sen enempää. - pekka töpöhäntä
Jatta kirjoitti:
hirveetä. Eihän heillä ollut ihmisarvoa ollenkaan. Orjuus, ruoskimiset ym.
Kauhistuttaa nyt. Kun eivät vain alkaisi kostaa jollain tapaa kohtaamaansa vääryyttä.
Eikös mustat ala olla enemmistönä, ainakin jossain päin Amerikkaa? En tiedä, tänään vain jossain keskustelussa, tuolla kaupungin kahvilassa, tuli puheeksi.monta sukupolvea jo, tyhjää lätinää ruoskimisesta!
- Kiehuja
Mehhuu otetaan
ja lähetään solalle
piutpaut tasolle, ei ole ollut mitään ongelmaa ymmärtää näitä juttuja, munkkilatinaa ja mehulätinää parraastapäästä.- että,
kirjoittamasai tekstin ymmärtämisestä lankee kokonaisvastuu lukijalle.
- Jatta
Lehdet on jo tullut selattua tältä koneelta. Samojahan nuo uutiset ovat, mitä eilenkin TV:ssä.
Olen samaa mieltä, "piut paut tasolle", kunhan täällä höpistään milloin mistäkin.
Viihdettä parhaimmillaan. Päivä lähtee hyvin käyntiin, kun täällä ensin pistäytyy hyvät huomenet toivottamassa.
Pakkasta on 6 astetta. Täytyy pukeutua vähän lämpimämmin. Onneksi ei ole liukasta, kun aamulenkille tästä lähden.
- Kiehuja
Tulin jo kyliltä, lähteä solalle = kulku aitan ja tallin välistä aidat molemmin puolin olevalle raitille.
Todellisuus oli toinen, puiston ja paloaseman kautta torille sieltä kauppaan josta ostin purkin piimää ja tomaatteja. - mutta miksi
nimimerkki kiehuja, sehän viittaa että henkilöllä niinsanotusti keittää, eli on lyhytpinnainen.
saako täällä ollenkaan kritiikkiä esittää. Vai onko tämä vaan nyökyttelyketju?- Kiehuja
Kiehuja oli kertakäyttönikki eikä nikki omista ketjua, muuten pelkkä kritiikkikään ei kauan maistu.
Mukana pyöriskelen, mieluummin jos sattuu olemaan hauskaa.
Tietopohjaa on nirkosesti en suuremmin sitä esittele.
Mehua ja munkkipossua naatiskelen tilasuuven niin salliessa.
Hyviä fiiliksiä kaikille! - tietokilpailuja
Kiehuja kirjoitti:
Kiehuja oli kertakäyttönikki eikä nikki omista ketjua, muuten pelkkä kritiikkikään ei kauan maistu.
Mukana pyöriskelen, mieluummin jos sattuu olemaan hauskaa.
Tietopohjaa on nirkosesti en suuremmin sitä esittele.
Mehua ja munkkipossua naatiskelen tilasuuven niin salliessa.
Hyviä fiiliksiä kaikille!järjestetä. Koko palstan nimikin on leppoisa kahvipöytä, miksei vaihteeksi mehukin, vaikka siitä tulee mieleen laulu lasten mehuhetkestä. En vaan oikein käsitä, miksei vois mennä kaikkiin ketjuihin juttelemaan leppoisasti, noihin ns. asia tai tietopitoisiinkin. Voihan niihinkin vastailla vaikka lauseenpätkillä tai kertakäyttönikillä. Eihän asiasta motkota muut kuin Ruuneperi.
Ketjun omistamisesta olen samaa mieltä myös, vaikka se voi kyllä rekattu poistaa ja samalla menee kaikkien kirjoitukset. Se ei ole kivaa, - Kiehuja
tietokilpailuja kirjoitti:
järjestetä. Koko palstan nimikin on leppoisa kahvipöytä, miksei vaihteeksi mehukin, vaikka siitä tulee mieleen laulu lasten mehuhetkestä. En vaan oikein käsitä, miksei vois mennä kaikkiin ketjuihin juttelemaan leppoisasti, noihin ns. asia tai tietopitoisiinkin. Voihan niihinkin vastailla vaikka lauseenpätkillä tai kertakäyttönikillä. Eihän asiasta motkota muut kuin Ruuneperi.
Ketjun omistamisesta olen samaa mieltä myös, vaikka se voi kyllä rekattu poistaa ja samalla menee kaikkien kirjoitukset. Se ei ole kivaa,Mehua' aloitti tuolla 'kuumaa mehua' ketjun
sen jatkamista pallottelivat niin päähänpistosta aloitin sen toisille valmiiksi, sattumalta olen itsekin tästä tykänny, onko tilanpuutetta kun et käsitä.
Kokoontumisen aiheena menettelee virtuaalinen mehu ja munkki. - Kiehuja
Kiehuja kirjoitti:
Kiehuja oli kertakäyttönikki eikä nikki omista ketjua, muuten pelkkä kritiikkikään ei kauan maistu.
Mukana pyöriskelen, mieluummin jos sattuu olemaan hauskaa.
Tietopohjaa on nirkosesti en suuremmin sitä esittele.
Mehua ja munkkipossua naatiskelen tilasuuven niin salliessa.
Hyviä fiiliksiä kaikille!Tässä joutu selittelemään olemassaoloja, ketjun että nikin, tulipahan juuret ja juurettomuudet käsiteltyä jos ne yleensä ketään kiinnostaa.
Hyvää yötä nyt, huomenna on päivä uus ja paree. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Tässä joutu selittelemään olemassaoloja, ketjun että nikin, tulipahan juuret ja juurettomuudet käsiteltyä jos ne yleensä ketään kiinnostaa.
Hyvää yötä nyt, huomenna on päivä uus ja paree.minullakin on paree päivä. En ymmärrä miksi koneeni oli n. tunnin verran jumissa. Aina tuli joku ihme teksti ruutuun. Otti todella päähän. Pikkutunneille taas pääsi tämäkin ilta vierähtämään.
No ei se mitään, aamuun on aikaa vielä. Ehtiipä tässä vielä kummasti nukkumaankin, jos nyt sitten tämän kiukun jälkeen tulee unikaan.
Yritänpä kuitenkin.
Hyvät yöt Sinulle! Tai aamupuolen öitä, tai miten se nyt on tähän aikaan yöstä. - Jatta
Jatta kirjoitti:
minullakin on paree päivä. En ymmärrä miksi koneeni oli n. tunnin verran jumissa. Aina tuli joku ihme teksti ruutuun. Otti todella päähän. Pikkutunneille taas pääsi tämäkin ilta vierähtämään.
No ei se mitään, aamuun on aikaa vielä. Ehtiipä tässä vielä kummasti nukkumaankin, jos nyt sitten tämän kiukun jälkeen tulee unikaan.
Yritänpä kuitenkin.
Hyvät yöt Sinulle! Tai aamupuolen öitä, tai miten se nyt on tähän aikaan yöstä.Nyt ylös ulos ja lenkille!
Kylläpäs täällä nyt nukutaan myöhälle. Nouskaahan nyt jo aamukahville, aamusta päivä parhain. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
minullakin on paree päivä. En ymmärrä miksi koneeni oli n. tunnin verran jumissa. Aina tuli joku ihme teksti ruutuun. Otti todella päähän. Pikkutunneille taas pääsi tämäkin ilta vierähtämään.
No ei se mitään, aamuun on aikaa vielä. Ehtiipä tässä vielä kummasti nukkumaankin, jos nyt sitten tämän kiukun jälkeen tulee unikaan.
Yritänpä kuitenkin.
Hyvät yöt Sinulle! Tai aamupuolen öitä, tai miten se nyt on tähän aikaan yöstä.Toivottavasti Sait hyvät yöunet ja ongelmat ei enää haittaa koneellasi
Kauppamiehien mainoksissa on taasen isät niin esillä, sellanenki ovilappu,
Ei saa häiritä!
Luulen kyllä että moni haluaisi että häirittäisiin.
Kieltämättä ketjun esillepanossa on omat puutteensa, puhumattakaan aloittajan puutteista,
mutta osallistujat kuten Sinäkin olette parhaane mukaan pehmentäneet yleisvaikutelmaa.
Hyvää perjantaita kaikille.
katson kohta Jälkiviisaita. Jatta kirjoitti:
Nyt ylös ulos ja lenkille!
Kylläpäs täällä nyt nukutaan myöhälle. Nouskaahan nyt jo aamukahville, aamusta päivä parhain.Uskaltaudun poikkeamaan näin aamukahvin lomassa.
Ikävä todeta, mutta eilinen päivä oli taas surullinen. Olen väitteiden mukaan eräänlainen palstantuhooja, joka pilaa kaiken. Moittijana oli tosin ehkä vain yksi.
Yställisempää jatkoa päiväännne!- kirjoitin
Ruuneperi kirjoitti:
Uskaltaudun poikkeamaan näin aamukahvin lomassa.
Ikävä todeta, mutta eilinen päivä oli taas surullinen. Olen väitteiden mukaan eräänlainen palstantuhooja, joka pilaa kaiken. Moittijana oli tosin ehkä vain yksi.
Yställisempää jatkoa päiväännne!erotin tosin pari muutakin. Joten älä ole huolissasi moittijoitasi tuntuu olevan enempikin.
- Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Toivottavasti Sait hyvät yöunet ja ongelmat ei enää haittaa koneellasi
Kauppamiehien mainoksissa on taasen isät niin esillä, sellanenki ovilappu,
Ei saa häiritä!
Luulen kyllä että moni haluaisi että häirittäisiin.
Kieltämättä ketjun esillepanossa on omat puutteensa, puhumattakaan aloittajan puutteista,
mutta osallistujat kuten Sinäkin olette parhaane mukaan pehmentäneet yleisvaikutelmaa.
Hyvää perjantaita kaikille.
katson kohta Jälkiviisaita.olla etukäteen viisas. Jälkiviisaus se on ainakin minulle niin ominaista.
Eihän sitä mitään ongelmia olisikaan, jos sen taidon osaisi.
Mukava päivä on tulossa. Täytyy tästä laittautua taas tuonne ulos.
Joskus vain tahtoo laiskuus saada yliotteen ja tekis mieli vain oleskella.
Tyttöjen kanssa teemme kävelylenkin kaupungille
tällä kertaa. Jonkun tekee mieli shoppailla. - Kiehuja
Ruuneperi kirjoitti:
Uskaltaudun poikkeamaan näin aamukahvin lomassa.
Ikävä todeta, mutta eilinen päivä oli taas surullinen. Olen väitteiden mukaan eräänlainen palstantuhooja, joka pilaa kaiken. Moittijana oli tosin ehkä vain yksi.
Yställisempää jatkoa päiväännne!että yksi ilkeys voi tehdä päivästä surullisen,
ystävällinen kirjoittaminen on vaikeaa, myös ystävällisenä esitetyn viestin rivien välissä olevat ilkeydet voivat tehdä päivästä surullisen.
Eilen poistettiin paljon, mutta ei sitä yhtä.
Samaa mieltä olen ystävällisyyttä ei ole tarpeeksi.
Jatta jo sanoi lenkille kaikki niimpä nyt lähdenkin. kirjoitin kirjoitti:
erotin tosin pari muutakin. Joten älä ole huolissasi moittijoitasi tuntuu olevan enempikin.
Mistä voit tietää moittijoiden määrän?
- Jatta
Ruuneperi kirjoitti:
Uskaltaudun poikkeamaan näin aamukahvin lomassa.
Ikävä todeta, mutta eilinen päivä oli taas surullinen. Olen väitteiden mukaan eräänlainen palstantuhooja, joka pilaa kaiken. Moittijana oli tosin ehkä vain yksi.
Yställisempää jatkoa päiväännne!vielä tänne ennen lenkille lähtöä. Monet kaupat aukeavat vasta kymmeneltä, joten vähän myöhänsimme lenkkiä.
Ymmärrän, minuunkin koskee, ihan oikeesti, nämä ilkeilyt. En ymmärrä, kun aloitin tämän deittailun täällä, olit yksi "mielitiettyni" ja tykkäsin ajatuksistasi ja elämänviisauksistasi.
Jo Sinun aloituksesi:Uskaltauduin poikkeamaan" sattui kipeästi.
Ketju on Sinun ja monen muun lisäksi nyt muutakin, kuin pelkkää mehun juontia.
Mehuakin tarvitaan ja munkkeja, kun mehulinjalla ollaan. - ainakin kolme
Ruuneperi kirjoitti:
Mistä voit tietää moittijoiden määrän?
todistettavasti.
- eikä nyt
Ruuneperi kirjoitti:
Mistä voit tietää moittijoiden määrän?
lasketa hajupoikaa mukaan.
- hyvin moni
Kiehuja kirjoitti:
että yksi ilkeys voi tehdä päivästä surullisen,
ystävällinen kirjoittaminen on vaikeaa, myös ystävällisenä esitetyn viestin rivien välissä olevat ilkeydet voivat tehdä päivästä surullisen.
Eilen poistettiin paljon, mutta ei sitä yhtä.
Samaa mieltä olen ystävällisyyttä ei ole tarpeeksi.
Jatta jo sanoi lenkille kaikki niimpä nyt lähdenkin.toivokkin että tämä Rune jäisikkin pysyvästi tähän mehu ketjuun. Sopii tänne erittäin hyvin kuten tuolla jossain on todettukin.
Rune kyllä itse hoitaa viestien poiston joillei ne häntä miellytä. - kehtaattekin
kirjoitin kirjoitti:
erotin tosin pari muutakin. Joten älä ole huolissasi moittijoitasi tuntuu olevan enempikin.
ilkeillä? Saatteko mielihyvää siitä, kun pahoitatte kaikkien ketjulaisten mielen.
Perustakaapa oma ketju ja haukkukaa toinen toisianne. - olet.
kehtaattekin kirjoitti:
ilkeillä? Saatteko mielihyvää siitä, kun pahoitatte kaikkien ketjulaisten mielen.
Perustakaapa oma ketju ja haukkukaa toinen toisianne.täällä puskasta huutelemaan kenellekään mitään ohjeita.
Mene sinne missä sinulla on hyvä olla. Tämä on juuri Runelaisten ketju jossa ajatuksia saa vapaasti ilmaista. - Jatta
Jatta kirjoitti:
olla etukäteen viisas. Jälkiviisaus se on ainakin minulle niin ominaista.
Eihän sitä mitään ongelmia olisikaan, jos sen taidon osaisi.
Mukava päivä on tulossa. Täytyy tästä laittautua taas tuonne ulos.
Joskus vain tahtoo laiskuus saada yliotteen ja tekis mieli vain oleskella.
Tyttöjen kanssa teemme kävelylenkin kaupungille
tällä kertaa. Jonkun tekee mieli shoppailla.tuolla kaupunkireissulla menee, kun sinne "tyttöporukassa" shoppailemaan lähdetään.
Onneksi pidin aika hyvin kukkaron nyörit kiinni, mutta ainahan sitä jotakin pientä jää käteen.
Iloinen mieli se on tärkeintä ja naurun kikatus.
Tapanamme on käydä syömässä jossain, eipähän tarvitse kotona ruveta enää kokkailemaan.
Nyt kävimme Kiinalaisessa ruokapaikassa. Siellä ei usein tuu käytyä, mutta todella maistuvaista on sapuska.
Nyt onkin kiva ottaa ilta vastaan rauhallisin ja iloisin mielin, vatsa pullottaen sopivasti. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
minullakin on paree päivä. En ymmärrä miksi koneeni oli n. tunnin verran jumissa. Aina tuli joku ihme teksti ruutuun. Otti todella päähän. Pikkutunneille taas pääsi tämäkin ilta vierähtämään.
No ei se mitään, aamuun on aikaa vielä. Ehtiipä tässä vielä kummasti nukkumaankin, jos nyt sitten tämän kiukun jälkeen tulee unikaan.
Yritänpä kuitenkin.
Hyvät yöt Sinulle! Tai aamupuolen öitä, tai miten se nyt on tähän aikaan yöstä.Jatta Sinulla paree päivä, päättelin siitä mitä kerroit.
Kyllä nämä päivä ovat parhaita jokainen terveenä vietetty päivä.
Pojanrakkareita on liikkeellä olivat hissin-nappiaki painaneet joka kerroksessa, -vintiöt. - Satu*
Jatta kirjoitti:
tuolla kaupunkireissulla menee, kun sinne "tyttöporukassa" shoppailemaan lähdetään.
Onneksi pidin aika hyvin kukkaron nyörit kiinni, mutta ainahan sitä jotakin pientä jää käteen.
Iloinen mieli se on tärkeintä ja naurun kikatus.
Tapanamme on käydä syömässä jossain, eipähän tarvitse kotona ruveta enää kokkailemaan.
Nyt kävimme Kiinalaisessa ruokapaikassa. Siellä ei usein tuu käytyä, mutta todella maistuvaista on sapuska.
Nyt onkin kiva ottaa ilta vastaan rauhallisin ja iloisin mielin, vatsa pullottaen sopivasti.Palailin illalla kylämatkalta, ja nyt tännekin käyn vilkaisemassa.
Viestejä luen joskus myöhemmin, nyt en paljoa jaksa.
Tuo nauru kiinnitti huomiotani, sillä minä olen aina parhaítten ystävieni kanssa nauranut paljon.
Jo kouluaikoina, mutta myöhemminkin.
Senkin takia juuri ne ystävät ovat niin hyvää tekeviä.
Nyt iltatouhuihin, sitten nukkumaan!
Hyvää illan jatkoa! - tietokoneeni on taas
Satu* kirjoitti:
Palailin illalla kylämatkalta, ja nyt tännekin käyn vilkaisemassa.
Viestejä luen joskus myöhemmin, nyt en paljoa jaksa.
Tuo nauru kiinnitti huomiotani, sillä minä olen aina parhaítten ystävieni kanssa nauranut paljon.
Jo kouluaikoina, mutta myöhemminkin.
Senkin takia juuri ne ystävät ovat niin hyvää tekeviä.
Nyt iltatouhuihin, sitten nukkumaan!
Hyvää illan jatkoa!kunnossa, sillä poikani tuli heti palattuani sen
korjaamaan.
Hidastelut ovat nyt ohitse.
Ikävää, kun en osaa itse löytää vikoja. - Jatta
Satu* kirjoitti:
Palailin illalla kylämatkalta, ja nyt tännekin käyn vilkaisemassa.
Viestejä luen joskus myöhemmin, nyt en paljoa jaksa.
Tuo nauru kiinnitti huomiotani, sillä minä olen aina parhaítten ystävieni kanssa nauranut paljon.
Jo kouluaikoina, mutta myöhemminkin.
Senkin takia juuri ne ystävät ovat niin hyvää tekeviä.
Nyt iltatouhuihin, sitten nukkumaan!
Hyvää illan jatkoa!kuulla Sinustakin. Et ole pitkään aikaan täällä vieraillutkaan.
Minullakin on nyt vieraita, mutta tulin katsomaan tännekin ystäviäni ja lukemaan tervehdyksiä.
Ystävät ovat hyviä olemassa niin surussa, kuin ilossakin.
Minäkin tästä piakkoin iltatouhuihin alan ja sitten nukkumaan.
Hyvät yöt kaikille ystäville!
Huomisiin. - Kiehuva
tietokoneeni on taas kirjoitti:
kunnossa, sillä poikani tuli heti palattuani sen
korjaamaan.
Hidastelut ovat nyt ohitse.
Ikävää, kun en osaa itse löytää vikoja.aikamoinen jos ihan itse löytäisit viat.
Tänään katselin miksi modeemi vilkkui innokkaasti omia aikojaan.
Katsoin tietoturvan ohjelmia siellä sanottiin että ladataan tietoturvan päivityksiä, huojennuin kun ei ollut mitään vääriä vieraita koneellani.
Otan kuitenkin lasillisen mehua ja menen nukkumaan onhan jo myöhäinen ilta. Kiehuva kirjoitti:
aikamoinen jos ihan itse löytäisit viat.
Tänään katselin miksi modeemi vilkkui innokkaasti omia aikojaan.
Katsoin tietoturvan ohjelmia siellä sanottiin että ladataan tietoturvan päivityksiä, huojennuin kun ei ollut mitään vääriä vieraita koneellani.
Otan kuitenkin lasillisen mehua ja menen nukkumaan onhan jo myöhäinen ilta.Monet ohjelmat, varsinkin torjuntaohjelmat tekevät noitä päivityksiä salassa ja sitten tulee vain ilmoitus, "päivitys on onnistunut ja tulee voimaan kun ohjelman sulkemisen jälkeen." tjms.
Siten kun siellä taustalla pyörii vielä jokin näkymätön viirusskannaus, niin siinä vanha kone yskii ylämäessä kummasti.
Onneksi monet toiminnot voi määritellä muutenkin toimiviksi, kuin automaatisiksi.Jopel kirjoitti:
Monet ohjelmat, varsinkin torjuntaohjelmat tekevät noitä päivityksiä salassa ja sitten tulee vain ilmoitus, "päivitys on onnistunut ja tulee voimaan kun ohjelman sulkemisen jälkeen." tjms.
Siten kun siellä taustalla pyörii vielä jokin näkymätön viirusskannaus, niin siinä vanha kone yskii ylämäessä kummasti.
Onneksi monet toiminnot voi määritellä muutenkin toimiviksi, kuin automaatisiksi.En malta vielä mennä nukkumaan, mutta hyvää yötä silti.
Nukkukaa hyvin- Kiehuva
Jopel kirjoitti:
Monet ohjelmat, varsinkin torjuntaohjelmat tekevät noitä päivityksiä salassa ja sitten tulee vain ilmoitus, "päivitys on onnistunut ja tulee voimaan kun ohjelman sulkemisen jälkeen." tjms.
Siten kun siellä taustalla pyörii vielä jokin näkymätön viirusskannaus, niin siinä vanha kone yskii ylämäessä kummasti.
Onneksi monet toiminnot voi määritellä muutenkin toimiviksi, kuin automaatisiksi.Siinä sitä oltiin taas, minä paraski asiantuntija' Täytyypä vähän syventyä lisää asiaan.
Hyvää yötä Jopel ja kaikki toisetkin. - Atolfia
Kiehuja kirjoitti:
Jatta Sinulla paree päivä, päättelin siitä mitä kerroit.
Kyllä nämä päivä ovat parhaita jokainen terveenä vietetty päivä.
Pojanrakkareita on liikkeellä olivat hissin-nappiaki painaneet joka kerroksessa, -vintiöt.meillekin aiheuttivat ovikellon soitolla harmaita hiuksia kauan, kauan sitten. Meillä oli koira, joka oli herkkä haukkumaan ja sekös poikia innosti.
Varsinkin silloin, kun emme olleet kotona, naapurit kertoivat, että näin olivat tehneet.
Sitten kerran satuin olemaan kotona. Pojat eivät sitä tienneet, joten aloittivat saman pelin.
Hiivin eteiseen odottamaan ja kun ovikello soi, tempaisin oven auki ja pojat vetäisin eteiseen. Eivät ehtineet luikkia pakoon, olivat niin hämmästyneitä. Pidin heille saarnan ja annoin vielä tukkapöllyn. Siihen loppui soittelu.
Tähän nykyaikaan olisin kyllä saanut noista tukkapöllyistä varmaan vankilaa tai ainakin sakkoja.
Sellainen muisto tuli tuosta Kiehujan jutusta mieleen.
Viikonloppu on taas edessä. Niin meni taas yksi viikko kuin hujaus vain.
Olenkohan minä viimeinen talsija tällä polulla?
Sanonpa siis Hyvää Yötä ja "näkemiin". hyvin moni kirjoitti:
toivokkin että tämä Rune jäisikkin pysyvästi tähän mehu ketjuun. Sopii tänne erittäin hyvin kuten tuolla jossain on todettukin.
Rune kyllä itse hoitaa viestien poiston joillei ne häntä miellytä.Kiitos kannustavista sanoistasi!
Eräs käsitys näyttää palstalaisilla vieläkin olevan, myös Sinulla.
Rekisteröityä nimimerkkiä käyttäväkään ei voi poistaa muita kuin omia viestejään.
Noita omia poistoja olenkin joskus tehnyt kun olen mielestäni kirjoittanut viestini huonosti tai esittänyt huomaamattani väärää tietoa. Omien poistojen ohessakin poistuu perässä olevat kommentitkin.
Joku kerran ihmetteli, onko "se" juuri mitään kirjoittanutkaan? Toinen "joku" klikkasi ohjetta "lue kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit" ja sai tulokseksi yli 5000 viestiä.- Jatta
Atolfia kirjoitti:
meillekin aiheuttivat ovikellon soitolla harmaita hiuksia kauan, kauan sitten. Meillä oli koira, joka oli herkkä haukkumaan ja sekös poikia innosti.
Varsinkin silloin, kun emme olleet kotona, naapurit kertoivat, että näin olivat tehneet.
Sitten kerran satuin olemaan kotona. Pojat eivät sitä tienneet, joten aloittivat saman pelin.
Hiivin eteiseen odottamaan ja kun ovikello soi, tempaisin oven auki ja pojat vetäisin eteiseen. Eivät ehtineet luikkia pakoon, olivat niin hämmästyneitä. Pidin heille saarnan ja annoin vielä tukkapöllyn. Siihen loppui soittelu.
Tähän nykyaikaan olisin kyllä saanut noista tukkapöllyistä varmaan vankilaa tai ainakin sakkoja.
Sellainen muisto tuli tuosta Kiehujan jutusta mieleen.
Viikonloppu on taas edessä. Niin meni taas yksi viikko kuin hujaus vain.
Olenkohan minä viimeinen talsija tällä polulla?
Sanonpa siis Hyvää Yötä ja "näkemiin".vintiöitä tahtoo näissä kerrostaloissa olla.
Muuten kiva Atolfia, kun tulit moikkaamaan!
Seinän takana on asunto, jota vuokrataan tämän tästä aina uusille.
Aina tulee uusia nuoria pojan kloppeja ja juhliahan siellä pidetään tämän tästä.
Kovat on menot viikonloppuisin, kun kymmenenkin nuorta pitää meteliä ja rappukäytävässä kuljetaan edestakaisin, sisään ja ulos.
Takseilla lähdetään puolenyön aikaan kaupungille juhlimaan.
Minua ei pahemmin meteli häiritse, kun olen muutenkin sellainen iltakukkuja ja jotenkin ymmärrän noita nuoria.
Hetken on aina hiljaisempaa, kun naapurit valittavat.
Niin, että Huomenta ja hyvää alkanutta lauantai-päivää! - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
vintiöitä tahtoo näissä kerrostaloissa olla.
Muuten kiva Atolfia, kun tulit moikkaamaan!
Seinän takana on asunto, jota vuokrataan tämän tästä aina uusille.
Aina tulee uusia nuoria pojan kloppeja ja juhliahan siellä pidetään tämän tästä.
Kovat on menot viikonloppuisin, kun kymmenenkin nuorta pitää meteliä ja rappukäytävässä kuljetaan edestakaisin, sisään ja ulos.
Takseilla lähdetään puolenyön aikaan kaupungille juhlimaan.
Minua ei pahemmin meteli häiritse, kun olen muutenkin sellainen iltakukkuja ja jotenkin ymmärrän noita nuoria.
Hetken on aina hiljaisempaa, kun naapurit valittavat.
Niin, että Huomenta ja hyvää alkanutta lauantai-päivää!Pulmusiahan ne on hänenkin lapset, sanoi naapuritalon asukas kun tuli kertomaa meidän lasten seinäkiipeilyistä.
Enhän ollut uskoa tietysti meidän lapsista sellaista.
Hyvä kuitenkin että tuli ovelle kertomaan eikä muualle vienyt sitä asiaa. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Pulmusiahan ne on hänenkin lapset, sanoi naapuritalon asukas kun tuli kertomaa meidän lasten seinäkiipeilyistä.
Enhän ollut uskoa tietysti meidän lapsista sellaista.
Hyvä kuitenkin että tuli ovelle kertomaan eikä muualle vienyt sitä asiaa.ihania vintiöitä ne ovat.
Piirtelihän se minunkin nuorin "Pulmunen" graffitteja kaverinsa kanssa johonkin parkkipaikan seiniin.
Selvisivät sillä, kun itse pesivät pois.
Kaverukset ostivat pesuaineet,(äidin pussilla käytiin) ja yöllä, kun ei ollut ketään näkemässä, kävivät töihin.
Ilmeisesti kelpasi, kun ei ainakaan mitään jälkipuheita tullut.
Oppia ikä kaikki. Kiehuja kirjoitti:
Pulmusiahan ne on hänenkin lapset, sanoi naapuritalon asukas kun tuli kertomaa meidän lasten seinäkiipeilyistä.
Enhän ollut uskoa tietysti meidän lapsista sellaista.
Hyvä kuitenkin että tuli ovelle kertomaan eikä muualle vienyt sitä asiaa.Ivallisuus on oikein leipälaji tuolla italolla,
nyt hän neljälle muulle johtajalle Obaman "päivettyneisyydellä" naureskeli.
Aika ikävä suhtautumistapa Perlusconilla toisiin ihmisiin!
Suojelusenkeliä rukoilen nuoren Obaman turvaksi, kyllä hän nyt on niin
valtavien haasteiden ja tehtävien edessä.
Amerikan mantereen suuruus, kaikki osavaltiot
yhden miehen johtamina!
Ja vielä George W. Bushin jälkeen kaikkine suurine ongelmineen!
Ei voi muuta kuin yrittää parastaan tuossa tilanteessa.
Näittekö sen kilpailijan "liskokuvan"? Hän oli tosi rumassa asennossa Obaman takana.
Miksiköhän Obamalla on japanilaisen pikkukaupungin sukunimi?
Tietääkseni hänen äitinsä on valkoihoinen ja isänsä kenialainen.
Käsittämätöntä muuten, että vielä nykyaikanakin annetaan ihonvärille jotain merkitystä.
Eikö se nyt ole aivan toisarvoinen asia.
Hyvää lauantaipäivää!- Jatta
satu kirjoitti:
Ivallisuus on oikein leipälaji tuolla italolla,

Hyvää lauantaipäivää!sellaisen sammakon päästi suustaan tulemaa, ettei olisi kyllä uskonut. Jälkeenpäin sanoi tarkoittavan sen kohteliaisuudeksi.
Samoin, suojelusenkeleitä toivon minäkin Obamalle.
En minä ainakaan pysty edes käsittämään, kuinka suuret paineet on pojan harteilla. Hirvittävät.
Eri ihonväreihin on jo totuttu vähän jokapuolella Suomea. Kun käyn kotikaupunkini kirkossa, niin sielläkin istuu pitkä penkkirivi tummia, komeita nuorukaisia ja naisia. Hyvä asia.
Ovat tietääkseni nämä, viimeiseksi tulleet, Myarmanista.
Kaduilla heitä tulee vastaan jokapuolella, eikä siihen enää mitää huomiota kiinnitä.
Kansainvälistytään ja sekoitutaan pikkuhiljaa. Suuremmissa kaupungeissa se on jo aivan toista luokkaa.
Näin kyllä saman liskokuvan, hirvittävä.
Hyvät päivän jatkot! - Kiehuja
Kiehuja kirjoitti:
Kiehuja oli kertakäyttönikki eikä nikki omista ketjua, muuten pelkkä kritiikkikään ei kauan maistu.
Mukana pyöriskelen, mieluummin jos sattuu olemaan hauskaa.
Tietopohjaa on nirkosesti en suuremmin sitä esittele.
Mehua ja munkkipossua naatiskelen tilasuuven niin salliessa.
Hyviä fiiliksiä kaikille!oikein hyvät mutta jalkaan voi laittaa vain vähän humalassa, oli liikemiehen selitys teetämiensä kenkien vähäiselle käytölle.
Komea mies hän oli mutta bootsit oli liian näyttävät ja hän oli liian harvoin humalassa. - halaamistasoa
satu kirjoitti:
Ivallisuus on oikein leipälaji tuolla italolla,
nyt hän neljälle muulle johtajalle Obaman "päivettyneisyydellä" naureskeli.
Aika ikävä suhtautumistapa Perlusconilla toisiin ihmisiin!
Suojelusenkeliä rukoilen nuoren Obaman turvaksi, kyllä hän nyt on niin
valtavien haasteiden ja tehtävien edessä.
Amerikan mantereen suuruus, kaikki osavaltiot
yhden miehen johtamina!
Ja vielä George W. Bushin jälkeen kaikkine suurine ongelmineen!
Ei voi muuta kuin yrittää parastaan tuossa tilanteessa.
Näittekö sen kilpailijan "liskokuvan"? Hän oli tosi rumassa asennossa Obaman takana.
Miksiköhän Obamalla on japanilaisen pikkukaupungin sukunimi?
Tietääkseni hänen äitinsä on valkoihoinen ja isänsä kenialainen.
Käsittämätöntä muuten, että vielä nykyaikanakin annetaan ihonvärille jotain merkitystä.
Eikö se nyt ole aivan toisarvoinen asia.
Hyvää lauantaipäivää!Berlusconiin on niin tottunut. Italian häpeä.

Hyvää lauantaipäivää!miten Berluscon saa läpi syyttämis-suojat ja omistukseensa niin paljon mediaa; korruptio, korruptio, korruptio ja vielä rasismi.
En ymmärrä miten eurooppalaisessa valtiossa näin annetaan tapahtua. - Atolfia
Kiehuja kirjoitti:
oikein hyvät mutta jalkaan voi laittaa vain vähän humalassa, oli liikemiehen selitys teetämiensä kenkien vähäiselle käytölle.
Komea mies hän oli mutta bootsit oli liian näyttävät ja hän oli liian harvoin humalassa.Saman aihepiirin keskustelua kuin tuolla "politiikan arkipäivää" palstalla. Ei se ihan sillä nimellä taida olla, mutta aihepiiriltään sopisi hyvinkin.
Mainitsin juuri tuosta Berlusconista. Mikä ihmeen voima saa italot äänestämään tuollaista roistoa?
Mutta onhan näitä saman tapaisia päämiehiä ollut eri valtioissa ennenkin. Rikkeitä vain on tullut esiin jälkeenpäin. Tämä Berlusconi pysyy vallassa,
vaikka mitä tekisi.
Jatta ja Kiehuja keskustelevat noista vintiöistä. Onhan ne kautta aikojen keksineet jos jonkinlaisia kolttosia. Voi, voi, en muista omieni tehneen mitään sellaista. Taitaa tuo muisti pätkiä. Ne nuo ikävät asiat tuppaa unohtumaan ja mikä sen parempi.
Onpa mukava, kun tämä ketju elää näin vilkasta elämää. Hauska on aina vilkaista tänne, kuka on käväissyt mehuilla.
Oli hauska tavata taas Jatta, Kiehuja ja kaikki muut.
Nyt panen saunan lämpimään ja lähden pienelle lenkille pimeään iltaan.
Leppoisaa lauantai-iltaa. - Atolfia
satu kirjoitti:
Ivallisuus on oikein leipälaji tuolla italolla,
nyt hän neljälle muulle johtajalle Obaman "päivettyneisyydellä" naureskeli.
Aika ikävä suhtautumistapa Perlusconilla toisiin ihmisiin!
Suojelusenkeliä rukoilen nuoren Obaman turvaksi, kyllä hän nyt on niin
valtavien haasteiden ja tehtävien edessä.
Amerikan mantereen suuruus, kaikki osavaltiot
yhden miehen johtamina!
Ja vielä George W. Bushin jälkeen kaikkine suurine ongelmineen!
Ei voi muuta kuin yrittää parastaan tuossa tilanteessa.
Näittekö sen kilpailijan "liskokuvan"? Hän oli tosi rumassa asennossa Obaman takana.
Miksiköhän Obamalla on japanilaisen pikkukaupungin sukunimi?
Tietääkseni hänen äitinsä on valkoihoinen ja isänsä kenialainen.
Käsittämätöntä muuten, että vielä nykyaikanakin annetaan ihonvärille jotain merkitystä.
Eikö se nyt ole aivan toisarvoinen asia.
Hyvää lauantaipäivää!entäs tuo siloiteltu naama. Jos vielä tiukemmalle vetää, leveä hymy hieman kapenee.
Hyvää lauantaita Satu!
P.S.
Olinkohan hieman liian ilkeä? - Satu*
Atolfia kirjoitti:
entäs tuo siloiteltu naama. Jos vielä tiukemmalle vetää, leveä hymy hieman kapenee.
Hyvää lauantaita Satu!
P.S.
Olinkohan hieman liian ilkeä?Totuushan ei pala tulessakaan.
Nuo kasvojen kiristykset, hampaiden valkaisut, uudet tyttöystävät ja 'möläytykset' lienevät kaikkien tiedossa.
Usein juuri miesporukassa tapahtuvat nuo ivailut,
niin nytkin, ilmeet olivat sen mukaiset. - Satu*
Atolfia kirjoitti:
Saman aihepiirin keskustelua kuin tuolla "politiikan arkipäivää" palstalla. Ei se ihan sillä nimellä taida olla, mutta aihepiiriltään sopisi hyvinkin.
Mainitsin juuri tuosta Berlusconista. Mikä ihmeen voima saa italot äänestämään tuollaista roistoa?
Mutta onhan näitä saman tapaisia päämiehiä ollut eri valtioissa ennenkin. Rikkeitä vain on tullut esiin jälkeenpäin. Tämä Berlusconi pysyy vallassa,
vaikka mitä tekisi.
Jatta ja Kiehuja keskustelevat noista vintiöistä. Onhan ne kautta aikojen keksineet jos jonkinlaisia kolttosia. Voi, voi, en muista omieni tehneen mitään sellaista. Taitaa tuo muisti pätkiä. Ne nuo ikävät asiat tuppaa unohtumaan ja mikä sen parempi.
Onpa mukava, kun tämä ketju elää näin vilkasta elämää. Hauska on aina vilkaista tänne, kuka on käväissyt mehuilla.
Oli hauska tavata taas Jatta, Kiehuja ja kaikki muut.
Nyt panen saunan lämpimään ja lähden pienelle lenkille pimeään iltaan.
Leppoisaa lauantai-iltaa.Jatta, Kiehuja ja kaikki muut.
Ja mehevät rönsyilyt ovat mehuketjunkin piristävä
mauste, eikö totta!
Hyvää illan jatkoa! - Jatta
Satu* kirjoitti:
Jatta, Kiehuja ja kaikki muut.
Ja mehevät rönsyilyt ovat mehuketjunkin piristävä
mauste, eikö totta!
Hyvää illan jatkoa!Satu ja Atolfia ym.
Minä jo kävin iltalenkillä, pienellä vaan ja saunaan aion kans mennä, kunhan tästä kerkiän. Puoli kahdeksan aikaan on vuoroni, meillä on juuri uusitti taloyhtiön saunat. Ihana uuden puun tuoksu tulee, kun löylyä heittää.
Minä olenkin oikea "himosaunoja". Kylmään suihkuun sitten vaan kuumien löylyjen jälkeen.
Minäkin vähän rönsyilen taas.
Keskimmäinen poikani kävi visiitillä kahden poikansa kanssa. Adoptoivat Thaimaasta kaksi poikaa, kummatkin 1,3 vuotiaina.
Kaksi kertaa kävivät siellä, ikäeroa on heillä 3v. Ovat tummia kivoja kavereita. Nyt jo 10-13 v.
Poikkesin aiheesta kovasti, mutta eikös täällä saakin rönsyillä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia lapsista tai lastenlapsista?
Mehua ja munkkeja saunan jälkeen, mutta mehu kylmänä. satu kirjoitti:
Ivallisuus on oikein leipälaji tuolla italolla,
nyt hän neljälle muulle johtajalle Obaman "päivettyneisyydellä" naureskeli.
Aika ikävä suhtautumistapa Perlusconilla toisiin ihmisiin!
Suojelusenkeliä rukoilen nuoren Obaman turvaksi, kyllä hän nyt on niin
valtavien haasteiden ja tehtävien edessä.
Amerikan mantereen suuruus, kaikki osavaltiot
yhden miehen johtamina!
Ja vielä George W. Bushin jälkeen kaikkine suurine ongelmineen!
Ei voi muuta kuin yrittää parastaan tuossa tilanteessa.
Näittekö sen kilpailijan "liskokuvan"? Hän oli tosi rumassa asennossa Obaman takana.
Miksiköhän Obamalla on japanilaisen pikkukaupungin sukunimi?
Tietääkseni hänen äitinsä on valkoihoinen ja isänsä kenialainen.
Käsittämätöntä muuten, että vielä nykyaikanakin annetaan ihonvärille jotain merkitystä.
Eikö se nyt ole aivan toisarvoinen asia.
Hyvää lauantaipäivää!Kyseessähän on Silvio Berlusconi.
Tahallasiko perkulemaiseksi nimitit?- Atolfia
Jatta kirjoitti:
Satu ja Atolfia ym.
Minä jo kävin iltalenkillä, pienellä vaan ja saunaan aion kans mennä, kunhan tästä kerkiän. Puoli kahdeksan aikaan on vuoroni, meillä on juuri uusitti taloyhtiön saunat. Ihana uuden puun tuoksu tulee, kun löylyä heittää.
Minä olenkin oikea "himosaunoja". Kylmään suihkuun sitten vaan kuumien löylyjen jälkeen.
Minäkin vähän rönsyilen taas.
Keskimmäinen poikani kävi visiitillä kahden poikansa kanssa. Adoptoivat Thaimaasta kaksi poikaa, kummatkin 1,3 vuotiaina.
Kaksi kertaa kävivät siellä, ikäeroa on heillä 3v. Ovat tummia kivoja kavereita. Nyt jo 10-13 v.
Poikkesin aiheesta kovasti, mutta eikös täällä saakin rönsyillä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia lapsista tai lastenlapsista?
Mehua ja munkkeja saunan jälkeen, mutta mehu kylmänä.tätä tarinointia.
Onhan täällä hauska tavata Jatta, Satu, Kiehuja ja kaikki, jotka poluilla seikkailee.
Taidat, Jatta, olla vähän samanhenkinen tuon saunomisen suhteen. Minäkin otan niin kovat löylyt kuin vain saan ja päälle niin kylmän suihkun kuin on mahdollista hanasta saada. Sen jälkeen veri kiertää tiuhaan tahtiin.
Sinulla onkin erilaiset lapsenlapset. Ihanaa! He ovat jo melko suuria ja omaksuneet täysin suomalaisuuden. Onko siellä teillä päin useampia perheitä, jotka ovat adoptoineet ulkomailta?
Hyvinkö ovat koulutoverit ottaneet heidät touhuihinsa?
Rönsyillähän täällä saa nimenomaan. Muuten kävisi keskustelu kovin yksitoikkoiseksi, jos samasta aiheesta jauhettaisiin koko pitkän ketjun ajan.
Saunan päälle kyllä maistui kylmä mehu, mutta munkin jätin syömättä.
Äsken söin yhden voileivän salaatin kanssa ja vettä päälle humautin.
Nyt taidan poistua takavasemmalle ja alan miettiä tuota petiin menemistä.
HYVÄÄ YÖTÄ ja oikein mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
oikein hyvät mutta jalkaan voi laittaa vain vähän humalassa, oli liikemiehen selitys teetämiensä kenkien vähäiselle käytölle.
Komea mies hän oli mutta bootsit oli liian näyttävät ja hän oli liian harvoin humalassa.tulee mieleen sellaiset saappaat, vähän koristeelliset ja nimenomaan suutarilla teetetyt.
Huomiselle oikein Hyvää Isäinpäivää, kaikille palstalaisten ISILLE!
Toivoo Jatta - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
tulee mieleen sellaiset saappaat, vähän koristeelliset ja nimenomaan suutarilla teetetyt.
Huomiselle oikein Hyvää Isäinpäivää, kaikille palstalaisten ISILLE!
Toivoo JattaHalauksia,Jopelille ja kaikille isille, mieluummin naisilta ja lapsilta, lahjoista ei ole niin väliä.
Omaan jalkaan teetetyt bootsit, onhan kaupassa monentasoisia, ovat hyvät jalalle ja kestävät.
Liikemies hieman humalassa,
esitelmöi pubissa minulle karjapaimentyylisesti pukeutuneena.
Tilatessaan niitä hän erehtyi liian erikoiseen koristelumalliin, sääli että hyvä käsityö menee hiukan hukkaan, pitäisi olla vähän
Timo T Mikkosen tyylinen ennen kuin pitäminen onnistuu selvinpäin. - Jatta
Atolfia kirjoitti:
tätä tarinointia.
Onhan täällä hauska tavata Jatta, Satu, Kiehuja ja kaikki, jotka poluilla seikkailee.
Taidat, Jatta, olla vähän samanhenkinen tuon saunomisen suhteen. Minäkin otan niin kovat löylyt kuin vain saan ja päälle niin kylmän suihkun kuin on mahdollista hanasta saada. Sen jälkeen veri kiertää tiuhaan tahtiin.
Sinulla onkin erilaiset lapsenlapset. Ihanaa! He ovat jo melko suuria ja omaksuneet täysin suomalaisuuden. Onko siellä teillä päin useampia perheitä, jotka ovat adoptoineet ulkomailta?
Hyvinkö ovat koulutoverit ottaneet heidät touhuihinsa?
Rönsyillähän täällä saa nimenomaan. Muuten kävisi keskustelu kovin yksitoikkoiseksi, jos samasta aiheesta jauhettaisiin koko pitkän ketjun ajan.
Saunan päälle kyllä maistui kylmä mehu, mutta munkin jätin syömättä.
Äsken söin yhden voileivän salaatin kanssa ja vettä päälle humautin.
Nyt taidan poistua takavasemmalle ja alan miettiä tuota petiin menemistä.
HYVÄÄ YÖTÄ ja oikein mukavaa sunnuntaita ja isänpäivää.on juhlittu ja isät tai"korvikeisät" halattu.
Kakut ym. makeat nautittu, mutta väliäkös sillä sitten on.
Tuohon adoptioasiaan vielä.
Hyvin ovat sopeutuneet ja ei minkäänlaista syrjintää ole ollut, päinvastoin. Kaveripiirissä ovat hyvin suosittuja. Vanhemmat ovat tyytyväisiä ratkaisuun, minkä tekivät.
Todella fiksuja poikia ovat.
Asuvat vain vähän kaukana, että nytkin tuntui, että ovat kasvaneet pituutta sitten viime näkemän, ainakin vanhempi poika.
Mutta tuossa iässähän he kasvavat aivan silmissä.
En muuten tiedä mihin katosi taas edellinen viesti, oli samantapainen. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan putkahda esiin jossain vaiheessa. - poistamaan
Ruuneperi kirjoitti:
Kiitos kannustavista sanoistasi!
Eräs käsitys näyttää palstalaisilla vieläkin olevan, myös Sinulla.
Rekisteröityä nimimerkkiä käyttäväkään ei voi poistaa muita kuin omia viestejään.
Noita omia poistoja olenkin joskus tehnyt kun olen mielestäni kirjoittanut viestini huonosti tai esittänyt huomaamattani väärää tietoa. Omien poistojen ohessakin poistuu perässä olevat kommentitkin.
Joku kerran ihmetteli, onko "se" juuri mitään kirjoittanutkaan? Toinen "joku" klikkasi ohjetta "lue kaikki nimimerkin kirjoittamat viestit" ja sai tulokseksi yli 5000 viestiä.myös v a i n yhden viestin, vaikka sillä olisi vastauksiakin.
Isät tykkäävät lämpöisistä halauksista.
Hyvväää ötyä
t: JopelKoko joukolla halaamme kunhan tuolta Atolfia ja Jattakin mukaan tulevat!
Tässä iso mansikkakakku kermavaahtoreunuksilla mehukestien kukkuraksi kaikille isille! Onnea!
:)- Jatta
satu kirjoitti:
Koko joukolla halaamme kunhan tuolta Atolfia ja Jattakin mukaan tulevat!

:)tulen mukaan kakkukahville ja halaamaan.
Eilen iltaisella, isänpäiväonnittelulla, jäi halaukset antamatta.
En oikein uskaltanut, mutta nyt tuplasti ja kaksin käsin rutistaen ONNEA! - Kiehuja
satu kirjoitti:
Koko joukolla halaamme kunhan tuolta Atolfia ja Jattakin mukaan tulevat!
Tässä iso mansikkakakku kermavaahtoreunuksilla mehukestien kukkuraksi kaikille isille! Onnea!
:)Halivajetta ei nyt enää olekaan, ovat niin lämpimiä halauksia ja vielä mansikkakakkuakin.
Tässä välissä ehdin käymään pikku kävelyllä, kosteata on mutta ei sada.
Hyvää Isänpäivän jatkoa kaikille! satu kirjoitti:
Koko joukolla halaamme kunhan tuolta Atolfia ja Jattakin mukaan tulevat!
Tässä iso mansikkakakku kermavaahtoreunuksilla mehukestien kukkuraksi kaikille isille! Onnea!
:)Tuntuupa tosi lämpöiseltä.
Hyvää Isäinpäivää muillekin pojille.- isille
Joku ehdotti, että pidettäisiin vanhempien päivää yhteisesti vaikka äitienpäivänä.
Eiköhän noita jaksa juhlia erikseenkin. Kakun tekoon on hyvä olla joku juhlan syy. ;)
Hyvää yötä. - Atolfia
satu kirjoitti:
Koko joukolla halaamme kunhan tuolta Atolfia ja Jattakin mukaan tulevat!
Tässä iso mansikkakakku kermavaahtoreunuksilla mehukestien kukkuraksi kaikille isille! Onnea!
:)myöhäinen kakkukahvittelija. Mutta kiitos vaan, kyllähän aina kakku ja kahvi maistuu.
Onnittelut minultakin isille, vaikkakin myöhäiset, kuitenkin tämän vuorokauden aikana.
Taisinhan jo sanoakin eilen illalla nuo onnittelut, mutta eihän se liika tee pahaa kuin selkäsaunassa.
Meillä kotona ei ollutkaan täytekakkua. Tarjoilimme omenapiirakkaa kermavaahdon kanssa. Hyvin tuntui menevän sekin. isille kirjoitti:
Joku ehdotti, että pidettäisiin vanhempien päivää yhteisesti vaikka äitienpäivänä.
Eiköhän noita jaksa juhlia erikseenkin. Kakun tekoon on hyvä olla joku juhlan syy. ;)
Hyvää yötä.myöhäiset. Aina kelpaa.
- Auenneet silmät
Vaimoni ei halannut eikä onnitellut minua isänpävän johdosta.
Ehkä minä en olekaan isä.- kyllä sitten
halaamme Sinua täällä ja toivotamme yhteisesti
Hyvää Isänpäivää! - Kiehuja
vaimosi ei olekaan lastesi äiti, voiko siitäkään olla niin varma.
- Kiehuja
Kiehuja kirjoitti:
vaimosi ei olekaan lastesi äiti, voiko siitäkään olla niin varma.
ajateltuna,
luotetaan vaimoihin ei sentään kaikkea päälaelleen käännetä.
Vaikka joku on kuulemma sellaista sanonutkin epäilevänsä.
Kävi vaarinkin luona poika kolmen lapsen kanssa, tytär soitti töistään oli vanhuksia kotiavustamassa.
Tää vanhus menee nyt nukkumaan Hyvää yötä! - Atolfia
Kiehuja kirjoitti:
ajateltuna,
luotetaan vaimoihin ei sentään kaikkea päälaelleen käännetä.
Vaikka joku on kuulemma sellaista sanonutkin epäilevänsä.
Kävi vaarinkin luona poika kolmen lapsen kanssa, tytär soitti töistään oli vanhuksia kotiavustamassa.
Tää vanhus menee nyt nukkumaan Hyvää yötä!että HYVÄÄ YÖTÄ!
Jollakin olivat silmät auenneet, hyvä niin, mutta minulla kohta ovat sulkeutuneet.
Heipparallaa!!!! - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
ajateltuna,
luotetaan vaimoihin ei sentään kaikkea päälaelleen käännetä.
Vaikka joku on kuulemma sellaista sanonutkin epäilevänsä.
Kävi vaarinkin luona poika kolmen lapsen kanssa, tytär soitti töistään oli vanhuksia kotiavustamassa.
Tää vanhus menee nyt nukkumaan Hyvää yötä!Nyt on arki ja maanantai. Isät olivat juhlansa ansainneet,mutta kaikki loppuu aikanaan ja hyvä niin.
Hyvää huomenta! Lehdet tuli jo selattua ja uutiset luettua, mitä niitä nyt täältä näkee.
Ihmeellistä, kun kinkkukin alkaa jo maistua kalalta!
Se onkin sitten sama, kumpaa ostaa, kinkkua vai kalaa, niin kalaa on.
Ulkona onkin vielä poutainen sää, vaikka vettäkin on luvassa. Esteri se tällä viikolla ahkerasti kuulemma vierailee, ainakin täällä päin.
Hyvää jatkoa tälle päivälle! Jokos aamukahvit on juotu? - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
Nyt on arki ja maanantai. Isät olivat juhlansa ansainneet,mutta kaikki loppuu aikanaan ja hyvä niin.
Hyvää huomenta! Lehdet tuli jo selattua ja uutiset luettua, mitä niitä nyt täältä näkee.
Ihmeellistä, kun kinkkukin alkaa jo maistua kalalta!
Se onkin sitten sama, kumpaa ostaa, kinkkua vai kalaa, niin kalaa on.
Ulkona onkin vielä poutainen sää, vaikka vettäkin on luvassa. Esteri se tällä viikolla ahkerasti kuulemma vierailee, ainakin täällä päin.
Hyvää jatkoa tälle päivälle! Jokos aamukahvit on juotu?Kahfit on juotu Ja Hyvää huomenta.
Nukuin pitkään kun illalla ei uni meinanut tulla ajattelin niitä lapsia ja heidän ongelmia.
Kai liian harvoin nähdään niin kerralla tulee sitten liikaa informaatiota.
Kaupallisuutta olen vastustanut mutta se pitää sietää jos näkee lapsia tekojuhlan' varjolla edes silloin.
Nyt en muista mikä se ruokaaines oli viime viikolla, mikä maistui ihan eriltä ruoalta kuin mitä pakkauksen päällä luki.
Ei oikein tiennyt pitääkö valittaa, parempi olisi kai jotenkin saattaa tiedoksi, muuten menee arpajaiseksi makuelämykset. - Kiehuja
Kiehuja kirjoitti:
Kahfit on juotu Ja Hyvää huomenta.
Nukuin pitkään kun illalla ei uni meinanut tulla ajattelin niitä lapsia ja heidän ongelmia.
Kai liian harvoin nähdään niin kerralla tulee sitten liikaa informaatiota.
Kaupallisuutta olen vastustanut mutta se pitää sietää jos näkee lapsia tekojuhlan' varjolla edes silloin.
Nyt en muista mikä se ruokaaines oli viime viikolla, mikä maistui ihan eriltä ruoalta kuin mitä pakkauksen päällä luki.
Ei oikein tiennyt pitääkö valittaa, parempi olisi kai jotenkin saattaa tiedoksi, muuten menee arpajaiseksi makuelämykset.Näin entisiä naapureita niin siinä muistu mieleen
itäauton osto joskus jolloin myytiin viimeisiä kappaleita 1200L Ladaa (pyöreät lamput)
Esittelykappaleena ollut alumiinivanteilla ja vauhtiteippauksilla varustettu valkoinen auto oli kovasti naisväen mieleen ja se sitten ostettiin.
Nämä naapurit oli sitä mieltä että sellaiset herkut ei mitenkää Ladaan sovi ja jotkut nuoret olisivat pelkät alumiinivanteet halunneet ostaa.
11v ajettiin sillä autolla eikä paljon vikoja ollut.
Vieläkin niitä on liikenteessä, jotkut nuoremmatki ajelevat niitä.
En viittiny autopalstoja hakkea vaan tökäsin tähän. - Satu*
Kiehuja kirjoitti:
Näin entisiä naapureita niin siinä muistu mieleen
itäauton osto joskus jolloin myytiin viimeisiä kappaleita 1200L Ladaa (pyöreät lamput)
Esittelykappaleena ollut alumiinivanteilla ja vauhtiteippauksilla varustettu valkoinen auto oli kovasti naisväen mieleen ja se sitten ostettiin.
Nämä naapurit oli sitä mieltä että sellaiset herkut ei mitenkää Ladaan sovi ja jotkut nuoret olisivat pelkät alumiinivanteet halunneet ostaa.
11v ajettiin sillä autolla eikä paljon vikoja ollut.
Vieläkin niitä on liikenteessä, jotkut nuoremmatki ajelevat niitä.
En viittiny autopalstoja hakkea vaan tökäsin tähän.toistakymmentä vuotta, ja myytyämme sen katselimme aina melkein tippa linssissä sen menoa uuden
kuljettajansa kanssa.
Väri oli harmaa ja kromi kiilsi kauniisti, kun me
pesimme sen jossain Helsingissä.
Itse asiassa en tarkkaan muista, missä oli sellainen autojen pesupaikka 70-luvulla.
Muistaisiko kukaan? - ei vain
Kiehuja kirjoitti:
Näin entisiä naapureita niin siinä muistu mieleen
itäauton osto joskus jolloin myytiin viimeisiä kappaleita 1200L Ladaa (pyöreät lamput)
Esittelykappaleena ollut alumiinivanteilla ja vauhtiteippauksilla varustettu valkoinen auto oli kovasti naisväen mieleen ja se sitten ostettiin.
Nämä naapurit oli sitä mieltä että sellaiset herkut ei mitenkää Ladaan sovi ja jotkut nuoret olisivat pelkät alumiinivanteet halunneet ostaa.
11v ajettiin sillä autolla eikä paljon vikoja ollut.
Vieläkin niitä on liikenteessä, jotkut nuoremmatki ajelevat niitä.
En viittiny autopalstoja hakkea vaan tökäsin tähän.lähde!
- Kiehuja
Satu* kirjoitti:
toistakymmentä vuotta, ja myytyämme sen katselimme aina melkein tippa linssissä sen menoa uuden
kuljettajansa kanssa.
Väri oli harmaa ja kromi kiilsi kauniisti, kun me
pesimme sen jossain Helsingissä.
Itse asiassa en tarkkaan muista, missä oli sellainen autojen pesupaikka 70-luvulla.
Muistaisiko kukaan?Tulee mieleen ainakin ja on vanha huoltoasema.
Sitä cromia oli puskureissa Ladassakin, kun jo silloin uudemmissa autoissa sitä ei enää paljon näkynyt.
Ja ihmekyllä ei tullut ruostepilkkuja siihen cromiin. - Atolfia
ei vain kirjoitti:
lähde!
noista autokeskusteluista. Sen verran sanon, että olen kuullut, että jossakin päin Ladat ovat kysyttyä tavaraa. Lieneekö totta?
Tänään on Martin päivä ja tuli mieleen noita vanhan kansan ennusteita. Pitänevätkö paikkansa nykyään?
Esim: Jos Martti paukkuu, niin tammi tiukuu. tarkoittanee, että kylmä Martti tietää lämmintä sydäntalvea ja tietysti päinvastoin.
Ja näin: Kun ei Liisa pidä liukkaita eikä Kaisa kaljamia, ei tule hyvä leipävuosi tulevana vuonna.
Kerran vielä: Kaisana ja jouluna sanotaan olevan samanlaisen sään.
Katsotaanpa, kuinka käy. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Tulee mieleen ainakin ja on vanha huoltoasema.
Sitä cromia oli puskureissa Ladassakin, kun jo silloin uudemmissa autoissa sitä ei enää paljon näkynyt.
Ja ihmekyllä ei tullut ruostepilkkuja siihen cromiin.katselin ja uutisia sieltä. Monet teistä ovat Etelä-Suomen alueelta. Hurjat ovat myrskyt siellä päin olleet, ei ole varmaan tehnyt mieli sinne sateeseen ja tuuleen lähteä, ainakaan vapaaehtoisesti.
Tänne Länsi-Suomeen, Pohjanmaan alueelle eivät taida tänäänkään yltää, kivasti ohittavat. Tiedä sitten?
Hyvää huomenta toivotan! Eilen olikin aika hiljainen päivä, toivotaan tästä päivästä vilkkaampaa. - Kiehuja
Atolfia kirjoitti:
noista autokeskusteluista. Sen verran sanon, että olen kuullut, että jossakin päin Ladat ovat kysyttyä tavaraa. Lieneekö totta?
Tänään on Martin päivä ja tuli mieleen noita vanhan kansan ennusteita. Pitänevätkö paikkansa nykyään?
Esim: Jos Martti paukkuu, niin tammi tiukuu. tarkoittanee, että kylmä Martti tietää lämmintä sydäntalvea ja tietysti päinvastoin.
Ja näin: Kun ei Liisa pidä liukkaita eikä Kaisa kaljamia, ei tule hyvä leipävuosi tulevana vuonna.
Kerran vielä: Kaisana ja jouluna sanotaan olevan samanlaisen sään.
Katsotaanpa, kuinka käy.poikkesit säihin jotka ei osu entisen ajan merkkeihin, jotenki siltä taas tuntuu.
Autoista taas, mua nuorempi kaveri ajelee kanootti katolla ja teltta kontissa päästäpäähän
tätä suomenmaata loppuunajetulla ladalla, osallistuu jokimelonta tapahtumiin, kalastelee ja nauttii elämästään.
Lada sopii kuulemma hyvin hänen luonteelle.
Aina jostakin hän löytää kaverin joka hitsaa ja harsii autoa sen verran että syksyllä auto on taas entistä ehompi. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
katselin ja uutisia sieltä. Monet teistä ovat Etelä-Suomen alueelta. Hurjat ovat myrskyt siellä päin olleet, ei ole varmaan tehnyt mieli sinne sateeseen ja tuuleen lähteä, ainakaan vapaaehtoisesti.
Tänne Länsi-Suomeen, Pohjanmaan alueelle eivät taida tänäänkään yltää, kivasti ohittavat. Tiedä sitten?
Hyvää huomenta toivotan! Eilen olikin aika hiljainen päivä, toivotaan tästä päivästä vilkkaampaa.päivää! Illalla oli kyllä tosikova puuska ryskettä kuului pimeydestä, kuplahalli kaatu tuossa lähistöllä eikä enää ylös nouse.
Eikä nyt ulos viitsi lähteä sadesuojaihmisiä siellä harvakseltaan kulkee.
Nyt noon aikaa kirjoitella, välillä luen
Anna Dostojevskajan "Muistelmia" Itsestään ja Dostojevskistä.
Hyvää päivänjatkoa sinne pohjoisemmaksikin ja kaikille toisillekin. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
katselin ja uutisia sieltä. Monet teistä ovat Etelä-Suomen alueelta. Hurjat ovat myrskyt siellä päin olleet, ei ole varmaan tehnyt mieli sinne sateeseen ja tuuleen lähteä, ainakaan vapaaehtoisesti.
Tänne Länsi-Suomeen, Pohjanmaan alueelle eivät taida tänäänkään yltää, kivasti ohittavat. Tiedä sitten?
Hyvää huomenta toivotan! Eilen olikin aika hiljainen päivä, toivotaan tästä päivästä vilkkaampaa.Jatkoin Anna Dostojevskajan kirjan lukemista mutta olen sitä mieltä että teksti pitäisi suomentaa uudestaan nykyaikaisemmaksi.
Vanhanaikainen kirjoitustyyli ei ole kovin mukavaa luettavaa isona kirjana.
Mielenkiintoinen kirja kyllä on, Anna avusti pikakirjoittajana Dostojevskia.
Huomenna on päivä taasen parempi, vettä on luvassa vähempi. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Jatkoin Anna Dostojevskajan kirjan lukemista mutta olen sitä mieltä että teksti pitäisi suomentaa uudestaan nykyaikaisemmaksi.
Vanhanaikainen kirjoitustyyli ei ole kovin mukavaa luettavaa isona kirjana.
Mielenkiintoinen kirja kyllä on, Anna avusti pikakirjoittajana Dostojevskia.
Huomenna on päivä taasen parempi, vettä on luvassa vähempi.On aamukahvin aika.
Siellä etelässäkin on myrskyt pikkuhiljaa ohi. Tänne meille asti ne eivät yltäneetkään.
Muistan venäläisen klassikon kirjoista "Kaksoisolento", jonka olen hiljattain lukenut.
"Rikos ja Rangaistus" on tuttu TV:stä.
Täytyypä käydä kirjastossa aamulenkin yhteydessä. Joku kirja pitää aina olla "työn alla". Ilman sitä ei uni tule illalla.
Hyvää päivän jatkoa! - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
On aamukahvin aika.
Siellä etelässäkin on myrskyt pikkuhiljaa ohi. Tänne meille asti ne eivät yltäneetkään.
Muistan venäläisen klassikon kirjoista "Kaksoisolento", jonka olen hiljattain lukenut.
"Rikos ja Rangaistus" on tuttu TV:stä.
Täytyypä käydä kirjastossa aamulenkin yhteydessä. Joku kirja pitää aina olla "työn alla". Ilman sitä ei uni tule illalla.
Hyvää päivän jatkoa!olikin käydä aamukierroksilla kun oli hyvä sää. Mainoksia oli musiikkimatineoista ym
laulajia ja soittajia tuossa salissa on monenlaista, sinnehän sitä pitääkin suunnistaa, kyllä sen lipun aina joskus jaksaa ostaa. - Kiehuja
Atolfia kirjoitti:
noista autokeskusteluista. Sen verran sanon, että olen kuullut, että jossakin päin Ladat ovat kysyttyä tavaraa. Lieneekö totta?
Tänään on Martin päivä ja tuli mieleen noita vanhan kansan ennusteita. Pitänevätkö paikkansa nykyään?
Esim: Jos Martti paukkuu, niin tammi tiukuu. tarkoittanee, että kylmä Martti tietää lämmintä sydäntalvea ja tietysti päinvastoin.
Ja näin: Kun ei Liisa pidä liukkaita eikä Kaisa kaljamia, ei tule hyvä leipävuosi tulevana vuonna.
Kerran vielä: Kaisana ja jouluna sanotaan olevan samanlaisen sään.
Katsotaanpa, kuinka käy.ja oikein kunnolla, muualla on sählätty koko päivä.
Hyvää yöötä piti kuitenki tulla sanomaan vielä! - Atolfia
Kiehuja kirjoitti:
ja oikein kunnolla, muualla on sählätty koko päivä.
Hyvää yöötä piti kuitenki tulla sanomaan vielä!sählännyt. Tainneet eksyä lavealle tielle. Minä kuitenkin tulin poikkeamaan tänne sanoakseni vielä, että huomenna on uusi päivä. Ehkäpä kadonneet lampaat löytävät tiensä takaisin.
HYVÄÄ YÖTÄ! - Kiehuja
Atolfia kirjoitti:
sählännyt. Tainneet eksyä lavealle tielle. Minä kuitenkin tulin poikkeamaan tänne sanoakseni vielä, että huomenna on uusi päivä. Ehkäpä kadonneet lampaat löytävät tiensä takaisin.
HYVÄÄ YÖTÄ!kaikki humpsii toisaalla.
Atolfialle parhaat kiitokset Jatalle ja kaikille toisille samoin.
Kiehujan puolesta menköön vaikka reunan yli hauskaa oli niinkauan kun oli. - Jatta
Atolfia kirjoitti:
sählännyt. Tainneet eksyä lavealle tielle. Minä kuitenkin tulin poikkeamaan tänne sanoakseni vielä, että huomenna on uusi päivä. Ehkäpä kadonneet lampaat löytävät tiensä takaisin.
HYVÄÄ YÖTÄ!Samaa olen minäkin ihmetellyt, mihin ovat kaikki kadonneet?
Toivottavasti löytävät tiensä uudelleen tänne.
Mutta tosihan on, että pari, kolme kirjoittajaa ei oikein pidä ketjua pystyssä.
Minä ainakin olen käynyt istumassa toisellakin oksalla. Kun on halu osallistua keskusteluihin.
Nyt on vähän kiire noitten käsitöiden kanssa. Otin vähän liian suuren urakan. Lupasin joulumyyjäisiin kutoa muutaman parin miesten villasukkia ja meinaa tulla "tollikko", näin meillä päin sanotaan, kun tulee kova kiire. - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
ja oikein kunnolla, muualla on sählätty koko päivä.
Hyvää yöötä piti kuitenki tulla sanomaan vielä!sähläämiseni, mutta kun tämän ketjun kirjoittajat ovat jonnekin kadonneet, kuin tuhka tuuleen.
Näyttää ettei "vonkaaminenkaan" auta, mutta toivotaan parasta. - Kiehuja
Jatta kirjoitti:
sähläämiseni, mutta kun tämän ketjun kirjoittajat ovat jonnekin kadonneet, kuin tuhka tuuleen.
Näyttää ettei "vonkaaminenkaan" auta, mutta toivotaan parasta.Niin pitääkin, kulkijan pitää kulkea.
Eikä haittaa nollapäiväkään, jotakin voi aina ilmestyä uutta.
Eikä tässäkään loppu ole välttämätön, muuten kuin Kiehuja ei enää aloita.
Hyvää päivänjatkoa meille ja kaikille ketjuille! - Jatta
Kiehuja kirjoitti:
Niin pitääkin, kulkijan pitää kulkea.
Eikä haittaa nollapäiväkään, jotakin voi aina ilmestyä uutta.
Eikä tässäkään loppu ole välttämätön, muuten kuin Kiehuja ei enää aloita.
Hyvää päivänjatkoa meille ja kaikille ketjuille!joku aloittaisi.
Mutta, jos niin ikävästi käy, ettei löydy jatkajaa, toivon, että jossain muualla ketjussa tavataan, samoin ATOLFIA ym kirjoittajat. Kanssanne on ollut mukava rupatella.
Nautitaan tästä hyvästä päivästä, ainakin täällä meillä on siedettävä päivä.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94924
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54868Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467