Muutenkin kuin Jouluna…
Viime vuosina on runsaasti näkynyt lehdissä kirjoituksia vanhusten huonosta laitoshoidosta. Omaiset syyttävät hoitokuntaan huonosta hoidosta ja ihmettelevät suureen ääneen miten tämä on mahdollista. Mutta onko kukaan kehdannut osoittaa syyttävää sormea omaisia kohtaan?
Vielä viimevuosisadan alkupuolella vanhuksia ei hylätty laitoksiin odottamaan kuolemaan vaan lapset tunsivat vastuunsa ja hoitivat parhaansa mukaan kotona omat vanhempansa kunnes ei kotihoito ollut enää mahdollista jolloin vanhus saatettiin viedä paikkaan jossa hän saisi parempaa hoitoa mutta kuitenkaan häntä unohtamatta ja vain viimeisenä oljenkortena. Ja tämähän tapa vieläkin on muualla Euroopassa hyvinkin tavallista että isovanhemmat asuvat samassa taloudessa.
Mutta nykyään kun vanhuksen kunto on tarpeeksi huono , niin omaiset ovat välittömästi kiidättämässä tätä kohti vanhainkotia… Ja samalla kun paikan ovet sulkeutuvat siirtyy oma äiti tai isä laitoksen vastuulle ja hyvä jos omainen käy edes jouluna tapaamassa. Tämä johtaa siihen että vanhus nopeasti laitostuu ja sosiaalinen kanssakäyminen käy harvaksi.
Kun useimmissa paikoissa on ymmärrettävästi kiire ja pulaa hoitajista niin vanhus saattaa kohdata muita ihmisiä vain hoitotilanteissa ja tällöinkin saattaa vuorovaikutus jäädä vähäiseksi kun täytyy pakolliset rutiinit hoitaa.
Kun ihmisen päivärutiiniksi muodostuu vain samat toimenpiteet päivittäin vuosien ajan niin ei ihme jos vanhainkodin huoneissa makaa apaattisina vanhuksia jotka vain odottavat pois pääsyä elämästä.
Ratkaisu olisi hyvinkin yksinkertainen. Ota vastuu ja huolehdi vanhemmistasi kuten he huolehtivat sinusta lapsena. Älä keksi tekosyitä kuten kiirettä tai liian pitkää välimatkaa vaan yritä mahdollisemman usein käydä tapaamassa vanhempaasi tai sukulaista joka on laitoshoidossa.
Ethän sinäkään haluaisi olla yksin?
Viime vuosina on runsaasti näkynyt lehdissä kirjoituksia vanhusten huonosta laitoshoidosta. Omaiset syyttävät hoitokuntaan huonosta hoidosta ja ihmettelevät suureen ääneen miten tämä on mahdollista. Mutta onko kukaan kehdannut osoittaa syyttävää sormea omaisia kohtaan?
Vielä viimevuosisadan alkupuolella vanhuksia ei hylätty laitoksiin odottamaan kuolemaan vaan lapset tunsivat vastuunsa ja hoitivat parhaansa mukaan kotona omat vanhempansa kunnes ei kotihoito ollut enää mahdollista jolloin vanhus saatettiin viedä paikkaan jossa hän saisi parempaa hoitoa mutta kuitenkaan häntä unohtamatta ja vain viimeisenä oljenkortena. Ja tämähän tapa vieläkin on muualla Euroopassa hyvinkin tavallista että isovanhemmat asuvat samassa taloudessa.
Mutta nykyään kun vanhuksen kunto on tarpeeksi huono , niin omaiset ovat välittömästi kiidättämässä tätä kohti vanhainkotia… Ja samalla kun paikan ovet sulkeutuvat siirtyy oma äiti tai isä laitoksen vastuulle ja hyvä jos omainen käy edes jouluna tapaamassa. Tämä johtaa siihen että vanhus nopeasti laitostuu ja sosiaalinen kanssakäyminen käy harvaksi.
Kun useimmissa paikoissa on ymmärrettävästi kiire ja pulaa hoitajista niin vanhus saattaa kohdata muita ihmisiä vain hoitotilanteissa ja tällöinkin saattaa vuorovaikutus jäädä vähäiseksi kun täytyy pakolliset rutiinit hoitaa.
Kun ihmisen päivärutiiniksi muodostuu vain samat toimenpiteet päivittäin vuosien ajan niin ei ihme jos vanhainkodin huoneissa makaa apaattisina vanhuksia jotka vain odottavat pois pääsyä elämästä.
Ratkaisu olisi hyvinkin yksinkertainen. Ota vastuu ja huolehdi vanhemmistasi kuten he huolehtivat sinusta lapsena. Älä keksi tekosyitä kuten kiirettä tai liian pitkää välimatkaa vaan yritä mahdollisemman usein käydä tapaamassa vanhempaasi tai sukulaista joka on laitoshoidossa.
Ethän sinäkään haluaisi olla yksin?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kalikka ei kalahtanut omaan nilkkaan, mielestäni olen vanhempani parhaalla mahdollisella tavalla hoitanut. Mutta, ei kaikki vanhemmat ole huolehtineet lapsistaan muuta kuin näennäisesti. Kotoa nämä asiat opitaan, niin yksinkertaista se on.
Kun käyn isääni katsomassa ja syöttämässä niin tiedän ihan varmasti että ei hän olisi sitä samaa minulle tehnyt jos olisi tarvetta ollut.
Kun toimin äitini omaishoitajana niin tiedän että jos olisin lapsena vaikkapa vammautunut, niin laitos olisi ollut kohtaloni ja olisiko vieraita näkynyt edes jouluna.
Jokainen tehköön oman ratkaisunsa, Mielestäni on väärin kenenkään arvostella sitä.
Siksipä jokainen omais-suhde on ainutlaauinen ja erilainen. Voimia.
Itse olen vanhainkodin osastolla töissä, jossa on suht hyväkuntosta väkeä. Ns. "vuodepotilaita" ei ole yhtään. Kaikki pääsevät sentään joka päivä sängystä ylös. Toisia autetaan enemmän ja toiset tarvitsevat vähemmän apuja. Joillain käy omaisia jotka auttavat ruokailuissa, vie omaistaan ulkoilemaan (jopa päivittäin) tai vie vaikka kotiinsa syömään. Tämä on todella hienoa!
Mutta sitten on nämä omaiset jotka tulevat käymään, suurinosa vierailusta kuluu siihen kun he valittavat hoitajille esim ulkoilun vähyydestä. Aina jaksan ihmetellä että miksi ei hän itse vie läheistään ulkoilemaan? Tai sitten hoitajille tullaan valittamaan kun vanhus ei pääse tarpeeksi usein suihkuun. Mitäs me hoitajat voimme sille että hoitajia on vähän ja useina viikkoina tekee tiukkaa että saadaan kaikki edes kerran suihkutettua..
Todella surkeaa kun joskus huomaa että vanhuksen pöydälle on ilmestenyt vaikka karkkia ja kortti "hyvää syntymäpäivää". Eikä kukaan hoitajista ole nähnyt kyseisen vanhuksen omaisia. Eli pikavisiitti vain. Hoitajilta saa kyllä rohkeesti tulla kyselemään miten läheinen jaksaa ja voi.
Monet vanhukset ovat todella yksinäisiä laitoksissa.. Tulkaa omaiset ihmeessä käymään enemmän ja istukaa vieressä höpöttämässä vaikka säästä! :) Omalla työpaikalla on hyvä kun illalla saa kaikille edes pyjaman päälle, ruuat jaettua ja vaipat vaihdettua. Aikaa ei juttelulle jää..
Minäpä vastaan sinulle aivan oman kokemuksen perusteella:
"Aina jaksan ihmetellä että miksi ei hän itse vie läheistään ulkoilemaan? Tai sitten hoitajille tullaan valittamaan kun vanhus ei pääse tarpeeksi usein suihkuun."
Vanhus on usein joutunut laitokseen juuri siitä syystä, että omaisilla ei ole aikaa tai voimaa hänestä huolehtia, ei edes ulkoiluttaa. Ammattitaitoiselle hoitajalle ei varmaan tarvitse kertoa, miksi vaipatettu ihminen tarvitsee suihkua. Miten te itse kestätte siinä hajussa?
"Todella surkeaa kun joskus huomaa että vanhuksen pöydälle on ilmestenyt vaikka karkkia ja kortti "hyvää syntymäpäivää". Eikä kukaan hoitajista ole nähnyt kyseisen vanhuksen omaisia. Eli pikavisiitti vain. Hoitajilta saa kyllä rohkeesti tulla kyselemään miten läheinen jaksaa ja voi. "
Ethän sinä minua nähnyt, kun istuit siellä kansliassa suljetun oven takana. Teillä oli varmaan raportti tai jotain muuta tärkeää. En uskaltanut häiritä teitä enää, koska siitä saattaa seurata jopa uhkaus lähestymiskiellosta. Ja turhaa olisi kysellä vanhuksen voinnista, sillä ystävällisesti hymyilevä hoitaja vaan sanoo, että "sitä pitää kysyä sairaanhoitajalta, joka vastaa tämän osaston hoidosta". Se sairaanhoitaja vaan ei voi tietää vastausta kysymykseen, koska ei tee sitä hoitotyötä vaan enimmäkseen hallintohommia.
Se on todella surullista, että ei riitä tarpeeksi hoitohenkilökuntaa. Mutta em. tapahtuu osastolla, jossa on ainakin kaksi hoitajaa työvuorossa ja potilaita 10-12. Olen kyllä huomannut, että silti ruokailu rajoittuu vain "ruuan jakamiseen" eikä jakseta edes vieressä istua seuraamassa, että pahasti dementoitunut ei unohda koko syömistä.
"Aikaa ei juttelulle jää.."
Pitääkö juttelulle olla varattuna erikseen joku aika tai paikka? Eikö rupatella voi siinä iltatoimien yhteydessä vai mykkänä ja kiireelläkö vain hoputat ja komennat, et noniin, laitetaanpas nyt se yöpaita päälle.
Sinä, omainen, se jaksat aina vaan provosoida ja lietsoa negatiivisuutta ja pahaa mieltä. Tekstisi on ristiriitaisuuksia täynnä jälleen. Etkö voisi alkaa hoitajaksi ja parantaa heti kertaheitolla hoidon tasoa Suomessa kun niin tarkkaan aina tiedät, mitä osastoilla ei viitsitä, jakseta tai osata tehdä.
enemmän. Niin laitoksissa kuin kotihoidossakin. Kun isäni makasi halvaantuneena vuodeosastolla ja kävin hänen luonaan joka päivä ja käytin kotonakin, niin huomasin ettei toisten luona vieraile ketään. Eräänkin potilaan luona ei ollut käynyt kukaan 13 vuoteen, hoitajat sanoivat.
On se surullista unohtaa jonkin läheinen kokonaan. Nyt sitten lähipiirissä on kolme vanhusta, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia omaisissaan. Eräs sanoi, että "jo tämä matkustelu saisi loppua", kun kolmen viikon välein ajaa katsomaan äitiään hänen kotiinsa. Toinen sanoi suoraan, että "saisivat jo kuolla pois olis paljon helpompaa", nämäkin (pari) asuvat kotonaan ja poika käy muutaman kuukauden välein heidän luonaan, Sitten eräs mies vaikeroi, että kyllä tämä on yhtä hel....tiä, äitinsä makaa sairaalassa toista kuukautta.
Tälläistä tämä on. Vanhukset ja sairaat koetaan taakaksi. Heistä huolehtiminen vie kallisarvoista laatuaikaa katsoa TV:n sarjoja ja aikaa harrastuksista, "ura" on tärkeä. Samalla annetaan huono esimerkki omille lapsille. Läheisen sairastuessa se testataan toisten henkinen kestävyys ja sisukkuus.
"Vanhus on usein joutunut laitokseen juuri siitä syystä, että omaisilla ei ole aikaa tai voimaa hänestä huolehtia, ei edes ulkoiluttaa."
Kuka on niin kiireinen ettei kerran viikossa tai edes kerran kahdessa viikossa ole aikaa viedä vanhusta vaikka 15-30min ulkoilulle??
vanhuksestaan niin kaukana, ettei edes tapaa viikottain?
..liikaa suhteessa laatuun!!! Ainakin eräässä palv.talossa, jossa äitini asuu. Ei ole vielä "vanhus", mutta ei tulisi yksin toimeen tilansa vuoksi.
Paikkojahan tällaisiin palv.koteihin on vähän, joten niistä voidaankin ottaa kiskurihinnat, ilman järkevää perustelua.
Mutta: Juuri siksi hänelle hommattiin paikka tuollaisesta paikasta, että siellä olisi myös hoito ammattitaitoista, hinnatkin ovat sen mukaiset!!
Muistakaa, että omaiset joilla ei ole resursseja (rahallisia tai henkisiä yms.) hoitaa itse,ovat juuri sen vuoksi hakeneet laitos- tms.paikkaa.
Ja mitä entisaikoihin tulee, ei ennen ollut samanlaisia paineita hankkia velanmaksu- yms. elämiseen kuluvia rahoja kuin nykyään..kummankin puolison on oltava töissä, jos ei ole, niin vielä vähemmän mahd. hoitaa omaisiaan kotona.
Ja vielä: kaikkien vanhemmat eivät ole olleet kultaisia ja ihania....
"Aikaa ei jää juttelulle" lauseseen takerruit...
Tottakai höpöttelen vanhusten kanssa vaikka mitä kun esim. autan pukeutumisessa.. Mutta ainakin omalla osastollani on muutamia jotka etenkin iltaa kohti tuntuu ahdistuvan ja esim. soitokelloa painellaan jatkuvasti ja kysellään missä on? mitä hän täällä? sitten alkaakin tulemaan jo juttua lapsuudesta.. ei siinä ehdi pitkään kuunnella.. Yksikin vanhus on jatkuvasti käytävällä tai oven raossa kurkkimassa ja kokoajan pyytää tulemaan kylään, siis hän haluaa vain seuraa huoneeseen. Hyvä kun saa kaikille pyjamat ja yövaipat, lääkkeet ja ruuat jaettua iltavuoron aikana. Joskus on esim 2 opiskelijaa lisänä siinä ja silloin tuntuu todella mukavalta kun voi höpötellä vanhuksen kanssa pidempään :)
On surullista, että vaikka kuinka omainen haluaisi, ei aina onnistu auttamaan läheistään.