Minne menemme??

Entä kuoleman jälkeen.
Nousemmeko kuolleista?
Mitä pystymme sen jälkeen tekemään?
Pystymmekö vaikka syömään?
Millainen on ylösnoussut ruumiimme?
Millaista on elämä kuoleman jälkeen?
Mihin Jumala meitä tarvitsee, miksi hän loi meidät?

Lyhyehkösti käsitykseni Myöhempien Aikojen Pyhien Jesuksen Kristuksen kirkon mukaan: kuoleman jälkeen me menemme odostustilaan, jonka jälkeen nousemme kuolleista. Odotustilassa on kaksi paikkaa henkivankila sekä paratiisi. Jeesuksen kanssa ristillä ollut toinen ryöväreistä meni paratiisiin ja toinen henkivankilaan. Kummassakin saarnataan evankeliumia edelleen.
Ensimmäisessä ylösnousemisessa nousevat hyvät ihmiset kun JK saa vallan maan päällä, loput joutuvat odottamaan tuhatvuotisen valtakunnan loppuun henkivankilassa.
Sitten tapahtuu tuomio, jossa ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Hyvät ihmiset pääsevät Jeesuksen yhteyteen. Toiset joutuvat elämään ilman Jeesusta, sekä muutama joutuu ns. helvettiin jonne tuomitaan ihmiset, jotka ovat tietoisesti taistelleet Jumalaa vastaan.

Mikä on teidän ajatuksenne asiasta?
4405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos elämämme jatkuu kuoleman jälkeen, ei meillä ole mitään käsitystä siitä mitä se sitten olisi. Toivottavasti elämä jatkuu, mutta mieluummin erilaisena kuin tässä elämässä (köyhää meinaan kyrsii ainainen kurjuus ja ahdinko ja krapula). Sen vaan sanon, että kaikkien ns. pyhien miehien käsitys asiasta on vaan ja ainoastaan heidän oma käsityksensä - ei muuta.

Äänestä
  • Samaa mieltä olen siitä ettei meillä kellään ole tarkkaa käsitystä, mutta suuntaviivat ovat olemassa.

    Ja tottahan tämä elämä on taapertamista ja köyhyyttä ja sairautta, mutta mahtuu joukkoon myös iloa ja onnea. Jos vastakohtaisuuksia ei olisi niin niistä pienistä hetkistä pystyisi nauttimaan niin paljon emmekä pystyisi kehittymään niin paljon kuin ilman kokemuksia. Kokemuksien kauttahan sitä kehitytään ja omilla valinnoillamme on myös merkityksensä. Tosin niitä koettelemuksia toivoisi välillä olevan hieman vähemmän...

    Äänestä

Käsittääkseni kuoltua ihmiset menevät maan uumeniin. Siellä ne mädäntyvät, kunnes ötökät sun muut kuoriaiset tuhoavat ne.

Äänestä
  • "käsittääkseni". se on Sinun käsityksesi. Ruumiille kyllä käy ensin kuten kirjoitat, mutta mitään ei katoa ja kaikki tullaan kokoamaan uudestaan, hiuskarvakaan ei huku. Kaikki yhdistyy ylösnousemuksessa, tai Herramme käyttää muita atomeita muualle joutuneiden korvaamiseen, mutta lopputulema on ylösnousemusruumis. Tämä on Pyhissä kirjoituksissa, ja Pyhä Henki todistaa minulle voimakkaana, että näin on. Unohdit hengen, se menee henkivankilaan tai henkiparatiisiin odottamaan ylösnousemusta ja kuulemaan lisää saarnaa. Sitten henki yhtyy ylösnousemusruumiiseen. Tämä tulee hämmästyttämään monia, jotka uskoivat toisin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


nenada kirjoitti:

Entä kuoleman jälkeen.
Nousemmeko kuolleista?
Mitä pystymme sen jälkeen tekemään?
Pystymmekö vaikka syömään?
Millainen on ylösnoussut ruumiimme?
Millaista on elämä kuoleman jälkeen?
Mihin Jumala meitä tarvitsee, miksi hän loi meidät?

Lyhyehkösti käsitykseni Myöhempien Aikojen Pyhien Jesuksen Kristuksen kirkon mukaan: kuoleman jälkeen me menemme odostustilaan, jonka jälkeen nousemme kuolleista. Odotustilassa on kaksi paikkaa henkivankila sekä paratiisi. Jeesuksen kanssa ristillä ollut toinen ryöväreistä meni paratiisiin ja toinen henkivankilaan. Kummassakin saarnataan evankeliumia edelleen.
Ensimmäisessä ylösnousemisessa nousevat hyvät ihmiset kun JK saa vallan maan päällä, loput joutuvat odottamaan tuhatvuotisen valtakunnan loppuun henkivankilassa.
Sitten tapahtuu tuomio, jossa ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan. Hyvät ihmiset pääsevät Jeesuksen yhteyteen. Toiset joutuvat elämään ilman Jeesusta, sekä muutama joutuu ns. helvettiin jonne tuomitaan ihmiset, jotka ovat tietoisesti taistelleet Jumalaa vastaan.

Mikä on teidän ajatuksenne asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu